Nuorena pienten lasten äitinä muutin uudelle paikkakunnalle tuntematta siellä ketään. Mies oli töissä päivät pitkät ja minä ihan yksin. Vuosikymmeniä sitten ei kylillä juuri harrastuksiin satsattu. Jostakin syystä kutsuttiin minut kerran keskustelutilaisuuteen, jossa puhuttiin syrjäytymisestä ja yksinäisyydestä, kuten vanhukset ja sairaat... Puheenvuorossani sanoin varoen, että kyllä pienten lasten kanssa kotona puuhaava äiti voi myöskin olla hyvin yksin, koska ei pääse mihinkään.
Keskustelijat todistivat minulle, että se on mahdotonta, nuorilla on aina ystäviä, ei mitään muttaa, tyttö hyvä, nuorilla on aina vaatimuksia.... Pahoitin mieleni, ja diakonissa sanoi minulle ystävällisesti, että hänellä on aikaa pistäytyä joskus. Olin niin kiitollinen, edes yksi ymmärsi.
Viikkokausia odottelin, kunnes ymmärsin, että diakonissa oli halunnut vaimentaa keskustelun ja sanonut sanansa jotta tilanne rauhoittuisi. Hän oli unohtanut minut heti. En enää odottanut, eikä hän myöskään koskaan tullut.
Vuosi-pari sitten olin hautajaisissa. Keskustelin papin kanssa seurakunnan tehtävistä, ja hän sanoi, että seurakunta tekee virheen siinä, että ei pidä yhteyttä vainajan omaisiin eikä suorita mitään jälkitarkistusta siitä, miten seurakuntalaisen perhe on menetyksen jälkeen selviytynyt. Hän halusi tietää, voiko ottaa minuun yhteyttä jonkin viikon kuluttua näissä merkeissä. Annoin puhelinnumeroni kiitollisena, ihan miellyttäväähän olisi keskustella mukavan ja ymmärtäväisen naispastorin kanssa.
No siitä on se vuosi-pari. Ei pihaustakaan! Oliko pastorin tarkoitus kohdella minua kuten alamittaista, jolle nyt surun iskiessä voi sanoa mitä vaan. koska hän ei kuitenkaan muista eikä ymmärrä. Oliko hänellä vain tällainen tapa ottaa yhteystietoja siltä varalta, että joskus olisi vaikka talkoolaisen puutteessa, kiinnostiko häntä todellakin, miten tukensa ja turvansa menettänyt perhe selviää arjesta.
Kuvitteleeko pappissääty, että heidän arvovaltansa on niin korkeaksi luokiteltu, että pelkästään se, että pappi puhuu kuin vertaiselleen jollekin seurakuntalaiselle ja antaa vielä ymmärtää, että voisi ihan ottaa yhteyttä joskus, antaa seurakuntalaiselle voimaa ja tukea kohdata vastoinkäymiset: "Pastorikin sanoi, että kyllä me varmaan Jumalan avulla selviämme, ja hänkin lupasi joskus pistäytyä..."
Ei se ihan niin ole. Kolmannen kerran sanon jotain mageeta, kun seuraa ruvetaan tarjoamaan
Keskustelijat todistivat minulle, että se on mahdotonta, nuorilla on aina ystäviä, ei mitään muttaa, tyttö hyvä, nuorilla on aina vaatimuksia.... Pahoitin mieleni, ja diakonissa sanoi minulle ystävällisesti, että hänellä on aikaa pistäytyä joskus. Olin niin kiitollinen, edes yksi ymmärsi.
Viikkokausia odottelin, kunnes ymmärsin, että diakonissa oli halunnut vaimentaa keskustelun ja sanonut sanansa jotta tilanne rauhoittuisi. Hän oli unohtanut minut heti. En enää odottanut, eikä hän myöskään koskaan tullut.
Vuosi-pari sitten olin hautajaisissa. Keskustelin papin kanssa seurakunnan tehtävistä, ja hän sanoi, että seurakunta tekee virheen siinä, että ei pidä yhteyttä vainajan omaisiin eikä suorita mitään jälkitarkistusta siitä, miten seurakuntalaisen perhe on menetyksen jälkeen selviytynyt. Hän halusi tietää, voiko ottaa minuun yhteyttä jonkin viikon kuluttua näissä merkeissä. Annoin puhelinnumeroni kiitollisena, ihan miellyttäväähän olisi keskustella mukavan ja ymmärtäväisen naispastorin kanssa.
No siitä on se vuosi-pari. Ei pihaustakaan! Oliko pastorin tarkoitus kohdella minua kuten alamittaista, jolle nyt surun iskiessä voi sanoa mitä vaan. koska hän ei kuitenkaan muista eikä ymmärrä. Oliko hänellä vain tällainen tapa ottaa yhteystietoja siltä varalta, että joskus olisi vaikka talkoolaisen puutteessa, kiinnostiko häntä todellakin, miten tukensa ja turvansa menettänyt perhe selviää arjesta.
Kuvitteleeko pappissääty, että heidän arvovaltansa on niin korkeaksi luokiteltu, että pelkästään se, että pappi puhuu kuin vertaiselleen jollekin seurakuntalaiselle ja antaa vielä ymmärtää, että voisi ihan ottaa yhteyttä joskus, antaa seurakuntalaiselle voimaa ja tukea kohdata vastoinkäymiset: "Pastorikin sanoi, että kyllä me varmaan Jumalan avulla selviämme, ja hänkin lupasi joskus pistäytyä..."
Ei se ihan niin ole. Kolmannen kerran sanon jotain mageeta, kun seuraa ruvetaan tarjoamaan
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tultu minunkaan luo kun oli yksinäistä kun läheinen kuoli, soitin srk:n, diakonissa vastatasi että voi, voi ja nyt on sitte vähä orpo olo, höh ja ei nyt oikeen ole niitä ystäviä (vapaaehtoisia) siis jotka kävis. jos joku suostuu niin otan sitten yhteyttä, hän sanoi: Ei ottanut, ei kai löytynyt, kun kerran soitin uudestaan ja kysyin tai sanoin että olen odottanut.
Mutta eihän niitä ollut, sitten hän kyllä kysyi että josko hän itse vois tulla mutta sanoin että ei nyt tarvitse, jotenkin tuntui vain etten minä diakonissalle osaa puhua, halusin vähän toisenlaista. En siis tiiä sitten oisko tosiaan tullut.
Soitin sitten SPR:n ja kerroin asiani, yhteyeshenkilö hommas mulle muutaman päivän sisällä spr:n vaapaaehtoisen ystävän, joka kävi luonani niinkuin sovimme. lisäksi teimme yhdessä kaikkia mukavia juttuja kodin seinien ulkopuolellakin sitä mukaa kun surultani jaksoin osallistua.
Vähitellen ystävyys kehittyi tavalliseksi tuttavuudeksi ja ystävyydeksi ilman että SPR oli siinä mukana.
Olemme edelleen ystävyksiä vieläkin, vaikka noista tapahtumista on kulunut lähes 14 vuotta.
Tunsin tulleeni vähtellyksi kyllä suruineni kirkon taholta sillä kertaa -> siis, "Vähä orpo olo". Hän itse ei tainnut olla kyllä menettänyt vielä ketään!
Sururyhmässä käynti muutaman kerran taas oli positiivisempi kokemus (kirkon sekin).
Tietysti voin muistaa jotain seikkoja väärinkin, onhan tuosta aikaa - mutta suurinpiirtein noin se meni, Löysin Ystävän :)
Tuo on aika hyvä esimerkki, millaista otetta kaivataan kirkolta. Todellakin sitä arkeen tulemista.
Ensimmäisenä tuli tosin mieleen, että asia on vain unohtunut. Se käy helposti on huomio jossain muualla. Mutta toisaalta se kertoo, ettei ole osattu asiakaspalvelua.
Voisikohan tuosta laittaa jonkunlaisen aloitteen tai kyselyn omaan seurakuntaan? Onko tuollaisia useinkin? Miten toimintaa voisi kehittää? tai muuta vastaavaa.