näin julkisesti jota ketään ei käy katsomassa / lukemassa jos kuitenkin mielikuvitusta käytetään ja mennäkseni asiasta kolmanteen huolestuneisuuteni liitty Raimo-kissaan jonka luulin nouseen fiidissä katsotuimmaksi En tiedä edes mikä on tulos koska rohkenen epäillä että Raimokissalla sillä ei ole väliä En ole nähnyt Raimo-kissaa vaikka kävin siellä teidän fiidipalstalla ns. moikkamaassa Huokaus. Sympateeraan Raimo-kissaa koska hänen ilmeensä kuvastaa nykyistä suomalaista yhteiskuntaa kuinka pöyristyneitä lukematon määrä suomen kansasta on. En ole vastuussa minkälaisia mielikuvia ihmiset itselleen luovat tai saavat eikä suomalainen yhteiskunta ole vastuussa siitä mitä ja minkälaisia mielikuvia ketäkin omassa päässään hellii Eikä siitäkään suomalainen yhteiskunta ole vastuussa miten ketäkin mitäkin kokee Omaa sisäistä minäänsä tutkiessaan voivat monetkin todeta että sisäiset mielikuvansa eivät vastaa todellisuutta vaan pelkästään toiveajattelua jota johtaa oikeassa olemisen pakkomielle En ole vastuussa jos ketäkin on saanut itsestäni mielikuvan kevytmielisenä hepasnankeikkana itse kuitenkaan En ole antanut aihetta Enkä siitäkään että sisäisiin mielikuviinsa luottavaiset tämän luettuaan minua samankaltaisena kuin Raimo-kissaa kun eivät älyttömyyttään ymmärrä erinlaisuuden olevan yhdistävä tekijä Ketä nyt ihmis-suhteissaan haluaa itselleen samanlaisen kumppanin kuin itse on, onhan heitäkin jotka ensimäisen kuherruskuukauden ja toisen kuukauden jälkeen ihannoivat toisiaan kun ovat niin samanlaisia että smanlaiset lenkkipuvutkin on merkkinä siitä kuinka samiksia ovatkaan ja samanmielisiäkin että mahtaa olla yllätyksetöntä ja eikä siinä mitään jos itse tykkäävät. Raimo-kissalle lämpimiä terveisiä. hymiö.
Iltalehti katson aiheeeliseksi huomauttaa teitä
apoiuyui
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kun. hymiö. juuri tuosta aiheesta minun on pitänyt kirjoittaa monesti ja nyt kun tämä niin luontevasti tuli Raimo-kissaa ajatelessani Sanon kyllä että monesti ns. asiaohjelmat asiantuntijoineen Pöyristyttää mielikuvineen kun syyttävät siitä kun itse saavat päähänsä kaikenlaisia mielikuvia josta sitten syyttävät vastapuolta Todella sairaaksi on mennyt kun pitäisi olla jo vastuussa siitäkin mitä mielikuvia ketäkin saa päähänsä. ajatelkaa nyt hyvät ihmiset ennen kun menette julkisuuteen itseänne brändäämään asintuntijoina joilta moneltakin puuttuu lisäksi itsehillintä sekä asiallisuus . Minäpä luon teille todellisuutta tähän mielikuvineen Siellä nousee yksi jos toinenkin tänä aamuna tekemättömät kotityöt edessä tulevan viikon suunittelu, harrastuksiin viemiset ja hakemiset, ostoksille, vaatekauppaan, apeteekkiin, kirjastoon, läksyjen tekoa, tentteihin lukemista, siivoamista pyykinpesua, mattojen tamppausta, saunanpesua, silittämistä ja prässämistä jne. siinä sitä todelista mielikuvaa ja tekemistä ja jos vielä jää aikaa pohtia omia mielikuviaan mitä mistäkin on tullut se lotto on vielä tekemättä ja pari elokuvaakin ja hyvä kirja vielä lukematta Siinä teille näin aluksi " latua " viideksitoistavuodeksi eteenpäin säänölisesti viikosta, kuukaudesta vuodesta toiseen niin jää pois turhat mielivat josta keksiä syytä riehua julkisuudessa Eikä tarvitse lääkitystä unettomuuteen kun melkein jo alkaa nukahtamaan seisaalleen.
Ei tämä ollut kun alkusoittoa vasta harrastamisesta kaikkineen sitten alkaa treenaaminen, treenaminen teraaniminen kilpaileminen treenaminen esiityminen treenaminen kilpaileminen kaikkineen opiskeluineen tässä sitä mainitsemaani " latua " viideksitoistavuodeksi eteenpäin Katsotaan kun teette kaiken perässä vieläkö vaivaa mielikuvat ja etenkin onko aikaa itsekeskeisesti pohtia kyseenalaista " asiantuntijuutta " nauttia kaikenmaailman suurissa koskestuluissa Tästä sitten jatkaa he jotka tekivät urheilusta ammattin itselleen kun vastaavasti toiset siirtyivät akatiimiselle uralle ketä minä tiedän kasvattamaan heitä jotka höperöitsevät aikaansa kulttaen mielikuvistaan mitä nyt milloinkin keksivät. Nivea mainoksen miehenkilökin ei ehdi kissaa sanoa ja varistakaan kuin linnuksi kun älyää kuinka paljon on hänelläkin tekemätötä työtä tekemättä mutta ei meillä jos muuta luulivat lukijat. tähän on hyvä lopettaa tästä aihesta, iltalehden kolumnisti mattieskihytönen on niin osuvasti eräässä kolumnissaan todennut että: nyt on parasta että en sano mitään. hymiö kuitenkin.