Potilaat hengenvaarassa typeryyden vuoksi!

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/842762/LansiSavo Mikkelin keskussairaalan potilaita hengenvaarassa Soneran ongelmien takia

Soneran verkkovian aikana potilaita oli hengenvaarassa, kun ymmärtämättömät päättäjät olivat laskeneet kaikki yhden kortin varaan, kaupallisen yrityksen palveluun luottaen.
Ja mitään ei opittu, vaan henkilökunnalle hankittiin toisen firman liittymät. Vaikka tietenkin olisi pitänyt hankkia esimerkiksi virve-verkon laitteet, jossa on tarvittaessa käytössä myös suorakanavat, joten ne ei vaadi edes mitään tukiasemaa toimiakseen.

En tiedä, onko se nyt liikaa vaadittu että päätöksiä tekemään saataisiin sellaiset henkilöt, joilla olisi edes alkeellista järjesjuoksua tai edes kykyä kysyä viisaammilta asiasta josta eivät ymmärrä itse..
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luin saman uutisen ja ihmettelin samaa. Kaikessa on säästetty - myös päätösten tekijöissä. Päätösten tekijöissä on vissiin korostettu ihan muita avuja kuin ammatillista pätevyyttä. Se on läpi koko suomen järjestelmän. Sen huomaa kaikessa toiminnassa: poliitikot, yritykset jne.

En lähde ruotimaan mikä ketjussa petti tai mitä annettiin tapahtua. Jotenkin tästä näkee sen yrityksen toimintatavan tai arvostukset. Miksi ne on olemassa? Yrityksen peruskysymys.

DNA:lla oli tilipäivä ja periaatteessa hyvä hätäratkaisu, mutta VIRVEkin olisi olemassa. Mutta mites se VIRVEN omistuspohja?

Kaupallinen ulkoistus ei toiminut. Koska se toimisi. Halvalla ei saa hyvää.

Äänestä
  • Virveä operoi suomen erillisverkot oy, jonka omistaa täysin valtio.
    Ongelmaton virvekään ei ole, tapanimyrskyn aikaanhan se meni paikoin totaalisesti nurin, kuten myös taannoisten sähkökatkojen aikaan.
    Etuna siinä on silti se, että laitteet pystyy kantamansa sisällä silti kommunikoimaan keskenään, ilman sitä tukiasemaa. Siis ihan perinteisten radiopuhelimien tapaan. Eli juuri sairaalassa yhteydet olisi hyvin toimineet.

    Jos sähköyhtiöiden verkostoasentajillekin on jo saatu virvekapulat, miksei niitä saada sairaaloiden henkilökunnalle? Rahasta ei voi olla kiinni, eivät ole kalliita. Eli kallistun siis sihen, että kyse on typeryydestä ja ymmärtämättömyydestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jdjsndbjfkdkdkd kirjoitti:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/842762/LansiSavo Mikkelin keskussairaalan potilaita hengenvaarassa Soneran ongelmien takia

Soneran verkkovian aikana potilaita oli hengenvaarassa, kun ymmärtämättömät päättäjät olivat laskeneet kaikki yhden kortin varaan, kaupallisen yrityksen palveluun luottaen.
Ja mitään ei opittu, vaan henkilökunnalle hankittiin toisen firman liittymät. Vaikka tietenkin olisi pitänyt hankkia esimerkiksi virve-verkon laitteet, jossa on tarvittaessa käytössä myös suorakanavat, joten ne ei vaadi edes mitään tukiasemaa toimiakseen.

En tiedä, onko se nyt liikaa vaadittu että päätöksiä tekemään saataisiin sellaiset henkilöt, joilla olisi edes alkeellista järjesjuoksua tai edes kykyä kysyä viisaammilta asiasta josta eivät ymmärrä itse..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu