Eikö nyt ole yks ja hailee mikä maa auttaa eniten...

... pääasiahan on että KAIKKI auttavat ja ottavat osaa. Kuulin itse juuri, että ystäväni ovat hengissä ja henkilökohtaisesti on aivan yksi ja hailee ovatko heitä auttaneet ruotsalaisia, saksalaisia tai vaikka swazimaalaisia, pääasia on että joku ihana ihminen on heitä auttanut. Sen sijaan, että kinastelette kuka on paras ja auttaa eniten, menkää ja auttakaa itse. Toivotan kaikille niin hyvää uutta vuotta 2005, kuin se vain näissä olosuhteissa on mahdollista.
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä minäkin veikkaan että vaikka ois paikalle eksynyt minkälaisia rasisteja tahansa niin tuskin olisi tummaihoisen paikallisen/muun auttajan kättä torjunut jos olisi apua tarjottu kun on hengestä kysymys....Kyllä siinä on saattanu ajatusmaailma mennä uusiksi jos noin on jollekkin käynyt...

Äänestä

itse autoin 2 eurolla eli jonkun toisenkin suomalaisen puolesta itseni lisäksi, koska suomalaiset ovat lahjoittaneet yhteensä 6 miljoonaa euroa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


marjo kirjoitti:

... pääasiahan on että KAIKKI auttavat ja ottavat osaa. Kuulin itse juuri, että ystäväni ovat hengissä ja henkilökohtaisesti on aivan yksi ja hailee ovatko heitä auttaneet ruotsalaisia, saksalaisia tai vaikka swazimaalaisia, pääasia on että joku ihana ihminen on heitä auttanut. Sen sijaan, että kinastelette kuka on paras ja auttaa eniten, menkää ja auttakaa itse. Toivotan kaikille niin hyvää uutta vuotta 2005, kuin se vain näissä olosuhteissa on mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu