vaikka pöydän alla.
Tästä on n. 40 vuotta kun opiskelin ( no ihan kaikkea en oppinut nk. oikeinkirjoitusta),
mutta meidän piti tehdä suullinen esitelmä ja tein sen huumeiden, lääkkeiden ja viinanvaikutuksesta keskushermostoon.
Ja monta kertaa kun tuolla kadulla, kauppakeskuksissa ja muissa tilanteissa ihmisiä tapaa, niin erottaa kellä on em. aineiden käytön suhteen ongelmia, levottomuus ja pelko paistaa läpi, paitsi silloin kun on lääkitys kohdallaan ja senkin huomaa.
Mutta tämmöinen pelonlietsonta lisää ihmisen ahdistuneisuutta ja kun noissakin ryhmissä, mitkä katuja talsii on päihteitten väärinkäyttäjiä, niin tietää mistä pelko tulee.
Viha tuntematonta kohtaan on suuri, väärät tiedot asioista ja niiden paisuttelu on yksi tekijä mikä lisää pelkoa jne.
Meillä on yhteiskunnassa ongelmia, pakolaisten tulo tuo omat ongelmansa, mutta niitä ei ratkaista vihaa lietsomalla.
Ja teille, jotka näette, että olen jonkun teidän vihaamanne ryhmän edustaja sanon, että en ole suvakki, en vihalietsoja, en vasuri, oikeistolainen tai minkään ryhmän edustaja.
Yritän katsoa ongelmia kohden, lähestyä niitä ja ainua asia mitä pelkään ja koen sen viisauden alkuna, on Jumala.
Mutta kun me elämme tässä maailmassa niin me emme pääse ongelmia karkuun, meidän on kohdattava ne.
Mutta viha ja päihteet ei ole oikea ratkaisu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Näinpä on.
Itse asun isossa kerrostalossa pääkaupunkiseudulla ja tämä on ns. osaketalo eli asukkaat on osakkeen haltijoita, muutamaa vuokra asukasta lukuun ottamatta.
Vuokra asunnot on ns. sijoitusasuntoja. Taloyhtiössä on n.130 asuntoa.
Meitä asuu tässä talossa eri puolilta Suomea tulleita, työssäkäyviä ihmisiä, eläkeläisiä ja muutama opiskelija.
Lisäksi meillä asuu tässä taloyhtiössä intialaisia, virolaisia, venäläisiä, irakilaisia, ranskalainen, aasialaisia, senegalilaisia, kosovolaisia, työssä käyviä ihmisiä ja kaksi opiskelijaa.
He maksavat Suomeen verot, ovat päosin Suomen kansalaisia ja ovat ostaneet asunnon omaan hallintaan. Ovat fiksuja, kohteliaita ja hyvä käytöksisiä ihmisiä.
Ja minun täytyy sanoa, että joka ilta käyn rauhallisin mielin nukkumaan ja muistan iltarukouksessa naapureitani.
Lisäksi kun työporukkaan kuuluu romanitaustainen pariskunta ( n. 25v) ja luotan heihin täysin, niin en jaksa ymmärtää yksityisen ihmisten vihaa ympärillä.
Onko se tuo mitä vanha mies mainitsi, pelko tuntematonta kohtaan?
mutta eihä näilä mulipäillä ja muilla rasiteilla ja pikkunatseilla oo muuta kuin turpaassa paukuttaa ja norkoilla kylillä
toisen maailmasodan aikana natsipaskat teki kauheuksia ja vielä Suomessakin polttivat paskat Lapin ja nyt tämmönen jälkeenjäänyt ryhmä ihailee natseja ja muuta äärioikeistolaisia ja mamuvihaajat lähtee näitten kanssa partion
ei tämmöstä voi hyväksyä
ja ihan sama koskee sitä äärilaitaa vasureissa ja anarkisteja
pitäs takoo pajavsarallle järkee päähän