proteesit ongelmana

Sain hammasproteesit kunnalisen kautta. Olen nyt totutellut muutaman viikon niihin. Onglemaksi koen sen, että huulet näyttävät jotenkin törröttäviltä.

Jos pidän suuta kiinni, joudun "imemään" proteesia, jotta huulet eivät jäisi rakoselleen.

Teknikkoa en ole kertaakaan tavannut, koska työ tuotettiin siis kunnallisen hammaslääkärin kautta.

Hammaslääkäri ei ottanut tähän kantaa vaikka asiasta valitin. Voiko proteeseja jotenkin vielä muokata, jotta istuisivat myös naamaani paremmin?
6202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suu tulee"täydemmäksi" proteesin kanssa ja jos hampaat oli poissa pidempään ero tuntuu suurelta.
Asialle ei voi mitään koska proteesissa on oltava kuitenkin runko johon hampaat kiinnittyy.
Etköhän saanut suusi kiinni omilla hampaillasikin eikä lääkäri varmaankaan tehnyt isompia. Proteesin pohja hampaiden alla ei ole niin paksu että suu jää auki. Mutta jos hampaita ei ollut, huulet "kutistui" ja suu asettui pienemmäksi.

Äänestä

KYLLÄ NIITÄ VOI MUOKATA OSAAVA TEKNIKKO.MINULLA ON PÄIN HONKIA TEHDYT PROOTEESIT KAUPUNGIN YLI.HAMMASLÄÄKÄRI ON VASTUUSSA PRROTEESI TYÖSTÄ
EI OTA MITÄÄN KANTAA LUIKKII VAIN HÄN KUN NÄKEE NÄMÄ HÄN YRRÄTÄÄ MISTÄ ON TODELLA KYSE MINULLA ON LEUKA NIVEL SAIRAUS JA ELÄMÄ TÄYTTÄ HELVETTIÄ NÄIDEN MUUTAMAN KUUKAUDEN VANHOJEN PROTEESIEN VUOKSI:JOIHIN HÄN ON PÄÄTTÄNYT NIISTÄ TULEE SELLAISET KUIN TULEE YKSI HYVÄ TEKNIKKO TEKI KAIKKEDNSA MUTTA EI NÄIDEN KANSSA PYSTY ELÄMÄÄN kun leuka perät ovat ihan
jumissa ja KAUPUNGIN HAMMAS YLILÄÄKÄRI VÄISTELEE VELVOLLISUUTTAAN.EI VASTAILE SÄHKÖPOSTIN KAUTTA EIKÄ PUHELIMEN KAUTTA JÄTETTYHIN VIESTEIHIN.

Äänestä
  • Terveyskeskuslääkärit eivät vastaile sähköposteihin eikä puheluihin/viesteihin. Asioita hoidetaan vain vastaanotoilla ja enintään lääkärin puhelinvastaanotolla (varattava aika).

    Ellei lääkäri yhdessä hammasteknikon kanssa saa tehdyksi sopivia proteeseja, hän kirjoittaa lähetteen eteenpäin hammaskirurgille jos katsoo siten saatavan korjausta purentaan. Jossain vaiheessa joudutaan nostamaan kädet pystyyn kun lääketiede ei vaan pysty enää auttamaan. Lääkärit eivät ole ihmeidentekijöitä.

    Äänestä

  • Hammasteknikot tekee ihmeitä joka päivä.

    Äänestä

Mene erikoishammasteknikolle

Äänestä
  • Kävin joku vuosi sitten "tunnetussa" hammaslääkärikeskuksessa Helsingin Hämeentiellä. Mainostaa että työn tekee erikoishammasteknikko, mutta tuli sutta ja sekundaa. Proteesi korjattiin myöhemmin muualla enkä koskaan mene enää tuohon putiikkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


proteesitongelma kirjoitti:

Sain hammasproteesit kunnalisen kautta. Olen nyt totutellut muutaman viikon niihin. Onglemaksi koen sen, että huulet näyttävät jotenkin törröttäviltä.

Jos pidän suuta kiinni, joudun "imemään" proteesia, jotta huulet eivät jäisi rakoselleen.

Teknikkoa en ole kertaakaan tavannut, koska työ tuotettiin siis kunnallisen hammaslääkärin kautta.

Hammaslääkäri ei ottanut tähän kantaa vaikka asiasta valitin. Voiko proteeseja jotenkin vielä muokata, jotta istuisivat myös naamaani paremmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu