keskustelu tv:ssä Inhimillisessä tekijässä

Kolmea Irakilaista kauan Suomessa ollutta maahanmuuttajaa haastateltiin. Lopputulos oli se, että heidän mielestään lähes kaikkien ongelmien syynä on suomalaisten negatiivinen käyttäytyminen. Nämä haastateltavat perheineen olivat saapuneet Suomeen etsimään parempaa elämää. Miksi suomalaisten pitäisi sen takia hyväksyä oman maan kansalaisille huonompi elämä.

Heiltä olisi pitänyt kysyä kuinka paljon tänne pitäisi antaa tulla heidän maamiehiään ja muita vastaavia. Miljoonia varmaan. Ja kaikki pitäisi ottaa iloisena hymyillen vastaan. Työtä pitäisi kuulemma heti järjestää ja opettaa kieltä. Miksi ei kysytty, että mistä näille ulkomaalaisille sitten löytyisi niitä töitä, kun suomalaisiakin on todella paljon työttöminä.
Pitäisi kuulemma kysyä jo rajalla mitä ammatteja ja taitoja tulijoilla on. Se ohitettiin täysin, että varmasti noista nuorista miehistä suurin osa on elintasopakolaisia, jotka surutta ovat valehdelleet kaikenlaista päästäkseen maahan. Sitäkään ei tuotu esiin, että Irakilaisilla miehillä on sellaista asennetta, että naisten kuuluu tehdä ruoat ja siivoukset. Lisäksi on paljon sellaisia, jotka eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa tai eivät osaa puhua muuta kuin omaa kieltään. Järkyttävät kustannukset aiheuttavat yhteiskunnalle.

Olisivat sanoneet miksi heidän mielestään tänne pitäisi antaa tulla Irakilaisia ym., kun maamme taloudellinen tilanne on erittäin huono. Onko muka oikein, että esim. minun lapseni opiskelua rajoitettiin sen takia, että valtio vähensi rahoitusta koska pakolaiset aiheuttavat niin paljon kustannuksia. Vastaavia heikennyksiä on vaikka kuinka paljon.

Se lääkäriksi lukenutkin sanoi pitäneensä varmana ettei jää Suomeen töihin. Kumma juttu, että koulutusedut kuitenkin on käyttänyt hyväkseen. Tyttöystävän löytyminen sai jäämään tänne. Sitten kuitenkin samaan hengenvetoon sanoivat Irakilaisten kyllä haluavan tehdä töitä. Tekisivät niitä töitä omassa maassaan. Miksi eivät siirry oman maansa sisällä toiseen paikkaan? Miksi pitää vouhottaa uskonnoista ja aiheuttaa sen takia sortoa ja ainaista taistelua. Aina on mahdollisuus olla ateisti.
52267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Sipilän kämppä on vielä tyhjänä?

Äänestä

Arabien raiskauskulttuuri ja ikuinen sotiminen on vaan jotenkin positiivisempaa kuin pahojen suomalaisten syystäkin negatiivinen asenne ihmisiin, jotka eivät kylläkään mitään muuta ansaitse oman käyttäymisensä pohjalta.

Äänestä
  • Kun hallitus noita pakkolakeja säätelee oman maan kansalaisten kurjistamiseksi ja kyykyttämiseksi, niin voisi samalla säätää pakkolain jolla jokainen rikokseen syyllistynyt turvapaikanhakija voitaisiin karkoittaa Suomesta pysyvästi. Siitä sitä vasta säästöä syntyisi.

    Äänestä

Petteri Orpo yksin ei voi vastata maan kysysmyksiin.

Äänestä

Maapallo on yhteinen asuinalue kaikille ihmisille. Kaikilla maapallon asukkailla oltava oikeus tallustella asumaan minne haluavat. Rajat ovat auki eikä menneeseen rasistiseen eli rajoja valvovaan junttikulttuuriin ole paluuta. Ellei futuristinen Suomi kelpaa kävelkää pois. :) Kyllä tänne hymyilevämpää porukkaa tulee tlilalle ja tulee vaikkette lähtisikään :))

Äänestä
  • No moi Jari, kerropa nyt aluksi vaikka pari maata, jonne voisin kävellä asumaan niin, ettei minulta kysytä kuka olen ja vielä mieluummin niin, että elinkustannukseni maksetaan,
    Vai toimiiko tuo futuristen maailma toistaiseksi niin, että vain tänne voi kävellä asumaan ja elämään kuka vaan?

    Äänestä

  • ölgplg kirjoitti:

    No moi Jari, kerropa nyt aluksi vaikka pari maata, jonne voisin kävellä asumaan niin, ettei minulta kysytä kuka olen ja vielä mieluummin niin, että elinkustannukseni maksetaan,
    Vai toimiiko tuo futuristen maailma toistaiseksi niin, että vain tänne voi kävellä asumaan ja elämään kuka vaan?

    Peace of cake,

    T: Rachel Dolezal

    Äänestä

  • Mitkään Jarit eivät määrittele vuosituhantisten käytäntöjen poistamista valtion rajoista :D Sori nyt vaan pelle.

    Äänestä

  • Kerro heti, mihin voin mennä ilmaiseen ylläpitoon, ilmaiseen asuntoon, työpaikkaan ja viedä perheeni...Kerro ihmeessä, näitä suomalaisten veroja ja pakoloisten hyysäystä pakoon...

    Äänestä

  • ölgplg kirjoitti:

    No moi Jari, kerropa nyt aluksi vaikka pari maata, jonne voisin kävellä asumaan niin, ettei minulta kysytä kuka olen ja vielä mieluummin niin, että elinkustannukseni maksetaan,
    Vai toimiiko tuo futuristen maailma toistaiseksi niin, että vain tänne voi kävellä asumaan ja elämään kuka vaan?

    Miten se menee noin niin kuin käytännössä? Onko olemassa joku "maa-lista" jonka asukkaat voi hakea turvapaikkaa Suomesta? Eu:n kuuluvista ei onnistu, mutta muut? Voiko esim. kanadalainen hakea Suomesta turvapaikkaa.. entä kiinalainen.. tai aussi?

    Äänestä

  • Sarasvuoko se siinä kännipäissään kirjoittelee. Maksa sitten tulijoiden kulut, olethan miljonääri. Ja samalla työllistä, sinullahan on firma.

    Äänestä

  • ja kustannukset hoidetaan miten

    Äänestä

  • lähden tallustelemaan minne haluan, jonnekin etelän lämpöiselle paratiisi saarelle.. vaadin ilmaisen turvapaikan.. ilmaisen asunnon, ruuan vaatteet, sähkön ja kaiken mitä tarvitsen ja muutaman tonnin käyttörahaa...kutsun myös koko suvun ilmais täysihoitoon. mulle pitää tarjota erilaisia harrastuksia, joiden avulla kotoudun paremmin...

    Äänestä

  • mitenontämä kirjoitti:

    Miten se menee noin niin kuin käytännössä? Onko olemassa joku "maa-lista" jonka asukkaat voi hakea turvapaikkaa Suomesta? Eu:n kuuluvista ei onnistu, mutta muut? Voiko esim. kanadalainen hakea Suomesta turvapaikkaa.. entä kiinalainen.. tai aussi?

    Voihan ihan mistä maasta tahansa tulla etsimään turvapaikkaa, vaikka Espanjasta, niinkuin on tultu ja Amerikasta ja muistakin, ihan mistä tahansa maasta, koska turvapaikkaa voi hakea muunkin syyn kuin sodan takia. Mutta paras tekosyy sota tietysti on.

    Äänestä

  • Juu Jari, kyllä voi mennä minne vain, jos ei kustantaa itse itsensä. Nyt ei niin tapahdu.

    Äänestä

  • ölgplg kirjoitti:

    No moi Jari, kerropa nyt aluksi vaikka pari maata, jonne voisin kävellä asumaan niin, ettei minulta kysytä kuka olen ja vielä mieluummin niin, että elinkustannukseni maksetaan,
    Vai toimiiko tuo futuristen maailma toistaiseksi niin, että vain tänne voi kävellä asumaan ja elämään kuka vaan?

    Ei missään kävellä kuin majava latoon,paitsi tietysti suomessa.

    Äänestä

Joo katoin tuon ohjelman ja ajattelin että se lääkäri oli saanut kalliin ja ilmaisen koulutuksen suomessa. Koulutus maksaa helsingissä 170 000 euroa. Ja hän sanoi että ajatteli ettei suomeen jää, toki jäi, mutta olisi ollut aikamoista hyväksikäyttöä jos olisi lähtenyt muualle.

Äänestä
  • Sehän on vanha vitsi, että jos saat jotain ilmaiseksi, niin et osaa arvostaa sitä. Siksi näille koulutetuille pitäisi lätkäistä lasku mukaan. Toinen vaihtoehto on terveyskeskuksessa työskentely 5 vuodeksi.Siten vapautuisi tuolta 200 000 laskusta.

    Äänestä

  • Sitähän nämä "Jarit" ei ymmärrä, että tuollainen ilmainen koulutus ja terveydenhoito sekä muu perusturva ei todellakaan ole mahdollista edes hyvinvointimme itse rakentaneelle omalle suomen kansalle jos tänne otetaan kaikki maailman ihmiset ilmaiseen koulutukseen suomalaisten verorahoilla.

    Ilmeisesti "JariTässä" haluaa että Suomi lypsetään kehitysmaiden toimesta, ja sitten mekin ollaan pelkkää surkeutta. Kuka jaksaa Suomea rakentaa ja työtä tehdä kun Suomesta halutaan tuhota kaikki mitä tänne on rakennettu, mukaan lukien vapaus uskoa tai olla ateisti, tasa-arvo, erilaisten ihmisten suvaitseminen ja ihmisarvon kunnioittaminen ym ym.

    Äänestä

  • Ja nyt todella on Irakilaisen lääkärin työllistyminen varmaa, varsinkin jos vielä osaa äidinkielensä.

    Äänestä

  • SinulleJariTässä kirjoitti:

    Sitähän nämä "Jarit" ei ymmärrä, että tuollainen ilmainen koulutus ja terveydenhoito sekä muu perusturva ei todellakaan ole mahdollista edes hyvinvointimme itse rakentaneelle omalle suomen kansalle jos tänne otetaan kaikki maailman ihmiset ilmaiseen koulutukseen suomalaisten verorahoilla.

    Ilmeisesti "JariTässä" haluaa että Suomi lypsetään kehitysmaiden toimesta, ja sitten mekin ollaan pelkkää surkeutta. Kuka jaksaa Suomea rakentaa ja työtä tehdä kun Suomesta halutaan tuhota kaikki mitä tänne on rakennettu, mukaan lukien vapaus uskoa tai olla ateisti, tasa-arvo, erilaisten ihmisten suvaitseminen ja ihmisarvon kunnioittaminen ym ym.

    Sinähän et alkuunkaan ymmärtänyt, että Jarin kommentti oli sarkasmia

    Äänestä

Irakilaisten ja muiden matujen mielestä heille kuuluu järjestää kielikurssit ja muut heti. Ilmeisesti se on valtakunnan päättäjienkin mielestä tärkeämpää kuin suomalaisten koulutus, koska ammattikoulutuksen ja yliopistojen määrärahoja on supistettu rajusti ja on tulossa paljon irtisanomisia.

Äänestä

Ei tänne pidä tulla lämpimistä maista eikä varsinkaan hedelmällisen puolikuun alueelta. Suomen ilmasto kylmä, kasvukausi lyhyt, maaperä huonosti kasvava ja ihmiset totisia. Kovalla työllä voi täällä kohtuullisesti tulla toimeen, aina ei kova raataminenkaan auta. Jo Keski-Euroopassa olosuhteet ovat paremmat.
Paremmin sopeutuvat tänne muuttajat kovista pohjoisista olosuhteista.

Äänestä

Ylen matu aivopesua ohjelma no 113 ....

Äänestä

Suomalaiset ovat varautuneita ihmisiä, hyvästä syystä. Nämä matut taas olivat varsinaisia hapannaamoja ja ruikuttajia. Ulos vaan tuollaiset kiittämätömät loiset.

Äänestä

Siellä on nyt sivulla kansalaisaloite.fi menossa adressi; Rajat kiinni. Sinne nimiä

Äänestä

Tohonkin ohjelmaan oli etsimällä löydetty ne muutama ylivoimaisesti parhaiten suomen kielen oppinut ja menestynyt matu. Taitaa tollaisia olla enintään prosentti kaikista maahantunkeutujista.

Äänestä
  • Lääkäriksi lukeva sanoi,että perhe aloitti nollasta.Sanoi sentään ohjelman loppupuolella,että saivat sossun rahaa.Eikös kiintiöpakolaisia odota valmis huusholli,mihin annetaan kaikki,mitä ymmärtävät pyytää.
    Meidän kylässä oleskeluluvan saaneille nuorille miehille ostettiin astianpesukonekin.Itse en ole sellaista koskaan omistanut.Olis pojilla varmaan ollut aikaa käsinpestäkin.
    Suomalaiset,jotka menivät Amerikkaan siirtolaisina,aloittivat nollasta.

    Äänestä

  • En pystynyt katsomaan ohjelmaa kokonaan, koska pisti niin vihaksi varsinkin haastattelijan yliymmärtäväinen asenne. Ja tulihan se sieltä taas haastattelijan suusta: Finlaysonit ja muut ulkomaalaiset ovat perustaneet Suomen terollisuuden. Oli silloin 1800-luvulla eri ajat, Suomi oli siirtomaa ja teollisuuspohatat teki hyvää tiliä halvalla työvoimalla. Harvinaisen typerä vertaus haastattelijalta.

    Äänestä

Tällaisen kommentin sanoi yksi haastatelluista:

"Terrorismikin on lopulta syrjäytymiskysymys, se ei ole maahanmuuttokysymys. Oli sitten kantaväestöön kuuluva tai maahanmuuttaja, niin jos ei pääse osalliseksi yhteiskuntaan, silloin alkavat ääriliikkeet kiinnostaa. Ihminen hakee vaikka mistä sen tunteen, että hänet huomataan ja että häntä arvostetaan, vaikka se olisi vastoin omia arvoja", sanoo Renaz

Pelottavaa. Tuo on Irakilaista ajattelutapaa. Ai että niitä arvostetaan, jotka ovat siirtyneet ääriliikkeisiin. Tällaisilla kommenteilla matut näköjään yrittävät syyllistää suomalaisia, että jos ette järjestä kaikkea mitä pyydämme niin on teidän vikanne, että meistä tulee terroristeja. Näin ollen maahan ei pidä päästää yhtään irakilaista ja on toimitettava jo täällä olevat pois maasta.

Maahantunkeutujille ei mikään riitä: ilmaiset asunnot, ruoka, jne. loputtomiin. Mikään ei heille tosiaankaan riitä, kehtaavat vielä valittaa. Ja kaiken kukkuraksi halutaan luoda näköjään heidän taholtaan uhkatilanne päälle.

Koska ja kuinka laajalti suomalaiset syrjäytyneet ovat hakeneet huomiota terrorismilla. Onko suomalaisissa muka paljonkin sellaisia, joita ääriliikkeet kiinnostaa ja ovat sellaisissa mukana.

Äänestä

Aina jaksan ihmetellä noita ruikuttajia, jos Suomi on paska maa ja suomalaiset ikävää kansaa, täältä voi lähteä pois, rajat on auki, kukaan ei jää kaipaamaan, päinvastoin.

Äänestä

Ja tosiaan se lääkäri aloitti puhumaan, miten hän jossain vaiheessa vihasi suomalaisia rasistisesti, mutta juontaja keskeytti ja oikaisi, että niin vihasit koska suomalaiset oli rasistisia. Olisin mielelläni kuullut mitä sillä lääkärillä olisi ollut muuta sanottavaa, esim. milloin lopetti suomalaisten vihaamisen ja miksi.
Eli olisiko sitten tullut ilmi, että ei vain suomalaiset ole rasisteja, vaan myös toisinpäin vaikka annetaan ymmärtää ihan muuta.
Enkä halua kenenkään rarismia puolustaa

Äänestä
  • Eikö kertonut miksi lähti sieltä omasta ihannemaastaan pois. Siellä ei varmaan ollut rasismia?

    Äänestä

  • Ohjelmassa sanottiin suoraan kuinka sen lääkärin mukaan hän huomasi ,että oli monenlaisia ihmisiä ja ehkä menestymisen mukana ihmisten suhtautuminen häneen muuttui.
    Ohjelmassa mainittiin myös suomalaisten kiusattujen väkivallanteot muita kohtaan.

    Äänestä

  • MItenOliKotona kirjoitti:

    Eikö kertonut miksi lähti sieltä omasta ihannemaastaan pois. Siellä ei varmaan ollut rasismia?

    Iranissa ei irakissa oli uskonnollista vainoa. korostan vielä,että nämä ihmiset olivat ns.kiintiöpakolaisia eikä irakilaisia maahantunkeutujia.

    Äänestä

  • "mutta juontaja keskeytti ja oikaisi, että niin vihasit koska suomalaiset oli rasistisia."

    Tämähän juuri on yksi iso osa ongelmaa. Suvakit ohjaavat tätä teatteria. Pitää oikein olla keskusteluissa puolueellisena erotuomarina, ettei pelaaja vahingossa tee omaa maalia eli puhu itseään pussiin. Suvakit hoitavat asiat, miten tänne maahan pääsee eikä täältä joudu pois. Kyllä nämä kaikki konstit tietävät, kun on tuollaiset oman maansa kansalaisia vihaavat petturit apuna.

    Äänestä

Sellaisen lääkärin hoitoon ei mielellään mene. Toivottavasti ei ole pakko. Jos hän kerran vihaa suomalaisia. Eivätkö huomanneet ohjelmassa että lääkäri puhui vihapuhetta. Sitäpaitsi, kuka viitsii katsoa ylen ohjelmia.

Äänestä
  • Ei se enää vihaa, kun tuli hyväksytyksi yhteiskuntaan, kun pääsi lääkärikouluun. Mutta vähän kyllä pisti huolestuttamaan, kun varmaan monet nuoret maahantulijat vihaavat suomalaisia, kun eivät saa sitä, mihin tuntevat olevansa oikeutettuja. Ja varmaan on koulussa jne heitä sorsivia ja vihaaviakin. Hallituksen pitäisi pitää huoli, että otetaan pakolaisia vain sellainen määrä, jotka oikeasti pystytään hoitamaan suurinpiirtein kunnialla.
    Naapurini vertasi pakolaismäärää sillä tavalla ylipainoon, että esim. sopiva määrä ruokaa on terveellistä, pieni ylipainokaan ei yleensä haittaa, mutta suurensuuri ylipaino on pian kuolemaksi, tai ainakin tuo ongelmia.

    Kyllähän ihmisellä on aina kaipuu kotimaahan, eikä toisen armoille tuleminen ole helppoa, mutta ei kait tähän ole helppoja ratkaisua, paitsi jos saataisiin koko maailma taloudellisesti kuntoo ja rauha ja ehkäisy jne. Mutta se nyt on jo utopiaa, aina joku kärsii.

    Äänestä

Äänestäkää kansalaisaloitetta Rajat kiinni. Äänestin itse paria muuta aloitetta samalla. Supo tietysti vakoilee aloitteita, mutta ei niitä nimiä julkaista missään. Ei tarvitse pelätä leimautumista työpaikalla tai järjestöissä. Nimiä alle vaan!

Äänestä

Itse taas tunnen muutamia muslimeita jotka eivät ole käyneet tätä suomalaista hyysäysjärjestelmää ja SPR panopatjojen hyväksikäytettävinä tämän tälläisen SPR luomassa panopatja kotoustusjärjestelmässä eivät läpikäyneet...vaan suomalaiseen yhteiskuntaan ovat melkein pakosta integroituneet niin sanovat että suomalaiset ovat sinisilmäisiä ja hyväuskoisia ja meidän ei pitäisi ottaa näitä vaan kylmästi ulos ja hehän puhuvat kokemuksella ja tietämyksellä heidän lähtömaistaankin.
Onko sitten nämäkin "rasisteja ja natseja"....

Äänestä

Kyllähän se on yleinen (!) harhaluulo, että vain valkoinen ja erityisesti suomalainen olisi "rasistinen", Jos vain ihmiset tietäisivät, miten paljon vihaa ja ennakkoluuloja ja kateutta monet ryhmät tuntevat "valkonaamoja" kohtaan, niin siihen nähden täälläkin purkautuvien rasististen vihapuheiden purskaukset ovat pikkulasten lällättelyä.
Siihenkin asiaan tietysti suvaitsevainen yle voi asennoittua alentuvan hyväksyvästi, meidän ikäänkuin sivistyneenä herrakansana pitää hyväksyä tämä käänteinen meihin kohdistuva rasismi ja viha, ja vähintäänkin etsiä syytä itsestämme.

Äänestä
  • Paskaahan nuo suurimmalta osin suusta päästelevät. Mutta hysäri on hysäri, kun se ei itse ymmärrä, niin se syyttää sitten muita rasisteiksi kun nämä eivät suostu ymmärtämään valehtelua. Terve epäluulo on tervettä.

    Äänestä

Itsekkin tunnen muslimimaasta monia vuosia sitten tulleen musliminaisen ja hän ei todellakaan haikaile lähtömaahaansa ja ei edes lomaile siellä vaan ennemminkin halveksii sitä kulttuuria ja sitä miehistämaailmaa....että eikö se tämäkin tapaus kerro mitä meille tarjotaan tänne tulleiden mamujen toimesta?

Äänestä

Ei voi kuin ihmetellä, miten jotkut voi vihata noin sydämensä pohjasta omaa maataan ja kansansaa. Eli se haastattelija.

Äänestä
  • Kantaväestöön kuuluva ylihyvinvoinnin keskellä kasvanut vitivalkoisen tuttavapiirin omaava ylempään keskiluokkaan kuuluva valkoinen tyttö on maailman säälittävin tapaus, kun rupeaa ratkomaan yhteiskunnallisia ongelmavyyhtejä ja keskustelemaan esimerkiksi rasismista.

    Me Naisista ja hesarista opittu maailmankuva ei oikein anna valmiuksia edes saman kansanosan vähempiosaisten ymmärtämiseen, ja vielä vähemmän nuo pystyvät mitään älyllistä elämää aivosoluissa tuottamaan kun tuomitsevat zombiena opittuja oppejaan rasismista.

    Melkein kaikki toimittajat, suvakit ja hyysärit on noita oikeasta elämästä vieraantuneita pullamössöliberaaleja jotka kakkii housuun bussissa ja pitää sitä kannanottona, samaa paskaa niiden puheet.

    Äänestä

Hetken juttua katsoin ja totesin-ja taas marssitetaan näitä kertomaan omia viisauksiaan.-Emme todellakaan tarvitse tätä.Jospa joku vertailisi miten brosentuaalisesti näitä tulijoita on jopa päivittäin ruutuihin tumpattu.
Lisäksi on väärin puhua "-turvapaikan halijoista kun tiedetään,että ovat maahan muuttajia eli elintason hakijoita.Jopa ilmaiseksi.
Joku eu-viisas ilkesi ehdottaa tähän touhuun poltto-aine veron nostamista.Sairasta täysin sairasta edes miettiä sovellusta meidän suomalaisten kalliden verojen aikana.

Äänestä

Se että nämä toimittajat ja poliitikot Orvosta lähtien eivät edes asu ja elä näiden mamujen "rikastuttamissa" lähiöissä niin siksi ei ole edes käytännön kokemusta ja heidän lapsensakaan eivät käy näitä rikastuttamia kouluja.
Sitten ovat näitä SPR "työntekijöitä" jotka täyttävät seksuualisia fantasioitaan...ja oman edun mukaista...
Kuunneltaisiin kerrankin sitä kantasuomalaistanaista/äitiä mikä elää näiden keskuudessa Vuosaaressa, Hakunilassa ja Turussa....sieltä se totuus tulisi.

Äänestä

http://mvlehti.net/2016/01/21/pidatetyn-isis-terroristin-haastattelu-irakissa/
Tuosta näette heidän ajatuksiensa tason ja Sipilän kepu porukka ja Ylen propakanda osasto hälytys julkaiskaapa tämä ja millainen on uhkakuvamme, kun tänne lampsii ilman papereita jengiä, joka valehtee ikänsä ja ehkä kaiken. Onko kevät meilläkin kuin lähi-idässä, jonka muuten USA ja Israel sotkivat. Emme me! Eikö Kreikan kulutusjuhlien maksaminen yksityispankkien rikastuttamiseksi jo riitä harteillemme kepu?

Äänestä

Jostain syystä pakolaisina esiintyvät ovat vaativia ja kiittämättömiä ja sekin näkyy näissä puheenvuoroissa..

Äänestä

Tuollaista katkeruutta ja kiittämättömyyttä en ole koskaan tavannut Suomen laillisilla, työperäisillä maahanmuuttajilla. Kertoo varmaan siitä että kaikein huonoimmat ja vihatuimmat kansalaiset ajetaan ulos omasta maastaan ja siten heistä tulee pakolaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OikeestiRajatJoKiinni kirjoitti:

Kolmea Irakilaista kauan Suomessa ollutta maahanmuuttajaa haastateltiin. Lopputulos oli se, että heidän mielestään lähes kaikkien ongelmien syynä on suomalaisten negatiivinen käyttäytyminen. Nämä haastateltavat perheineen olivat saapuneet Suomeen etsimään parempaa elämää. Miksi suomalaisten pitäisi sen takia hyväksyä oman maan kansalaisille huonompi elämä.

Heiltä olisi pitänyt kysyä kuinka paljon tänne pitäisi antaa tulla heidän maamiehiään ja muita vastaavia. Miljoonia varmaan. Ja kaikki pitäisi ottaa iloisena hymyillen vastaan. Työtä pitäisi kuulemma heti järjestää ja opettaa kieltä. Miksi ei kysytty, että mistä näille ulkomaalaisille sitten löytyisi niitä töitä, kun suomalaisiakin on todella paljon työttöminä.
Pitäisi kuulemma kysyä jo rajalla mitä ammatteja ja taitoja tulijoilla on. Se ohitettiin täysin, että varmasti noista nuorista miehistä suurin osa on elintasopakolaisia, jotka surutta ovat valehdelleet kaikenlaista päästäkseen maahan. Sitäkään ei tuotu esiin, että Irakilaisilla miehillä on sellaista asennetta, että naisten kuuluu tehdä ruoat ja siivoukset. Lisäksi on paljon sellaisia, jotka eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa tai eivät osaa puhua muuta kuin omaa kieltään. Järkyttävät kustannukset aiheuttavat yhteiskunnalle.

Olisivat sanoneet miksi heidän mielestään tänne pitäisi antaa tulla Irakilaisia ym., kun maamme taloudellinen tilanne on erittäin huono. Onko muka oikein, että esim. minun lapseni opiskelua rajoitettiin sen takia, että valtio vähensi rahoitusta koska pakolaiset aiheuttavat niin paljon kustannuksia. Vastaavia heikennyksiä on vaikka kuinka paljon.

Se lääkäriksi lukenutkin sanoi pitäneensä varmana ettei jää Suomeen töihin. Kumma juttu, että koulutusedut kuitenkin on käyttänyt hyväkseen. Tyttöystävän löytyminen sai jäämään tänne. Sitten kuitenkin samaan hengenvetoon sanoivat Irakilaisten kyllä haluavan tehdä töitä. Tekisivät niitä töitä omassa maassaan. Miksi eivät siirry oman maansa sisällä toiseen paikkaan? Miksi pitää vouhottaa uskonnoista ja aiheuttaa sen takia sortoa ja ainaista taistelua. Aina on mahdollisuus olla ateisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu