Kekkonen puhui Pohjois-Suomen miehityksestä
Olen tuonut vuosien mittaan esille eri foorumeilla niitä monia profetioita, joiden mukaan Venäjä tulee jossain vaiheessa miehittämään osan Suomesta, Itä– ja Pohjois-Suomen seuraavan kansainvälisen kriisin yhteydessä ja osana Kolmatta maailmansotaa.
Profeetat ovat myös sanoneet, että tällä kertaa Suomen ei tule ryhtyä veriseen ja paljon uhreja vaativaan sotaan, vaan nyt on viisaampaa olla myöntyväisiä ja antaa periksi venäläisten vaatimuksille saada heidän armeijalleen kauttakulkuoikeus Suomen läpi heidän päämääränsä ollessa päästä Norjan rannikolle ja Atlantille asti.
Olin tänään, juuri äsken, hyvin hämmästynyt, kun sain tietää, että itse asiassa Urho Kekkonen oli asiasta samaa mieltä jo v. 1954.
Tämä uusi tieto tulee esille Raija Orasen v. 2011 ilmestyneessä kirjassa ”Nimeltään Kekkonen” sivuilla 346-347.
Kirjan mukaan silloin ulkoministeri Kekkonen lähetti läheisen ystävänsä Anne-Marie Snellmanin Neuvostoliiton suurlähetystön edustajan Juri Bakein puheille, jotta Anne-Marie selvittäisi tälle Kekkosen ajattelua ja mielipiteitä.
Seuraavassa lainaus Raija Orasen tekstistä:
”Anne-Marie esitti Kekkosen arvion siitä, mitä tapahtuisi, jos Neuvostoliitto joutuisi sotaan lännen kanssa ja sotatoimet alkaisivat myös Skandinavian länsiosissa: - Kekkosen mielestä idän ja lännen raja ei saa olla Suomen rajoilla, koska se merkitsisi itsenäisen Suomen loppua.
- Entä jos Neuvostoliitto hyökkää Pohjois-Norjaan? Bakei kysyi.
Kekkonen arvioi, että sodan myötä Neuvostoliitto saisi ennemmin tai myöhemmin vankan jalansijan Skandinavian niemimaalla. Sen vuoksi olisi Kekkosen mielestä parasta, jos se tapahtuisi kivuttomasti ja loukkaamatta vakavasti lähellä olevien pienten maiden suvereniteettia.
- Mutta siinä on iso ongelma, Bakei huomautti.
- Niin on. Kekkonen sanoo, että ongelma on reitti, jota pitkin neuvostoarmeija pääsisi Skandinaviaan.
- Aivan. Siinähän on Suomi välissä, Bakei sanoi.
- Jos Pohjois-Suomen valtaus sujuisi nopeasti, Anne-Marie sanoi, - olisi Suomen ja Ruotsin intressissä, että kolmannen maailmansodan rintamalinjat etääntyisivät niiden rajoilta.
Anne-Marie vaikeni hetkeksi kaataakseen kannusta Bakeille lisää kahvia ja tarkistaakseen muistiinpanoistaan, mitä Kekkosen kanssa oli kirjaimellisesti puhuttu. – Siksi, hän jatkoi, - siis rintamalinjojen työntämiseksi pois, olisi luonnollista, että Ruotsi myöntäisi Neuvostoliitolle pohjoisessa läpikulkuoikeuden sotanäyttämölle Ruotsin rajan länsipuolelle, kuten tapahtui toisen maailmansodan aikana, kun Ruotsi myönsi vastaavan läpikulkuoikeuden Saksan joukoille.
- Toisin sanoen, Bakei kertasi savukettaan kiihkeästi imaisten, - jos Neuvostoliitto joutuisi sotaan lännen kanssa ja hyökkäisi silloin Pohjois-Norjaan ja Atlantille, Suomi ei asettuisi vastustamaan sen etenemistä.
- Näin Kekkonen on arvioinut, Anne Marie vahvisti.
Bakei katsoi Anne-Marieta silmiin. – Ei siis tulisi toista Raatteen tietä?
- Olen ymmärtänyt, Anne-Marie sanoi, - että Suomea kiinnostaa oman itsenäisyyden säilyttäminen niissä puitteissa jotka jäisivät. Sauve qui peut.
- Anteeksi ?
- Pelastukoon ken voi, Anne-Marie naurahti. – Paasikivi kuulemma viljelee tätä sanontaa.”
Näin siis Urho Kekkonen puhui aivan samaa kuin monet myöhemmät profeetat, että Suomen on parasta sallia venäläisille kauttakulkuoikeus ja pysyä siten varsinaisen sodan ulkopuolella.
Kekkonen oli ulkoministeri, pääministeri ja pitkäaikainen presidentti, mutta että Kekkonen oli myös kaukonäköinen profeetta, on minulle aivan uutta.
Näin tulee tapahtumaan, täsmälleen näin, kuten profeetta Kekkonen näki jo ennalta vuonna 1954. Onneksi Suomella on silloin sellainen poliittinen johto, joka ymmärtää toimia oikein alistumatta NATOn ja kotimaisten sotakiihkoilijoitten painostukseen.
Kekkonen puhui Pohjois-Suomen miehityksestä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2903277Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit253104TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.242047- 1331932
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351844Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191681Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71420Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21243Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91163- 391152