Herran oma mies kolmannessa taivaassa 2 Kr 12:1-4.

Herran oma mies kolmannessa taivaassa; Paavalin sanat; 2 Kor 12:1-4.
Paavalin sanat; 2 Kor 12:1-4;

Mies kolmannessa taivaassa;

2 Kor 12:1-4; ”Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän että hänet temmattiin paratiisiin, ja hän kuuli sanoja joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää vain Jumala. Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani.”

Kysymyksessä on huomioitava Raamatun opetus kokonaisuudessaan siitä voisiko ihmisen ”henki” vierailla jossakin muualla sellaisella tavalla että ihmisen oma ”henki” jättäisi kehon. Raamatulle on ulkopuolinen käsitys, että ihmisen keho ja ihmisen henki voisivat olla erillään.

”Tunnen miehen joka temmattiin kolmanteen taivaaseen?”
Paavali mainitsee jakeessa yksi ensin että kyse on näkytiloista; ”Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.” Jakeista käy ilmi ettei miehen henkeä viety taivaaseen, mutta mies itse olisi viety taivaaseen. Paavalin sanojen mukaan Paavalilla itsellään ei näyttäisi olevan selkeätä käsitystä tästä yliluonnollista asiasta.

Kysymykseen vastausta haettaessa on ensin huomioitava koko Raamatun opetus. Raamattu ei anna tukea sille että ihmisen keho ja ihmisen ”henki” voisivat olla erillään, kun ”ihmisen henki” vierailisi jossakin muualla.

”Kehon ulkopuolella;” ei tarkoita että ihminen olisi ilman kehoa, vaan ajatusta ihmisen tilasta, jossa ihmisen keho ei olisi aktiivisessa määrin mukana tapahtumassa; 1 Kor 6:18 on sama ilmaisu; ”kehon ulkopuolella;” että on tapahtumaa joissa ihmisen oma keho on aktiivinen, tai passiivisempi tapahtuman subjektina.

Paavali ei käytä termiä suom.; ”henki.” Paavali viittaa että ihmisen oma ”keho” ei aina ole yhtä paljon synnin teossa osallisena.

Paavali kertoo ettei hän ollut varma oliko yliluonnollisen kokemuksen mies otettu taivaaseen, vai oliko mies hengellinen kokemus, -näkemystä siitä että jonakin hetkenä keho ei ollut niin aktiivisesti tapahtumassa, vai oliko mies sillä hetkellä valmis paratiisiin? Kokemukseen ei olisi kytketty fyysistä taivaassa oloa, vaan kokemus on hengellinen kokemus taivaallisista näyistä.

Raamattu kertoo muutamasta ”ennakko-ylösnousemuksesta” joissa mm. Mooses, Elia, Henok sekä Jeesuksen kuollessa joukko pyhiä otettiin Jumalan luo ennakolta todistukseksi ylösnousemuksen todellisuudesta; 5 Moos 34:5-6, Juud 9, 1 Moos 5:22-24, 2 Kun 2:10-12, Matt 27:52, 17:1-5. Jeesus Kristus oli ylösnousemuksen suurin todistus.

Hesekiel 8:3 profeetta kertoo profetiastaan; ”Henki Jumalan näyssä vei minut Jerusalemiin.” Hesekiel ei ollut fyysisesti Jerusalemissa kuitenkaan.

Jumalan Henki voi ”kuljettaa” ihmistä näyissä minne Jumalan Henki itse tahtoo. Ihminen ei sijaintiaan tapahtumassa kuitenkaan muuta.

Raamatun terminologian merkityksessä taivaita on erotettu; “Ilmataivaaksi;” Ps 147:8, “tähtitaivaaksi;” 1 Moos 1:14-18, ja “paratiisitaivaaksi;” 2 Kor 12:2.

Jumala voi ihmisen oman uskon tueksi “uskon lahjana” antaa näkytilan, jos siitä on ihmisen uskolle apua ja hyötyä. Profetioista on kyse kuitenkin vasta sitten, kun Jumala ilmoittaa jotakin asiaansa suuremmalle ihmisryhmälle. Jumalan kansa- seurakunta on Jumalan ohjeiden vastaanottaja profetioissa. (1 Kor 12:10, Apt 21:9)

Jari Laurila
21.1.2016
http://jarinhotelli.blogspot.com/2016/01/herran-oma-mies-kolmannessa-taivaassa.html
15116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat
Aloittaja

Lisäys;

Pyhä Henki tuo mieleeni usein tavallisesti aina vielä jotakin lisää mitä kirjoitukseeni lisään; Tänään tämän; Kirjoittelin kirjoitukseni aamuyöllä, nukuin toissayönä liikaa eikä unta riittänyt; Tänään tämä;

"Uusi paratiisimaa luodaan vasta Ilm 20 luvun tapahtumien jälkeen; Jes 65:17, 66:22, Ilm 21-22. "Paratiisi" on esitetty usein esikuvallisessa merkityksessä. Paratiisi, se paratiisi mikä tämän ajan loputtua luodaan uudeksi Eeden maaksi ei ole vielä olemassa."

Oheinen kirjoitukseni näkyy paremmin kokonaisuudessaan omalla paikallaan täällä;
http://jarinhotelli.blogspot.com/2016/01/herran-oma-mies-kolmannessa-taivaassa.html

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

Sanonta "Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin" .. tarkoittaa että Paavali alkoi puhumaan näyistä ja ilmestyksistä.

Ja se tarkoittaa siis että joku oli saanut näyn tai näkyjä ja ilmestyksiä - ja niistä Paavali sitten puhui kirjeessään.. mutta ei ollut ihan varma itsekään miten näitä näkyjä kommentoisi..

alex

Äänestä
  • Aloittaja

    Hei, Juuri niin.

    Lunta tuli, mutta kylmää. Huomenna lauhtuu hiihtokeliksi.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hei, Juuri niin.

    Lunta tuli, mutta kylmää. Huomenna lauhtuu hiihtokeliksi.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Eikö vaan olekin mukavaa.. siis että kelit lauhtuu hieman .. itse olen nuhassa ja kotona .. ei mitään vakavampaa mutta kuitenkin ..

    alex :)

    Äänestä

2 Kor 12:3 "Ja minä tiedän, että tämä mies-oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää-"

Näin sanomalla Paavali selvästi tiedosti, että sielun ruumiista irtautuminen on mahdollista.

Äänestä
  • Ja jos Paavali ei olisi uskonut sielun irtaantumiseen ruumiista sen kuollessa niin hän ei olisi kirjoittanut näin kyseisellä tavalla, vaan hän olisi kertonut vain suoraan näyssä tulleen temmatuksi paratiisiin.
    Mutta nyt tämä lause "oliko hän ruumiissaan" paljastaa että Paavali uskoi että ihmisen sielu jättää "maallisen majansa" kuollessaan.

    Tämä kyseinen tilanne yhdistetään perinteisesti siihen tapahtumaan kun Paavalia kivitettiin ja luultiin jo kuolleeksi.

    Äänestä

  • maallinenmaja kirjoitti:

    Ja jos Paavali ei olisi uskonut sielun irtaantumiseen ruumiista sen kuollessa niin hän ei olisi kirjoittanut näin kyseisellä tavalla, vaan hän olisi kertonut vain suoraan näyssä tulleen temmatuksi paratiisiin.
    Mutta nyt tämä lause "oliko hän ruumiissaan" paljastaa että Paavali uskoi että ihmisen sielu jättää "maallisen majansa" kuollessaan.

    Tämä kyseinen tilanne yhdistetään perinteisesti siihen tapahtumaan kun Paavalia kivitettiin ja luultiin jo kuolleeksi.

    Ap 14:19 "Mutta sinne tuli Antiokiasta ja Ikonionista juutalaisia, ja he suostuttivat kansan puolellensa ja kivittivät Paavalia ja raastoivat hänet kaupungin ulkopuolelle, luullen hänet kuolleeksi."

    Äänestä

  • Älä unohda että kyse oli "näystä" ja "ilmestyksestä" .. niinhän Paavali nimenomaan mainitsee..

    Minä en ainakaan voi jakaa ajatustasi, että tämä Raamatun paikka mitenkään osoittaisi että ihmisellä tai ihmisessä olisi jokin erillinen osa joka kuolemassa irtautuisi ja jatkaisi elämistään .. Sitä paitsi koko ajatus ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta on täysin Raamatun kokonaissanoman vastainen.

    alex

    Äänestä

  • UPDATE_9772038 kirjoitti:

    Älä unohda että kyse oli "näystä" ja "ilmestyksestä" .. niinhän Paavali nimenomaan mainitsee..

    <<<<"Älä unohda että kyse oli "näystä" ja "ilmestyksestä" .. niinhän Paavali nimenomaan mainitsee.. " >>>>>

    Niin juuri, tässä Paavali mainitsee näyistä (optasia =näky) ja ilmestyksistä (apokalupsis =paljastus, paljastamiseksi, ilmestys )

    Tämä Paavalin sielun ruumiista irtautumiskokemus on meille annettu "paljastukseksi" asiasta.

    Äänestä

  • UPDATE_9772038 kirjoitti:

    Älä unohda että kyse oli "näystä" ja "ilmestyksestä" .. niinhän Paavali nimenomaan mainitsee..

    Minä en ainakaan voi jakaa ajatustasi, että tämä Raamatun paikka mitenkään osoittaisi että ihmisellä tai ihmisessä olisi jokin erillinen osa joka kuolemassa irtautuisi ja jatkaisi elämistään .. Sitä paitsi koko ajatus ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta on täysin Raamatun kokonaissanoman vastainen.

    alex

    Shalom. Tunsin ihmisen, joka ajoi autollaan metsässä kiemurtelevaa hiekkatietä 60-luvulla. Yht'äkkiä hän huomasi katsovansa jostain ylhäältä autonsa kulkua. Minulla ei ole mielikuvaa tapahtuman kestosta. Käsittääkseni ruumiista irtautumisia on tapahtunut monille ihmisille.

    Videon mies jäi kuorma-auton alle. Hän näki ylhäältä käsin kuinka kaksi enkeliä auttoi häntä.

    https://www.youtube.com/watch?v=NUhGFPr688c&feature=youtu.be&t=9m19s

    Äänestä

2Kor.11:25. Biblia. Kolmasti olen vitsoilla piesty. Olin kerran kivitetty kolmasti olen minä tullut haaksirikkoon. Yön ja päivän olin minä meren syvyydessä.

Äänestä
  • Olet oikeassa, "Yön ja päivän olin minä meren syvyydessä"
    Aikamoinen "väännös" tämä kohta Bibliassa.

    Äänestä

  • maallinenmaja kirjoitti:

    Olet oikeassa, "Yön ja päivän olin minä meren syvyydessä"
    Aikamoinen "väännös" tämä kohta Bibliassa.

    Yksi yö ja päivä ei ole paljonkaan. Yks äijä oli fisussa 3 yötä ja päivää. Joku Lasse delasi ja ehti olla haudassa neljättä päivää ennenkuin joku Jesse tuli sanoon sille, että tuu ulos haudasta. No Lassehan tuli:)

    Miks Jesse meni huutaan Lassen korvaan vasta neljäntenä päivänä? Koska on ihan tavallista, että veivinsä viskanneet virkoovat ennen kuin 72h täyttyy.

    Näitä voi fundeerata:

    http://www.divinerevelations.info/finnish/

    http://www.divinerevelations.info/index.html

    Äänestä

  • Bibliassa käytetään merestä VT:n nimitystä syvyys; 1Moos.1:2, 2Moos.15:5.
    "hänet temmattiin paratiisiin, ja hän kuuli sanoja joita ihminen ei voi eikä saa lausua"
    Tämä Paavalin ilmoitus yksin jo todistaa kuinka Kristuksessa kuolleen sielu/henki; taivaallinen ruumis, joka ei vielä ole ylösnousemusruumis, on todellisuutta.

    Äänestä

  • filade kirjoitti:

    Bibliassa käytetään merestä VT:n nimitystä syvyys; 1Moos.1:2, 2Moos.15:5.
    "hänet temmattiin paratiisiin, ja hän kuuli sanoja joita ihminen ei voi eikä saa lausua"
    Tämä Paavalin ilmoitus yksin jo todistaa kuinka Kristuksessa kuolleen sielu/henki; taivaallinen ruumis, joka ei vielä ole ylösnousemusruumis, on todellisuutta.

    Oikeassa olet näissä kahdessa kohdassa joista kirjoitit :)

    tehom: deep, sea, abyss

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_78555 kirjoitti:

Herran oma mies kolmannessa taivaassa; Paavalin sanat; 2 Kor 12:1-4.
Paavalin sanat; 2 Kor 12:1-4;

Mies kolmannessa taivaassa;

2 Kor 12:1-4; ”Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän että hänet temmattiin paratiisiin, ja hän kuuli sanoja joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää vain Jumala. Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani.”

Kysymyksessä on huomioitava Raamatun opetus kokonaisuudessaan siitä voisiko ihmisen ”henki” vierailla jossakin muualla sellaisella tavalla että ihmisen oma ”henki” jättäisi kehon. Raamatulle on ulkopuolinen käsitys, että ihmisen keho ja ihmisen henki voisivat olla erillään.

”Tunnen miehen joka temmattiin kolmanteen taivaaseen?”
Paavali mainitsee jakeessa yksi ensin että kyse on näkytiloista; ”Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.” Jakeista käy ilmi ettei miehen henkeä viety taivaaseen, mutta mies itse olisi viety taivaaseen. Paavalin sanojen mukaan Paavalilla itsellään ei näyttäisi olevan selkeätä käsitystä tästä yliluonnollista asiasta.

Kysymykseen vastausta haettaessa on ensin huomioitava koko Raamatun opetus. Raamattu ei anna tukea sille että ihmisen keho ja ihmisen ”henki” voisivat olla erillään, kun ”ihmisen henki” vierailisi jossakin muualla.

”Kehon ulkopuolella;” ei tarkoita että ihminen olisi ilman kehoa, vaan ajatusta ihmisen tilasta, jossa ihmisen keho ei olisi aktiivisessa määrin mukana tapahtumassa; 1 Kor 6:18 on sama ilmaisu; ”kehon ulkopuolella;” että on tapahtumaa joissa ihmisen oma keho on aktiivinen, tai passiivisempi tapahtuman subjektina.

Paavali ei käytä termiä suom.; ”henki.” Paavali viittaa että ihmisen oma ”keho” ei aina ole yhtä paljon synnin teossa osallisena.

Paavali kertoo ettei hän ollut varma oliko yliluonnollisen kokemuksen mies otettu taivaaseen, vai oliko mies hengellinen kokemus, -näkemystä siitä että jonakin hetkenä keho ei ollut niin aktiivisesti tapahtumassa, vai oliko mies sillä hetkellä valmis paratiisiin? Kokemukseen ei olisi kytketty fyysistä taivaassa oloa, vaan kokemus on hengellinen kokemus taivaallisista näyistä.

Raamattu kertoo muutamasta ”ennakko-ylösnousemuksesta” joissa mm. Mooses, Elia, Henok sekä Jeesuksen kuollessa joukko pyhiä otettiin Jumalan luo ennakolta todistukseksi ylösnousemuksen todellisuudesta; 5 Moos 34:5-6, Juud 9, 1 Moos 5:22-24, 2 Kun 2:10-12, Matt 27:52, 17:1-5. Jeesus Kristus oli ylösnousemuksen suurin todistus.

Hesekiel 8:3 profeetta kertoo profetiastaan; ”Henki Jumalan näyssä vei minut Jerusalemiin.” Hesekiel ei ollut fyysisesti Jerusalemissa kuitenkaan.

Jumalan Henki voi ”kuljettaa” ihmistä näyissä minne Jumalan Henki itse tahtoo. Ihminen ei sijaintiaan tapahtumassa kuitenkaan muuta.

Raamatun terminologian merkityksessä taivaita on erotettu; “Ilmataivaaksi;” Ps 147:8, “tähtitaivaaksi;” 1 Moos 1:14-18, ja “paratiisitaivaaksi;” 2 Kor 12:2.

Jumala voi ihmisen oman uskon tueksi “uskon lahjana” antaa näkytilan, jos siitä on ihmisen uskolle apua ja hyötyä. Profetioista on kyse kuitenkin vasta sitten, kun Jumala ilmoittaa jotakin asiaansa suuremmalle ihmisryhmälle. Jumalan kansa- seurakunta on Jumalan ohjeiden vastaanottaja profetioissa. (1 Kor 12:10, Apt 21:9)

Jari Laurila
21.1.2016
http://jarinhotelli.blogspot.com/2016/01/herran-oma-mies-kolmannessa-taivaassa.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu