Missä voi keskustella pakkoruotsista?

Kertokaa keskustelupalstojen nimiä jossa voi käydä keskustelua pakkoruotsista.

Pakkoruotsi keskustelu pitää saada levitettyä muillekin palstoille. Suomi24 palstoilla pakkoruotsi jää muiden keskustelujen varjoon. Kertokaa mahdollisia muita toimivia palstoja jossa te käytte Suomi24:n lisäksi.
89207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Sorry mutta netti fennot on häädetty kaikilta niiltä keskustelufoorumeilta jonne he ovat aikojen saatossa pesiytyneet. Suurin osa em palstoista on peräti suljettu.
Vihakirjoittelu meitä suomenruotsalaisia vastaan on nimittäin rikollista. Teidän aggressiivisen vihakirjoittelunne ansiosta voi forumin omistaja joutua edesvastuuseen, joten jos tavoitteenne on vain poistaa koulujen pakollinen ruotsinopetus niin sen te pystytte poistamaan ihan itse, haukkumatta ja mustamaalaamatta meitä suruja. Lycka till!

Äänestä
  • Törkeää valehtelua ja manipulointia sinun osaltasi, että väität itse pakkoruotsista keskustelua vihakirjoitteluksi suomenruotsalaisia vastaan. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa! Pakkoruotsista keskustelu on täysin laillista eikä sillä ole mitään tekemistä palstoilla esiintyvien vihakirjoitteluiden(kohdistuu se sitten mihin ryhmään tahansa) kanssa. Sillä, että samalla palstalle esiintyy myös tuota molemminpuolista "vihakirjoittelua", ei ole mitään tekemistä itse pakkoruotsi -keskustelun kanssa. Syyllistyt itse mustamaalaamiseen väittämällä itse pakkoruotsista keskustelun olevan teidän surujen mustamaalaamista.

    Mielenkiintoista muuten, että käytät lausetta "Vihakirjoittelu meitä suomenruotsalaisia vastaan on nimittäin rikollista.". Ilmeisesti olet sitä mieltä, että vihakirjoittelu suomalaisia vastaan ei ole rikollista. Oletko haalimassa tuossakin suruille yksinoikeutta?

    Muille tiedoksi, että, koska palstoilla esiintyy myös anonymiteetin mahdollistamana surujen tekemiä trolleja (näiden trollauksien tavoitteena häiriköidä kielikeskustelua, saada surut näyttämään "uhreilta", ja kaiken kielikeskustelun hiljentäminen); Kaikki muka suomenkielisen kirjoittamat vihakirjoittelut eivät ole pakkoruotsin vastustajien näppäimistöiltä!

    Äänestä

  • Andkam: "Vihakirjoittelu meitä suomenruotsalaisia vastaan on nimittäin rikollista. Teidän aggressiivisen vihakirjoittelunne ansiosta voi forumin omistaja joutua edesvastuuseen"

    Teikäläisten pitää keskittyä omien asioidenne hoitamiseen omin voimin, siihen miten parhaiten selviätte kun olette alle 5% kielivähemmistö. Teillä on täydet kansalaisoikeudet ja vapaus elää ja toimia omalla kielellänne. Sen pitää teille riittää.

    Silti teikäläiset koko ajan suurella volyymilla puututte siihen, mitä suomenkielisellä väestöllä on oikeus tehdä ja mitä meidän on pakko tehdä.
    Se on synkkää julmaa vihaa suomenkielisiä kohtaan.

    Kun te määräilette meitä, annatte mediassa lausuntoja tai Eduskunnassa huudatte kurkku suorana, että suomenkielisten pitää tarjota teille omakieliset palvelunne, se suututtaa, se herättää vihaa.

    Teikäläiset eivät ikipäivänä suostu antamaan vastaavia palveluja suomenkieliselle vähemmistölle Ahvenamaalla tai Ruotsissa, vaikka siellä on alkuperäista suomenkielistä väestöä. Miten hirveästi he vihaavatkaan suomenkielisyyttä!

    Äänestä

  • ytreewq kirjoitti:

    Törkeää valehtelua ja manipulointia sinun osaltasi, että väität itse pakkoruotsista keskustelua vihakirjoitteluksi suomenruotsalaisia vastaan. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa! Pakkoruotsista keskustelu on täysin laillista eikä sillä ole mitään tekemistä palstoilla esiintyvien vihakirjoitteluiden(kohdistuu se sitten mihin ryhmään tahansa) kanssa. Sillä, että samalla palstalle esiintyy myös tuota molemminpuolista "vihakirjoittelua", ei ole mitään tekemistä itse pakkoruotsi -keskustelun kanssa. Syyllistyt itse mustamaalaamiseen väittämällä itse pakkoruotsista keskustelun olevan teidän surujen mustamaalaamista.

    Mielenkiintoista muuten, että käytät lausetta "Vihakirjoittelu meitä suomenruotsalaisia vastaan on nimittäin rikollista.". Ilmeisesti olet sitä mieltä, että vihakirjoittelu suomalaisia vastaan ei ole rikollista. Oletko haalimassa tuossakin suruille yksinoikeutta?

    Muille tiedoksi, että, koska palstoilla esiintyy myös anonymiteetin mahdollistamana surujen tekemiä trolleja (näiden trollauksien tavoitteena häiriköidä kielikeskustelua, saada surut näyttämään "uhreilta", ja kaiken kielikeskustelun hiljentäminen); Kaikki muka suomenkielisen kirjoittamat vihakirjoittelut eivät ole pakkoruotsin vastustajien näppäimistöiltä!

    "Törkeää valehtelua ja manipulointia sinun osaltasi, että väität itse pakkoruotsista keskustelua vihakirjoitteluksi suomenruotsalaisia vastaan."

    Oho! Milloinkas minä olen väittänyt pakkoruotsikeskustelua vihakirjoitteluksi?

    Aivan kuten itsekin toteat ovat pakkoruotsikeskustelu ja vihakirjoittelu kaksi täysin eri asiaa, tai ainakin pitäisi olla.

    Sen sijaan minä väitän että pakkoruotsikeskustelun varjolla ja sivutuotteena harrastetaan vihakirjoittelua meitä suruja vastaan.

    Minun mielestäni ruotsin opetuksesta pitäisi pysyä puhumaan haukkumatta ja mustamaalaamatta meitä suruja, sehän on hallinnollinen asia eikä mikään henkilökohtainen asia, ainakaan meille suruille, joilla ei edes ole pakkoruotsia.

    Äänestä

  • EilaP kirjoitti:

    Andkam: "Vihakirjoittelu meitä suomenruotsalaisia vastaan on nimittäin rikollista. Teidän aggressiivisen vihakirjoittelunne ansiosta voi forumin omistaja joutua edesvastuuseen"

    Teikäläisten pitää keskittyä omien asioidenne hoitamiseen omin voimin, siihen miten parhaiten selviätte kun olette alle 5% kielivähemmistö. Teillä on täydet kansalaisoikeudet ja vapaus elää ja toimia omalla kielellänne. Sen pitää teille riittää.

    Silti teikäläiset koko ajan suurella volyymilla puututte siihen, mitä suomenkielisellä väestöllä on oikeus tehdä ja mitä meidän on pakko tehdä.
    Se on synkkää julmaa vihaa suomenkielisiä kohtaan.

    Kun te määräilette meitä, annatte mediassa lausuntoja tai Eduskunnassa huudatte kurkku suorana, että suomenkielisten pitää tarjota teille omakieliset palvelunne, se suututtaa, se herättää vihaa.

    Teikäläiset eivät ikipäivänä suostu antamaan vastaavia palveluja suomenkieliselle vähemmistölle Ahvenamaalla tai Ruotsissa, vaikka siellä on alkuperäista suomenkielistä väestöä. Miten hirveästi he vihaavatkaan suomenkielisyyttä!

    Voi hellanduudeli sentään, mekö muka teitä määräilemme? Väittäisin että kyllä sitä volyymia puuttua asioihin löytyy merkittävästi enemmän sieltä suomenkieliseltä puolelta. Miten kehtaat ruikuttaa ja kerjätä sääliä niin valtavalla määräenemmistöllä kuin mitä te suomenkieliset edustatte.

    Me huolehdimme omista asioistamme niin huolehtikaa te omistanne, jookos?
    Ahvenanmaahan voit lakata vertaamasta koska he eivät ole samaa porukkaa kuin me. Ahvenanmaalla on oma lainsäädäntönsä kaikissa saarimaakunnan sisäisissä asioissa, joten valitukset suoraan sinne, minä vastaan niistä yhtä vähän kuin sinäkin.

    Myös Ruotsia koskevat valitukset voit lähettää suoraan Ruotsiin, minulla ei ole mitään tekemistä Ruotsin kanssa. Yhtä aikaa lakkasivat esi-isämme olemasta ruotsalaisia ja siitä on yli 200 vuotta. Yhteinen kieli ei tee minua ahvenanmaalaiseksi tai ruotsalaiseksi, minä olen yhtä suomalainen kuin sinä. Ties vaikka suomalaisempi jopa, koska sukuni juuret ovat Varsinais-Suomessa, sillä alueella joka AINA on ollut Suomea.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "mekö muka teitä määräilemme?" Kyllä, erittäin voimakkaasti ja röyhkeästi, vaikka te olette asiassa jäävejä! Teidän ei kuulu sanoa ruotsin pakollisuudesta yhtään mitään, koska se on meidän oma asiamme.

    Kun Eduskunnassa käytiin asiantuntijakeskustelu pakkoruotsia vastustavasta kansalaisaloitteesta, vastapuolella oli ruotsinkielinen/kaksikielinen Pekka Hallberg, Folktingetin Markus Östrlund ja SvenskaNun Paavo Lipponen, joka on palkittu Freudenthal-mitallilla.

    Noiden "asiantuntijoiden" ei olisi pitänyt olla siellä keskustelemassa, eikä yhdenkään ruotsinkielisen. Asia ei kuulu teille millään tavoin. Keskusteluun olisi pitänyt kutsua esimerkiksi julkisen hallinnon työntekijöitä Kuopiosta, Sinäjoelta ja Kajaanista. Tai opiskelijoita Joensuusta tai Jyväskylästä tai Vantaalta.
    Pyytää heitä kertomaan miten paljon he tarvitsevat ruotsin kieltä työssään ja elämässään.

    "Ahvenanmaahan voit lakata vertaamasta koska he eivät ole samaa porukkaa kuin me."

    Ankdam yrittää ottaa etäisyyttä Ahvenanmaan kiusalliseen kielipolitiikkaan, mutta unohtaa että Ahvenanmaan edustaja kuuluu RKPn eduskuntaryhmään. Miten te voitti sallia noin rasistista kielipolitiikka harjoittavan maakunnan edustajan kuuluvan ryhmäänne?

    ""mekö muka teitä määräilemme?" Kyllä, erittäin voimakkaasti ja röyhkeästi, vaikka te olette asiassa jäävejä! Teidän ei kuulu sanoa ruotsin pakollisuudesta yhtään mitään, koska se on meidän oma asiamme."

    Linkittäisitkö tänne kansanedustajia koskevat jääviyssäännöt? Käsittääkseni niillä 200, kansan valitsemalla edustajalla siellä Arkadianmäellä, on kaikilla oikeus ilmaista mielipiteensä asiassa kuin asiassa, sehän on koko systeemin idea. Eiköhän siellä päivittäin käsitellä asioita jotka eivät henkilökohtaisesti kosketa jokaista erillistä kansanedustajaa mutta ei se ketään jääviksi tee siitä huolimatta. Tyhjääkin voi toki äänestää mutta ei ole pakko.

    Mitä taas asiantuntijoiden kuulemiseen tulee niin tarkoitus on kuulla mahdollisimman kattavasti eri näkökulmia. Sinä olisit jääväämäässä henkilöitä jotka tiedät omaan kantaasi nähden toisinajattelijoiksi.

    Mitä taas Ahvenanmaan kansanedustajaan tulee niin hän istuu RKP:n ryhmän kanssa, puhuu samaa kieltä ja on kiinnostunut ruotsin kielen asemasta. Entä sitten? Mitä muuta mahdat tarkoittaa sillä että hän "kuuluu RKP:n ryhmään"? RKP:llä ei ole toimintaa Ahvenanmaalla, eikä liioin Ahvenanmaan edustajalla ole vaikutusvaltaa RKP:ssä. Joten??

    Väitätkö todella että ajatukset tarttuvat ja että vierustoveria voidaan syyttää vieressä istuvan äänestyskäyttäytymisestä ja poliittisesta kannasta, puhumattakaan hänen edustamansa autonomisen maakunnan laeista?

    "Ahvenanmaan kansanedustaja...istuu RKP:n ryhmän kanssa, puhuu samaa kieltä ja on kiinnostunut ruotsin kielen asemasta"

    Miksi juuri RKPn ryhmässä, kun mielestäsi koko Eduskunnan enemmistö on ruotsin puolella? Eikö muisssa puolueissa puhuta ruotsia eikä olla kiinnostuneita ruotsin kielen asemasta? Eikö meillä ole elävä kaksikielisyys?

    Pelkääkö hän tai muut ahvenet, että ajatukset tarttuvat ja häntä voidaan syyttää vastustajan puolelle siirtymisestä?

    Tuossa asiantuntijakeskustelussa oli kyse suomenkielisten vaatimuksesta, siitä että meillä sallittaisiin pakollisen ruotsin muuttaminen vapaavalintaiseksi. Se ei koske ruotsinkielisiä millään tavoin. Se ei vaaranna teikäläisten asemaa, ei estä teikäläisiä elämästä kielellänne.

    Oli härskiä, että ruotsinkieliset puuttuivat aloitteeseen, joka koskee pelkästään suomenkielisiä.

    Me emme ole estäneet teikäläisiä päättämästä omista kieliopinnoistanne, haluatteko vai ette ja missä vaiheessa aloittaa suomen opiskelun.

    Äänestä

  • tyynelä kirjoitti:

    Tyynelälle vähän yleissivistystä! (toki muillekin)

    "Kuinka eduskuntaryhmien sisäinen istumajärjestys muodostuu? Istuvatko ryhmän kansanedustajat ikä-, palvelusvuori- vai aakkosjärjestyksessä? Arvotaanko istumapaikat?
    Vastattu 23.4.2015 15:03:42 (Viimeksi muokattu 23.4.2015 15:03:42)

    Eduskuntaryhmät istuvat täysistuntosalissa ns. ranskalaisessa istumajärjestyksessä: vasemmistoryhmät puhemiehen vasemmalla ja oikeistoryhmät oikealla puolella. Poikkeus tähän on ruotsalainen eduskuntaryhmä, joka istuu salin oikeassa laidassa, koska tulkki on lähellä virkamiesaitiossa. Valtiopäiväkokemukseltaan vanhimmat edustajat istuvat yleensä eturiveissä ja nuorimmat takariveissä.

    Istuntosalissa eduskuntaryhmien rajat päättää eduskunta vaalikauden alussa, puhemiesneuvoston esityksestä. Valmistelu tehdään virkamiestyönä yhteistyössä eduskuntaryhmien pääsihteereiden kanssa. Istumajärjestys rajojen sisällä on kunkin eduskuntaryhmän sisäinen asia. Usein puolueen ja ryhmän puheenjohtajat on sijoitettu valtiopäiväkokemuksen mukaisesta järjestyksestä poiketen.

    Eduskunnan verkkosivustolle http://www.eduskunta.fi päivitetään istumajärjestys valtiopäivillä 2015 heti kun istumajärjestys on selvillä."

    http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=566c06f9-1d14-48b4-a096-c89a16c2aa90

    Äänestä

  • tyynelä kirjoitti:

    Tuossa asiantuntijakeskustelussa oli kyse suomenkielisten vaatimuksesta, siitä että meillä sallittaisiin pakollisen ruotsin muuttaminen vapaavalintaiseksi. Se ei koske ruotsinkielisiä millään tavoin. Se ei vaaranna teikäläisten asemaa, ei estä teikäläisiä elämästä kielellänne.

    Oli härskiä, että ruotsinkieliset puuttuivat aloitteeseen, joka koskee pelkästään suomenkielisiä.

    Me emme ole estäneet teikäläisiä päättämästä omista kieliopinnoistanne, haluatteko vai ette ja missä vaiheessa aloittaa suomen opiskelun.

    "Me emme ole estäneet teikäläisiä päättämästä omista kieliopinnoistanne, haluatteko vai ette ja missä vaiheessa aloittaa suomen opiskelun."

    Samat instanssit ne päättävät meidän kuin teidänkin opiskelusta. Me aloitamme suomen opiskelun jopa varhemmin kuin te ruotsin ja luemme sitä koulussa myös enemmän kuin te ruotsia. Ei meilläkään ole mahdollisuutta kieltäytyä, yhtä pakollinen se toinen kotimainen on meillekin.

    Jokaisessa maailman maassa se on niin. Kerro minulle yksi maa, jossa vähemmistöillä ei ole velvoitetta opiskella maan pääkieltä? Sillä ei ole edes tekemistä Suomen positiivisen syrjinnän kanssa! Mutta kyllähän täällä on siltikin loputtomiinb asti jankutettu jo, että Suomi voisi aivan hyvin tehdä siinäkin poikkeuksen: poistaa vähemmistöiltä tuonkin velvollisuuden. Meitä ei OIKEASTI kiinnosta yhtään pienen ruotsinkielisen vähemmistön asiat! Jokainen vähemmistö huolehtii omasta kielestään ja sen puhumisesta ihan itse.

    Äänestä

  • "Vihakirjoittelu meitä suomenruotsalaisia vastaan on nimittäin rikollista."

    Ankdam on siis Ruotsista Suomeen muuttanut koska kertoo olevansa suomenruotsalainen.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Törkeää valehtelua ja manipulointia sinun osaltasi, että väität itse pakkoruotsista keskustelua vihakirjoitteluksi suomenruotsalaisia vastaan."

    Oho! Milloinkas minä olen väittänyt pakkoruotsikeskustelua vihakirjoitteluksi?

    Aivan kuten itsekin toteat ovat pakkoruotsikeskustelu ja vihakirjoittelu kaksi täysin eri asiaa, tai ainakin pitäisi olla.

    Sen sijaan minä väitän että pakkoruotsikeskustelun varjolla ja sivutuotteena harrastetaan vihakirjoittelua meitä suruja vastaan.

    Minun mielestäni ruotsin opetuksesta pitäisi pysyä puhumaan haukkumatta ja mustamaalaamatta meitä suruja, sehän on hallinnollinen asia eikä mikään henkilökohtainen asia, ainakaan meille suruille, joilla ei edes ole pakkoruotsia.

    Eli siinä tapauksessa vastaat täysin itse aiheen sivusta.
    Aloittaja kysyi kohteliaasti keskustelupalstojen nimiä jossa voi käydä keskustelua pakkoruotsista. Sinä ryhdyt paasaamaan jostain netti fennoista (Onko aloittaja sinun mielestäsi "netti fenno"? Ovatko mielestäsi kaikki, jotka käyttävät sanaa "pakkoruotsi" "netti fennoja"?!

    Edelleen ryhdyt selittämään jostain vihakirjoittelusta aloittajalle, joka on ainoastaan kysynyt kohteliaasti keskustelupalstojen nimiä jossa voi käydä keskustelua pakkoruotsista.

    Vihakirjoittelu meitä kaikkia suomalaisia(sinäkin voisit muistaa, että vihakirjoittelu myös suomenkielisiä vastaan on nimittäin rikollista).
    Myös teidän surujen aggressiivisen vihakirjoittelunne ansiosta voi forumin omistaja joutua edesvastuuseen,joten jos tavoitteenne on estää kielivapauden toteutuminen suomenkielisiltä, niin edes yrittäkää tehdä se haukkumatta ja mustamaalaamatta meitä suomenkielisiä!

    "Sen sijaan minä väitän että pakkoruotsikeskustelun varjolla ja sivutuotteena harrastetaan vihakirjoittelua meitä suruja vastaan."

    Sen sijaan minä väitän että pakkoruotsikeskustelun varjolla ja sivutuotteena harrastetaan vihakirjoittelua myös meitä suomenkielisia vastaan - ja nimenomaan teidän surujen taholta!

    Käsittämätöntä, että sinulla on pokkaa väittää, että tämä kaikki haukkuminen ja mustamaalaus olisi yksipuolisesti vain teitä suruja kohtaan. Sitä riittää kumpaankin suuntaan. Riitelemiseen tarvitaan aina kaksi osapuolta.

    Äänestä

  • vbnvbnvb kirjoitti:

    Mikset sitten itse vastaa aloituksen tekijälle? Annat ymmärtää olevasi jonkinlainen asiantuntija. Missä itse käyt asiallista ja rakentavaa keskustelua pakkoruotsista, pitäisihän sinun tietää. Tyhmäähän se on täällä RKP:n palstalla riekkua! Täällä on meitä suruja joita pakkoruotsi ei henkilökohtaisesti edes koske ja joiden näkökulma asiaan on täysin erilainen.

    Jos, kuten itse annat ymmärtää, seuraat keskustelua niin luulisi sinun myös hallitsevan keskustelun slangin.

    Jos et tiedä keihin nimityksellä "netti fenno" viittaan niin hoksottimissasi on vikaa.

    "Vihakirjoittelu meitä kaikkia suomalaisia(sinäkin voisit muistaa, että vihakirjoittelu myös suomenkielisiä vastaan on nimittäin rikollista."

    Toki olisi jos sitä esiintyisi. Teidän netti fennojen kanssa riitely ja teidän arvosteleminen ja haukkuminen ei ole vihakirjoittelua. Te ette ole kansanryhmä, te olette joukko tavallisia (?) ihmisiä. Mistään et ainakaan tältä palstalta löydä meidän surujen krjoituksia jossa valhein ja tehtailluin faktoin pyrittäisiin herättämään vihaa ja katkeruutta Suomen suomenkielistä väestöä kohtaan.
    Sinä ja neffekaverisi ette edusta Suomen kansaa, teidän nimimerkkejänne ja hyökkäyksiänne vastaan saa vapaasti puolustautua, siinä on mies miestä vastaan, eikä mistään kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

    "Myös teidän surujen aggressiivisen vihakirjoittelunne ansiosta voi forumin omistaja joutua edesvastuuseen,joten jos tavoitteenne on estää kielivapauden toteutuminen suomenkielisiltä, niin edes yrittäkää tehdä se haukkumatta ja mustamaalaamatta meitä suomenkielisiä!"

    Esitäpä edes yksi kirjoitus jossa mustamaalataan ryhmänä suomenkielisiä suomalaisia, eikä pelkästään nettifennoja / netti fennoja. Edes yksi vihakirjoitus joka sivuaisi rikollista kirjoittelua! Minä postasin pari pvää sitten useita esimerkkejä sinun ja kavereittesi kirjoittelusta joka johti edesmenneen Kielipolitiikkapalstan suljemiseen ja kaikkien vanhojen viestien piilottamiseen.

    Riitelemiseen tarvitaan toki kaksi mutta alakynnessä olevalla sekä uhrilla on myös lupa puolustautua. Ei täällä suomenkielisiä ryhmänä haukuta, neffejä kyllä.

    Suomen suomenkielisen väestön salanimi täällä(kin) on "fenno" - ja "nettifenno" on samoin suomenkieliselle väestölle salanimi, koska täällä netissä kirjoittavat erilaisissa elämäntilanteissa olevat suomalaiset, ei heissä ole mitään yhtenäisyyttä - etkä sinä voikaan sen kummempia johtopäätöksiä heistä tehdä. Nykymaailmassa suurimmalla osalla ihmisistä on käytössään internet. Eli kyllä suomenkeilistä väestöä kohtaan kohdistuu täällä suhteessa huomattavasti enemmän vihakirjoittelua kuin päinvastoin (suhdeluku on siis 1:50).

    Äänestä

  • 1. Valitat mustamaalaamisesta ja haukkumisesta. Muista, että täällä on myös näitä suomenkielisiä haukkuvia avauksia: esim. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14072175/onko-kukaan-nahnyt-elavaa-nettifennoa

    2. jos väistät väittämällä, ettei tuossa haukuta suomenkielisiä vaan näitä "nettifennoja" (montako heitä nyt taas olikaan?); niin muista, että samalla logiikalla kaikkien toiseen suuntaan kohdistettujen herjojen kohteita ovat "nettisvekot" eivätkä surut.

    Äänestä

  • suhteellisuudentajuinen kirjoitti:

    Suomen suomenkielisen väestön salanimi täällä(kin) on "fenno" - ja "nettifenno" on samoin suomenkieliselle väestölle salanimi, koska täällä netissä kirjoittavat erilaisissa elämäntilanteissa olevat suomalaiset, ei heissä ole mitään yhtenäisyyttä - etkä sinä voikaan sen kummempia johtopäätöksiä heistä tehdä. Nykymaailmassa suurimmalla osalla ihmisistä on käytössään internet. Eli kyllä suomenkeilistä väestöä kohtaan kohdistuu täällä suhteessa huomattavasti enemmän vihakirjoittelua kuin päinvastoin (suhdeluku on siis 1:50).

    Vain esimerkki puuttuu!
    Siis että jotkut tällä palstalla dystemaattisesti mollaisivat suomalaisia ja levittäisivät valheita Suomen suomenkielisestä väestöstä pyrkien kaikin tavoin herättämään vihaa ja katkeruutta heitä kohtaan.

    Itse kun en ole sellaista vihakirjoittelua koskaan nähnyt niin kerro nyt edes minkälaisia juttuja teistä suomenkielisistä levitetään ja kirjoitetaan? Oletteko tekin IHRA' a vai mistä on kyse?

    Äänestä

Hade det inte varit ärligare att fråga efter ett forum där man får skriva kränkande inlägg om den svenskspråkiga befolkningen i Finland ?En stor del av kommentarerna på den här spalten går ju ut på svartmålande och smutskastande av "hurrit ",som inte är "aitosuomalaisa " och borde flytta härifrån.

Äänestä
  • Alla de här personangreppen mot Päivi Storgård,Kimmo Sasi.Dan Eklund,Kaj Kunnas,Eva Biaudet,Nasima Razmyar,Sandra Eriksson,Klaus Härö,Alf Rehn Thomas Elfgren för att nu nämna några...påminner mera om systematisk häxjakt än normal diskussion.Olika åsikter kan man ha utan att kränka personer med en annan åsikt än man själv har.

    Äänestä

Sannfinländarnas spalt borde ju vara ypperlig ?Persuna jobbar ju aktivt för ett enspråkigt finskt Finland och slopande av pakkoruotsi.Perfekt forum ?

Äänestä
  • Int vet jag nu hur aktivt de på riktigt jobbar för slopandet av tvåspråkigheten. Enskiljda sannarpopulister drar på den strängen för att nå andra svenskhatare, men jag undrar just om de ens själva tror på sin sak.
    Inte en enda sannfinländsk riksdagsman har kommit med några riktiga motioner i saken, bara en massa populistiskt skitsnack.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Int vet jag nu hur aktivt de på riktigt jobbar för slopandet av tvåspråkigheten. Enskiljda sannarpopulister drar på den strängen för att nå andra svenskhatare, men jag undrar just om de ens själva tror på sin sak.
    Inte en enda sannfinländsk riksdagsman har kommit med några riktiga motioner i saken, bara en massa populistiskt skitsnack.

    Puolueen nimi ei ole "sannfinländare" - se, ettei sitä edelleenkään ole käännetty ruotsiksi, ehkä vaan kertoo siitä, ettei puolue koe ruotsinkielistä nimitystä niin merkittäväksi. Mutta toivoisin, että nimi vaihdettaisiin jo myös ruotsiksi, ei sen kuuluisi olla harhaanjohtava millään kielellä. Vain PS-nuoret ovat nimen vaihtaneet jo ruotsiksikin (nyk. "finsk ungdom)

    Äänestä

  • käytätTarkoituksellisest kirjoitti:

    Puolueen nimi ei ole "sannfinländare" - se, ettei sitä edelleenkään ole käännetty ruotsiksi, ehkä vaan kertoo siitä, ettei puolue koe ruotsinkielistä nimitystä niin merkittäväksi. Mutta toivoisin, että nimi vaihdettaisiin jo myös ruotsiksi, ei sen kuuluisi olla harhaanjohtava millään kielellä. Vain PS-nuoret ovat nimen vaihtaneet jo ruotsiksikin (nyk. "finsk ungdom)

    Kandeis nyt edes osata puolueensa virallinen nimi! Neffe taas "tietää"!

    Puolueen säännöt:

    1§ NIMI JA KOTIPAIKKA

    Yhdistyksen nimi on Perussuomalaiset rp.

    Yhdistyksen ruotsinkielinen nimi on Sannfinländarna rp.

    Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

    Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä puolueeksi.

    https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/perussuomalaiset-rpn-saannot/

    Äänestä

Tietysti periaatteessa KAIKILLA Yhteiskunta-osion palstoilla. Ja varsinkin kaikilla puoluepalstoilla.

Ja tiedoksi sinullekin, että keinotekoinen kaksikielisyytemme on paljon muutakin kuin pakkoruotsi. Se on vain näkyvin osa eli jäävuoren pinnan yllä näkyvä huippu.

Äänestä
  • Varför diskuterar ni inte på andra spalter då ?Är inte människor tillräckligt intresserade ?

    Äänestä

?!?!!?!? vad är pakkoruotsi på svenska?

Äänestä
  • Se on suomenruotsiksi pakkoruotsi.

    Äänestä

Olen huomannut monta kertaa, että olette yrineet levittää "pakkoruotsi-keskusteluanne" muillekin palstoille, mutta ilmeisin laihoin tuloksin.

Olisiko kenties syy itsessänne? Viestinne eivät useinkaan ole asiallisia, fiksuja eivätkä rakentavia, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ne eivät herätä halua keskusteluun.

Muuttakaa tyyliä (ja asennetta), niin pakkoruotsin mahdollinen poisto etenee.

Terv. suomenkielinen suomalainen

Äänestä
  • Neffe ei keskustele, hän julistaa, luulee, kuvittelee tietävänsä, väittää ja valehtelee! Keskustelun pohjana on vastavuoroisuus ja dialogi, sellainen on netti fennolle täysin vierasta.

    Neffen pää ei käänny. Jos todistat hänen väittämänsä vääräksi hän vaikenee ja tekee hetken kuluttua uuden aloituksen ja postaa saman valheen uudelleen.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Neffe ei keskustele, hän julistaa, luulee, kuvittelee tietävänsä, väittää ja valehtelee! Keskustelun pohjana on vastavuoroisuus ja dialogi, sellainen on netti fennolle täysin vierasta.

    Om någon är svenskspråkig,av annan åsikt än neffe,finskspråkig som säger något positivt om det svenska språket..då är den personen automatiskt "pakkoruotsittaja " enligt neffen.

    Äänestä

  • monolg kirjoitti:

    Om någon är svenskspråkig,av annan åsikt än neffe,finskspråkig som säger något positivt om det svenska språket..då är den personen automatiskt "pakkoruotsittaja " enligt neffen.

    Exakt, det är en lättförtjänt titel. Krävs inte mycket för den stämpeln. Jag bär min stolt, trots att jag fullständigt skiter i vad nefferna läser i skolan.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Exakt, det är en lättförtjänt titel. Krävs inte mycket för den stämpeln. Jag bär min stolt, trots att jag fullständigt skiter i vad nefferna läser i skolan.

    Ihmettelen, miksi ns neffet eivät käy viron-, venäjän-,ranskan-,espanjan-, saksan-, jne kielisen kimppuun, jos nämä sanovat jotain positiivista omasta kielestään.

    Äänestä

  • tyynelä kirjoitti:

    Ihmettelen, miksi ns neffet eivät käy viron-, venäjän-,ranskan-,espanjan-, saksan-, jne kielisen kimppuun, jos nämä sanovat jotain positiivista omasta kielestään.

    Nimenomaan! Siinä vasta ihmettelemistä! Kyllä täytyy ruotsinkielisten olla erityinen kieliryhmä, että suomalaiset käyvät "turhasta" "vain heidän kimppuunsa".... .Vai olisiko sellaiseen käytökseen sittenkin vaikkapa joku ihan oikea syykin...... Kaikilla kun on se sama ihmisarvo.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Neffe ei keskustele, hän julistaa, luulee, kuvittelee tietävänsä, väittää ja valehtelee! Keskustelun pohjana on vastavuoroisuus ja dialogi, sellainen on netti fennolle täysin vierasta.

    Neffen pää ei käänny. Jos todistat hänen väittämänsä vääräksi hän vaikenee ja tekee hetken kuluttua uuden aloituksen ja postaa saman valheen uudelleen.

    Ilmeisesti neffenä pitämäsi aloittaja kirjoitti "Kertokaa keskustelupalstojen nimiä jossa voi käydä keskustelua pakkoruotsista.

    Pakkoruotsi keskustelu pitää saada levitettyä muillekin palstoille. Suomi24 palstoilla pakkoruotsi jää muiden keskustelujen varjoon. Kertokaa mahdollisia muita toimivia palstoja jossa te käytte Suomi24:n lisäksi."

    Sinä julisti seuraavasti: "

    Sorry mutta netti fennot on häädetty kaikilta niiltä keskustelufoorumeilta jonne he ovat aikojen saatossa pesiytyneet. Suurin osa em palstoista on peräti suljettu.

    Vihakirjoittelu meitä suomenruotsalaisia vastaan on nimittäin rikollista. Teidän aggressiivisen vihakirjoittelunne ansiosta voi forumin omistaja joutua edesvastuuseen, joten jos tavoitteenne on vain poistaa koulujen pakollinen ruotsinopetus niin sen te pystytte poistamaan ihan itse, haukkumatta ja mustamaalaamatta meitä suruja. Lycka till!
    "

    Kumpi teistä sii onkaan se keskustelija ja kumpi julistaja?

    Äänestä

  • katsopeiliin kirjoitti:

    En minä pitänyt aloitteen tekijää minään, vaan kerroin että agressiiviset netti fennot ovat saaneet suljettua monta palstaa kirjoitteluillaan.
    Sinä varmasti voit ohjata hänet jollekin toimivalle, hyvälle, vilkkaalle keskusteluforumille. Minä en tiedä yhtään, itse käyn vain täällä.

    Äänestä

Olisi mukava tietää kuka on suomenruotsalainen? Lasketaanko Päivi Storgård
ja Stefan Wallin joukkoon?
Suomenruotsalainen ei ole mikään etninen ryhmä.
Jag tror, att Ankka är inte en riktig finlandssvensk. Troligen hon är hälften savolax

Äänestä
  • Kun yritykset poistaa pakkoruotsi ovat neffellä juuri tätä epäolennaisten asioiden pohdintaa (kinataan siitä onko joku aito suru vai ei) niin ei mikään ihme, että pakkoruotsi on ja pysyy.

    Äänestä

  • Många av oss svenskspråkiga finländare kan ha ett mycket brokigt släktträd, bland mina förfäder finns det ,tyskar ,ryssar,svenskar , finskspråkiga "aitosuomalaisia " och en ålänning.

    Äänestä

  • pysy6 kirjoitti:

    Kun yritykset poistaa pakkoruotsi ovat neffellä juuri tätä epäolennaisten asioiden pohdintaa (kinataan siitä onko joku aito suru vai ei) niin ei mikään ihme, että pakkoruotsi on ja pysyy.

    Millä tavalla tuo Bättrefolk:n viesti muka liittyy pakkoruotsiin?
    Häntä näyttää kiinnostavan suomenruotsalaisuuden määritelmä. Vain hän itse tietää ajaako hän edes pakkoruotsin poistoa.

    Teillä svekoilla näyttää kaikki liittyvän pakkoruotsiin.

    Äänestä

  • xvcxcv kirjoitti:

    Tyvärr har det smittat från nätfennorna.Har tjatas om pakkoruotsi dygnet runt.

    Äänestä

  • Vastaatko kaikkiin viesteihin sen mukaan, mitä joku samalla rekisteröimättömällä nimimerkillä on joskus sanonut?!

    Jos joku puhuu autoista, niin vastaatko hänelle laivoista vaan sen takia, että samalla nimimerkillä on joku joskus puhunut purjehtimisesta?

    No ei ihmekään, jos teidän svekojen kanssa on mahdotonta keskustella.

    Äänestä

  • xvxxcvxc kirjoitti:

    Vastaatko kaikkiin viesteihin sen mukaan, mitä joku samalla rekisteröimättömällä nimimerkillä on joskus sanonut?!

    Jos joku puhuu autoista, niin vastaatko hänelle laivoista vaan sen takia, että samalla nimimerkillä on joku joskus puhunut purjehtimisesta?

    No ei ihmekään, jos teidän svekojen kanssa on mahdotonta keskustella.

    Ei pakkoruotsin kannattajien kanssa tule keskustelemaan koska se on ajanhukkaa. Jakakaa tietoa pakkoruotsin härkistä olemuksesta suomenkielisten joukossa. Vain sillä on merkitystä että suomalaiset saavat tietoa pakkoruotsin mustasta olemuksesta ja haitoista.

    Äänestä

  • huusiann kirjoitti:

    suomalaisilla on ihan realistinen käsitys pakkoruotsista. ei sen olemus muutu härskiksi, mustaksi tai valkoiseksi sen mukaan miten sinä sen määrittelet.

    Äänestä

  • xvcxcv kirjoitti:

    Millä tavalla tuo Bättrefolk:n viesti muka liittyy pakkoruotsiin?
    Häntä näyttää kiinnostavan suomenruotsalaisuuden määritelmä. Vain hän itse tietää ajaako hän edes pakkoruotsin poistoa.

    Teillä svekoilla näyttää kaikki liittyvän pakkoruotsiin.

    Miksi Bättrefolk vaihtaa keskustelun aiheen toiseen, kun aiheena on nimenomaan pakkoruotsi.
    Tämä on yksi syy, miksi neffen kanssa on mahdotonta käydä asiallista keskustelua, hän kun vetää puskasta asioita täysin aiheen vierestä!
    P.S. Bättrefolk taitaa muuten olla sama henkilö kuin Lukiolaislikka...

    Äänestä

  • Miksi joku haluaa tietää onko joku suru vai ei? Mitä merkitystä tällaisella voi olla jonkun henk.koht. elämään? Jos käy ilmi, että kys. henkilö on suru, mutttuuko elämäsi tämän tiedon myötä radikaalisti toiseksi?

    Äänestä

  • svenskspråkigfinländare kirjoitti:

    Många av oss svenskspråkiga finländare kan ha ett mycket brokigt släktträd, bland mina förfäder finns det ,tyskar ,ryssar,svenskar , finskspråkiga "aitosuomalaisia " och en ålänning.

    Hur vet man att någon är "aitosuomalainen ",har de äkthetsstämpel i rumpan när de föds ?

    Äänestä

  • Oman kansallisen ja erityisesti kielellisen identiteettinsä saa kukin tietysti määritellä ihan itse. Ei suomenruotsalaisuutta, kuten ei savolaisuuttakaan voi vahvistaa tai poissulkea millään testillä.
    Ei sitä myöskään voi kukaan ulkopuolinen määritellä, ainakaan niin että on asianomaisen kanssa eri mieltä.

    Millä kriteereillä henkilön itsensä kokeman ja ilmoittaman identiteetin voisi kukaan ulkopuolinen kieltää tai vielä vähemmän liittää asianomaiseen jos hlö kokee toisin?

    Ei myöskään kenenkään identiteetti muutu karttuneen kielitaidon myötä. Eipä ainakan ole tullut eteen ulkomailla asuvaa suomalaista joka olisi lakannut olemasta suomalainen vaikka onkin oppinut asuinmansa kielen ja kasvattaa kaksikielisiä lapsia.

    Pitää muuten paikkansa että minulla on myös savolaisia juuria mutta ne ovat vahvasti ruotsinkieliset.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Oman kansallisen ja erityisesti kielellisen identiteettinsä saa kukin tietysti määritellä ihan itse. Ei suomenruotsalaisuutta, kuten ei savolaisuuttakaan voi vahvistaa tai poissulkea millään testillä.

    "Ei myöskään kenenkään identiteetti muutu karttuneen kielitaidon myötä. Eipä ainakan ole tullut eteen ulkomailla asuvaa suomalaista joka olisi lakannut olemasta suomalainen vaikka onkin oppinut asuinmansa kielen ja kasvattaa kaksikielisiä lapsia."

    Valhetta. Julkisuudessa vanhempi ihmetteli hämmentyneenä, miten hänen lapsensa kaikki viranomaiskontaktit tulivat ruotsinkielisinä, kun lapsi kävi kielikylvyn ja ruotsinkielistä koulua. Lapsi ryöstettiin ruotsinkieliseksi.

    Viranomaiskontaktit tapahtuvat aina sillä kielellä joka on henkilön väestörekisteriin ilmoitettu äidinkieli. Ettei vain äiti olisi ihan itse ilmoittanut lapsensa äidinkieleksi alunperinkin ruotsin?

    Kielikylvyt ovat suomenkielisissä kouluissa joten lapsi on ilmeisesti ensin käynyt ruotsinkielisen kielikylvyn suomenkielisessä koulussa ja siirtynyt sen jälkeen ruotsinkieliseen kouluun.

    Ruotsinkielinen koulu luonnollisesti tiedottaa ruotsin kielellä.

    Mikäköhän tuossa viittaa ryöstöön? Tai on muutenkaan edes pienimmässäkään määrin kummallista. Olet joko keksinyt tuon jutun tai vanhemmat ovat ihan kahjuja.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Oman kansallisen ja erityisesti kielellisen identiteettinsä saa kukin tietysti määritellä ihan itse. Ei suomenruotsalaisuutta, kuten ei savolaisuuttakaan voi vahvistaa tai poissulkea millään testillä.
    Ei sitä myöskään voi kukaan ulkopuolinen määritellä, ainakaan niin että on asianomaisen kanssa eri mieltä.

    Millä kriteereillä henkilön itsensä kokeman ja ilmoittaman identiteetin voisi kukaan ulkopuolinen kieltää tai vielä vähemmän liittää asianomaiseen jos hlö kokee toisin?

    Ei myöskään kenenkään identiteetti muutu karttuneen kielitaidon myötä. Eipä ainakan ole tullut eteen ulkomailla asuvaa suomalaista joka olisi lakannut olemasta suomalainen vaikka onkin oppinut asuinmansa kielen ja kasvattaa kaksikielisiä lapsia.

    Pitää muuten paikkansa että minulla on myös savolaisia juuria mutta ne ovat vahvasti ruotsinkieliset.

    "Oman kansallisen ja erityisesti kielellisen identiteettinsä saa kukin tietysti määritellä ihan itse.

    Millä kriteereillä henkilön itsensä kokeman ja ilmoittaman identiteetin voisi kukaan ulkopuolinen kieltää tai vielä vähemmän liittää asianomaiseen jos hlö kokee toisin?"

    Ankdam, tietenkin siihen liittyy ongelmia ja väärinkäytöksiä, kun ihmiset alkavat vekslaamaan kielisyyttään, kun näköpiirissä on etuja ja mahdollisuuksia, joita tarjotaan kieliperusteisesti.

    Se nähtiin esimerkiksi silloin, kun Minerva Kron vaihtoi kielisyyttään, jotta pääsisi mahdollisimman vaikutusvaltaiselle paikalle ohjaamaan Helsingin koulupolitiikkaa.

    On loukkaavaa ja epäoikeudenmukaista, vihaa herättävää, kun kielisyyteensä ja identiteettiinsä viitaten jotkut vaativat muita ihmisiä tuottamaan heille omakielisiä palveluita, vaikka eivät niitä aidosti tarvitse, piittaamatta ollenkaan siitä, mitä se maksaa toiselle osapuolelle.
    Se on kiusaamista, alistamista, nöyryyttämistä, julmaa apartheidia.
    Valitettavasti tuota alhaista asennetta löytyy myös Suomesta.

    Det där är nog påhittat, man får alla myndighetskontakter på det språk som man har uppgett som modersmål.Det som Ankdam påpekade är ju självklart ,en svenskspråkig skola informerar förstås på svenska.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Viranomaiskontaktit tapahtuvat aina sillä kielellä joka on henkilön väestörekisteriin ilmoitettu äidinkieli. Ettei vain äiti olisi ihan itse ilmoittanut lapsensa äidinkieleksi alunperinkin ruotsin?

    Kielikylvyt ovat suomenkielisissä kouluissa joten lapsi on ilmeisesti ensin käynyt ruotsinkielisen kielikylvyn suomenkielisessä koulussa ja siirtynyt sen jälkeen ruotsinkieliseen kouluun.

    Ruotsinkielinen koulu luonnollisesti tiedottaa ruotsin kielellä.

    Mikäköhän tuossa viittaa ryöstöön? Tai on muutenkaan edes pienimmässäkään määrin kummallista. Olet joko keksinyt tuon jutun tai vanhemmat ovat ihan kahjuja.

    "Kahju" vanhempi oli hurahtanut kielikylpyuskoon ja hämmentyneenä ihmetteli, miten hänelle sitten tuli alaikäistä lastaan koskevia viranomaiskontakteja ruotsin kielellä. Kertoi asiasta julkisuudessa, valitettavasti en ottanut linkkiä talteen.

    Täysin suomenkielisen perheen kannattaa varoa, kun uskonlevittäjät kolkuttavat ovelle ja houkuttelevat perheitä sijoittamaan lapsia vieraan identiteetin muokkauslaitoksiin.

    Minä en tiedä yhdenkään ruotsinkielisen kolkutelleen suomenkielisten kotien oville kielikylpyuskoa levittämässä ja opiskelupaikkoja tyrkyttämässä. Kielikylpyä ei järjestä ruotsinkieliset!

    Kielikylpyä järjestävät SUOMENKIELISET KOULUT, SUOMENKIELISILLE LAPSILLE, SUOMENKIELISTEN VANHEMPIEN TOIVOMUKSESTA.
    Kielikylpyluokille on paljon enemmän tulijoita kuin paikkoja joten vaikea uskoa että sinne kukaan päätyisi vahingossa.

    En myöskään usko että kielikylpykoulut muun opetuksen ohessa kielikyvettäisi myös vanhempia.

    Se on toki jopa varmaa että ruotsinkielinen koulu kommunikoi koulun lasten vanhempien kanssa koulun kielellä, eli ruotsiksi. En pysty näkemään että ruotsinkielistä koulua käyvän lapsen molemmat vanhemmat voisi olla niin ummikkoja etteivät kumpikaan ymmärrä ruotsia, ja jos ovat niin ei siitä ainakaan kannata valittaa. Niin makaa kuin petaa.

    Äänestä

  • tyynelä kirjoitti:

    "Oman kansallisen ja erityisesti kielellisen identiteettinsä saa kukin tietysti määritellä ihan itse.
    Ei sitä myöskään voi kukaan ulkopuolinen määritellä, ainakaan niin että on asianomaisen kanssa eri mieltä.
    Millä kriteereillä henkilön itsensä kokeman ja ilmoittaman identiteetin voisi kukaan ulkopuolinen kieltää tai vielä vähemmän liittää asianomaiseen jos hlö kokee toisin?"

    Ankdam, tietenkin siihen liittyy ongelmia ja väärinkäytöksiä, kun ihmiset alkavat vekslaamaan kielisyyttään, kun näköpiirissä on etuja ja mahdollisuuksia, joita tarjotaan kieliperusteisesti.

    Se nähtiin esimerkiksi silloin, kun Minerva Kron vaihtoi kielisyyttään, jotta pääsisi mahdollisimman vaikutusvaltaiselle paikalle ohjaamaan Helsingin koulupolitiikkaa.

    On loukkaavaa ja epäoikeudenmukaista, vihaa herättävää, kun kielisyyteensä ja identiteettiinsä viitaten jotkut vaativat muita ihmisiä tuottamaan heille omakielisiä palveluita, vaikka eivät niitä aidosti tarvitse, piittaamatta ollenkaan siitä, mitä se maksaa toiselle osapuolelle.
    Se on kiusaamista, alistamista, nöyryyttämistä, julmaa apartheidia.
    Valitettavasti tuota alhaista asennetta löytyy myös Suomesta.

    Minerva Krohnin taannoinen poliittinen ketkuilu on kyllä härskiydessä vertaansa vailla. Kaksikielisen suurkaupungin opetuslautakunnan paikat on jaettu niin että molemmat kieliryhmät ovat edustettuna (kouluja kun on suomen- ja ruotsinkielisiä) ja puheenjohtajapaikat niin ikään. Puheenjohtajien kielikiintiöt ovat olemassa molempia ryhmiä suojaamassa.

    Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtajasta Minerva Krohnista (vihr) on perjantaina tullut taas suomenkielinen.

    "Olen tänään vaihtanut äidinkieleni netissä takaisin suomeksi", Krohn kertoi HS:lle perjantai-iltana.

    HS kertoi tiistaina, että Krohn joutuu jättämään paikkansa lautakunnassa. Syy on, että ruotsinkielinen Krohn on epäkelpo lautakunnan johtoon. Hänestä tuli lautakunnan suomenkielisen jaoston ja koko lautakunnan puheenjohtaja marraskuussa 2013, ja kielikelpoisuus jäi tarkastamatta.

    Artikkeliin liittyvät

    Vihreiden Minerva Krohn on kokenut kuntapoliitikko, joka on kiertänyt Helsingin johtavissa poliittisissa tehtävissä 1990-luvun lopulta. Vihreiden kärkipolitiikko paljastui yllättäen ruotsinkieliseksi – Helsingin opetuslautakunta uusiksi 16.12.2014
    Helsinki tiukkana poliitikon kielikikkailusta: Minerva Krohn eroaa tai hänet erotetaan opetuslautakunnasta 18.12.2014
    Krohnin kielikikkailu sai vihreät vaatimaan lakimuutosta 18.12.2014
    Kaupungin johtosäännön mukaan lautakunnassa saa olla kaksi ruotsinkielistä, ja Krohn on kolmas. Kuntalain mukaan Krohn ei ruotsinkielisenä myöskään saa toimia lautakunnan suomenkielisen jaoston puheenjohtajana.

    Krohnin aiempi äidinkielen vaihto suomesta ruotsiin toukokuussa 2013 ajoittui aikaan pari viikkoa sen jälkeen, kun hänet oli asetettu ehdolle Kuntaliiton hallituksen ruotsinkieliselle paikalle (HS 18. 12.). Krohnin kieli oli vaihtunut, kun liiton valtuusto päätti lopulta valinnasta viime vuoden kesäkuussa.

    "Kielen vaihtaminen [ruotsiksi] ei ole todellakaan liittynyt Kuntaliitto-asiaan. Olen pitkään tehnyt töitä kahdella kielellä, ja kun ei ole omia lapsia, sisarenlapset ovat läheisimmät. He ovat ruotsinkielisessä koulussa pitkälti minun kannustamanani. Suvun perinteet ovat ruotsinkieliset", hän kertoi HS:lle maanantaina.

    http://www.hs.fi/kaupunki/a1418968313203

    Minun mielestäni MK ei ole ruotsinkielinen, eikä ole sitä koskaan ollutkaan. Rakkaus sisaren lapsiin ja suvun ruotsinkielisyys joskus muinoin, ei tee kenestäkään ruotsinkielistä!
    Kyseessä on härski poliittinen kiipijyys SUOMENKIELISEN taholta, ainakaan me ruotsinkieliset emme moisia kielikameleontteja keskuuteemme kaipaa.

    Äänestä

  • adkj6g kirjoitti:

    suomalaisilla on ihan realistinen käsitys pakkoruotsista. ei sen olemus muutu härskiksi, mustaksi tai valkoiseksi sen mukaan miten sinä sen määrittelet.

    En minä mitään määrittele. Jokainen voi itse arvioida.

    Ruotsalaisuuden ruma historia

    Pakkoruotsilla on ruma historiallinen tausta ja sivistystä haittaava tarkoitus. Ruotsinkieliset ovat historiallisesti määränneet mitä suomalainen saa oppia. Pakkoruotsi ei ole poikkeus tässä. Pakkoruotsilla yritetään pitää suomenkieliset toisen luokan kansalaisina.
    Ruotsinkieliset tahot ovat aina vastustaneet suomalaisen kansanosan sivistyksen lisääntymistä. Mitä enemmän on alistettuja duunareita sitä enemmän etuja ja taloudellista hyötyä siitä riittää heille. Koulutettua kansaa on vaikeampi manipuloida eliitin tarpeiden mukaisesti.

    Pakkoruotsi on suora jatkumo ruotsalaisuuden historian rumuudelle. Ruotsinkieliset tahot jarruttivat suomen kielen ottamista viralliseksi kieleksi ja opetuskieleksi kaikissa vaiheissa.

    Ruotsinkieliset eivät rakenna enää piikkilankaesteitä suomenkielisten lasten koulujen ympärille mutta pakkoruotsilla he ovat rakentaneet sivistyksellisen piikkilankaesteen kaikille suomenkielisille.

    Pieni lista ruotsalaisuuden rumasta historiasta.

    Agricola joutui odottamaan 4 vuotta painolupaa että sai Uuden Testamentin painettua. Kesti sata vuotta että löytyi rahat Raamatun kääntämiseen kokonaisuudessaan.

    Vuoteen 1860 asti onnistuivat ruotsinkieliset tahot estämään suomenkielisen kirjallisuuden painamisen, ja siten kirjallisuuden ja lukutaidon kehittymisen suomenkielisten joukossa.
    http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kieliasetus_(1850)
    Mikkeliin anottiin koulua suomenkielisille mutta saatiin ruotsinkielinen koulu v. 1873, vaikka alueella ei ollut tarvetta ruotsinkieliselle koululle, koska Mikkelissä oli jo ruotsinkielinen koulu.

    Vuonna 1908 Espoossa suomenkielinen koulu saarrettiin piikkilangalla että lapset eivät pääsisi kouluun.

    Helsingin yliopisto suomalaistettiin vasta hivenen ennen Talvisotaa 1937, vaikka suurin osa opiskelijoista oli ollut suomenkielisiä jo pitkään.

    Nykyinen pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksessa yli neljäkymmentä vuotta sitten.

    Uusin piikkilanka-aita on Rassenburgin (Raasepori) pakkoruotsin aloittaminen jo ensimmäisellä luokalla kaikille suomalaisille lapsille vaikka suurin osa halusi englantia ensimmäiseksi.

    Esooon piikkilankakoulusta
    http://espoonperinneseura.net/perinnetieto/Lahnuksen-kansakoulu-autonomian-aikana.html

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Oman kansallisen ja erityisesti kielellisen identiteettinsä saa kukin tietysti määritellä ihan itse. Ei suomenruotsalaisuutta, kuten ei savolaisuuttakaan voi vahvistaa tai poissulkea millään testillä.
    Ei sitä myöskään voi kukaan ulkopuolinen määritellä, ainakaan niin että on asianomaisen kanssa eri mieltä.

    Millä kriteereillä henkilön itsensä kokeman ja ilmoittaman identiteetin voisi kukaan ulkopuolinen kieltää tai vielä vähemmän liittää asianomaiseen jos hlö kokee toisin?

    Ei myöskään kenenkään identiteetti muutu karttuneen kielitaidon myötä. Eipä ainakan ole tullut eteen ulkomailla asuvaa suomalaista joka olisi lakannut olemasta suomalainen vaikka onkin oppinut asuinmansa kielen ja kasvattaa kaksikielisiä lapsia.

    Pitää muuten paikkansa että minulla on myös savolaisia juuria mutta ne ovat vahvasti ruotsinkieliset.

    Härregyyd, onpa aikoihin eletty ja jopas jotakin! Ensimmäinen myönnytys ruotsalaisilta kielikeskustelussa! Tähän asti suomalaisten identiteetin ovat saaneet määritellä vain ruotsalaiset, joiden mukaan kaikkien suomalaisten identiteettiin aina kuuluu ruotsalaisuus!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Minä en tiedä yhdenkään ruotsinkielisen kolkutelleen suomenkielisten kotien oville kielikylpyuskoa levittämässä ja opiskelupaikkoja tyrkyttämässä. Kielikylpyä ei järjestä ruotsinkieliset!

    Kielikylpyä järjestävät SUOMENKIELISET KOULUT, SUOMENKIELISILLE LAPSILLE, SUOMENKIELISTEN VANHEMPIEN TOIVOMUKSESTA.
    Kielikylpyluokille on paljon enemmän tulijoita kuin paikkoja joten vaikea uskoa että sinne kukaan päätyisi vahingossa.

    En myöskään usko että kielikylpykoulut muun opetuksen ohessa kielikyvettäisi myös vanhempia.

    Se on toki jopa varmaa että ruotsinkielinen koulu kommunikoi koulun lasten vanhempien kanssa koulun kielellä, eli ruotsiksi. En pysty näkemään että ruotsinkielistä koulua käyvän lapsen molemmat vanhemmat voisi olla niin ummikkoja etteivät kumpikaan ymmärrä ruotsia, ja jos ovat niin ei siitä ainakaan kannata valittaa. Niin makaa kuin petaa.

    Ankdam väittää: "Kielikylpyä järjestävät SUOMENKIELISET KOULUT, SUOMENKIELISILLE LAPSILLE, SUOMENKIELISTEN VANHEMPIEN TOIVOMUKSES"

    Totuuden vääristelyä.
    Kielikylpyuskonnon pääpaikka Suomessa on Vaasassa ja Turussa ja ruotsinkieliset tahot ovat tuota oppia kehittäneet nimenomaan ruotsinkielisyyden vahvistamiseksi Suomessa.
    Valitettavasti "kahjut" suomenkieliset ovat hurahtaneet, kun on uskoteltu, että ruotsin kielen kautta avautuu helpommin pääsy hyväpalkkaisiin töihin ja asemiin yhteiskunnassa. Ja huijattu, että kaksikielisyys, siis suomi-ruotsi, on hyväksi ihmisen terveydelle.

    Äänestä

  • huusiann kirjoitti:

    En minä mitään määrittele. Jokainen voi itse arvioida.

    Ruotsalaisuuden ruma historia

    Pakkoruotsilla on ruma historiallinen tausta ja sivistystä haittaava tarkoitus. Ruotsinkieliset ovat historiallisesti määränneet mitä suomalainen saa oppia. Pakkoruotsi ei ole poikkeus tässä. Pakkoruotsilla yritetään pitää suomenkieliset toisen luokan kansalaisina.
    Ruotsinkieliset tahot ovat aina vastustaneet suomalaisen kansanosan sivistyksen lisääntymistä. Mitä enemmän on alistettuja duunareita sitä enemmän etuja ja taloudellista hyötyä siitä riittää heille. Koulutettua kansaa on vaikeampi manipuloida eliitin tarpeiden mukaisesti.

    Pakkoruotsi on suora jatkumo ruotsalaisuuden historian rumuudelle. Ruotsinkieliset tahot jarruttivat suomen kielen ottamista viralliseksi kieleksi ja opetuskieleksi kaikissa vaiheissa.

    Ruotsinkieliset eivät rakenna enää piikkilankaesteitä suomenkielisten lasten koulujen ympärille mutta pakkoruotsilla he ovat rakentaneet sivistyksellisen piikkilankaesteen kaikille suomenkielisille.

    Pieni lista ruotsalaisuuden rumasta historiasta.

    Agricola joutui odottamaan 4 vuotta painolupaa että sai Uuden Testamentin painettua. Kesti sata vuotta että löytyi rahat Raamatun kääntämiseen kokonaisuudessaan.

    Vuoteen 1860 asti onnistuivat ruotsinkieliset tahot estämään suomenkielisen kirjallisuuden painamisen, ja siten kirjallisuuden ja lukutaidon kehittymisen suomenkielisten joukossa.
    http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kieliasetus_(1850)
    Mikkeliin anottiin koulua suomenkielisille mutta saatiin ruotsinkielinen koulu v. 1873, vaikka alueella ei ollut tarvetta ruotsinkieliselle koululle, koska Mikkelissä oli jo ruotsinkielinen koulu.

    Vuonna 1908 Espoossa suomenkielinen koulu saarrettiin piikkilangalla että lapset eivät pääsisi kouluun.

    Helsingin yliopisto suomalaistettiin vasta hivenen ennen Talvisotaa 1937, vaikka suurin osa opiskelijoista oli ollut suomenkielisiä jo pitkään.

    Nykyinen pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksessa yli neljäkymmentä vuotta sitten.

    Uusin piikkilanka-aita on Rassenburgin (Raasepori) pakkoruotsin aloittaminen jo ensimmäisellä luokalla kaikille suomalaisille lapsille vaikka suurin osa halusi englantia ensimmäiseksi.

    Esooon piikkilankakoulusta
    http://espoonperinneseura.net/perinnetieto/Lahnuksen-kansakoulu-autonomian-aikana.html

    Rkp tarvitsee pakkoruotsin valtapoliittisista syistä. Pakkoruotsin avulla myös luodaan taitavasti optinen harha: näkymä, jossa suruja ja susuja on ikään kuin yhtä paljon: molemmat kansalliskielet ovat keskenään samanarvoisia, vaikka suruja on noin viisi prosenttia ja susuja 90 prosenttia kansasta.

    Pakkoruotsin avulla tämä kääpiöpuolue pystyy käyttämään valtaa, jota sillä ei kokoonsa nähden edes pitäisi olla. Turhaan ei olekaan puhuttu vähemmistödiktatuurista: vähemmistö Suomessa pyrkii määräilemään enemmistöä ja varsinkin näissä kieliasioissa.

    Koska ilman pakkoruotsia Rkp kutistuisi oikeaan kokoonsa, siitä (pakkoruotsista ) pidetään kaikin keinoin kiinni, ja keinovalikoima pakkoruotsin ylläpitämiseksi on todella monipuolinen: massiivinen suomalaispoliitikkojen lahjominen (joka on ollut täysin avointa), manipulointi, taivuttelu, suostuttelu, ruotsin kielen näkeminen ainoana sivistyskielenä jne.

    Äänestä

Pakkoruotsin kiivaimpia ajajia ovat nämä pellet, jotka eivät ole äidinkieleltään ruotsin kielisiä. Päivi Storgård on savolainen. Hän suorastaan raivosi pakkoruotsin säilyttämiseksi.
Stefan Wallinin äiti on suomenkielinen. On vaikea ymmärtää, että ihmisille, jotka voisivat hyvin puhua suomea palvelut ruotsiksi.
Pakkoruotsi on nuorison pahin kiusa. Erityisesti pojat vihaavat ruotsia.
Missään muussa maassa valtio ei harrasta koulukiusaamista.
Mikään muu maa ei menetä kansallisvarallisuuttaan turhaan kaksikieliseen hallintoon. Suomi on hölmöläisten maa.

Äänestä
  • Ketkä muka olisi parempia ruotsin kielen osaamisen parempia puolestapuhujia kuin kaksikieliset?

    Jos et jotain osaa niin vaikea sinun on arvioida millaista olisi jos osaisit, ja kuinka paljon taidosta voisi olla hyötyä.

    Minäkin suosittelen ruotsin osaamista enkä ole vielä tavannut ketään joka pitää ruotsin taitoaan rasitteena. Kaikille siotä ei tietenkään ole yhtä paljon hyötyä mutta ei sellaista taitoa olekaan josta kaikki yhtä lailla hyötyisivät.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ketkä muka olisi parempia ruotsin kielen osaamisen parempia puolestapuhujia kuin kaksikieliset?

    Jos et jotain osaa niin vaikea sinun on arvioida millaista olisi jos osaisit, ja kuinka paljon taidosta voisi olla hyötyä.

    Minäkin suosittelen ruotsin osaamista enkä ole vielä tavannut ketään joka pitää ruotsin taitoaan rasitteena. Kaikille siotä ei tietenkään ole yhtä paljon hyötyä mutta ei sellaista taitoa olekaan josta kaikki yhtä lailla hyötyisivät.

    Koska aiot hankkia itsellesi ja perheellesi suomi-ruotsi.venäjä-3 saamea-tataari.romani-viittomakieli -9-kielisyyden?

    "Jos et jotain osaa niin vaikea sinun on arvioida millaista olisi jos osaisit, ja kuinka paljon taidosta voisi olla hyötyä."

    En ole vielä tavannut ketään joka pitää 9 kielen taitoaan rasitteena!

    "Kaikille siitä ei tietenkään ole yhtä paljon hyötyä mutta ei sellaista taitoa olekaan josta kaikki yhtä lailla hyötyisivät".

    Voi mitä typeryyttä Ankdamin suusta!

    Puhun kuutta kieltä, joista neljää täysin sujuvasti, yhtä lisäksi kohtalaisen hyvin ja vielä kuudettakin ihan siedettävästi. Se riitäköön minulle. Kuinka montaa kieltä sinä puhut?

    Tarkoitatko, että kansalaisten laajasti kannattaisi opiskella 9 suomalaista kieltä, koska etukäteen ei voi itse arvioida, mistä kielestä on jatkossa hyötyä?
    Oletko opiskellut 3 saamen kieltä, tataaria, romania. Jos et, miksi?

    Äänestä

  • "Pakkoruotsin kiivaimpia ajajia ovat nämä pellet, jotka eivät ole äidinkieleltään ruotsin kielisiä. Päivi Storgård on savolainen."

    Savolaisillakin on sana- ja mielipidevapaus! Pitäisikö savolaisten sanavapautta mielestäsi rajoittaa! Jos savolainen ajattelee toisin kuin sinä niin onko hän silloin oikeustoimikelvoton?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Puhun kuutta kieltä, joista neljää täysin sujuvasti, yhtä lisäksi kohtalaisen hyvin ja vielä kuudettakin ihan siedettävästi. Se riitäköön minulle. Kuinka montaa kieltä sinä puhut?

    Minä puhun matematiikan, fysiikan ja kemian lisäksi suomea ja englantia, jotenkin ruotsia ja ymmärrän kohtuullisesti saksaa. Tuon ruotsin olisin mieluusti vaihtanut saksaan, ranskaan tai italiaan, valitettavasti se ei käynyt päinsä. Korkeakouluopinnoissa olisi hyvästä saksankielentaidosta ollut paljon apua, onneksi englannin kielellä pystyi tuota puutetta hieman kompensoimaan.

    Ihminen, joka ei ymmärrä matemaattisia aineita, on valtavia aukkoja sivistyksessä. Lukuisten kielten osaaminen ilman ymmärrystä maailmankaikkeuden olemuksesta ja nykytekniikasta on hyvin yksipuolista. Leveily kielten määrässä ei tee erityistä vaikutusta minuun.

    Äänestä

  • C1R kirjoitti:

    En mielestäni leveillyt, tyynelä suositti minulle 9 kielen opiskelua ja totesin että osaamani kuusi riittää.

    Matematiikka ei ole vahvinta osaamisaluettani mutta pärjännyt siinäkn ihan kohtalaisesti. Näin humanistina minulla on ollut eniten iloa ja hyötyä kielistä, niin töissä kuin yksityielämässäni.
    Meitä on moneks ja koulun tehtävä on raapaista tiedon pintaa jotta löytäisimme ne alat jotka meitä kiinnostaa. Monenlaista tietoa ja taitoa tarvitaan eikä yksikään aine ole turha. Yksikään aine ei myöskään ole tärkeä kaikille.

    Siitä pitää itse jatkaa joka tuntui kiinnostavalta ja omimmalta.
    Harmi ettet ole oppinut saksaa. Itse luin lyhyen saksan aikoinaan koulussa, myöhemmin lähdin saksankieliseen maahan töihin joksikin aikaa. Sen jälkeen en ollut pariin vuosikymmeneen tekemisissä saksan kielen kanssa lainkaan, sitä kun ei juurikaan Suomessa kuule tai tarvitse.
    Nykyään tarvitsen saksaa tämän tästä ja puhun sitä taas suht sujuvasti, vaikka se oli välillä lähes täysin unohduksissa.
    Ilman koulusaksaa en olisi tänä päivänä siinä osaamispisteessä jossa nyt olen.
    Mikään oppi ei ole koskaan turhaa! Koskaan ei voi etukäteen tietää milloin jostain lopulta on kun onkin hyötyä.

    Ei tietenkään mikään oppi ole turhaa, muttei sillä ole Suomen eriarvoistavan kielipolitiikan kanssa mitään tekemistä. Pakkoruotsi kun ei ole mikään pelkkä "oppiaine", jota me vain pidämme "turhana" - vaan se on poliittinen oppiaine, joka on johtanut tietyn ihmisryhmän suosimiseen - positiiviseen syrjintään. Mikä ei luonnollisesti ole oikein ihmisarvon kannalta. Et sinäkään voisi kuvitellakaan vastaavaa kielipolitiikkaa vaikkapa Ruotsiin, suomen kielen suosimiseksi - pakkosuomea jokaiselle ruotsalaiselle ja kaikki vastaavat etuoikeudet suomenkielisille jne. Eikö sinulla ole mitään suhteellisuudentajua? Onneksi myös sinun jalkasi saadaan maan pinnalle sinä päivänä, kun Suomen ja Ruotsin kielipolitiikat ovat täysin tasapainossa keskenään :).

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    En mielestäni leveillyt, tyynelä suositti minulle 9 kielen opiskelua ja totesin että osaamani kuusi riittää.

    Matematiikka ei ole vahvinta osaamisaluettani mutta pärjännyt siinäkn ihan kohtalaisesti. Näin humanistina minulla on ollut eniten iloa ja hyötyä kielistä, niin töissä kuin yksityielämässäni.
    Meitä on moneks ja koulun tehtävä on raapaista tiedon pintaa jotta löytäisimme ne alat jotka meitä kiinnostaa. Monenlaista tietoa ja taitoa tarvitaan eikä yksikään aine ole turha. Yksikään aine ei myöskään ole tärkeä kaikille.

    Siitä pitää itse jatkaa joka tuntui kiinnostavalta ja omimmalta.
    Harmi ettet ole oppinut saksaa. Itse luin lyhyen saksan aikoinaan koulussa, myöhemmin lähdin saksankieliseen maahan töihin joksikin aikaa. Sen jälkeen en ollut pariin vuosikymmeneen tekemisissä saksan kielen kanssa lainkaan, sitä kun ei juurikaan Suomessa kuule tai tarvitse.
    Nykyään tarvitsen saksaa tämän tästä ja puhun sitä taas suht sujuvasti, vaikka se oli välillä lähes täysin unohduksissa.
    Ilman koulusaksaa en olisi tänä päivänä siinä osaamispisteessä jossa nyt olen.
    Mikään oppi ei ole koskaan turhaa! Koskaan ei voi etukäteen tietää milloin jostain lopulta on kun onkin hyötyä.

    Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin rajoitteita oppimisen määrässä. Jos ymmärtää ja sisäistää todennäköisyyslaskentaa, voi yrittää optimoida tulevaisuuden tarpeita. Mitä saatan tulevaisuudessa tarvita, siihen minun kannattaa panostaa. Vaikka Einstein lausui aikanaan kvanttiteoriasta: Jumala ei heitä noppaa, olen asiasta täysin toista mieltä. Se mitä olemme nyt tässä maailmankaikkeudessa, on useiden ”lottoarvontojen tulos”. Kukin yksilö voi myös itse vaikuttaa tulevaisuutensa, pohtimalla tulevia asioita todennäköisyyksien avulla. Televisiossa on tullut sarja: ”Numerot”. Se antaa kalpean aavistuksen asioista, joita voida ratkaista matemaattisten todennäköisyyksien avulla. Jos minä saisin nyt valita oppiaineita, joihin haluan panostaa, ruotsinkieli ei olisi viidentoista ensisijaisen valinnan listalla. Olen kirjoittanut tällä palstalla, että virkamiesruotsi on vitsi ja tyhmyyttä. Minun on pakko korjata sanomisiani: virkamiesruotsi on hulluutta. Miksi lammasmaiset suomalaiset hyväksyvät tämän? Ainoa todennäköinen selitys on, että poliitikot myyvät nahkansa muutamasta mitättömästä tonnista. Ymmärrän sen, että talkoita voidaan tehdä kossupullon hinnalla koko päivän, mutta nahan myynti 4 x 365 päiväksi muutamalla tonnilla, on minusta hulluutta!

    "Olen kirjoittanut tällä palstalla, että virkamiesruotsi on vitsi ja tyhmyyttä. Minun on pakko korjata sanomisiani: virkamiesruotsi on hulluutta."

    Anteeksi täsmentäisitkö, mitä tarkoitat sanalla "virkamiesruotsi"? Mikä on hulluutta?

    Tarkoitin tekstissä kaikilta korkeakouluopiskelijoilta vaadittavaa virkamiesruotsitenttiä. Suurin osa korkeakouluista valmistuneista ei tule ikinä sitä tarvitsemaan. Omana opiskeluaikanani sen suoritus oli vapaaehtoista. Tentin suoritus aiheuttaa monille opiskelijoille tuhansien eurojen ansiomenetyksen. Oman poikani opiskeluaika piteni tuon tentin takia kaksi kuukautta, eli hän menetti kahden kuukauden palkkatulot. 7000 € on melkoinen hinta paperista, jota ei tarvitse. Mikä muu sana kuvaa tuollaista tilannetta paremmin kuin ”hulluutta”?

    Mielelläni, kun näin asiaa tiedustellaan, lisään siihen tietyillä alueilla esim. kaikilta poliiseilta ja sairaanhoitajilta vaadittavaa ruotsinkielen taitoa. Se on myös hulluutta.

    Äänestä

  • C1R kirjoitti:

    Minä puhun matematiikan, fysiikan ja kemian lisäksi suomea ja englantia, jotenkin ruotsia ja ymmärrän kohtuullisesti saksaa. Tuon ruotsin olisin mieluusti vaihtanut saksaan, ranskaan tai italiaan, valitettavasti se ei käynyt päinsä. Korkeakouluopinnoissa olisi hyvästä saksankielentaidosta ollut paljon apua, onneksi englannin kielellä pystyi tuota puutetta hieman kompensoimaan.

    Ihminen, joka ei ymmärrä matemaattisia aineita, on valtavia aukkoja sivistyksessä. Lukuisten kielten osaaminen ilman ymmärrystä maailmankaikkeuden olemuksesta ja nykytekniikasta on hyvin yksipuolista. Leveily kielten määrässä ei tee erityistä vaikutusta minuun.

    Onneksi maailmankaikkeutta voi ihailla ja ihmetellä kuka tanhansa, ei siihen erityisesti matikkaa tarvita. Minä olen käynyt kaksi tähtitieteen kurssia, ja hyvin selvisi ilman matikkaa.
    Kieliä ei sen sijaan opita ihailemalla ja ihmettelemällä. Niiden eteen on oikeasti tehtävä töitä.

    Äänestä

  • pieni_eroavaisuus kirjoitti:

    Onneksi maailmankaikkeutta voi ihailla ja ihmetellä kuka tanhansa, ei siihen erityisesti matikkaa tarvita. Minä olen käynyt kaksi tähtitieteen kurssia, ja hyvin selvisi ilman matikkaa.
    Kieliä ei sen sijaan opita ihailemalla ja ihmettelemällä. Niiden eteen on oikeasti tehtävä töitä.

    En ole kirjoittanut ihailemisesta vaan ymmärtämisestä. Maailmankaikkeuden ja tekniikan ymmärtäminen ei ole mahdollista ilman fysiikan laajoja tietoja. Fysiikan syvällinen ymmärtäminen taas ei ole mahdollista ilman korkeakoulutasoista matematiikan hallintaa. Matematiikka on sellainen oppiaine, että sitä ei voi oppia vaikka tekisi miten tahansa paljon töitä, ellei sitä kykene sisäistämään. Kielten oppiminen on minun ymmärrykseni mukaan paljon helpompaa, se onnistuu pelkällä työn teolla.

    Äänestä

  • C1R kirjoitti:

    Tarkoitin tekstissä kaikilta korkeakouluopiskelijoilta vaadittavaa virkamiesruotsitenttiä. Suurin osa korkeakouluista valmistuneista ei tule ikinä sitä tarvitsemaan. Omana opiskeluaikanani sen suoritus oli vapaaehtoista. Tentin suoritus aiheuttaa monille opiskelijoille tuhansien eurojen ansiomenetyksen. Oman poikani opiskeluaika piteni tuon tentin takia kaksi kuukautta, eli hän menetti kahden kuukauden palkkatulot. 7000 € on melkoinen hinta paperista, jota ei tarvitse. Mikä muu sana kuvaa tuollaista tilannetta paremmin kuin ”hulluutta”?

    Mielelläni, kun näin asiaa tiedustellaan, lisään siihen tietyillä alueilla esim. kaikilta poliiseilta ja sairaanhoitajilta vaadittavaa ruotsinkielen taitoa. Se on myös hulluutta.

    Ihan sopiva hinta noin tärkeästä dokumentista?

    Äänestä

  • C1R kirjoitti:

    Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin rajoitteita oppimisen määrässä. Jos ymmärtää ja sisäistää todennäköisyyslaskentaa, voi yrittää optimoida tulevaisuuden tarpeita. Mitä saatan tulevaisuudessa tarvita, siihen minun kannattaa panostaa. Vaikka Einstein lausui aikanaan kvanttiteoriasta: Jumala ei heitä noppaa, olen asiasta täysin toista mieltä. Se mitä olemme nyt tässä maailmankaikkeudessa, on useiden ”lottoarvontojen tulos”. Kukin yksilö voi myös itse vaikuttaa tulevaisuutensa, pohtimalla tulevia asioita todennäköisyyksien avulla. Televisiossa on tullut sarja: ”Numerot”. Se antaa kalpean aavistuksen asioista, joita voida ratkaista matemaattisten todennäköisyyksien avulla. Jos minä saisin nyt valita oppiaineita, joihin haluan panostaa, ruotsinkieli ei olisi viidentoista ensisijaisen valinnan listalla. Olen kirjoittanut tällä palstalla, että virkamiesruotsi on vitsi ja tyhmyyttä. Minun on pakko korjata sanomisiani: virkamiesruotsi on hulluutta. Miksi lammasmaiset suomalaiset hyväksyvät tämän? Ainoa todennäköinen selitys on, että poliitikot myyvät nahkansa muutamasta mitättömästä tonnista. Ymmärrän sen, että talkoita voidaan tehdä kossupullon hinnalla koko päivän, mutta nahan myynti 4 x 365 päiväksi muutamalla tonnilla, on minusta hulluutta!

    "Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin rajoitteita oppimisen määrässä. "
    Onpa outo toteamus. Miten niin muka ihmisillä olisi rajoitteita oppimisessa?! Joillakin tietysti on, ja se pitää ottaa huomioon. Mutta nykyinen koulusysteemi on suunniteltu "keskiverto-oppilaalle", ei tarvitse olla neropatti suoriutuakseen koulusta.
    Ja miten ihmeessä ennen luettiin 4 vierasta kieltä eikä koko ajan valitettu...

    Äänestä

Ota itse selvää. Savolainen pjäällysmies jälleen paljastettu.

Äänestä

Sivistynyt ihminen ei halua pakottaa ketään, esimerkiksi toiselle vieraan kielen opiskeluun. Varsinkin, kun se palvelee hänen etuaan.
Pakottaminen on natsismia.
Veljeni lapset, jotka ovat syntyneet Ruotsissa lienevät riktig finnlandssvenskar tietenkin ruotsista hyötyvät. Suomessa rehottava mätä systeemi tarjoaa opiskelupaikan mistä tahansa. Valinnanvaraa on kansainvälisestä taloudesta Åbossa tai Hankkenissa.

Pakkoruotsista kärsii poikani, joka ei hurreista tykkää. Koulu on jäänyt
Vähemmälle aktiivisen urheilun takia. Kauppakorkeaan ei pisteet riittänyt. Suomi menetti hyvän urheilijan, kun opiskelemaan piti lähteä
rapakon taakse. Urheilu jäi, mutta aukeni akateeminen ura.
Ruotsia ei osaa kunnolla, mutta serkukset puhuvat keskenään englantia.

Nazit tuomittiin Nurnbergissä. Kielinazit joutaisivat saada samanlaiset tuomiot. Maailma on muuttunut ja sivistyneet ihmiset, kuten Enbuske suovat ihmisille vapauden. Älytöntä pakolla ja suurella rahalla yrittää säilyttää ruotsi Suomessa. Kansantaloudelle katastrofi. Ihmisarvolle loukkaus. Ruotsi kokee Suomessa luonnollisen kuoleman.
Kieliä voi lukea, jos ne kiinnostaa, mutta tosiasiassa maailmalla pärjää vain englannilla. Trust me ! If not call Donald Trump.
Tai voit arvata kumpi pojista pääsi parempiin hommiin!

Äänestä
  • "Pakkoruotsista kärsii poikani, joka ei hurreista tykkää. Koulu on jäänyt"
    Opetit sitten pojallesi hurrivihan. Nyt saat kärsiä seuraukset. Typeryydestä joutuu aina maksamaan.

    Äänestä

Suomen nuoret voittivat MM:n, koska pelaajat keskittyvät vain jääkiekkoon. Mikäli haluaa opiskella lukiossa pakkoruotsi vie aikaa harjoittelulta. Suomi antaa edun kilpailijoille tässäkin asiassa.
Pakkoruotsia vastaan on taisteltava, jotta Suomi nousee suosta.

Äänestä
  • Mikäköhän on neffen logiikka tänään?! Pikkuleijonathan voittivat VAIKKA joutuivat sen lisäksi lukemaan pakkoruotsia. Siis mitä yrität nyt sanoa ja todistaa?!?!

    Äänestä

Neffellä on ruotsi-pelko, islam-pelko, ihmisarvon menettämis-pelko, identiteetin menettämis-pelko, kielikylpy-pelko, apartheid-pelko - näitä palkoja on niin paljon, että sinällään on hämmästyttävää, että neffe pääosin roikkuu TÄLLÄ palstalla?!
Onkohan niin, että muilla palstoilla ei oikein tykätä näistä neffen jakutuksista...

Äänestä
  • Sinua, pelottaa niin hirveästi, että vaadit 19 suomenkielistä palveluvalmiuteen sinua varten,"turvaamaan sinulle omakieliset palvelut". Sairasta ylimielisyyttä.

    Äänestä

  • tyynelä kirjoitti:

    Sinua, pelottaa niin hirveästi, että vaadit 19 suomenkielistä palveluvalmiuteen sinua varten,"turvaamaan sinulle omakieliset palvelut". Sairasta ylimielisyyttä.

    Minä olen ihan tavallinen suomenkielinen suomalainen. Ei tarvitse olla ruotsinkielinen ymmärtääkseen, miten mielipuolisia ovat nettifennon väitteet apartheidista, identiteetin menettämisestä, pakkokielikylvettäjistä...!

    Äänestä

  • sgffgfdsfgdsgh: "Onkohan niin, että muilla palstoilla ei oikein tykätä näistä neffen jakutuksista..."

    Tykätäänkö sitten svekomielisen neffen jankutuksista? Olet suomenkielinen, sinä sgffgfdsfgdsgh, mutta svekomielinen. Olet siis svekomielinen neffe.

    Nykysuomen sanakirja: fenno = suomenkielien, -mielinen. Siispä nettifenno ja sen lyhenteet nefe (Ankdamin "lahja" keskustelulle) ja neffe tarkoittavat netin suomenkielistä toimijaa, joita on neljännes fennoista. Fennojen kolmen neljäsosan enemmistö vastustaa pakkoruotsia. Svekomieliset neffet Lipposen ja Sasin tapaan kannattavat pakkoruotsia.

    Ankdamilta meni pasmat sekaisin oikein muodostetuista sanapareista: svekomielinen nettifenno, svekomielinen neffe.

    Kaiken tuon perusteella "nettisveko" on vastaavasti "nesve". Entä fennomielinen nesve? On niitäkin.

    Äänestä

  • Nettisuomal-nettifenno kirjoitti:

    sgffgfdsfgdsgh: "Onkohan niin, että muilla palstoilla ei oikein tykätä näistä neffen jakutuksista..."

    Tykätäänkö sitten svekomielisen neffen jankutuksista? Olet suomenkielinen, sinä sgffgfdsfgdsgh, mutta svekomielinen. Olet siis svekomielinen neffe.

    Nykysuomen sanakirja: fenno = suomenkielien, -mielinen. Siispä nettifenno ja sen lyhenteet nefe (Ankdamin "lahja" keskustelulle) ja neffe tarkoittavat netin suomenkielistä toimijaa, joita on neljännes fennoista. Fennojen kolmen neljäsosan enemmistö vastustaa pakkoruotsia. Svekomieliset neffet Lipposen ja Sasin tapaan kannattavat pakkoruotsia.

    Ankdamilta meni pasmat sekaisin oikein muodostetuista sanapareista: svekomielinen nettifenno, svekomielinen neffe.

    Kaiken tuon perusteella "nettisveko" on vastaavasti "nesve". Entä fennomielinen nesve? On niitäkin.

    "Nykysuomen sanakirja: fenno = suomenkielien, -mielinen. Siispä nettifenno ja sen lyhenteet nefe (Ankdamin "lahja" keskustelulle) ja neffe tarkoittavat netin suomenkielistä toimijaa, joita on neljännes fennoista."
    Siis näenkö näkyjä?!! Onko Nettisuomal-nettifenno tullut vihdoin järkiinsä ja myöntää, että neffejä ei ole 5 miljoonaa! Hienoa!

    Äänestä

Ainakin PS väittää vastustavansa pakkoruotsia. Se lienee ainoa puolue jonka kielipoliittinen kanta on tämä.

Eiköhän sieltä löydy samanhenkisiä keskustelukummpaneita.

Äänestä
  • Kummasti on persupalstalla laimennut pakkoruotsikeskustelu...

    Äänestä

Turpa tukkoon nyt. EUROOPAN UNIONIN JÄSENMAANA RUOTSI ON HEIDÄN KIELENSÄKIN UNIONIN KIELI . Venäjän kieli ei kuulu unioniin . SUOMI RUOTSI VIRO KUULUVAT UNIONIIN .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tunnel_banan kirjoitti:

Kertokaa keskustelupalstojen nimiä jossa voi käydä keskustelua pakkoruotsista.

Pakkoruotsi keskustelu pitää saada levitettyä muillekin palstoille. Suomi24 palstoilla pakkoruotsi jää muiden keskustelujen varjoon. Kertokaa mahdollisia muita toimivia palstoja jossa te käytte Suomi24:n lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu