VILJELIJÄT LOISIVAT VERORAHOILLA!

Suomessa on maatiloja aivan liikaa. Niitä on tällä hetkellä n. 50000. Ilahduttavalla tavalla tilojen määrä on viime vuosina vähentynyt, mutta vielä on kirveellä töitä.

Suomessa maataloustuet ovat 4,2 miljardia euroa vuodessa. Määrä on viisinkertainen mm. Ranskaan ja Saksaan verrattuna.
17129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Maataloustuen lopettaminen kokonaan on ratkaisu, jolla Suomen velkaantumiskierre saadaan katkaistua.

Äänestä

Pitäisikö elää Antti Rinteen tavoin vuokralaisilta varastamalla?

Äänestä
  • Rinne ei ole sellaista tehnyt, mutta meillä on hurjasta rikostaustasta tunnettu pääministeri Juha Sipilä.

    Äänestä

Ja Putin on jatkuvasti mv, kimpussa ei osta tuotteita.

Äänestä
  • Putin ei osta suomalaisten maajussien tuotteita, koska suomalaisten peltoeemeleiden tuotteet ovat niin heikkolaatuisia. Eivät ne kelpaa venäläisille.

    Äänestä

Osta tila ja kouluta itsesi siihen. Rupea töihin äläkä loisi.

Äänestä
  • Ei näistä ole työntekoon. Kadehtivat viljelijöitä, mutta ovat kyvyttömiä nousemaan yhteiskunnan pohjilta. Siis demareita.

    Äänestä

  • Narsisti luule muiden kadehtivan itseään. Ymmärrän pohjalaisen luonteen huomioonottaen ja muiden taskuista otetut rahamäärät kyllä näkien, et kyl se komialt tuntuu. Jos pohjaloisen tai jonkun muun kepuloisen pitäisi sitä 'tekemisen meininkiä' New Yorkissa harrastaa omillaan, niin olisi kuollut jo alle viikossa ilman duunarin tuttipulloa. Kukaan ei kadehti Töysässä tai Tohmajärvellä loisivaa raskaasti valtion tukemaa sukurutsan tuotetta.

    Äänestä

Komiat peltilehmät kasakoilla karssissa.

Äänestä

Sipilä tuhotaan somessa

Äänestä
  • Aika vaikeaa, mutta voitte toki yrittä. Rinteestä on riittävästi tietoa, joten käry käy 2019.

    Äänestä

kaikki muuta inhoavat kieroja kepuleita mutta miksi kepulit inhoavat vain demuja?

Äänestä
  • Siis aika harvaa keskutalaista inhotaan jos vain kieroja...

    SDP haaveileen ohjelmassa mukaisesti sosialismia ja omien pomojen suuria palkkoja. Kyllä aika moni on sitä vastaan.

    Otetaan vaikka VVO:n metalliliitolle maksmat 3,6 miljoonan optiot. Aika harva pitää siitä, että ay-pomot Aalon johdolla rypevät Lapin hirssilinnoissa vuokralaisten rahoilla.

    Äänestä

  • Sosialism6a on se sinun altiasi siellä sisäsiittoisessa ilmajoessa.

    Äänestä

Sossutuet lopetettava.

Äänestä

Kenenkäs rahoilla sinä loisit?

Äänestä

Tukiaisloisinnan lopettaminen on edellytys maan talouden elpymiselle.

Tukiaisilla rahoitetun rökäletappiollisen ja saastuttavan näköis-maatalouden lakkauttaminen siirtää 80000 lumen sulamisen tarkkailijaa oikeisiin töihin. Tämä on valtava piristysruiske koko maan ja erityisesti kuolemaa tekevien kepu-alueiden taloudelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JO_RIITTÄÄ_TUO kirjoitti:

Suomessa on maatiloja aivan liikaa. Niitä on tällä hetkellä n. 50000. Ilahduttavalla tavalla tilojen määrä on viime vuosina vähentynyt, mutta vielä on kirveellä töitä.

Suomessa maataloustuet ovat 4,2 miljardia euroa vuodessa. Määrä on viisinkertainen mm. Ranskaan ja Saksaan verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu