Naamiksessa sanotaan

nimimerkitönj

että kansikuvasi voi esimerkiksi olla äskettäiseltä matkalta tai jostain, joka saa sinut tuntemaan ylpeyttä.

Millaisia voisivat olla eri palstalaisten kansikuvat?

33

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sellainen jossa oikein kunnolla irvistetään!

      Kuka tylsimys haluaa katsella vuodesta toiseen sellaisia kuvia, jossa kehyksen sisältö täyttää sopivaisuuden rajat ja on muutenkin niinnoinkuin odotusta vastaava? Miksi kukaan haluaa olla itsensätoteuttava ennuste? Ei mitään mielikuvitusta, ei mitään odotettavaa (muuta kuin ne samat kuvat eri kulmista ja eri paikoista vain)... ja sisältötekstikin jää aina samalle linjalle... kävin salilla...paistoin pullaa... katsokaa kun roopesta (jostain piskistä) on kasvanut iso ja komea kaveri... blääh.

      Mitä se Buddy sanoikaan siitä kuvattavasta hääpärista? Pienen hetken ikuistus, ajallisesti vain sekuntteja. Haa, joo, rosvohuivit. Juuri tuollainen jää mieleen. Ei mikään tasapaksu-imelä-mitäänsanomaton-tyhjä katse-sinne jonnekin- jää mieleen. Samanlaisia on tuhansia muutaman joukossa.

      Muistakaa irvistellä. Yllättäkää. Laittakaa itsenne likoon.

      • ole_rehellinen_vastaukse

        Onko sinulla siis sellainen?


      • ole_rehellinen_vastaukse kirjoitti:

        Onko sinulla siis sellainen?

        Ei tietenkään. Sehän oli vain teesi tai paremminkin lähtökohta uudelle ajattelulle. Olen samanlainen tylsimys kuin lukemattomat kaltaiseni enkä juuri näe syytä poiketa joukosta. Tai poikkean siinä mielessä, etten viitsi laittaa edes niitä matkakuvia, puhumattakaan että jakaisin jotain sellaista, mistä todella olen ylpeä.


      • täti_on_setä

        Niin Dazu aivan niin Dazu.


    • Luolamadonna

      Tällaiset sopisivat kansikuviksi!

      yksinkertainen.blondi - netistä poimittu kuva vaaleasta naisesta aurinkorannalla
      nimimerkitönj - poseeraus läppärillä näkyvän miehen kera
      monte - arjalainen rotupuhdas mies seisomassa ylväästi
      hullu_ukko - kuva miehestä hiippailemassa hämärässä lastenhuoneeseen pimpinkosketteluun
      elisakettu - narukätinen poju
      tosi..typy - suuri mies poseeraa rakennustyömaalla
      buddy-love - kuvassa epämääräinen iso klöntti vaaleaa, taikinamaista ihmislihaa, klöntillä irstas ilme
      lääkelehtinen - kuvassa miestä vedetään köysissä venäjän rajan yli
      määmy - lihava pieni nainen soittaa casion syntikkaa

      (Reps)

      • Luolamadonnan trolli - "I love Luolamadonna" -signeeraus peilissä, josta rölli ihailee itseänsä.


      • määmy

        Vielkää e löydy Casioo ku laskimena, kyl silki pystyy skulaa.


      • elisakettu kirjoitti:

        Luolamadonnan trolli - "I love Luolamadonna" -signeeraus peilissä, josta rölli ihailee itseänsä.

        Kansikuvaröllikkätyttö? :D


      • sxth kirjoitti:

        Kansikuvaröllikkätyttö? :D

        Sain vision kansikuvasta, että siinä poseeraa tyttö :)


      • :-D Juh. Ja josta käyttäjä voi tuntea... miten se nyt menikään... ylpeyttä?


      • elisakettu kirjoitti:

        :-D Juh. Ja josta käyttäjä voi tuntea... miten se nyt menikään... ylpeyttä?

        Nii-in.. Ilmeisesti :D


      • ei.jumalauta

        Nauroin tolle buddy-loven kuvaukselle :)


      • Hah! Joku trolli on ladannut väärän kuvan mun profiiliin... ai niin, eihän mulla ole edes naamakirjaprofiilia. :))


      • tätä.kysyn.nyt
        tosi..typy kirjoitti:

        Hah! Joku trolli on ladannut väärän kuvan mun profiiliin... ai niin, eihän mulla ole edes naamakirjaprofiilia. :))

        Pelkäisitkö ettet saisi riittävästi kavereita?


      • tätä.kysyn.nyt kirjoitti:

        Pelkäisitkö ettet saisi riittävästi kavereita?

        Saako sieltä oikeita kavereita, siis ihan ikiomaksi?? Mitä ne maksaa? :)


      • tosi..fiksu
        tosi..typy kirjoitti:

        Saako sieltä oikeita kavereita, siis ihan ikiomaksi?? Mitä ne maksaa? :)

        Huoh, taidat olla vähän kuutamolla näistä jutuista...


      • tosi..fiksu kirjoitti:

        Huoh, taidat olla vähän kuutamolla näistä jutuista...

        Ai, miten niin "vähän"? - Ainahan minä! Normi meininki. :)


    • Minun kansikuvana on, kun rummutan avokämmenillä päälakeani ja soitan nokkahuilua

      • Ei hassumpi, kun sen tietää käsittämättömän vaikeaksi ilman harjoitusta.


      • sxth kirjoitti:

        Ei hassumpi, kun sen tietää käsittämättömän vaikeaksi ilman harjoitusta.

        Harjoittelu tekee mestarin tai tunarin


    • Minusta aloituksesi oli mielenkiintoinen. Minun kansikuvassa voisi olla vaikka "lalalalallalaa - en kuule mittää, käet korvilla" :)
      Ei se sai minut tuntemaan hilpettä, kun jonkun lukemani jälkeen vilkaisin profiilikuvaani.

    • Mulla ei ole kansi eikä profiilikuvaa...oon tylsä.

      • ja.hankkia.elämä

        Sun kannattaisi pyrkiä ainoastaan tuosta omakehustasi eroon.


      • ja.hankkia.elämä kirjoitti:

        Sun kannattaisi pyrkiä ainoastaan tuosta omakehustasi eroon.

        Häntä dogii heijaa ei.


      • sian.saksa
        oy_bimbo_ab kirjoitti:

        Häntä dogii heijaa ei.

        Ja sanomattakin ymmärtänet että myös tuosta typerästä kirjoitustyylistäsi?


      • sian.saksa kirjoitti:

        Ja sanomattakin ymmärtänet että myös tuosta typerästä kirjoitustyylistäsi?

        Ooks testannu kofeenitont sumppii?


      • oy_bimbo_ab kirjoitti:

        Ooks testannu kofeenitont sumppii?

        Kofeiiniton kahvi ja alkoholiton kalja.

        Kaksi maailman turhinta asiaa.


      • kiljupänikkä----

        .

        *hörps*

        har!1

        .


      • hullu_ukko kirjoitti:

        Kofeiiniton kahvi ja alkoholiton kalja.

        Kaksi maailman turhinta asiaa.

        Mieltä samaa oon


      • lopeta.kirjoittelu
        oy_bimbo_ab kirjoitti:

        Mieltä samaa oon

        "Mieltä samaa oon"

        Onko ihan pakko kirjottaa noin ärsyttävällä tyylillä?


      • lopeta.kirjoittelu kirjoitti:

        "Mieltä samaa oon"

        Onko ihan pakko kirjottaa noin ärsyttävällä tyylillä?

        Stikkaa voin slangii stadin myös. Hassuu, soittaja bamlaa enkkuu, vastaaja soittoon bamlaa sveduu & Vares suomee.

        Risteilyl oltiin. Halus kapu päytäänsä istumaan mut. Kapu uhoo alkoi, mikäli pidä hänel seuraa yli yön, paattinsa hän upottaa. Paatist vene sukelluksen tuli.


      • kummallista---
        lopeta.kirjoittelu kirjoitti:

        "Mieltä samaa oon"

        Onko ihan pakko kirjottaa noin ärsyttävällä tyylillä?

        .

        "Kummallista kun meikää ei häiritte yhtään vaikka en kaikkee edes tajuu :)"

        har-har-har

        .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ootko nainen noin mustis musta

      Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t
      Ikävä
      94
      7723
    2. Sen kerran kun siellä käyn

      Voisit olla paikalla💚💛☘️
      Ikävä
      37
      4087
    3. Kumpa tietäisin. Miehelle.

      Vieläkö toivot jotain viestiä, vai suutuitko taas...kun...🤔
      Ikävä
      48
      3650
    4. Joel Harkimo ja Janni Hussi eroavat

      Tämä on ilon päivä 😊
      Kotimaiset julkkisjuorut
      249
      3187
    5. Kauan säkin jaksoit

      Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐
      Ikävä
      40
      2742
    6. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      21
      2674
    7. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      39
      2653
    8. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      46
      2623
    9. Sä olet nainen kuuluisa..

      ..etkä mitenkään hyvällä tavalla.
      Suhteet
      140
      2588
    10. Miksi kaipaat

      Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?
      Ikävä
      29
      2539
    Aihe