Uskovatko kristityt huuhaahan muita enemmän?

”Porttiteorian” mukaan kristillinen usko on ensimmäinen askel kriittisen ajattelun sammuttavalle tielle, joka johtaa kaikenlaisen ”huuhaan” omaksumiseen.

Kuuluuko kristillinen usko samaan kastiin kuin vaikkapa astrologia, energiahoidot, enkeliterapiat, homeopatia, telepatia ja ufot? Internetin palstoilla voi usein havaita jonkinlaisen porttiteorian kaltaisen käsityksen, jonka mukaan kristityksi tuleminen on ensimmäinen askel kriittisen ajattelun sammuttavalle turmiolliselle tielle, jonka päässä odottavat vaihtoehtolääketiede ja salaliittoteoriat.

Vuonna 2008 joukko Baylorin yliopiston tutkijoita julkaisi laajan tutkimuksen, jossa Gallup-tutkimuslaitos oli palkattu kysymään amerikkalaisilta heidän uskomuksistaan.
Vastaavia pienempiä tutkimuksia oli tehty ennenkin, mutta viimeistään tämä tutkimus kuitenkin paljasti mielenkiintoisia seikkoja. Ensinnäkin, konservatiiviset kristityt muodostavat verrattain pienen osuuden niistä, jotka uskovat okkultistisiin tai paranormaaleihin ilmiöihin. Sen sijaan konservatiivisiin kristittyihin verrattuna hyvin suuri osa teologisesti liberaalien kirkkokuntien jäsenistä tai täysin uskonnottomista ihmisistä uskoi niihin.

Kirkossa käyvät torjuvat paranormaalit ilmiöt

Kyselyssä kysyttiin muun muassa suhtautumista sellaisiin väitteisiin kuin ”jotkin ufot ovat todennäköisesti avaruusaluksia toisista maailmoista”, ”fysikaaliseen maailmaan on mahdollista vaikuttaa ainoastaan mielen avulla” tai ”astrologit, kädestä ennustajat, tarot-korttien lukijat, ennustajat ja meediot voivat nähdä tulevaisuuteen”.

Lisäksi kyselyyn vastaajille esitettiin heidän uskonnollista vakaumustaan koskevia kysymyksiä. Lopulta vastausten pohjalta luotiin indeksi, joka jaotteli vastaajat neljään kategoriaan ”korkeasta” ”matalaan” sen mukaan, kuinka vahvasti he näihin väitteisiin ilmoittivat uskovansa: korkea tarkoittaa, että uskoo vahvasti ja matala päinvastaista.

Miltä tulokset tällöin näyttävät? Ainakin kirkossa käymättömyys esiintyy yhdessä vahvasti para­normaalien ja okkultististen uskomusten kanssa. Niistä, jotka ilmoittivat, etteivät koskaan käy kirkossa, peräti 31 prosenttia kuului ”korkeaan” kategoriaan. Vastaavasti niistä, jotka ilmoittivat käyvänsä kirkossa useammin kuin kerran viikossa, vain kahdeksan prosenttia kuului tähän kategoriaan. Paranormaali ja okkultistinen huuhaa eivät viihdy kovin hyvin konservatiivisen kristityn kallon sisällä.

Teologisesti liberaalien ja konservatiivien välillä havaittiin tutkimuksessa selviä eroja. Lue lisää aiheesta Uuden Tien verkkosivuilta (Uskovatko kristityt huuhaahan muita enemmän?).

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/uskovatko-kristityt-huuhaahan-muita-enemman/

48

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atet.huuhaita

      Eivät usko. Atet yrittävät kyllä niin vakuuttaa koko ajan tälläkin palstalla.

      • No, sitten USA ei ole Suomi.

        Itse en käy kirkossa, enkä usko ufoihin enkä ihmehoitoihin. Eräs läheiseni ei myöskään käy kirkossa, eikä usko mihinkään hömppään.

        Muuta en osaa sanoa.

      • torre12 kirjoitti:

        No, sitten USA ei ole Suomi.

        Itse en käy kirkossa, enkä usko ufoihin enkä ihmehoitoihin. Eräs läheiseni ei myöskään käy kirkossa, eikä usko mihinkään hömppään.

        Muuta en osaa sanoa.

        Ja tunnen hyvin myös henkilön, joka uskoo Jumalaan, ufoihin, henkiin, erilaisiin parannustapoihin. Meitä on moneksi, ja tutkimus antaa omat selvityksensä.

    • pilkkuviivaviiva

      Mielenkiintoinen aihe, en ole aiemmin perehtynyt tosin. Kai ihmiselle on jossakin määrin luontaista uskoa asioita, huuhaatakin. Mihin sitten uskotaan, se vaihtelee. Raamattua ohjenuoranaan pitävät kai sen kieltojen pohjalta sulkevat osan muista uskomuksista pois. Toisaalta Raamattu ja kristinusko sisältävät runsaasti huuhaata, joihin sitten kristittykin saattaa uskoa, jos ei omaa kriittistä ajattelua tai uskalla ajatella itse. Huuhaa on huuhaata, olipa se kristillistä, new agea tai mitä tahansa. Ja todellakin, ateistikin voi sortua huuhaa-uskoon, vaikkapa muinaisiin avaruusolentoihin tai vastaavaan.

      • "Toisaalta Raamattu ja kristinusko sisältävät runsaasti huuhaata," Mitä huuhaata Raamatussa on?

      • pilkkuviivaviiva
        Daavidintähti kirjoitti:

        "Toisaalta Raamattu ja kristinusko sisältävät runsaasti huuhaata," Mitä huuhaata Raamatussa on?

        Ehkä on tarkennettava ajatteluaan ja ulosantiaan. Aihe on itselleni uusi. Huuhaa on siis irrationaalinen uskomus. Eikö? Raamatun sisältämä huuhaa riippuu siis raamattunäkemyksestä, suhtautumisestani Raamatun tekstien luonteeseen. Raamattu sisältää mm. enkeleitä, enneunia, pahoja henkiä, okkultismia, henkiparannuksia, taikakapistuksia vai miksi niitä kutsutaan, vaikuttamista luontoon mielen voimalla jne. Käsittääkseni myös ihan new age-kamaa nämä. Suhtautuminen näihin tarinoihin, todella tapahtunutta vs. myytti, joko teke niistä huuhaata tai jotakin muuta. Pidän vaikkapa Taru sormusten herrasta-trilogiasta kovasti. Sen voi nähdä jopa opettavaisena tarinana hyvän ja pahan taistelusta, sen lisäksi että se on viihdyttävä kertomus. Huuhaata siitä tekisi usko hobitteihin, TV:n 6D dokumentti Mordorin etsimisestä jne.
        Täysin irrationaalisena uskomuksena siis vaikkapa Joosefin enneunet ja TV:n astrologit menevät samaan huuhaa-kategoriaan. Toisin on tilanne, jos edellisen suhtautuu myyttisenä kertomuksena, ja jälkimmäiseen tylsän päivän viihdykkenä. Suhtautumistavasta kiinni.

      • pilkkuviivaviiva kirjoitti:

        Raamatu on Jumalan sanaa ihmisille. Jotta sitä ymmärtää tulee myös olla tietoa sen taustoista ja kirjoittajista ja kenelle se on milloinkin kirjoitettu ja minä takia. Raamattu ei ole siis irrallisia jakeita vaan kokonainen kertomus joka tulee lukea kokonaan. Se, että Raamattua ei ymmärretä tai haluta ymmärtää samoin kuin sen väärinkäytökset eivät ole kuitenkaan Raamatun syytä.
        Etkös sinä näe unia? Ennustaahan ihmiset muutenkin kaikenlaista kahvinporoista ja korteista.
        Minulle Raamattu on siis Jumalan sanaa, opiskelen sitä ja joka päivä enemmän ja enemmän ymmärrän. Evankeliumi ja Pelastus Jeesukessa sielä löytyy kyllä kovinkin helposti jos niin tahtoo.

        Tuollainen näkemys Raamatusta on eräänlaista huuhaata. Jos Raamattu olisi Jumalan sanaa, miksi tarvitsisi tietää kirjoittajista ja heidän konteksteistaan? Raamattu on ihmihillinen, ihmisten aikalaisilleen kirjoittamien tekstien kokoelma, siksi em. näkökannat on huomioitava.

        Mitä ihmettä? Totta kai näen unta. En kuitenkaan lähtisi unieni pohjalta antamaan faaraolle sijoitusvinkkejä. Ei unilla ole mitään tekemistä ennustusten kanssa, paitsi tietysti huuhaa-mielessä. Raamatussa siis ennustetaan unista, siellä myös mm parannetaan rukouksella, uskomushoidosta kai nykyään puhuttaisiin. Samaa kategoriaa enkeliterapian tai vaikkapa kristallihoitojen kanssa. Huuhaa on huuhaata, olipa sen lähde Raamattu tai vaikkapa yksisarvisten pyhä kirja.

      • jankutijankuti
        pilkkuviivaviiva kirjoitti:

        Oliskohan parempi, että myönnät vain oman riittämättömyytesi ja puuhastelet sen evoluutio- ja alkulimaopin kanssa :D

      • pilkkuviivaviiva
        jankutijankuti kirjoitti:

        Oliskohan parempi, että myönnät vain oman riittämättömyytesi ja puuhastelet sen evoluutio- ja alkulimaopin kanssa :D

        Kiitos kun kannoit kortesi keskusteluun.

      • vaioletkoatsku
        Daavidintähti kirjoitti:

        "Toisaalta Raamattu ja kristinusko sisältävät runsaasti huuhaata," Mitä huuhaata Raamatussa on?

        Sisältääkö toora huuhaata ?

      • vaioletkoatsku kirjoitti:

        Sisältääkö toora huuhaata ?

        Toora on osa Raamattua joten on Jumalan sanaa.

      • vai.oletkoatsku
        Daavidintähti kirjoitti:

        Toora on osa Raamattua joten on Jumalan sanaa.

        SINÄ: " Kuuluuko kristillinen usko samaan kastiin kuin vaikkapa astrologia, energiahoidot, enkeliterapiat, homeopatia, telepatia ja ufot?"

        Ai Toora on osa Raamattua, mutta uskovat niputat ylläolevavaan sanaryppääseeen.?

        Oletko vähän seko ?

      • vai.oletkoatsku kirjoitti:

        SINÄ: " Kuuluuko kristillinen usko samaan kastiin kuin vaikkapa astrologia, energiahoidot, enkeliterapiat, homeopatia, telepatia ja ufot?"

        Ai Toora on osa Raamattua, mutta uskovat niputat ylläolevavaan sanaryppääseeen.?

        Oletko vähän seko ?

        Toora on osana Raamattuamme eli Mooseksen kirjat. Mihin sanaryppääseen niputan uskovat?
        Viestisi ja kysymyksesi kaipaa hieman täsmennystä.

    • esimerkki_huuhaasta

      Bileamin aasi puhui ihmisen kielellä ja Jeesus käveli vetten päällä. Tämä ei ole huuhaata jos se ymmärretään legendaksi. Muuten kyllä.

      • Nuo ovat pikkujuttuja Jumalalle joka on luonut maailmankaikkeuden.

      • Pudis54

        Tämä on tosi hyvä, jumalaan uskova ihmettelee muiden huuhaa uskomuksia, hersyvää naurua...

      • atskunatsukalle
        Pudis54 kirjoitti:

        Tämä on tosi hyvä, jumalaan uskova ihmettelee muiden huuhaa uskomuksia, hersyvää naurua...

        Tarkistuta ymmärrykssi.

      • atskunatsukalle

        Tarkistuta ymmärryksesi

      • pilkkuviivaviiva

        Legendaa ovat. Itse asiassa Jeesuksen maanpäälliseen toimintaan ei liitetty mitään ihmekertomuksia ennen evankelistoja, eli kymmeniä vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Paavali varhaisimpana UT:n kirjoittajista ei tiedä kertoa mistään Jeesuksen tekemistä ihmeistä. Itse asiassa Paavalia ei edes kiinnosta maan päällä elänyt Jeesus. Varmasti olisi ollut eri ääni kellossa, jos olisi kuullut Jeesuksen tehneen ihmeitä. Tosi asia kuitenkin on, ettei ollut kuullut, koska niitä ei koskaan tapahtunut.

        Juuri näin. Legendoja ovat kaikki ihmeteot silloin niin kuin nytkin.

      • sage8 kirjoitti:

        Juuri näin. Legendoja ovat kaikki ihmeteot silloin niin kuin nytkin.

        Kovasti sinä sage kuitenkin näet vaivaa sinulle itsestään selvä asian todistelemiseksi. En minä jaksaisi olla joka päivä olla esim. muslimipalstalla vakuuttelemassa, että islam on legendaa. Minulle riittää, että tiedän sen olevan legendaa ja se siitä.

      • pilkkuviivaviiva
        Daavidintähti kirjoitti:

        Kovasti sinä sage kuitenkin näet vaivaa sinulle itsestään selvä asian todistelemiseksi. En minä jaksaisi olla joka päivä olla esim. muslimipalstalla vakuuttelemassa, että islam on legendaa. Minulle riittää, että tiedän sen olevan legendaa ja se siitä.

        Miksi juuri islam ja siten myös Koraani on kegendaa? Miksei Raamattu? Kristinusko? Teetkö valinnan tunnepohjalta vai onko sinulla faktoja?

      • pilkkuviivaviiva kirjoitti:

        Miksi juuri islam ja siten myös Koraani on kegendaa? Miksei Raamattu? Kristinusko? Teetkö valinnan tunnepohjalta vai onko sinulla faktoja?

        Sinä saat ihan itse ratkaista mikä sinulle on legendaa ja ikä ei. Minun uskoni sisältää hyvin vähän tunnetta mutta en ala niin henkilökohtaista asiaa täällä ruotimaan.

      • pilkkuviivaviiva
        Daavidintähti kirjoitti:

        Sinä saat ihan itse ratkaista mikä sinulle on legendaa ja ikä ei. Minun uskoni sisältää hyvin vähän tunnetta mutta en ala niin henkilökohtaista asiaa täällä ruotimaan.

        Noh, tuollainen suojauksen nosto kertoo kyllä siitä, että uskomuksiisi sisältyy paljonkin juuri noita tunnepohjaisia uskomuksia. Selvästi ahdistut, kun uskomuksesi kyseenalaistetaan, vaikka en suoraan tietenkään sitä tehnyt, enhän edes tiedä uskomuksiasi. Varpaillesi taisin astua. Vastannee osaltaan ketjun otsikossa esittämääsi kysymykseen.

        Kuvittele sinä ihan mitä haluat :D Saat nyt keksiä ivasi ihan muista kirjoittajista.

      • pilkkuviivaviiva
        Daavidintähti kirjoitti:

        Kuvittele sinä ihan mitä haluat :D Saat nyt keksiä ivasi ihan muista kirjoittajista.

        En halua ivata ketään. Voisitko kuitenkin osallistua aloittamasi ketjun keskusteluun. Aloitat keskustelun huuhaasta, teet selväksi että sinulle Raamattu on Jumalan sanaa, ei perusteluja, ja sitten jo nouseekin defenssit ja vetäydyt kilpesi suojaan. Ymmärräthän että noin vastaat myöntävästi otsikossa esitämääsi kysymykseen?

        Minä en ole sinun manipuloitavissasi ja voin ihan itse valita kenelle mitäkin vastaan. Itseasiassa sinä et kiinnosta minua keskustelijana joten saanen lopettaa tähän kansaasi niin sinä voit sitten iloita "voitostasi" :D tai vaihtaa nikkiäsi.

      • pilkkuviivaviiva
        Daavidintähti kirjoitti:

        Minä en ole sinun manipuloitavissasi ja voin ihan itse valita kenelle mitäkin vastaan. Itseasiassa sinä et kiinnosta minua keskustelijana joten saanen lopettaa tähän kansaasi niin sinä voit sitten iloita "voitostasi" :D tai vaihtaa nikkiäsi.

        Onko kiinnostava keskustelija sellainen, joka on kanssasi samaa mieltä? En tietenkään ole palstan kiinnostavin keskustelija, ja saat tietysti valita kenen kanssa keskustelet. Ja mitäköhän tarkoitat tuolla manipuloinnilla tässä yhteydessä? Käytöksesi alkaa olemaan malliesimerkki uskovan vihamielisyydestä, josta on keskusteluketju olemassa. Olet tainnut sinäkin siihen osallistua.

    • eipahalle

      Sanoisinko että on vielä pimeyttä ja ymmärryksen puutetta.
      Miten te monet ymmärrätte Kristinuskoa noin vähän. Eikö näitä asioita ole käyty läpi jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla.
      Tarkoituksen hakuisella muistamattomuudella ei pääse pitkälle.
      Miten jaksatte puhua asiasta johon ette usko ettekä halua että toiset uskovat erilailla.
      Eikö ole niin että kaikilla on oma tahto ja se saa olla.
      Turhauma poistuu tutustumalla asiaan joka on ymmärryksen ulkopuolella.
      Sanoisinko että ei pitäisi lukea niitä kirjoja jotka harhauttavat vaan niitä joissa on kaikkinainen totuus väärentämättömänä kuten Raamattu.
      Vähän rakkautta niitä muita kohtaan niin silloin ymmärryskin laajenee.

      • vihervasurit.kieltää

        Nykyään ei uskontoa saa kouluissa opettaa. Siksi nykynuorilla ei ole edes kristinuskon alkeen hallussa.

    • huuhaatako

      joidenkin mielestä kristinusko on huuhaata. toisten mielestä jotkut lahkot, kuten helluntailaisuus on huuhaata.

      • tarkenna.vähän

        Mikä helluntailaisuudessa on huuhaata, entä luterilaisuudessa?

      • huuhaatako
        tarkenna.vähän kirjoitti:

        Mikä helluntailaisuudessa on huuhaata, entä luterilaisuudessa?

        mietipä sitä, ehkä keksit jos oikein pinnistät.

      • tarkenna.vähän
        huuhaatako kirjoitti:

        mietipä sitä, ehkä keksit jos oikein pinnistät.

        Kysyin sinulta. Onko tämä joku pikkkulasten iltaspäiväkerho kun olet täällä vain heittelemässä päättömyyksiäsi ja kiukuttelamassa?

      • huuhaatako
        tarkenna.vähän kirjoitti:

        Kysyin sinulta. Onko tämä joku pikkkulasten iltaspäiväkerho kun olet täällä vain heittelemässä päättömyyksiäsi ja kiukuttelamassa?

        hyvä kuvaus, pikkulasten tasoahan nämä kommentit usein ovat.

      • totisesti
        huuhaatako kirjoitti:

        hyvä kuvaus, pikkulasten tasoahan nämä kommentit usein ovat.

        Amen

    • wanhalevy

      No jaa, jos huomattava osa uskoisi esim. astrologiaan tai homeopatiaan, niin sekin lakkaisi olemasta "huuhaata".

      Isoissa uskonnoissa on paljon "huuhaa" elementtejä (henkien manaus, kielillä puhuminen), mutta koska niin suuri osa niihin uskoo, ei niistä puhuta "huuhaana".

      • uusitie__

        Jos uskot Raamatun Jumalaan silloin tiedät, että henkimaailma ja kielillä puhuminen ja muut armolahjat ovat ihan uskovien arkipäivää ja luonnollisia asiota.

      • wanhalevy
        uusitie__ kirjoitti:

        Jos uskot Raamatun Jumalaan silloin tiedät, että henkimaailma ja kielillä puhuminen ja muut armolahjat ovat ihan uskovien arkipäivää ja luonnollisia asiota.

        Astrologiaan tai homeopatiaan uskovillakin nämä ovat arkipäivää ja luonnollisia asioita.

      • uusitie__
        wanhalevy kirjoitti:

        Astrologiaan tai homeopatiaan uskovillakin nämä ovat arkipäivää ja luonnollisia asioita.

        Jos uskot Raamatun Jumalaan kartat astrologiaa ja homeopatiaa.

      • wanhalevy
        uusitie__ kirjoitti:

        Jos uskot Raamatun Jumalaan kartat astrologiaa ja homeopatiaa.

        Jos uskot astrologiaan ja homeopatiaan, niin kartat näitä kritisoivia asioita.

      • uusitie__
        wanhalevy kirjoitti:

        Jos uskot astrologiaan ja homeopatiaan, niin kartat näitä kritisoivia asioita.

        Niinhän liberaalit tekevät.

      • wanhalevy
        uusitie__ kirjoitti:

        Niinhän liberaalit tekevät.

        Et tajunnut pointtia. Huuhaaseen uskova ei itse pidä tätä uskoa huuhaana, oli se sitten kielillä puhumista tai astrologiaa.

      • uusitie__
        wanhalevy kirjoitti:

        Et tajunnut pointtia. Huuhaaseen uskova ei itse pidä tätä uskoa huuhaana, oli se sitten kielillä puhumista tai astrologiaa.

        Miten uskova voisikaan luonnollista asiaa eli Pyhän Hengen toimintaa pitää huuhaana. Se on ihan arkipäivää uskoville koska heillä on Pyhä Henki ja monilla armolahjoina kielillä puhuminen. Lue apostolien teot eöli Pyhän Hengen teot Raamatusta ja Jeesuken lupaus lähettä Pyhä Henki. Astrologialla ei ole mitään tekemistä uskovien kanssa mutta liberaalit sitä harrastavat.

        Kiitos kun todistit pointtini.

    • >> Porttiteorian” mukaan kristillinen usko on ensimmäinen askel kriittisen ajattelun sammuttavalle tielle, joka johtaa kaikenlaisen ”huuhaan” omaksumiseen. <<
      Mikäs se sellainen porttiteoria muka on? Kerro.

      • wikikintietää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      144
      3144
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      53
      976
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      220
      880
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      40
      838
    5. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      824
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      820
    7. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      62
      747
    8. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      43
      744
    9. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      237
      715
    10. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      48
      702
    Aihe