Muutin tosiaan jo pari vuotta sitten ja ilmoitin Nordealle(kin) uuden osoiteeni, Sen jälkeen minulle on tullut postia Nordealta seka vanhalla että uudella osoitteella, eli niillä on minulle 2 eri osoitetta, eli niillä täytyy olla käytössä ainakin kaksi eri asiakarekisteriä.
Ei se sinänsä ole ogelma minulle koska posti kyllä muuttaa väärän vanhan ositteen uuudeksi ja toimitta postin nykyisen asuntooni, Juuri töänää tuli taas pitkästä aikaa Nordean kirje vääräällä, vanhalla osoitteellani, päälle oli vaan liimattu postissa tarra jossa uusi, oikea osoitteeni. Luulisin että se hoituu automattisesti, koneellisesti, eli tuskin postillekan on suuri ongelma?
Jossain vaiheessa posti kuitenkin laittoi Nordean väärällä osoittella minulle lähettämän kirjeen, oman kuorensa sisälle, kuoren jossa muistutettiin ja kehoteettiin minua tekemään osoitteenmuutosilmoituksen Nordealle, ja keikille muilekin jotka minule posti lähettävät.
Kyllä vähän otta päähän että posti minua muistuttelee vaikka vika on Nordeassa, jolle olen useamman kerran kertonut uuden osoitteeni, Mutta ne tollot eivät vaan saa homaa kuntoon. Edelleenkin minulle tulee sieltä postia silloin tällöin väärälläkin osoitteella.
"Pane paska (Nordea) asialle, mene itse perässä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko tehnyt virallisen osoitteenmuutoksen myös maistraattiin? Nordea - kuten useat muutkin tahot - saavat osoitetiedot suoraan väestörekisteristä. Tuollainen kahden osoitteen ongelma voi tulla siitä, että sinun ilmoittamasi tiedon päälle puskee väestörekisteristä toinen tieto.
Tämä