Pitäisikö vanhat sadut kieltää lapsilta?

männinkäin

Vastikään oli uutinen siitä että yleismaailmalliset perinteiset sadut ovat ikivanhoja pronssikauteen ja kivikauteenkin perustuvia kertomuksia.
Toinen ominaispiirre näissä saduissa on se että ne ovat tulvillaan uskonnollisia elementtejä; taikauskoa, ihmetekoja, uskomuksia, hyviä ja pahoja haltioita, menninkäisiä ym.
Näinhän herkkäuskoiset ihmiset saavat jo lapsena väärän kuvan maailmasta ja uskovat aikuisina kaiken maailman humpuukiin, ennustajaeukkoihin, kristallipalloihin ja muuhun yliluonnolliseen soopaan, kun piilouskonnollisuus iskostuu heidän alitajuntaansa.

42

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi.hallelujaa.sentäs

      Vanhat sadut rikastuttavat lasten vielä niin kovin köyhää ajattelumaailmaa tehokkaasti. Esimerkiksi iloinen satu miehestä, jota kidutetaan vain siksi, että hän kaahasi viritetyllä aasilla ruuhka-aikana kaupungin keskustassa, potki raivokohtauksessaan muutaman pöydän nurin paikallisessa ja leikki kuningasta. Lopulta tuo mies naulitaan puutolppaan, jossa hän tekeytyy kuolleeksi vapautuakseen. Mukavaa lukemista lapsille vaikkapa iltasaduksi.

    • vm41

      Ehdottomasti ja tilalle politiikkojen lupaukset toteutumisineen.
      Olisi >totuus tarua ihmeellisempää<

    • Kalju_Pitkätukka

      Jos vanhoja väkivaltaisia satuja luetaan lapsille tosina, homma haisee.

      Vaikkapa Jerikon hävitys on aika makaaberi tarina jos Joosua kuvataan sankarina ja hyvänä miehenä.

      Samoin Aabraham- Iisak- juttu.

      Jeesuksen kärsimysnäytelmästä nyt puhumattakaan.

      Sitten niihin satu-satuihin, kyllähän joku "Punahilkka" on aika makaaberi ja sadistinen.

      "Pieni tulitikkutyttö" oli olevinaan kaunis tarina, en osaa sitä pitää muuta kuin pohjattoman surullisena.

      Millekään kirjakieltolistalle en lämpene, mutta onhan olemassa lapsille sopivaa tekstiä ja ei- sellaista.

      Uskovainen ystäväni tuohtui seurakunnan lähettämästä "Ystävä sä lapsien" kirjasta,
      oli hänen mielestään kamalaa lasten pelottelua sadistisella Jumalalla, jota hän ei tunnistanut omaksi Jumalakseen.

      • Kyllä Punahilkka-satu nyt menee jotenkin eri kategoriaan sen kanssa, että 7-vuotiaalle lapselle aletaan opettamaan koulussa uskontoa, jota pidetään siitä lähtien jopa totuutena.

        Päiväkodissa ei enää kylläkään pahemmin lueta noita Punahilkka tai Hannu&Kerttu satuja kenellekään. Saattaa pelottaa niitä pikkulapsia. Vaimoni lukee päiväkodissa yleensä Mauri Kunnaksen kuvittamia satukirjoja.

    • ateistit-tiukkapipoisia

      Höpö Höpö. Ei uskonnollisuutta kannata kieltää lapsilta saduissakaan.

      Järjestöateistin? kannanotot alkavat mennä jo naurettavaksi. Suomalaiseen perinteeseen kuuluu vanhat sadut. Samoin suvivirsi ja luterilainen kulttuuri ylipäätään.

      • Kiinnnnostunuteikirj

        Jöröjukka sadussa lapsella oli pitkät kynnet, niin siltä katkottiin sormet, Max ja Moritz olivat tottelemattomia, niin ne jauhettiin myllyssä, ja jos et usko luterilaisuuteen, niin joudut kitumaan tulijärvessä, jne. En noita nyt kyllä ihan pienimmille lukisi, enkä lukenutkaan. Itselleni kyllä luettiin, ja vielä kunnon versioita, ei mitään vesitettyjä Disney versioita, vaan ihan Grimmiä kovimmillaan.

      • Kiinnnnostunuteikirj kirjoitti:

        Kun osasin lukea jo neljän vanhana niin käsittelin Grimmit ihan itse ja moneen kertaan. Oli kyllä kovaa kamaa, kun paha akka pantiin kiehuvaan öljyyn. Tuohon nähden nykyiset rangaistukset tuntuvat vähän vajaamittaisilta.

      • männinkäin

        Aloitukseni oli tahallaan kärjistetty :D
        Olen samaa mieltä, sadun sanoma ratkaisee, ei uskonnollisuus.
        Uskonnollisuutta saduissa saa olla, mutta terve järki pitää olla mitä lapsille voidaan/saa kertoa.

      • "Uskonnollisuutta saduissa saa olla, mutta terve järki pitää olla mitä lapsille voidaan/saa kertoa."
        Uskonnot ja terve järki ovat yhteensovittamaton sanapari. Juuri terve järki pitää jumaluskot loitolla.
        Muistetaan kuitenkin sellainen tosiasia että kukaan ei koskaan ole missään tuonut esiin yhtään todistetta ainoastakaan riihitontusta tai jumaluudesta. Ovat siis mitä todennäköisimmin mielikuvitusolentoja.

      • männinkäin
        Perskeles kirjoitti:

        "Uskonnollisuutta saduissa saa olla, mutta terve järki pitää olla mitä lapsille voidaan/saa kertoa."
        Uskonnot ja terve järki ovat yhteensovittamaton sanapari. Juuri terve järki pitää jumaluskot loitolla.
        Muistetaan kuitenkin sellainen tosiasia että kukaan ei koskaan ole missään tuonut esiin yhtään todistetta ainoastakaan riihitontusta tai jumaluudesta. Ovat siis mitä todennäköisimmin mielikuvitusolentoja.

        Terve järki näyttää olevan suhteellinen käsitys.
        Kun seuraa muutaman palstan ateistin sanailua tällä palstalla niin tulee mieleen että olisiko koko ateisti-uskomus lailla kiellettävä!

      • männinkäin kirjoitti:

        Terve järki näyttää olevan suhteellinen käsitys.
        Kun seuraa muutaman palstan ateistin sanailua tällä palstalla niin tulee mieleen että olisiko koko ateisti-uskomus lailla kiellettävä!

        "tulee mieleen että olisiko koko ateisti-uskomus lailla kiellettävä!"

        Samaa olisi varmaan moni ateisti sanomassa fundamentalisista uskonlahkoista.

      • menninkäin

        No joo.
        Se oli kuittaus Perskeleen pakinoille. En ole tarjoamassa sellaista lakialoitetta eduskunnalle.

        Mutta ei savua ilman tulta, Pallihiki-ateistille suosittelen terveydenhoidon palvelujen hyödyntämistä.

      • menninkäin kirjoitti:

        No joo.
        Se oli kuittaus Perskeleen pakinoille. En ole tarjoamassa sellaista lakialoitetta eduskunnalle.

        Mutta ei savua ilman tulta, Pallihiki-ateistille suosittelen terveydenhoidon palvelujen hyödyntämistä.

        Toisaalta tollaset pallihiki tyypit, markit uskonratkasut, samiaat ja yrkin kaltaiset kommentoijat, voi vaan jättää ihan omaan arvoonsa, itse en heidän kommenntejaan en edes lue, koska kun on niitä pari lukenut, niin ne on lukenut kaikki,
        en ymmärrä heidän toimintaansa, mutta voin olla ihan vaan välittämättä heistä, toisaalta kun ajattelee, he ovat niitä, jotka joutuvat itse omien mieliensä kanssa elämään 24/7, eikä oikein kateeks käy.

      • "Suomalaiseen perinteeseen kuuluu vanhat sadut. Samoin suvivirsi ja luterilainen kulttuuri ylipäätään."

        Ehkä vanhat sadut, muttei mikään uskonnollisuus!

      • ateistit-tiukkapipoisia

        Kyllä ne vain kuuluvat KAIKKI suomalaiseen perinteeseen, kuten lauantaisauna.
        Turhaa atte vinkuu uskonvihassaan.

      • perinteet.saunan.taakse
        ateistit-tiukkapipoisia kirjoitti:

        Kyllä ne vain kuuluvat KAIKKI suomalaiseen perinteeseen, kuten lauantaisauna.
        Turhaa atte vinkuu uskonvihassaan.

        Tiede on todistanut, että lauantaisauna tuhoaa ilmakehää ja aiheuttaa pienhiukkasilla syöpää. Sellaiset vaaralliset perinteet pitää kieltää! Saunauskovaiset hullut luulevat, että saunominen on jopa terveellistä, vaikka toisin on osoitettu.

    • Mielestäni sadut ovat ok ja kehittävät lapsen mielikuvitusta. Repe tuossa kirjoittikin käsitelleensä Grimmit ihan itse ja jos lapsi ei pysty pelottavia tarinoita itse käsittelemään, pitää vanhempien auttaa. Toki satuja tulee valita lapselle kulloisenkin kehitysvaiheen mukaan. Suurin osa lapsista oppii kyllä erottamaan sadut todellisuudesta.
      Kokonaan toinen asia on, jos lapsen vanhemmat vakuuttelevat lapsille satujen olevankin totta. Silloin satumaailmasta irtautuminen on paljon vaikeampaa ja vaatii aivan eritasoista kypsyyttä.
      Toki heitäkin on, jotka siirtyvät portaattomasti Hannusta ja Kertusta totena pitämiinsä UFO tarinoihin ja yksisarvisterapioihin haluamatta koskaan kasvaa tylsään reaalimaailmaan. Se heille suotakoon.
      Niille, jotka satujen kautta kasvavat aikuiseksi, se satumaailma saattaa jäädä vaikka fantasia- ja scifi kirjallisuutena rikastuttamaan elämää. Näin ainakin minulle on käynyt. Tärkeintä on osata tehdä ero mielikuvitustarinoiden ja realismin välillä.

      • >Repe tuossa kirjoittikin käsitelleensä Grimmit ihan itse ja jos lapsi ei pysty pelottavia tarinoita itse käsittelemään, pitää vanhempien auttaa.
        Vanhempani olivat sitä polvea jonka lapsuudessa satukirjoja oli lähinnä vain paremmalla väellä eikä siis heillä juurikaan. Muistan hyvin, että äiti vähän hämmästyi joululahjaksi antamansa teoksen raakuutta. Paljon olen kyllä itse pehmennyt jostain kuusivuotiaasta, sillä en enää pysty katsomaan verisimpiä luonto-ohjelmiakaan, vaikka silloin ne menivät ihan sujuvasti – tosin mustavalkoisina.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Repe tuossa kirjoittikin käsitelleensä Grimmit ihan itse ja jos lapsi ei pysty pelottavia tarinoita itse käsittelemään, pitää vanhempien auttaa.
        Vanhempani olivat sitä polvea jonka lapsuudessa satukirjoja oli lähinnä vain paremmalla väellä eikä siis heillä juurikaan. Muistan hyvin, että äiti vähän hämmästyi joululahjaksi antamansa teoksen raakuutta. Paljon olen kyllä itse pehmennyt jostain kuusivuotiaasta, sillä en enää pysty katsomaan verisimpiä luonto-ohjelmiakaan, vaikka silloin ne menivät ihan sujuvasti – tosin mustavalkoisina.

        Meillä mutustellaan tyynesti salami- ja tonnikalapitsaa leijonadokumenttia katsellessa ja siemaillaan palanpaineeksi kevyttä colaa.

        Hiski aloitti kirjalliseen maailmaan tutustumisen nelivuotiaana mm. isän vanhaa Pikku Jättiläistä lukemalla ja sai kuusivuotiaana 19. painoksen joululahjaksi. Naapurin kissan seksivalistukseen kuuluivat mm. 10-11-vuotiaana puolisalaa luetut seksioppaat joissa kerrottiin kaikki mahdolliset kieroutumatkin.

        Niin että meitä sivistyneitä on moneksi.

      • HiskiJaNaapurinKissa kirjoitti:

        Heh. Minä sain Pikkujättiläisen papaltani seitsemänvuotiaana. Painoksen nummeroa en muista, vuosiluvun kyllä, ja se jääköön sanomati tässä hupsujenhuoneessa.;)

    • Sadut

      Ovat hyviä lapselle ja lapsen kehitykselle. Kun vanhempi lukee lapselle satua on ainakin yksi hetki vuorokaudessa,ettei vanhempi räplää kännykkää ja on oman lapsensa kanssa ihan läsnä.

    • epikuroseikirj

      Luen toisinaan kirjaa: Pikku Prinssi. Hienostunut kirja :)
      Lainaus. "”Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden", sanoi kettu, "mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt.”

      Siinä eräs kertomus.

    • Hyvä muistaa, että monet nykyajan saduista periytyvät ajalta, jolloin niitä luettiin hoveissa aikuiselle yleisölle. Ja monet saduista kuten punahilkka ovat olleet sisällöiltään alkujaan todella roisia tavaraa jopa tämänpäivän aikuisille.

    • Jackal_5on

      Ammoiset faabelit ovat nykyihmiselle lähinnä viihteellinen ja joskus humoristinenkin tapa hahmottaa miten menneiden kulttuurien ihmiset koettivat hahmottaa maailmaa ja selittää sen erinäisiä ilmiöitä. En usko, että kukaan lapsikaan enää tänä päivänä oikeasti nielisi tarinaa vaikkapa siitä, että karhulla on töpöhäntä, koska loput sen hännästä jäätyi avantoon, kun karhu koetti kalastaa sillä, että lepakko olisi saatanan yritys luoda lintu, tai että järvissä ja lammikoissa vaanii näkkejä ja tasamaastoiset laaksoaukeat ovat maahisten asuinpaikkoja. Sitä paitsi, jos joku yhä tänä päivänä tahtoo vakavissaan uskoa noihin tarinoihin, niin se on heidän valintansa. Ei kuitenkaan ole koskaan hyvä ratkaisu alkaa sensuroimaan tarinankerrontakulttuuria ja kieltämään erillaisia uskonnollissävytteisiä satuja, koska niin tehdessämme emme olisi tippaakaan parempia, kuin ne ihmiset jotka pyrtkivät kieltämään kaunokirjallisuuden/teatterin/elokuvat/videopelit/erillaiset musiikin alalajit "saatanallisina, tai polttivat "paheelliseksi" katsomaansa kirjallisuutta.

    • DRHouse

      Se vähän riippuu. Tarkoitatko nyt niitä alkuperäisiä satuja jotka saavat Hostel-elokuvasarjan näyttämään kesyltä komedialta vaui nykyisiä muokattuja versioita? Esimerkiksi alkuperäinen Tuhkimo loppuu niin että äitipuoli ja sisarpuolet pajotetaan tanssimaan tulikuumissa rautakengissä kuolemaansa asti....

      • ...minkä jälkeen tanssi jatkui Helvetissä, johon jokseenkin kaikki uskoivat.
        Hostelit on kyllä nähty. Hilpeää meininkiä siellä Slovakiassa.

      • DRHouse
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        ...minkä jälkeen tanssi jatkui Helvetissä, johon jokseenkin kaikki uskoivat.
        Hostelit on kyllä nähty. Hilpeää meininkiä siellä Slovakiassa.

        Todella. En silti ensimmäisenä menisi pikkulapsille moisia satuja kertoilemaan.

    • BackToHeaven

      Joo opetetaan nykyihmisen elämää.Ahneutta, sotaa ja epätasa-arvoa !!! Muistaakseni uskonnoissa opetetaan päinvastoin .

      • Sairastaon

        Ainakin kristinuskossa opetetaan, että jos ei satu uskomaan Jumalaan, kituu ikuisesti tulijärvessä. Ei kovin tervettä meininkiä.

      • BackToHeaven

        Eikös tämä ihmisen eläminen täällä maan päällä ole kuin "tulijärvessä" olemista? sodan pelkoa, väkivallan pelkoa jne? Ja ihan itse aiheutettua.
        Voitko päästää lapset pihalle leikkimään ilman huolta siitä että jotain pahaa voisi ehkä tapahtua? Tuskin .
        Ei ole tervettä nähtykkään täällä kuolevaisten keskuudessa ;)

      • Jackal_5on
        BackToHeaven kirjoitti:

        Eikös tämä ihmisen eläminen täällä maan päällä ole kuin "tulijärvessä" olemista? sodan pelkoa, väkivallan pelkoa jne? Ja ihan itse aiheutettua.
        Voitko päästää lapset pihalle leikkimään ilman huolta siitä että jotain pahaa voisi ehkä tapahtua? Tuskin .
        Ei ole tervettä nähtykkään täällä kuolevaisten keskuudessa ;)

        "Eikös tämä ihmisen eläminen täällä maan päällä ole kuin "tulijärvessä" olemista? sodan pelkoa, väkivallan pelkoa jne? Ja ihan itse aiheutettua."
        No omakohtaisesti vastaisin, että ei, ei ja ei. Enkä minä ainakaan uhkaile ketään sodalla, väkivallalla, tai millään muullakaan.

        "Voitko päästää lapset pihalle leikkimään ilman huolta siitä että jotain pahaa voisi ehkä tapahtua? Tuskin ."
        Minulla ei ole omia lapsia, mutta olen kyllä itse kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa saatoimme vapaasti leikkiä ulkona ilman että turvallisuudestamme tarvi sen kummemmin huolehtia ja näyttäisi olevan lapsuuden naapurustossani pitkälti sama malli edelleen, mitä siellä aina aika ajoin käyn.

        "Ei ole tervettä nähtykkään täällä kuolevaisten keskuudessa ;)"
        No jos asenne on tuo, et varmaan koskaan näekkään, mutta ei tekisi pahaa joskus kyseenalaistaa mistähän moinen saattaisi johtua.

      • BackToHeaven

        Sinulla on siis käynyt erittäin hyvä tuuri sen asian kanssa että olet saanut olla turvassa lapsuutesi :) voisi rinnastaa lottovoittoon vaikkei rahasta todellisuudessa ole kuin haittaa.

        kaikilla nyt vaan ei satu asiat olemaan noin hyvin kuten sinulla on ollut/on (harvoilla on)

        Ihmisistä se johtuu , what else? eletään menneissä kaunoissa eikä osata elää tätä päivää , päättää kaikki paska ja aloittaa uudelta pöydältä.

        Ahneus , välinpitämättömyys vaan estää kaiken ja sille ollaan niin sokeita .
        Tuhoa kohti itkien ihmiset vaan vaeltaa, ja kehtaavatkin vielä hämmästellä jos sota vaikka syttyisi :D

        on hyviäkin ihmisiä ja sellaisia jotka kiittävät Jumalaa jopa pelkästä vesi lasillisesta.

        Mistä sinä olet kiitollinen jos jotain saat? Itse olen ruuasta ja katosta pääni päällä, perhe :) Ja tietysti uusimpana tulokkaana Jumala jonka vasta "tapasin" :)
        En kuulu kirkkoon pitää vielä mainita :D vaikka ihan asiaa siellä puhutaankin ja monessa muussakin paikkaa

    • EI satuja pidä kieltää lapsilta. Riittää, että aikuiset kertovat lapsille satujen olevan nimenomaan satuja. Myös niiden, joiden kannessa lukee Raamattu tai Koraani.

    • Sadut on satuja ja niitä tulee pitää satuina, kun taas joillekin aikuisille Raamattu ei olekaan mikään satu ja sitä halutaan sitten opettaa jopa totuutena vaikka se ei yhtään sen enempää totuutta ole kuin ne lapsille luettavat satukirjatkaan.

      Jos satukirjat tulee poistaa Suomen päiväkodeista tai peruskouluista niin tällöin tulisi kyllä lopettaa peruskoulussa myöskin uskonnon opetus ja muut siihen kuuluvat hartaudet ja uskonnolliset kirkoissa käynnit ja siirtyä vähin äänin pakolliseen ET-opetukseen!

      • BackToHeaven

        Miten olisi Harmonian opetus? Tasapainoa muiden kanssa:)

        Sitähän uskonnossa opetetaan:P

        Ja se on sinun mielestäsi väärin, aika hullua????

      • BackToHeaven kirjoitti:

        Miten olisi Harmonian opetus? Tasapainoa muiden kanssa:)

        Sitähän uskonnossa opetetaan:P

        Ja se on sinun mielestäsi väärin, aika hullua????

        Ei uskonnon puolesta ole kaikki oppilaat tasapainoisessa asemassa muiden oppilaiden kanssa ja haluat siksi uskonnon opetuksen nähdä tasapainoisena, koska se on vain sinulle hyvin tärkeätä ja oletat niin että kaikki lapset ovat kristittyjä, mikäli osallistuvat uskonnon opetukseen! Silloin ehkä syyt ovat jossakin muualla, ettei koulut Suomen isoimmillakaan paikkakunnalla pysty järjestämään ET-opetusta vaan lapsen kannattaisi jopa sen takia vaihtaa koulua, koska se koulu saattaisi olla jopa toisella puolella kaupunkia jossa järjestettäisi ET-opetus, joten vanhempien on hieman pakotettuja valintaansa valita lapselleen uskonnon opetus lapsen koulumatkojakin ja erityisesti lapsensa turvallisuuttakin ajatellen! Se on vähän kuin nurkkaan ihmisten usuttamista!

        Toivotaan että se päivä vielä koittaisi Suomessa, jolloin yhdenkään lapsen ei tarvitsisi matkustella toiselle puolelle kotikaupunkiaan ET-opetustunnille vaan sinne matkaisivat vain niiden vanhempien penskat, jotka vanhemmat usuttavat lukemaan peruskoulussa uskontoa!

        Tiedän paikkakunnallani koulustani yhden tytön, jonka äiti oli ihan samannäköinen kuin tyttärensäkin ja se oli "harjoittanut" sitä, että siellä kävi yhtenään silloin nuoria miehiä kuin ilotalossa konsanaan. Koulukaverini meni sinne kerran sitten ihan muina miehinä tai täysin muussa asiassa ja äiti tuli avaa oven alusasussa ja eteisen perällä oli sen tytär jätkä päällä ja kysyi siltä, mitä sä haluat. Niillä tais olla jotakin 2 naista ja 1 mies seksisäädöt menossa. Kaveri liukeni oitis paikalta. :) Sen tytön vanhemmat olivat hartaasti kristittyjä ja sen äitikin kuoli vähän aikaa sitten mitä ilmeisesti "elämäntapaansa"!

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Seksiä ja viskiä sekaisin. Kamalaa!

    • lopullinen-ratkaisu

      Vanhat sadut pitäisi luokitella uskonnollisiksi teoksiksi. Silloin niitä ei voisi kouluissa lukea muulloin kuin uskontotunnilla kun käsitellään muinaisuskontoja.

      • järkiateisti

        Aivan niin. Saduthan ovat satuja ja siten mielikuvitusta.

        Kaikki fiktio pitäisi kieltää, varsinkin lapsilta. Ei mitään muuta kuin rankkaa tieteellistä faktaa ja tosi-tv:tä tästedes, niin loppuu se mielikuvituksellisuus.

      • siberia-opettaa
        järkiateisti kirjoitti:

        Aivan niin. Saduthan ovat satuja ja siten mielikuvitusta.

        Kaikki fiktio pitäisi kieltää, varsinkin lapsilta. Ei mitään muuta kuin rankkaa tieteellistä faktaa ja tosi-tv:tä tästedes, niin loppuu se mielikuvituksellisuus.

        Eiköhän ongelma ole se, että nykynuorille syötetään joka torven kautta fiktiota.

        Elävät satumaailmassa ja somehoureessa.

    • JarrutaAtte

      Opetetaan suoraan sitten lapsille mitä se todellinen elämä on on kaikessa järjettömyydessään ja laukaistaan heissä eksistentiaalinen kriisi ennen kuin oppivat ajattelemaan itsenäisesti. Sehän lienee jokaisen nihilisti-ateistin maailmankuvaan sopiva ajatus.

      Olisiko kuitenkin saduissa jotain muuta pointtia kuin taikauskoisten höpinöiden säestyksellä aivopestä lasta uskomaan niihin kirjaimellisesti? Minun lapsuudessa sadut olivat _satuja_ vaikka jännittäviä toisinaan olivatkin.

      • BackToHeaven

        Samaa mieltä!:) Pakko kyllä sanoa saduista että Robin Hood on hyvä jätkä :D!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      158
      3617
    2. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      33
      3488
    3. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      199
      2508
    4. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      140
      1140
    5. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      59
      1018
    6. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      971
    7. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      144
      940
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      880
    9. Niinhän se on nainen että me

      Kaikki vanhetaan ja muututaan toisenlaisiksi, lainatakseni vapaasti yhden vanhan kappaleen sanoitusta
      Ikävä
      42
      724
    10. Olihan sinun

      Kanssa nainen olemassa omanlainen vetovoima ja tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne. Se on helppoa myöntää.
      Ikävä
      40
      707
    Aihe