Uskomuksia autoalalta, unet faktoiksi.

Uskomus: "Autoliikkeestä ostetussa autossa (käytetyssä) on aina 6kk:n takuu."
= Ei pidä paikkaansa. Suomen alkien mukainen virhevastuuturva on, takuu se ei kuitenkaan missään olosuhteissa ole.

Uskomus: "Autoliikkeestä ostetussa autossa (käytetyssäkin) on 7vrk:n palautusoikeus."
= Ei pidä paikkaansa. Palautusoikeus on vain uudessa tavarassa, erikseen ilmoitetuin palautusehdoin. Kaupanpurku, jota taas sovelletaan äärimmäisen harvoin, äärimmäisen virheen osoittamalla, ei ole automaatio ja usein ei ostajallekaan ilmainen oikeus.

Uskomus: "Yksityisten välisissä autokaupoissa sovellettava kauppalaki on täysin vastaava virhevastuulakien kanssa."
= Ei pidä paikkaansa. Kauppalain mukaan haettavissa oleva korvausvaade käsitellään aina "raskaimman kaavan kautta" käräjäoikeudessa ja silloin kyseessä pitää olla jo rikos, yleensä suoranainen petos. Virhevastuuturva, joka siis on aina autoliikkeestä ostaessa, käsitellään ensisijaisesti "kevyemmän kaavan mukaisesti" kuluttajaneuvonnassa ja kyseessä ei tarvitse olla suoranainen rikos; virhekin riittää liikkeen osanottovelvoitteeseen edelleenkin toki Suomen lakien mukaan. Ei siis edelleenkään takuu-uskovaisten luulottelujen, vaan Suomen lain mukaisesti soveltaen.

Uskomus: "Autoliikkeissä autot aina kalliimpia, kuin samanlaiset yksityisillä."
= Ei pidä tuokaan paikkaansa. Vertailu kannattaa ja usein sen edullisimman yksilön löytää autoliikkeestä joka myy autoja markkinahinnoilla, harvemmin yksityiseltä joka myy "omaa helmeään" realistisia markkinahintoja kalliimmalla unikuvahinnalla.

Elätkö uskomuksissasi vaiko tässä todellisuudessa?
1264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Uskomus: Tänne provosoivat haaveautokauppiaat ovat omituista porukkaa.
= Pitää paikkaansa. Ilmeisesti massatyöttömyys painaa korvien välissä.

Äänestä

Uskomus: "Sähköpostittelen maanantaina autoliikkeelle "ehkä pääseväni lauantaina koeajolle", oletan tällä autoa minulle varattavan."

= Väärin. Autoliike varaa autoa vain ennakkomaksulla. Samaa autoa voi hyvinkin havitella muutama muukin ostaja, jopa silloin lauantaina.

Tämä uskomus tuli mieleeni ihan elävästä elämästä tällä nyt kuluvalla viikolla, kun kolme ostajaehdokasta on postitellut, kysellyt ummet ja lammet, suunnitellut, tinkinyt ja vaihdokkejaan tarjoillut jo viikonpäivät ja kaikki samasta autosta lujaa kiinnostuneina... nyt jos ja kun kaikki kolme pamauttavat pihaan lauantaina on lähes väistämätöntä, että syntyy kaksi mielensäpahoittajaa ja liikkeeni on heidän mielestään epäluotettava; toki olen jo valmiiksi suunnitellut valikoimista pari vastaavaa korvaavaa vaihdokkia heillekin tarjottavaksi. Parhaassa skenaariossa heillekin kaupat toisista autoista tosin ja silloinhan lauantai olisi sillä hyvinkin pulkassa!
Näin ollen syntynee ainakin yksi iloinen asiakas joka saa sen nyt halutuimman auton itselleen ja joka kertoo tuttavilleenkin miten edullisesti saikin hienon ja hyväkuntoisen auton.
Komsii komsaa... vai miten se nyt meni?

Äänestä

Satusedät saa olla, ostan aina yksityiseltä käytetyn autoni. Ja vieläpä edullisesti.

Äänestä
  • Se on sinun asiasi, ei tosin liity tähän keskusteluun mitenkään.
    Tässä keskusteluketjussa oiotaan auton ostajien yleisiä harhauskomuksia ja unennäkemisiä totuuksiksi.

    Äänestä

  • Ai täällä on muitakin vuorotyöläisiä. Päivällä autokaupoille?

    Äänestä

  • potkiinrenkaita kirjoitti:

    Ai täällä on muitakin vuorotyöläisiä. Päivällä autokaupoille?

    Ei vuorotyöläinen, vaan ympärivuorokausyrittäjä. Mene sinä nyt vuorotyöläinen nukkumaan ja iltapäivällä heräiltyäsi lähde toki autokauppoihin ostoksille. Tervetuloa tai tervemenoa, minulle ihan sama mihin liikkeeseen jaksat kävellä.
    Ja jotta aloituksen aihe ei unohtuisi, otetaanpa tähän loppuun tästä dialogistamme uskomus oikaistavaksi.

    Uskomus: "Autokauppiaat ovat keskenään asiakkaista kateellisia."
    =Ei pidä paikkaansa. Jos omassa valikoimassa ei sopivaa ole, niin on aina parempi sekin, että naapurikauppias ottaa tyhmältä rahan pois kuleksimasta... tyhmältä pitää aina ottaa liika raha pois ettei se vaan pääse hukkaamaan sitä huoranpersiiseen...

    Äänestä

  • potkiinrenkaita kirjoitti:

    Ai täällä on muitakin vuorotyöläisiä. Päivällä autokaupoille?

    Vuoro ja vuoro... ministeri Stubb noudattaa 8-8-8-vuorokausirytmiä, itse olen käyttänyt 16-8-rytmiä. 16 töitä 8 lepoa ja tämä 7/365 vuosirytmiin tänä vuonna tietenkin 7/366.
    Lomaahan voi pitää silloin kun tai jos haluaa, palkanmaksajana kun on itse itselleen niin pitää harkiten ne lomapäivätkin laskeskella josko pitää lainkaan. Toista se taitaa olla siellä (vuoro)työläispuolella? Vuosilomien päälle, tottahan toki, pekkaset ja vuotuiset "ansaitut" sairausvapaat krapulapäiville... ja palkka tulee töitä tekemättäkin!

    Uskomus: "Autokauppias on sama asia kuin myyjä."
    = Ei pidä paikkaansa. Kauppias on yrittäjä, yllä kerrottu työntekijän (myyjä) ja yrittäjän (kauppias) selkein eroavaisuus.

    Äänestä

  • Uskomus: Tänäänkään tältä jobbariksi itseään kuvittelevalta henkilöltä kukaan ei osta mitään. Totista totta.

    Äänestä

Uskomus, tai pikemminkin luulo ja olettamus:
"Autokauppiaalla on joko kristallipallo tai muu vastaava ennustuslaite, jolla pitäisi kyetä näkemään tarjoamasi vaihtoauton vaihtoarvo itse autoasi näkemättä. "Ees suunnillee tai jotai ettei tarttis paikanpäälle ajella ku ei viittis..." ."

=No ei tietenkään ole autokauppiaallakaan tulevaisuuteen tai sinun tarjoamasi auton arviointiin kristallipalloa.
Todella usein, siis päivittäin, tätä kuitenkin tingataan kauppiaalta. Sen "sinnepäin ja suunnilleen" -arvion väkisin tinkaaja toki saa.

SOKKOARVION saatuaan, joita nämä väkisin arvuuttajat keräävätkin useista erinäisistä liikkeistä arvuutellen, lähdetään kaupoille ja tietenkin sen korkeimman arvion voimaannuttamina ja tietenkin halvinta vastaavaa myyvään liikkeeseen.
Tullaan "takkiauki" koeajelemaan ja mainitaan kuinka toinen liike tarjosi vaihdossa viistonnii... ikäänkuin poissulkien sekin totuus, että siellä toisessa liikkeessä samanlainen mitä nyt ollaan ostattelemassa maksaa useitakin tuhansia enemmän kuin tässä ja nyt myytävä.

Paikanpäälle viitsiytyvä voi yllättyä iloisestikin vaihtoarvon poiketessa suurestikin tuosta; autonsa oli silloin parempi kuin 90% tarjotuista yleensä. Puhelimessa sanottu vaihtohyvitys "jotain kolme tonnia plus-miinus" voi hyvin muuttua vaikka viideksikin tuhanneksi. Mutta kun 90% vaihtotuotteista ei ole sitä mihin on alustava arvio perusteltu, joten kolme tonnia voi muuttua tonniksi tai jopa "ei käy vaihdossa ollenkaan" -arvioksi jos kauppias huomaa täyden kusetuksen merkit vaihdontarjoajassa ja autossaan.

NYRKKISÄÄNTÖNÄ:
1. Hyvästä saa hyvän vaihtohyvityksen, huonosta huonomman ja romusta ei välttämättä mitään. Vain paikanpäällä arvioidulla on painoarvoa ja "sinnepäin"-heitoilla ei ole mitään arvoa joten niitä on melko turha edes vaatia.
2. Kalliisti hinnoittelevassa liikkeessä väliraha on aina enemmän vaihtohyvityksestä riippumatta, kuin halvemmin hinnoittelevassa liikkeessä.

Vaihdossa auton ottaminen on autoliikkeelle periaatteessa erillinen ostotapahtuma. Liike ei voi sokkona ostella autojaan, kun ei niitä sokkona voi myydäkään. Vai moniko ostaisi auton näkemättä, koeajamatta ja siten täysin sokkona? Ei kukaan normaaliälyinen. Joten älkää vaatiko sitä kauppiailtakaan.

Äänestä
  • "Tullaan "takkiauki" koeajelemaan ja mainitaan kuinka toinen liike tarjosi vaihdossa viistonnii"

    Näille olen heti sanonut, että sunhan kannattaa mennä vaihtaa sieltä, jos ne niin hyvin hyvittää.


























































    2Tullaan "takkiauki" koeajelemaan ja mainitaan kuinka toinen liike tarjosi vaihdossa viistonnii...

    Äänestä

  • ajanhukkaa kirjoitti:

    "Tullaan "takkiauki" koeajelemaan ja mainitaan kuinka toinen liike tarjosi vaihdossa viistonnii"

    Näille olen heti sanonut, että sunhan kannattaa mennä vaihtaa sieltä, jos ne niin hyvin hyvittää.


























































    2Tullaan "takkiauki" koeajelemaan ja mainitaan kuinka toinen liike tarjosi vaihdossa viistonnii...

    Toki noin yleensä käykin, mutta jos on vähänkään älyissään niin hyväksyy sen kolmosen hyvityksen, kun näin jää maksettavaa välirahaa kuitenkin vähemmän kuin "viistonnii" hyvittävässä liikkeessä.

    Äänestä

Uskomus: "Asiakas on aina oikeassa."

= Njoo... hyvä automyyjä ja ainakin yrittäjä eli autokauppias saattaa tuon kuvan asiakkaalle antaa, kauppaa edistääkseen ja kaupanpäätöstä tavoitellessaan. Se on ammattitaitoa se.
Silti tuo on ehdottomuudessaan totaalinen harhauskomus, koskapa oman alansa ammattilainen on useammin oikeassa, kuin keskiverto ostaja. Samoin alan lainalaisuudet pitää kauppiaan ja myyjänkin tietää keskiverto asiakasta paremmin, että voi yleensäkään alalla toimia menestyksekkäästi.

Näitä itselleen "asiakas on aina oikeassa" -luulottelijoita voi tältäkin palstalta lukea, kun eivät olleetkaan oikeassa ja lopputuloksena: mielensäpahoittaja.

"Asiakas on aina potentiaalinen mielensäpahoittaja." onkin kuvaavampi ilmaisu oikeassa olemista mittarina pitäen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USKOtoivonRASKAUS kirjoitti:

Uskomus: "Autoliikkeestä ostetussa autossa (käytetyssä) on aina 6kk:n takuu."
= Ei pidä paikkaansa. Suomen alkien mukainen virhevastuuturva on, takuu se ei kuitenkaan missään olosuhteissa ole.

Uskomus: "Autoliikkeestä ostetussa autossa (käytetyssäkin) on 7vrk:n palautusoikeus."
= Ei pidä paikkaansa. Palautusoikeus on vain uudessa tavarassa, erikseen ilmoitetuin palautusehdoin. Kaupanpurku, jota taas sovelletaan äärimmäisen harvoin, äärimmäisen virheen osoittamalla, ei ole automaatio ja usein ei ostajallekaan ilmainen oikeus.

Uskomus: "Yksityisten välisissä autokaupoissa sovellettava kauppalaki on täysin vastaava virhevastuulakien kanssa."
= Ei pidä paikkaansa. Kauppalain mukaan haettavissa oleva korvausvaade käsitellään aina "raskaimman kaavan kautta" käräjäoikeudessa ja silloin kyseessä pitää olla jo rikos, yleensä suoranainen petos. Virhevastuuturva, joka siis on aina autoliikkeestä ostaessa, käsitellään ensisijaisesti "kevyemmän kaavan mukaisesti" kuluttajaneuvonnassa ja kyseessä ei tarvitse olla suoranainen rikos; virhekin riittää liikkeen osanottovelvoitteeseen edelleenkin toki Suomen lakien mukaan. Ei siis edelleenkään takuu-uskovaisten luulottelujen, vaan Suomen lain mukaisesti soveltaen.

Uskomus: "Autoliikkeissä autot aina kalliimpia, kuin samanlaiset yksityisillä."
= Ei pidä tuokaan paikkaansa. Vertailu kannattaa ja usein sen edullisimman yksilön löytää autoliikkeestä joka myy autoja markkinahinnoilla, harvemmin yksityiseltä joka myy "omaa helmeään" realistisia markkinahintoja kalliimmalla unikuvahinnalla.

Elätkö uskomuksissasi vaiko tässä todellisuudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu