On olemassa monia sekä uskonnollisia että tieteellisiä syitä, miksi evoluutioteoria tulee hyljätä. Usein on unohdettu se, mikä on ihmisen tärkein asia. Siksi meidän tulee asettaa itsellemme kysymys: Mitä hyötyä on siitä, jos uskomme evoluutioon? Mitä hyötyä on siitä, vaikka ihmisellä olisi omasta mielestään miljoona objektiivista todistetta evoluutiosta, mutta hän ei tuntisi Jeesusta Kristusta omana Vapahtajanaan ja syntiensä sovittajana? Hän menisi näiden todisteittensa kanssa iankaikkiseen kadotukseen. Toisin sanoen evoluutiosta ja sen todisteista ei ole ihmiselle mitään hyötyä, kun kuolema kerran kolkuttaa hänen ovelleen.
Miksi juosta sellaisten asioiden perässä, jotka kerran joka tapauksessa tullaan häneltä ottamaan pois?
Kreationismiin sen sijaan kuuluu jo ennakko-oletuksena usko Jumalaan ja että Hän on kaiken Luoja. Siksi kreationisti toimii pelastuksesta käsin. Hänelle kaikki todistaa Jumalan luomistyöstä ja hän voi kaikista luonnosta tehdyistä havainnoista antaa kunnian, kiitoksen ja ylistyksen Jumalalle. Kreationistiselle tiedemiehelle luonnon tutkiminen on Jumalan ihmeiden tutkimista. Sillä tavalla hän voi rikastuttaa omalla tavallaan suhdettaan Jumalaan.
Evolutionisteilla ja ateisteilla ei ole ketään persoonaa, jota voisi kiittää kaikesta siitä, mitä luonto ihmiselle tarjoaa. He voivat ainoastaan kumarrella elottomille, ilman älyä ja järkeä oleville atomeille, sattumille ja mutaatiolle ja kiittää niitä onnistuneista sattumista ja luonnonvalinnoista, kuten hän uskoo. Mutta ne eivät koskaan pelasta ketään, kuten eivät muutkaan epäjumalat. Jeesus sanoi:
"Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Sillä, mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi." (Mark.8:36-37)
Tärkein syy evoluution hylkäämiseen
29
87
Vastaukset
- drfsdszdsfdf
Olet kyllä melkoinen idiootti ja nähtävästi hullu kun luulet että evoluutiota opetetaan Saatanan salaliiton takia:D.
Uskovaisilla ei ole mitään todisteita vaan pelkkää uskoa. - wanhalevy
Tuossa tuli taas hyvin esiin kristinuskon semi nihilistinen luonne.
- DRHouse
On olemassa monia sekä uskonnollisia että tieteellisiä syitä, miksi evoluutioteoria tulee hyljätä. Usein on unohdettu se, mikä on ihmisen tärkein asia. Siksi meidän tulee asettaa itsellemme kysymys: Mitä hyötyä on siitä, jos uskomme evoluutioon? Mitä hyötyä on siitä, vaikka ihmisellä olisi omasta mielestään miljoona objektiivista todistetta evoluutiosta, mutta hän ei tuntisi Jeesusta Kristusta omana Vapahtajanaan ja syntiensä sovittajana? Hän menisi näiden todisteittensa kanssa iankaikkiseen kadotukseen. Toisin sanoen evoluutiosta ja sen todisteista ei ole ihmiselle mitään hyötyä, kun kuolema kerran kolkuttaa hänen ovelleen.
Miksi kaikesta pitäisi olla hyötyä? Miksi olet ahne omaneduntavoittelija?
Miksi juosta sellaisten asioiden perässä, jotka kerran joka tapauksessa tullaan häneltä ottamaan pois?
Kuten?
Kreationismiin sen sijaan kuuluu jo ennakko-oletuksena usko Jumalaan ja että Hän on kaiken Luoja. Siksi kreationisti toimii pelastuksesta käsin. Hänelle kaikki todistaa Jumalan luomistyöstä ja hän voi kaikista luonnosta tehdyistä havainnoista antaa kunnian, kiitoksen ja ylistyksen Jumalalle. Kreationistiselle tiedemiehelle luonnon tutkiminen on Jumalan ihmeiden tutkimista. Sillä tavalla hän voi rikastuttaa omalla tavallaan suhdettaan Jumalaan.
Sitä samaa se on evolutionistillekin. Emme vain tarvitse mitään jumalaa kyetäksemme hämmästelemään luonnon monimuotoisuutta.
Evolutionisteilla ja ateisteilla ei ole ketään persoonaa, jota voisi kiittää kaikesta siitä, mitä luonto ihmiselle tarjoaa. He voivat ainoastaan kumarrella elottomille, ilman älyä ja järkeä oleville atomeille, sattumille ja mutaatiolle ja kiittää niitä onnistuneista sattumista ja luonnonvalinnoista, kuten hän uskoo. Mutta ne eivät koskaan pelasta ketään, kuten eivät muutkaan epäjumalat. Jeesus sanoi:
Miksi pitäisi kiittää ketään persoonaa? Eikö voi olla tyytyväinen asioihin ilman että tarvitsee jatkuvasti jiitellä jotain kosmista isoveljeä? Ja miksi pitäisi pelastua olemattomalta?
"Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Sillä, mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi." (Mark.8:36-37)"Miksi kaikesta pitäisi olla hyötyä? Miksi olet ahne omaneduntavoittelija?"
Siksi, koska älykäs ihminen ei tee sitä, mistä ei ole mitään hyötyä. Koeta sinä elää päivä, ettet tavoittele omaa etuasi sen aikana.
"Miksi juosta sellaisten asioiden perässä, jotka kerran joka tapauksessa tullaan häneltä ottamaan pois?
Kuten?"
Evoluutio"Sitä samaa se on evolutionistillekin. Emme vain tarvitse mitään jumalaa kyetäksemme hämmästelemään luonnon monimuotoisuutta."
Kyllä tarvitset Jumalaa. Ilman Häntä sinulla ei olisi ainuttakaan aistia, joilla hämmästelisit luontoa ja ilman Jumalaa ei olisi olemassa luontoa eikä sinuakaan."Miksi pitäisi kiittää ketään persoonaa? Eikö voi olla tyytyväinen asioihin ilman että tarvitsee jatkuvasti jiitellä jotain kosmista isoveljeä? Ja miksi pitäisi pelastua olemattomalta?"
Siksi, koska älykäs ihminen haluaa kiittää Jumalaa siitä hyvästä, mitä on Häneltä saanut. Miltään olemattomalta ei tarvitsekaan pelastua.- Anti-Mark
Mark5 kirjoitti:
"Miksi kaikesta pitäisi olla hyötyä? Miksi olet ahne omaneduntavoittelija?"
Siksi, koska älykäs ihminen ei tee sitä, mistä ei ole mitään hyötyä. Koeta sinä elää päivä, ettet tavoittele omaa etuasi sen aikana.
"Miksi juosta sellaisten asioiden perässä, jotka kerran joka tapauksessa tullaan häneltä ottamaan pois?
Kuten?"
Evoluutio"Siksi, koska älykäs ihminen ei tee sitä, mistä ei ole mitään hyötyä."
Oletko itse sitä mieltä, että sinun höpötyksistäsi on jollekulle jotain hyötyä? - DRHouse
Siksi, koska älykäs ihminen ei tee sitä, mistä ei ole mitään hyötyä. Koeta sinä elää päivä, ettet tavoittele omaa etuasi sen aikana.
Miksei muka tee? Pyrin jatkuvasti siihen etten tavoittele omaa etuani ja älykkyysosamääräni on 128.
Evoluutio
Miten joku voisi ottaa biologisen prosessin jota en omista minulta pois?
Kyllä tarvitset Jumalaa. Ilman Häntä sinulla ei olisi ainuttakaan aistia, joilla hämmästelisit luontoa ja ilman Jumalaa ei olisi olemassa luontoa eikä sinuakaan.
En tarvitse. Biologinen evoluutio on se joka aistini on muokannut. Kesikinkertaisiahan ne ovat, mutta kelpaavat. Jumalaa ei tarvita luomaan universumia tai luontoa.
Siksi, koska älykäs ihminen haluaa kiittää Jumalaa siitä hyvästä, mitä on Häneltä saanut. Miltään olemattomalta ei tarvitsekaan pelastua.
En ole saanut olemattomalta jumalaltasi yhtään mitään. Hyvä että myönnät ettei pelastus ole tarpeellinen.
- Epäjumalienkieltäjä
<
>
Uskotko taas että Jeesus palkistee sinut kun valehtelet?
Jos olisi yksikin tieteellinen syy, miksi evoluutioteoria pitäisi hylätä, se olisi hylätty.
Kaiken oleellisen uskonnostasi kertoo se, että puolustat sitä valehtelemalla."Uskotko taas että Jeesus palkistee sinut kun valehtelet?"
Joko olet lopettanut uskomisen evoluutiovalheeseen?
"Jos olisi yksikin tieteellinen syy, miksi evoluutioteoria pitäisi hylätä, se olisi hylätty."
Ei olisi hylätty, koska Jumalfobian johdosta evolutionisti ei halua luopua evoluutiosta, vaikka olisi kuinka monta tieteellistä syytä. Jos kysymys olisi vain tieteellisistä syistä, maailmassa ei olisi ainuttakaan evolutionistia.
"Kaiken oleellisen uskonnostasi kertoo se, että puolustat sitä valehtelemalla"
Suurin valhe on kieltää Jumalan olemassaolo ja että Hän on kaiken Luoja.Mark5 kirjoitti:
"Uskotko taas että Jeesus palkistee sinut kun valehtelet?"
Joko olet lopettanut uskomisen evoluutiovalheeseen?
"Jos olisi yksikin tieteellinen syy, miksi evoluutioteoria pitäisi hylätä, se olisi hylätty."
Ei olisi hylätty, koska Jumalfobian johdosta evolutionisti ei halua luopua evoluutiosta, vaikka olisi kuinka monta tieteellistä syytä. Jos kysymys olisi vain tieteellisistä syistä, maailmassa ei olisi ainuttakaan evolutionistia.
"Kaiken oleellisen uskonnostasi kertoo se, että puolustat sitä valehtelemalla"
Suurin valhe on kieltää Jumalan olemassaolo ja että Hän on kaiken Luoja.""Kaiken oleellisen uskonnostasi kertoo se, että puolustat sitä valehtelemalla""
"Suurin valhe on kieltää Jumalan olemassaolo ja että Hän on kaiken Luoja."
Tässä myönnätkin suoraan valehtelevasi, mutta mielestäsi valheesi ovat pienempiä kuin tuo "suurin valhe". Kaikki muut ovat jo valehtelusi moneen otteeseen huomanneet, hyvä että nyt myönnät itsekin valehtelusi.
- A.Teisti
Eli mielestäsi tärkein syy hylätä evoluutio on uskonto... :)
Ateistille tuo kertoo jumalastasi juuri sen, että hän vaatii valheessa elämistä ja totuuden kieltämistä. Miksi jokin jumala olisi yleensä antanut ihmiselle järjen, jos sitä ei saa käyttää..."Eli mielestäsi tärkein syy hylätä evoluutio on uskonto... :)"
En sanonut niin. Ihmisen pelastuminen iankaikkiselta kadotukselta on tärkeämpi kuin mitkään evoluutiotodisteet.
"Ateistille tuo kertoo jumalastasi juuri sen, että hän vaatii valheessa elämistä ja totuuden kieltämistä. Miksi jokin jumala olisi yleensä antanut ihmiselle järjen, jos sitä ei saa käyttää..."
Suurin valhe on kieltää Jumalan olemassaolo ja että Hän on kaiken Luoja.
- heh-heh-heh-
Sinulla on yksi ja ainoa syy evoluution hylkäämiseen:HELVETTIFOBIA. Helvetin peloltasi sinä et kykene mihinkään järkevään ajatteluun. Helvetin pelkosi takia sinä teet näitä toinen toistaan typerämpiä avauksia. Olet kyllä ihmisparka itsesi kurjaan jamaan saattanut.
"Sinulla on yksi ja ainoa syy evoluution hylkäämiseen:HELVETTIFOBIA. Helvetin peloltasi sinä et kykene mihinkään järkevään ajatteluun. Helvetin pelkosi takia sinä teet näitä toinen toistaan typerämpiä avauksia. Olet kyllä ihmisparka itsesi kurjaan jamaan saattanut."
En pelkää helvettiä, koska en ole sinne matkalla. Mutta on tietenkin paljon järkevämpää pelätä helvettiä ja mennä taivaaseen, kuin kuin ilman pelkoa mennä helvettiin.- heh-heh-heh-
Kyllä pelkäät. Siksi sinä et uskalla tunnustaa evoluutiota todeksi, kun pelkäät siinä tapauksessa joutuvasi helvettiin. Ja koska on paljon ihmisiä, hyvin koulutettuja ja viisaitakin, jotka uskovat toisin kuin sinä ja uskovat pääsevänsä uskollaan taivaaseen, sinä epäilet ainakin vähän. Epäilet, että josko he ovatkin oikealla taivastiellä ja sinä et. Kuolemaasi odotellessa sinä olet TODELLA jännän äärellä... Entä jos sittenkin ne toiset... Entä jos minä sittenkin matkaan helvettiin...
Mark-Jaakobin uskonkriisi syvenee syvenemistään. Puolen vuoden sisällä se johtaa joko järkiintymiseen tai psykoosiin, sanokaa minun sanoneen.
- glupsispöö
Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi, jolle jonkun Markin hylkäystuomio ei merkitse sitä eikä tätä. Jotenkin kyllä hämmästyttää, miten kretut edelleen sekoittavat prosessin ja sitä selittävän teorian.
"Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi, jolle jonkun Markin hylkäystuomio ei merkitse sitä eikä tätä. Jotenkin kyllä hämmästyttää, miten kretut edelleen sekoittavat prosessin ja sitä selittävän teorian."
Kuolinvuoteellasi sinulle on yhdentekevää mikä prosessi evoluutio on.- glupsispöö
Mark5 kirjoitti:
"Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi, jolle jonkun Markin hylkäystuomio ei merkitse sitä eikä tätä. Jotenkin kyllä hämmästyttää, miten kretut edelleen sekoittavat prosessin ja sitä selittävän teorian."
Kuolinvuoteellasi sinulle on yhdentekevää mikä prosessi evoluutio on.Minä kohtaan kuoleman kaikessa rauhassa tarvitsematta pelätä helvettiä. Entä sinä? Mitä luulet Jumalan ajattelevan vilpillisyydestäsi?
- IlkimyksenTädinVaimo
Mitähän ne tieteelliset syyt mahtavat olla?
- nyrjö
On toki aina ollut ilmeistä, että uskovaisilla oman persiin kuviteltu pelastaminen on tiededenialismin takana.
"On toki aina ollut ilmeistä, että uskovaisilla oman persiin kuviteltu pelastaminen on tiededenialismin takana."
Tottakai ihmisen pelastuminen on aina tärkeämpi asia kuin joku evoluutioteoria tai edes joku tiede.
Jos olet kuolemansairas, sinua ei kiinnosta evoluutioasiat tai mikään tiede tipan tippaa. Ainoa, mikä sinua silloin kiinnostaa, on parantuminen ja hengissä selviäminen.- johbob
Mark5 kirjoitti:
"On toki aina ollut ilmeistä, että uskovaisilla oman persiin kuviteltu pelastaminen on tiededenialismin takana."
Tottakai ihmisen pelastuminen on aina tärkeämpi asia kuin joku evoluutioteoria tai edes joku tiede.
Jos olet kuolemansairas, sinua ei kiinnosta evoluutioasiat tai mikään tiede tipan tippaa. Ainoa, mikä sinua silloin kiinnostaa, on parantuminen ja hengissä selviäminen.Mistä lähtien lääketiede ei ole ollut tiedettä? Se mua ainaski kiinnostais kuolemansairaana eikä mielikuvitusolennot. Evoluutiotietämys on erittäin tärkeä osa lääketiedettä.
- glupsispöö
Mark5 kirjoitti:
"On toki aina ollut ilmeistä, että uskovaisilla oman persiin kuviteltu pelastaminen on tiededenialismin takana."
Tottakai ihmisen pelastuminen on aina tärkeämpi asia kuin joku evoluutioteoria tai edes joku tiede.
Jos olet kuolemansairas, sinua ei kiinnosta evoluutioasiat tai mikään tiede tipan tippaa. Ainoa, mikä sinua silloin kiinnostaa, on parantuminen ja hengissä selviäminen."Jos olet kuolemansairas, sinua ei kiinnosta evoluutioasiat tai mikään tiede tipan tippaa. Ainoa, mikä sinua silloin kiinnostaa, on parantuminen ja hengissä selviäminen."
Mitenkäs on sinun laitasi? Odotatko tyynesti kuolemaa ja turvaat rukouksiin - vai haluatko sittenkin ateistis-evolutionistisen lääketieteen tekevän kaikkensa jotta et joutuisi vielä kohtaamaan Jumalaasi?.
Hyljätkäämme siis epäitsekkyys, koska siitä ei ole meille mitään hyötyä.
"Hyljätkäämme siis epäitsekkyys, koska siitä ei ole meille mitään hyötyä."
Siitä sitä vasta hyötyä onkin!Mark5 kirjoitti:
"Hyljätkäämme siis epäitsekkyys, koska siitä ei ole meille mitään hyötyä."
Siitä sitä vasta hyötyä onkin!On erittäin ymmärrettävää, että et halua toisten luopuvan itseäsi hyödyttävästä epäitsekkyydestä.
- KazuKa
"Mitä hyötyä on siitä, vaikka ihmisellä olisi omasta mielestään miljoona objektiivista todistetta evoluutiosta, mutta hän ei tuntisi Jeesusta Kristusta omana Vapahtajanaan ja syntiensä sovittajana?"
Ei liity mitenkään evoluutioon ja huolehdi omasta pelastuksestasi ensin.
Nyt olet edellen matkalla helvettiin kuolemankulttisi oppien mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti33538338Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1036966Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315520Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214018Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta673149Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi543035Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D622321En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122154Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182141Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4992042