Tarkastajat voi kutsua paikalle mikäli kokee

Hoidonlaadun olevan huonoa, emmekä suoriudu siitä vanhusmäärästä joita meidän tulisi edes välttävästi hoitaa.

Olen hoitajana joutunut itsekin tekmään sen -90 luvulla, kutsuin tarkastajan läänistä paikalle.

Hoitajamäärä lisääntyi heti 1 hlö lisää vuoroon. Koskaan kukaan meistä ei saanut raporttia nähdä.

Koska olin kaupungin palveluksessa ja virassa en saanut potkuja ilmiannosta. Sanoin tarkastajalle ettei nimeäni saa mainita.

Nimeni arvasi johtohlö kuitenkin ja vihasi minua aina sen jälkeen ja pilasi mainettani. Työtä minulle on kuitenkin riittänyt. Tosin johdossa ollut hlö on pilannut mainettani myös nykyisessä työpaikassani johtohenkilöille. Töissä kuitenkin olen kunnes jaksan.

Ilmoitus tulee tehdä lääniin. Ei auta mitään tehdä ilmoitusta työsuojeluvaltuutetuille koska mitään ei tapahdu. Pitää vaatia että läänistä tulee tarkastaja paikalle katsomaan tilannetta yllättäen, ilman että työnantaja on ehtinyt laittaa ikäänkuin ylimääräisiä työntekijöitä paikalle suojellakseen nahkaansa.

Hoitajat eivät mahda mitään ilman lisäkäsiä, lisäkäsiä ei tule työnantajan armosta vaan läänin määräyksestä.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LääniinIlmoitus kirjoitti:

Hoidonlaadun olevan huonoa, emmekä suoriudu siitä vanhusmäärästä joita meidän tulisi edes välttävästi hoitaa.

Olen hoitajana joutunut itsekin tekmään sen -90 luvulla, kutsuin tarkastajan läänistä paikalle.

Hoitajamäärä lisääntyi heti 1 hlö lisää vuoroon. Koskaan kukaan meistä ei saanut raporttia nähdä.

Koska olin kaupungin palveluksessa ja virassa en saanut potkuja ilmiannosta. Sanoin tarkastajalle ettei nimeäni saa mainita.

Nimeni arvasi johtohlö kuitenkin ja vihasi minua aina sen jälkeen ja pilasi mainettani. Työtä minulle on kuitenkin riittänyt. Tosin johdossa ollut hlö on pilannut mainettani myös nykyisessä työpaikassani johtohenkilöille. Töissä kuitenkin olen kunnes jaksan.

Ilmoitus tulee tehdä lääniin. Ei auta mitään tehdä ilmoitusta työsuojeluvaltuutetuille koska mitään ei tapahdu. Pitää vaatia että läänistä tulee tarkastaja paikalle katsomaan tilannetta yllättäen, ilman että työnantaja on ehtinyt laittaa ikäänkuin ylimääräisiä työntekijöitä paikalle suojellakseen nahkaansa.

Hoitajat eivät mahda mitään ilman lisäkäsiä, lisäkäsiä ei tule työnantajan armosta vaan läänin määräyksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu