Muutan kantaani

Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä että jokaisen suomalaisen miehen pitää käydä armeija sitten sitä mieltä että käy siviilipalveluskin. Nytten olen sitä mieltä että miehiltä pitäisi poistaa pakollinen asevelvollisuus. Olen itse ollut 6kk armeijassa vuonna 99. Sodanaikainen tehtäväni olisi lähin kranaattien ja ammusten kantamista.

Olen tullut tähän tulokseen koska tasa-arvoasiat tässä maassa tulkitaan niin että naisten, etnisten vähemmistöjen ja homoseksuaalien toiveet ihmisoikeus ja tasaarvo asioita mutta valkoihoisen kantaväestöön heteroseksuaalimiehen toiveet ja vaateet asioita jotka toteutuu tai ei. Eli kaikkien muiden eduksi tasa-arvoa sovelletaan paremmin. Joten on kohtuutonta että valkoihoiset suomalaiset heteromiehet joita suomalaisista suuri osa menevät 1/2 tai vuodeksi inttiin samalla kun natottaja kokoomus haalii halpatyövoimaa ulkomailta. Joten on kohtuutonta että vhm ottaa näin suuren vastuun.

Se on aivan sama vaikka olisit sivarissa niin samalla nyt kun maahan tunkeutuu porukkaa niin armeijassa ollaan puolijoukkueteltassa jätkät kylki kylkeä vasten.
14159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pitäisiköhän sinun hankkia hamekangasta?

Äänestä
  • Hanki ite kankaat päälles.

    Äänestä

  • Näinhän kirjoitti:

    Hanki ite kankaat päälles.

    Ai sinulla on jo hame. Mutta jos laittaisit sitten vaan uudet värit.

    Äänestä

  • pinkkiäkö_pistetään kirjoitti:

    Ai sinulla on jo hame. Mutta jos laittaisit sitten vaan uudet värit.

    Oletko niin vajaa homopelle ettet itse osaa pukea päällesi kysy josko äitisi auttaisi sua pukeutumisessa

    Äänestä

Armeija on täynnä homoja. Nussivat toisiaan tuvassa ja tykit laulaa metsässä, kun persemiinat paukkuu. Oi miten ihanaa onkaan olla homosoldaten!

Äänestä
  • Sivarin katkeraa vaikerrusta. Haluaisit olla intissä mutta et kelvannut.

    Äänestä

  • pösilöt_ei_pääse kirjoitti:

    Sivarin katkeraa vaikerrusta. Haluaisit olla intissä mutta et kelvannut.

    vai oisko toisin päin ettei sivarille kelvannut intti!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    vai oisko toisin päin ettei sivarille kelvannut intti!

    Hehhehheheeeeheeeeeee... Etpäs vaan kelvannut intille vaikka kelpasit hintille. Vai mitä pösilö hinttisivari?

    Äänestä

  • pösilöt_ei_tosiaan_pääse kirjoitti:

    Hehhehheheeeeheeeeeee... Etpäs vaan kelvannut intille vaikka kelpasit hintille. Vai mitä pösilö hinttisivari?

    en ole kelvannut millekään hinteille vaan naiselle, jonka kanssa olen elänyt parisuhteessa n. 15 vuotta eli olen seksuaalisesti suuntautunut hetero. Oletko kateellinen vai!?
    Mitä tulee inttiin niin tulin siellä järkeeni varusmiespalveluksessani ja lähdin sieltä itse pois! Siis tarkemmin sanottuna, minä olisin kelvannut inttiin tai ainakin reservin aliupseeriksi, koska kävinhän AUK:takin eli "aukkia".

    Siis pese sä vaan suusi saippualla ja hankaa sen jälkeen iso suusi käytetyllä vessaharjalla kurkkuasi myöden! Muuten ei taida sulla rajoittua se mitä suustasi päästelet!

    Missä syntyy teitä muille ihmisille raivoovia ihmisvihaajia!? Ei niitä vaan koskaan intissä ollut!

    Äänestä

  • Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

    Eli et kelvannut lopulta inttiin ja siitä katkeruus intin käyneitä kohtaan. Tyydy osaasi, voit olla jollain muulla osa-alueella parempi kuin armeijankäyneet vaikka se ei todennäköistä olekaan. Armeijan käyneet ovat vain yksinkertaisesti sinua parempia niin fyysisesti kuin henkisestikin.

    Äänestä

ihmettelen miksei miehet mene inttiin, kun naisetkin sen kestävät, miksei vankkarakenteiset miehet.?????
Onhan se tietenkin KAUHEETA kun nainen tulee kuittailemaan: Minkäs värinen mekko laitetaan.

Näyttääkin siltä että, kun sanotaan: Miesten kielellä, niin Naisillakin on enemmän, sisua ja munaa (silmämunaa : )

Yksi Äitee toimitti näin: Ei meillä ole kakaroita, vain lapsia.
Olisikohan tässäkin samasta asiasta kyse: Ei meidän lapset mene armeijaan , vain naapurin kakarat.Se on se KASVATUS : /

Äänestä
  • "ihmettelen miksei miehet mene inttiin, kun naisetkin sen kestävät"

    Menevätkö sinne inttiin KAIKKI naiset? Mitä ottavat tilalle ne NAISET, jollei mene inttiin...ei tietääkseni edes käy sivaria tai hanki lasta vaan valitsevat jonkun työuransa tai lapsettomuuden! Työura ei korvaa kansalaisvelvollisuutta, joka koskee naistakin! Mies ei korvaa yhdenkään naisen kansalaisvelvollisuutta, koska kansalaisvelvollisuus on "yksilöpakko" suorittaa sukupuolielimestä tinkimättä ja sellainen se tulisi olla rauhankin aikana!

    "Onhan se tietenkin KAUHEETA kun nainen tulee kuittailemaan: Minkäs värinen mekko laitetaan."

    Ei naiset miehelle kuittaile, minkäs värinen mekko laitetaan koska se on naiselle täysin oma valinta, miten he minnekin tilaisuuteen pukeutuvat.

    "Ei meidän lapset mene armeijaan , vain naapurin kakarat."

    Lapset saavat itse päättää menevätkö he armeijaan vai ei, eikä sen tulisi olla mikään maailmanlopun asia inttiä tuputtamille vanhemmillekaan, mitä tulisi lapsen juuri tehdä koska sen ei pitäisi kuulua niille vanhemmille. Se ei ole mitään vapaakasvatusta, jos pitää lapselleen muuta kuria mutta antaa lapsen päättää intin käymisestä itse.

    Onhan se järjetöntä että jotkut vanhemmat leuhkivat, että kyllä se poika jne. armeijassa oppii viimeistään kurin ja järjestyksen eli tavallaan vanhemmat työntävät vastuunsa lapsen kasvatuksesta yhteiskunnalle.

    Jos olisin käynyt intin loppuun niin tuskin olisin alkanut leuhkailemaan siitä asiasta muille ja olisin todennäköisesti kieltäytynyt reservistäkin! Olen käynyt n. 15 vuotta sitten AUK:ta, vaikka todennäköisesti se ei olisi enää sama mieleen silloisen kollegani kanssa tai peräti ylemmän Reservinupseerinkoulun eli RUK:n suorittaneen kanssa! Kuitenkin olen saanut AUK:ssa kuulemma saman koulutusarvoisen tason, mitä hoetaan jatkuvasti Haminassakin, joten ei se paska miksikään muutu eri paketissa.

    Äänestä

  • Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

    "ihmettelen miksei miehet mene inttiin, kun naisetkin sen kestävät"

    Epäkelpo pakkaus josta ei intin palvelukseen ole. Se sinä olet, epäkelpo pakkaus.

    Kysy homolesbomamu armeijaa apuun kun tulee hätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näinhän kirjoitti:

Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä että jokaisen suomalaisen miehen pitää käydä armeija sitten sitä mieltä että käy siviilipalveluskin. Nytten olen sitä mieltä että miehiltä pitäisi poistaa pakollinen asevelvollisuus. Olen itse ollut 6kk armeijassa vuonna 99. Sodanaikainen tehtäväni olisi lähin kranaattien ja ammusten kantamista.

Olen tullut tähän tulokseen koska tasa-arvoasiat tässä maassa tulkitaan niin että naisten, etnisten vähemmistöjen ja homoseksuaalien toiveet ihmisoikeus ja tasaarvo asioita mutta valkoihoisen kantaväestöön heteroseksuaalimiehen toiveet ja vaateet asioita jotka toteutuu tai ei. Eli kaikkien muiden eduksi tasa-arvoa sovelletaan paremmin. Joten on kohtuutonta että valkoihoiset suomalaiset heteromiehet joita suomalaisista suuri osa menevät 1/2 tai vuodeksi inttiin samalla kun natottaja kokoomus haalii halpatyövoimaa ulkomailta. Joten on kohtuutonta että vhm ottaa näin suuren vastuun.

Se on aivan sama vaikka olisit sivarissa niin samalla nyt kun maahan tunkeutuu porukkaa niin armeijassa ollaan puolijoukkueteltassa jätkät kylki kylkeä vasten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu