Timo Soini: ”Tämä ei ole sellainen maa, jossa voi kajota toisen yksityiseen tai ruumiiseen
Lauantai 23.01. klo 19:28
Ulkoministeri Timo Soinin (ps) otti Rovaniemellä kantaa massatapahtumien seksuaaliseen häirintään.
Ministerit Jussi Niinistö, Timo Soini ja Hanna Mäntylä odottavat Jari Lindströmiä yhteiskuvaan.
Ministerit Jussi Niinistö, Timo Soini ja Hanna Mäntylä odottavat Jari Lindströmiä yhteiskuvaan. MAARIT SIMOSKA
Timo Soini otti kantaa viime aikaisiin uutisiin massatapahtumista, joissa on mahdollisesti ollut seksuaalista häirintää. Soinin mielestä viranomaisten on tiukasti puututtava seksuaaliseen häirintään massatapahtumissa.
– Tämä ei ole sellainen maa, jossa voi kajota toisen yksityiseen tai ruumiiseen. Ei tekemällä, ei painostamalla, ei herjaamalla. Tämä on tehtävä selväksi kaikille ja kerralla, ulkoministeri Soini kertoi Rovaniemellä lauantaina.
Hänen mukaansa turvapaikanhakijoissa on monenlaisia ihmisiä. Soini tyrmää ajatuksen, että Suomi auttaisi niitä turvapaikanhakijoita, jotka ovat tulleet Suomeen väärin perustein.
– Tämä järjestelmä ja suojelu eivät ole heitä varten. Ne, joilla on hätä eli yleensä naiset, lapset ja perheelliset, osaavat myös käyttäytyä, Soini toteaa.
Työttömyys kärjistää tilannetta
Soinin mielestä Suomen työttömyystilanne kiristää ilmapiiriä ja vaikuttaa myös siihen, miten turvapaikanhakijoihin suhtaudutaan. Jo nyt on viitteitä siitä, että suomalaiset ja turvapaikanhakijat nähdään sosiaalietuuksien kilpailijoina, ja tämä aiheuttaa yhteiskunnallisestikin ristiriitoja.
Turvapaikanhakijat koetaan uhkana ja ajatellaan, että he saavat helpommin etuuksia kuin kantasuomalaiset.
– On selvää, että massatyöttömyys kärjistää tilannetta. Olen toiveikas kuitenkin, että ne ihmiset, joilla on ollut suojelun tarve ja todellinen hätä, osallistuvat tosissaan tämän yhteiskunnan rakentamiseen ja alkavat maksamaan takaisin saamaansa apua veroina ja muina.
Hysteria ei auta
Lappiin on saapunut viime syksystä alkaen tuhansia ihmisiä Tornion kautta. Osa odottaa pohjoisessa päätöstä turvapaikasta. Esimerkiksi Rovaniemellä on tällä hetkellä noin 900 turvapaikanhakijaa.
Tulijoiden vyöry länsirajalta on tyrehtynyt, mutta uusi reitti tuntuu kulkevan nyt itärajan kautta.
Soini painottaa, että hysteria ei auta, vaikka suomalaiset olisivatkin huolissaan.
– Terveellä tavalla on kannettava huolta näistä asioista ja toimittava määrätietoisesti turvallisuuden puolesta, mutta hysteeriseksi ei saa heittäytyä. Se ei edistä mitään, eikä auta ketään, ulkoministeri Timo Soini kertoi Rovaniemellä lauantaina.
Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mielestä suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan puolustusvoimien osalta. Tälle vuodelle puolustusvoimien materiaalihankintoihin on luvassa lisämäärärahaa pitkän tauon jälkeen.
– Tässä kuitenkin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden uhat limittyvät eri tavalla kuin mihin olemme tottuneet. Siksi rajatilannetta on syytä tarkkaan seurata ja toivoa, että saamme siihen poliittisen ratkaisun aivan lähiaikoina. Kevät ja kesä ovat tulossa, ja silloin Suomeen voi olla pyrkimässä aivan toisenlaiset määrät turvapaikanhakijoita, mitä Suomi ei todellakaan toivo.
MAARIT SIMOSKA
ROVANIEMI

Vastaukset 5
Vanhimmat
Päästetäänkö tänne keväällä ja kesällä kaikki turvapaikanhakijat jotka haluaa tulla tänne?
"Timo Soini: ”Tämä ei ole sellainen maa, jossa voi kajota toisen yksityiseen tai ruumiiseen"
No onhan se ruumiiseen kajoaminenkin rikos. Sitä kutsutaan nekrofiliaksi.
Läski pelkää omaa koskemattomuuttaan ja syytä onkin. Läskin pitää hyväksyä, että ei ole koskematon.
Venäjä haluaa päästää tänne ison kasan mamuja et talous kärsii ja ongelmia kaduille.
Soini on kuten onnenpyörä. Lupaa paljon ei anna mtn.