ISIS, jonka lopullinen päämäärä on Euroopan tuhoaminen, saattaa olla osltaan järjestämässä pakolaisia Eurooppaan. Ei siis pelkästään aiheuttamalla paikallista kaaosta Irakissa ja Syyriassa, vaan samalla yllyttämässä ihmisiä lähtemään Eurooppaan, tulemaan peteyksi ja katkeraksi, kaiken menettäneeksi. Palautetut turvapaikanhakijat ovat ISIS:lle helppo saalis.
ISIS:n apokalypsiin kuuluu kolmas maailmansota, joka heikentää Euroopn siinä määrin, että sinne perustetaan islamistinen kalifaatti, jonka pääkaupunki on - mikäs muu kuin Rooma. Tässä järjettömässä ja sairaassa suunnitelmassa on mielenkiintoinen ominaisuus: se voi jopa toteutua. Nyt todellakin ollaan pitkällä tähtäimellä hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan, enää puuttuu se hullu, joka aloittaa sen kolmannen maailmansodan - tai onhan meillä Putin.
Kuinka voimattomalta Eurooppa oikeastaan näyttääkään. Eihän meillä kukaan halua sotia, menettää mitään, tai joutua kärsimyksiin. ISIS-sotilaalla ei ole yhtään mitään, hänellä on vain voitettavaa. Siinä mielssä hän on voittamaton.
Näitä asioita ei ole ennustettu pelkästään islamilaisessa traditiossa, vaan samat ennustukset löytyvät myös myös meiltä ja viimeksi ne on aika tarkasti kirjoittanut Nostradamus 500 vuotta sitten. Se joka aloittaa sodan, tulee eiin elokuussa 1999 ja hänen tehtävä on herättää mongolikuningas (viittaus Euroopan valtaukseen).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.