Sauli palauttaisi Venjän pakolaiset, mutta ottaa

satakertaisesti Ruotsista. Ei ihme että Saulin vaalityön rahoitti meidän mafia ja näin toivotti heille edelleen menestystä.
Suomi alkaa olla pieni Italia mussoliinin maana ja harras oppilas nobel terroristi Obamalle !!?

Venäjä on ruokkinut vuoden jo 3 mijoonaa pakolaista ja EU vasta murto-osaa kuukausia !?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomi on sitten virallisesti jatkamassa rasistista kominter sopimustaan, jonka presitentti Ryti allekirjoitutti 1941, Saksan ,Italian ja Japanin tavoin.

Äänestä

Presidentti haluaa pottuilla itänaapurin presidentille, kävihän hän jo amerikkoja myöten haukkumassa hänet. Toivottavasti ei pölvästi saa sotaa aikaiseksi
Joutaisi jo eläkkeelle dementikko.
Aikooko sale elättää myöskin ruotsista tulevat ns. pakolaiset. Tänne ei tarvitse enää
yhtään elättiä velkavaroilla elätettäviksi.
Lapsetkin jo kyselee: "Miksi minun isäni ja äitini pitää käydä töissä, kun naapurin
somaliperhe on kokoaika kotona ja saivat uuden pesukoneen?"
Ja minä joudun olemaan yksin koulun jälkeen monta tuntia.
Todella rasistista suomalaisia kohtaan.
Kekkonen välitti oman maansa kansalaisista.
Kekkonenkin piilotettiin loppuaikoina, ettei tee suuria vahinkoja maalleen.
Helppo on luvata tänne ja toivottaa tervetulleeksi kun ei itse tarvitse välittää
tuon taivaallista ja on varaa muuttaa vaikka minne jos täällä tulee huonot ajat.
S. N:hän sanoi televisiolähetyksessä että itäjajalta on odotettavissa ties kuinka paljon tulijoilta.
Kekkonen olisi jo ajat sitten asettanut hätätilahallituksen.

Ei tänne tarvita itä- eikä länsirajalta yhtään lisäelättiä. Hoitakaa ensin oman maan
asiat kuntoon ja ihmisille töitä.
SAATTE HÄVETÄ JOS OSAATTE ! TAIDATTE OLLA NIIN PAATUNEITA ETTEI ENÄÄ MIKÄÄN HÄVETÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

satakertaisesti Ruotsista. Ei ihme että Saulin vaalityön rahoitti meidän mafia ja näin toivotti heille edelleen menestystä.
Suomi alkaa olla pieni Italia mussoliinin maana ja harras oppilas nobel terroristi Obamalle !!?

Venäjä on ruokkinut vuoden jo 3 mijoonaa pakolaista ja EU vasta murto-osaa kuukausia !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu