"Tekeekö usko itsessään ihmisestä täysin ylivoimaisen olennon, joka tuosta vain pystyy kumoamaan eriävät näkemykset aina tällä samalla repliikillä? "Et ymmärrä, ellet ole uskossa!" Ja MITÄ tuo lause edes pitää sisällään? Suuret joukot ihmisiä väittävät ympäri maailmaa olevansa Pyhän Hengen ohjaamia, mutta miksi he sitten päätyvät varsin usein erilaisiin johtopäätöksiin? Onko vastausta?
Entä menneen ajan tapahtumat? Historiaa on kautta aikojen tutkinut moni ihminen TYÖKSEEN. Kun siis joku uskovainen tutuilla lauseilla ohittaa asiantuntijoiden elämänurien tulokset, onko hän aina AUTOMAATTISESTI oikeassa vain siksi, että on uskossa?"
Esim. tällaiset kysymykset Jarmo määritteli "pellekysymyksiksi". Sitä hän ei halua kertoa, miksi ne sellaisia ovat. Palstakeisari puolestaan keskittyy siihen, että kyseinen avaus nopeasti putoaisi pois etusivulta. Sen jälkeen hän on taas iloinen.
Mikä on siis alalyysin tulos?
Se, että täältä oikeasti ei löydy sellaisia ihmisiä, jotka haluaisivat tai kykenisivät omia uskomuksiaan jotenkin perustelemaan muuten kuin ikivanhoilla kliseillä. Vaikenemisen ymmärtää, koska sellaisia vastauksia eivät palstamme ajattelijat pysty antamaan, jotka olisivat muuta kuin ulkoa opittuja korulauseita ja Raamatun pätkiä.
Palstakeisari puolestaan on oman touhunsa vanki. Säälin häntä.
Analyysi tämän palstan tilasta
7
<50
Vastaukset
- PalstaPahastiSaastunut
"Kun siis joku uskovainen tutuilla lauseilla ohittaa asiantuntijoiden elämänurien tulokset, onko hän aina AUTOMAATTISESTI oikeassa vain siksi, että on uskossa?"
Ei ole oikeassa, vaan tyhmyydessään yhä enemmän väärässä. Ja yrittää peittää tämän oman tyhmyytensä sanomalla olevansa "uskossa". Mutta saastuttaa vain oikeat "uskovat" nimittämällä itseään uskovaksi. - VaroittavanaEsimerkkinä
"Palstakeisari puolestaan on oman touhunsa vanki. Säälin häntä."
Tässä palstakeisarin haastattelu YLEn Ykkösellä vähän aikaa sitten. Haastattelu on todella paksua puhetta ja senkin takia kannattaa kuunnella se, että ymmärretään varoittavana esimerkkinä tällaiset:
Jouko Piho on suomalainen profeetta
56 min ti 8.12.2015 toistaiseksi
http://areena.yle.fi/1-3150899
Perttu Häkkisen ohjelmassa tutustutaan profeettoihin ja profetioihin. Erityistarkastelussa ovat Jouko Pihon elämä ja teot. Mistä jo 8-vuotiaasta saakka uskossa ollut Piho saa profetiansa? Hänen aikansa varsinaisena profeettana ei kuitenkaan ole vielä tullut.
-Profeetalla tulisi olla profeetan merkit eli ihmeitä ja yliluonnollisia tapahtuu.
Eläkkeellä oleva luokanopettaja ja saarnaaja kertoo myös, että antikristus on jo keskuudessamme.
-Hän on todennäköisesti syyrialainen, erittäin hurmaava mies. Antikristus haluaa myös meidän ottavan hänen merkkinsä ja pedonmerkki voi olla myös mikrosiru.
Tutkija Katri Antin kertoo Raamatun profeetoista. Mikä on profeetan tehtävä kristinuskossa? Millaisia ovat profeettoihin liitetyt myytit ja mistä ne kertovat?
Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva. - InhottavaRealisti
Tämäkin analyysi voisi tehdä terää joillekin.
- hopihop
hop
- TäyttäPaskaa
Kuka massapostittaa täsä paskaa tänne? Nämä poistoon.
Minä säälin palstalla kyl eniten varmaan just Ii-Ärrää, koska hän on niin kuutamolla kaikesta ja luulee että ihmisjärjellä pelkästään on jotaiun painoarvoa tai että se riittää kun keskustelee sen ulkopuolisista asioista. Ihan ku joku osa puuttuisi sen pääästä.
- InhottavaRealisti
Tuollaista soopaa tänne työntää mies, jolla ei ole munaa keskustella asioista muuten kuin kiemurtelemalla. Surkeaa, Jarmo.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti30536453Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s885515Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294844Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2584042Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1033324Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös193109Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta632744Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi512201En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122074Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4661791