Entinen lapsisotilas kertoo CNN:lle, että Isis-taistelijat kehottivat lapsia tappamaan omat vanhempansa.
Kun äärijärjestö Isisin taistelijat vangitsivat 12-vuotiaan “Nasirin”, pojasta oli tarkoitus tulla itsemurhapommittaja järjestön riveihin.
Nasir kertoo amerikkalaiskanava CNN:lle kuuluneensa 60 pojan joukkoon, joista nuorin oli hänen mukaansa vain viisivuotias. Nasirin mukaan ”kalifaatin pentuja”, joiksi lapsisotilaita kutsuttiin, kiellettiin itkemästä. Isisin taistelijat sanoivat pojille, että he olivat nyt näiden ainoa perhe.
– Kun he kouluttivat meitä, he sanoivat, että vanhempamme ovat epäuskoisia ja ensimmäinen tehtävämme on mennä takaisin tappamaan heidät, Nasir kertoo.
Pelottavimpia hetkiä olivat pojan mukaan ne, jolloin Isisin vastainen liittouma pommitti järjestön asemia. Silloin lapset vietiin suojaan maanalaisiin tunneleihin.
Kun he kouluttivat meitä, he sanoivat, että vanhempamme ovat epäuskoisia ja ensimmäinen tehtävämme on mennä takaisin tappamaan heidät.
Nasirilla oli onnea: hän pääsi pakenemaan yhdessä muiden vangittujen lasten kanssa. Nyt hän asuu yhdessä äitinsä kanssa Kurdistanissa sijaitsevalla pakolaisleirillä. CNN ei paljasta hänen oikeaa nimeään tai kasvojaan.
– Kun pakenimme ja näin taas äitini, se oli kuin olisin herännyt uudestaan henkiin, poika kertoo kanavalle.
Lapsia laitetaan etulinjaan
Lapsisotilaat ovat tavallinen näky Isisin propagandassa, ja heitä on esiintynyt muun muassa teloitusvideoilla. Järjestön riveissä raportoidaan kuolleen viime vuonna ainakin kymmeniä lapsia.
Amerikkalaisten sotilaslähteiden mukaan Isis on lisännyt lasten käyttämistä taisteluissa. Taustalla ovat sekä kasvanut sotilaallinen paine että se, että Isis tietää lapsisotilaiden käytön herättävän monissa vastustajissaan inhoa.
Yksi Isisiä vastaan taistelevista ryhmistä ovat Irakin Kurdistanin peshmerga-joukot. Pohjois-Irakissa taisteleva peshmerga-komentaja Aziz Abdullah Hadur kertoo CNN:lle, että Isisin etulinjassa on monta kertaa näkynyt räjähdeliiveihin pukeutuneita lapsia. Toisinaan lapsisotilaita lähetetään myös hyökkäykseen kurditaistelijoiden asemia vastaan. Silloin näillä ole muuta vaihtoehtoa kuin ampua.
– Päätös on uskomattoman raskas. Emme mitä tehdä, koska jos heitä ei tapa, he tappavat meidät, Hadur kertoo.
Ne, jotka lähestyvät peshmerga-asemia paetakseen Isisin käsistä, ovat Hadurin mukaan huonossa kunnossa.
– Kun he saapuvat luoksemme, he ovat niin laihoja, että näyttävät hädin tuskin ihmisiltä, Hadur kuvailee.
– He kertovat, että ovat eläneet helvetissä.
Anu-Elina Ervasti

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.