JASMIN HÄIRIKÖI AUSSIN AVIOEROA!

Sairaat häiriköt
25.1.2016
Tämän tarkemmin/lähemmin en puutu mihinkään miesystäväni lähipiiriin liittyvään asiaan. Tämä juttu ei myöskään ole heistä lähtöisin, vaan he ovat saaneet sen elämäänsä minun takiani. Siitä olen oikeasti myös pahoillani.

Itse en ole lähestynyt/häiriköinyt ketään, koska minusta minkä tahansa pariskunnan tai perheen kuuluu saada hoitaa asiansa rauhassa, niin hyvässä kuin pahassa.

Viime päivien aikana mieheni läheisiä on häiriköity enemmän kuin tarpeeksi – Suomesta käsin toiselle puolelle maapalloa. Mikä siinä on oikeasti pointtina? Itse näen asian niin, että ihmiset ovat niin epäluuloisia tänä päivänä, etteivät he osaa enää uskoa mihinkään.

Kuten olen nyt about sataan kertaan jankuttanut, me olemme miesystäväni kanssa olleet kaikesta rehellisiä, kaikille. Ei meidän asioista tarvitse muistuttaa hänen läheisiään koko aikaa, Suomesta käsin. Aikuiset ihmiset osaavat hoitaa asiansa, ilman tuntemattomien apua. Varsinkin silloin, kun se ”apu” ei oikeasti pohjaa mihinkään hyvään.

Silloin, kun joku ihminen käy läpi vaikeita asioita, häntä ei tarvitse muistuttaa niistä joka sekunti. Nämä ihmiset, jotka esiintyvät hyvinä ja toisia auttavina hahmoina, ovat niitä pahimpia. He eivät näe pahuutta omissa teoissaan – siinä ohessa he loukkaavat kaikista eniten heitä, joita sanovat auttavan.

Jokainen voisi miettiä omalla kohdallaan seuraavaa. Jos olet eroamassa tai luopumassa jostain tärkeästä elämässäsi, miltä sinusta tuntuisi lukea viestejä ja kysymyksiä em. asiaan liittyen joka päivä? Viestejä ja kysymyksiä tuntemattomilta, jotka eivät ole koskaan edes tavanneet sinua."
2441481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 244

Vanhimmat
  • Ei noin, Jasmin. "MIEHENI". varmaan kohta on Australian kotiMME.

    Äänestä

  • todellakin kotiMME, firmaMME, ym
    Kaikki mikä on minun ei ole sinun, mutta kaikki mikä on sinun on minun.

    Äänestä

  • Hei Jasmin! Puhuimme ystävieni kanssa aiemmin illalla, mistä johtuu suomalaisten kateus ja paha tahto toisia kohtaan. Tämä jopa kiimaa muistuttava ilmiö tuli taas esille julmalla tavalla. Jos nt nämä tapahtumat eivät aivan mairittelevia ole sinunkaan kannaltasi, niin paljon enemmän pahaa ne kertovat näistä jotka nyt ahertavat pilatakseen täysin asiaan osallistumattomien elämää. Idiootteja on näköjään paljon, ikävä kyllä. Ihmisiä joilla ei ole on omaa elämää, katkeria luusereita. Mutta Jasmin, lakkaa avautumasta tärkeistä asioistasi, älä anna polttoainetta roskakasaan. Ihmiset oilta puuttuu onni, eivät suo sitä muillekkaan.

    Äänestä

  • Puhuuko ihmiset illalla Jasminista, voi vittu minäkin. Tervetuloa dementia.

    Äänestä

Taas Jasmin itse tekee ihan muuta kuin mistä saarnaa.
Ilman tuota häiriötekijää aviopari saattaisi hyvinkin vielä saada asiansa kuntoon ja palata yhteen.

Mutta ei, Jassuhan on ihan pinkeenä änkeemässä Australiaan muka "tukemaan" pariskunnan toista osapuolta eli vahingoittamaan Testerien tällä hetkellä kriisissä olevaa pitkäaikaista suhdetta entistä enemmän.

Äänestä

-- Ei meidän asioista tarvitse muistuttaa hänen läheisiään koko aikaa, Suomesta käsin.

Meidän asioista? Eiköhän Testerien eroprosessi ole pelkästään hra ja rva Testerin välinen asia! Heidän keskinäisten väliensä eivät pitäisi kuulua jollekin satunnaiselle lentokonekaadolle yhtään mitään! Että tolla akalla ON otsaa!

-- Aikuiset ihmiset osaavat hoitaa asiansa, ilman tuntemattomien apua.

Eipä toi kovin aikuismaiselta vaikuta kun kesken prosessia ruvetaan rehaamaan jotain lumppua toiselta puolelta maapalloa siihen sekaan! Törkeetä, töykeetä ja erittäin ajattelematonta. Aikuiset ihmiset ei toimi noin!

Äänestä
  • törkeetä on, on kuitenkin lentämässä "mieheni" tueksi ausseihin. Mihin siellä ausseissa tuntematonta lentokone tuttavaa oikein tarvitaan?

    Onkohan testereille postitettu infoa moniosaajasta? kerrottu asioita joita ei varmaan tunnin aikana lentokoneessa ehditty kertoa.

    Olis kiva olla kärpäsenä katsomassa kun testerille kerrotaan, miten malli, foodie ja poliitikko möykkäsi suomalaisen todella tunnetun pitkänlinjan poliitikon ikkunan alla :-) niin että poliitikko joutui turvautumaan virkavallan apuun.

    Äänestä

  • "Eiköhän Testerien eroprosessi ole pelkästään hra ja rva Testerin välinen asia!" Kovastihan tekin kannatte huolta ko. avioliitosta. Tuolla alempana joku on oikein käännättämässä jotakin sille Australian rouvalle. Melko hupaisa ristiriita vuodatuksissanne.

    Äänestä

  • Hellesens kirjoitti:

    "Eiköhän Testerien eroprosessi ole pelkästään hra ja rva Testerin välinen asia!" Kovastihan tekin kannatte huolta ko. avioliitosta. Tuolla alempana joku on oikein käännättämässä jotakin sille Australian rouvalle. Melko hupaisa ristiriita vuodatuksissanne.

    näinhän se on nähtävä. Tämä kirjoittelu täällä, mielipiteet livessä ja blogbookissa ovat aivan turhia, jos Jasminia meinaa, on olemassa vain yksi totuus ja se on Jasminin totuus. Keskitytään Tuksuun, siinä sitä on nainen paikallaan, kun vaan paikka löytyisi.

    Äänestä

  • Hellesens kirjoitti:

    "Eiköhän Testerien eroprosessi ole pelkästään hra ja rva Testerin välinen asia!" Kovastihan tekin kannatte huolta ko. avioliitosta. Tuolla alempana joku on oikein käännättämässä jotakin sille Australian rouvalle. Melko hupaisa ristiriita vuodatuksissanne.

    Täällä on monia kirjoittajia.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    Täällä on monia kirjoittajia.

    Häikäisevä havainto.

    Äänestä

Miksi Riku tarttee Jassun "tukea"? Eikö se ole kuitenkaan varma erosta? Jassuko sitä ajaa eroomaan ja jättää sen jälkeen kun on saanut homman hoidettua, hahah! Rikuparka, kantsis pitää näppinsä erossa paskasta. Paska haisee ja likaa.

Äänestä

"Itse en ole lähestynyt/häiriköinyt ketään, koska minusta minkä tahansa pariskunnan tai perheen kuuluu saada hoitaa asiansa rauhassa, niin hyvässä kuin pahassa."

Vai ei ole muka ikinä häiriköinyt ketään! Onkos Jassulla vähän lyhyt muisti?

Antaisi vaan pariskunnan hoitaa eroasiansa rauhassa eikä sotkeentuisi siihen koko ajan. Nytkin jo woohottaa miehestäNI vaikka Testeri on edelleenkin naimisissa oleva, varattu mies! Jassusta ei ikinä tule mrs Testeriä, ei vaikka kuinka on jo, ennen eroa, röyhkeästi änkeemässä Debbien paikalle.

Äänestä
  • Tuo Jasun tekstin kun joku kielitaitoinen kääntäisi ja toimittaisi Debralle, "MIEHENI", , en voisi olla onnellisempi, lainatakseni woopin sanontoja. Oikeasti tuo Oulun goljatti menossa TUKEMAAN, eikö edes sillä ukolla ole järkeä päässä, vai mulkullako se ajattelee.

    Äänestä

  • nncF kirjoitti:

    Tuo Jasun tekstin kun joku kielitaitoinen kääntäisi ja toimittaisi Debralle, "MIEHENI", , en voisi olla onnellisempi, lainatakseni woopin sanontoja. Oikeasti tuo Oulun goljatti menossa TUKEMAAN, eikö edes sillä ukolla ole järkeä päässä, vai mulkullako se ajattelee.

    Käännä ja toimita ihan itse.

    Äänestä

  • Aina_joku_muu kirjoitti:

    Käännä ja toimita ihan itse.

    Jasun pisteethän tuosta tekstistä singahtaa korkeuksiin, onko noin viisaita päästänyt näppikseltään ikinä. Ylpeä Oulun tytöstä.

    Äänestä

Oululaisen rintamamiestalon vintiltä Australian metropoleihin. Ne pojat jotka kävivät vintillä höyläämässä Jasminea muistelevat kaiholla niitä aikoja ysärin alussa kun pimppi oli yhtä märkää kuin lumi. Australiassa on niin kuuma ja kuiva että se muistuttaa vaihdevuosia lähestyvän Jasminen onkaloa joka kaipaa Glidiä. Ympäristö korreloi jalkovälin kanssa. Jassu on ihana. Minäkin voisin rakastella häntä, seurustella hänen kanssaan ja pitää häntä hyvänä...

Äänestä

Aikuinen ihminen ei sekaannu avioparin välisiin asioihin antamaan mitään "tukea". Jassun "tuki" ei tarkoita muuta kuin vaimon haukkumista ja mollaamista ja kovaa yritystä tuoda Debbie mahdollisimman huonossa valossa esiin, ihmisen, jota hän ei edes tunne!

Äänestä
  • About sataan kertaan, osaako Jasmin laskea niin pitkälle, ainakin jaksaa hokea tuota about sataan kertaan. MIEHENI!!!! Aikaisessa vaiheessa Denniskin muuttui miehekseni, ottaa turhan aikaisin ja ehkäpä turhaan tuon omistusliitteen.

    Äänestä

  • laksa369 kirjoitti:

    About sataan kertaan, osaako Jasmin laskea niin pitkälle, ainakin jaksaa hokea tuota about sataan kertaan. MIEHENI!!!! Aikaisessa vaiheessa Denniskin muuttui miehekseni, ottaa turhan aikaisin ja ehkäpä turhaan tuon omistusliitteen.

    Se on kuin Tukiainen heti mieheni kun kerran nähnyt. Nykyäänhän se on heti mieheni vaikka mies ei sitä edes tiedä. On kyllä nolo ilmaisu. Hän on sinun miehesi vasta jos teidät oikeasti vihitään. Jos asutte yhdessä eikä ole vihitty on hän avomiehesi ja simä avovaimo. Kaikki muut nimikkeet käy mutta ei ole miehesi. Enkä usko että koskaan onkaa näissä tapauksissa. VOimia oikealle rouva Testerille.

    Äänestä

  • Veiruo kirjoitti:

    Voi tätä hiusten halkomista. Vielä toivotuksia rouvalle, joka aivan varmaan lukee suomalaista juorupalstaa.

    Äänestä

Ilman ulkopuolisten sekaantumista avioparilla on hyvät mahdollisuudet selvittää tulehtuneet välinsä ja saada liitto toimimaan entistä ehompana, joten, Jassu, jätä pariskunta rauhaan ja katoa kuvioista! Sinun kaltaista "tukea" ei kukaan aviopari kaipaa!

Äänestä
  • Silloin on syytä lopettaa pariskunnan ja lähipiirinsä häiriköinti roskapostauksilla. Jassuhan ei heitä ole näin häirinnyt.

    Äänestä

-- Viime päivien aikana mieheni läheisiä on häiriköity enemmän kuin tarpeeksi

Vai olisko mieheNI läheisiä vain asiallisesti informoitu? Siitäkö Jassu on noin hermona kun saavat oikeat tiedot, hahahah! Ettei Rikun lentokonetuttavuus ole mikään menestynyt malli eikä poliitikko vaan pelkkä kotinurkissa asuva työtön tyhjäntoimittaja joka juoksee mieheltä miehelle.

Äänestä

Jos nuo ns. häiriköt lähettelevät postia Testerin työpaikalle, niin uskon Testerin saavan kyllä puhuttelun työnantajaltaan. Aussit ovat kuitenkin konservatiivisempia kuin suomalaiset tässä mielessä. Mies käy työasioissa Suomessa ja kuljettaa jotain hepsankeikkaa mukana työmatkalla, naimisissa oleva mies (ja nainen, mutta eivät toistensa kanssa).

Äänestä
  • Eivät tule katsomaan hyvällä, kun roikkotissi vielä bloggaa kaiken ulos.
    Negatiivisellakin julkisuudella on oikeastikin rajansa.
    Vaikka muuta väitetäänkin.....

    Äänestä

Mtähän Jassu kuvittelee tollasesta rumasta sotkusta syntyvän? Jassun ja Rikun ihanan avioliiton? Jassu on itse edelleenkin kans naimisissa, (vaikka todellakin käyttäytyy kuin ei ikinä aviossa olis ollutkaan) siitäkin huolimatta että aviomies heitti naisen tavarat pahvilaatikossa pihalle (tää on mun mielestä ihan parhautta koko stoorissa!) eikä Rikun liitto välttämättä edes vetele viimeisiään.

Jassu siinä sotkee ja söheltää, puhuu miehestäNI kuin olisi jo rva Testeri ja suunnittelee yhteistä asumista, muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen, josta siitäkin on vain 2 viikkoa oltu iltaisin ja öisin yhdessä! Ja epäilemättä aina pienessä sievässä.

Äänestä
  • Hahah! Totta. Onkohan noi selvänä nähneet toisiaan livenä ikinä? Lentopelkoinen Jassu on jo ensitapaamisella ollut jurrissa ja tuttavuus on jatkunut ravintoloissa syvällisiä "keskustellen". Hohoh, ihan parhautta tää Elämäni Rakkausstoori!

    Äänestä

  • uudet.tuulet.indeed kirjoitti:

    Hahah! Totta. Onkohan noi selvänä nähneet toisiaan livenä ikinä? Lentopelkoinen Jassu on jo ensitapaamisella ollut jurrissa ja tuttavuus on jatkunut ravintoloissa syvällisiä "keskustellen". Hohoh, ihan parhautta tää Elämäni Rakkausstoori!

    No ei näköjään.

    https://www.instagram.com/p/BA7tH5vFYxU/?taken-by=jasminmantylaofficial

    Äänestä

Nää jotka lähettelee sinne ausseihin jassun tissinvakokuvia ja kanerva-uutisia, ovat kyllä typeriä. Joku nevehöör poliitikko pohjoisnavalta on liian abstrakti ja nykyaikaisen käsityksen mukaan ne kuvat ei ole edes kunnolla tuhmia. Eri asia jos J olis esim. Mr Lötköön langennut. Suurempaa vahinkoa saa aikaan lähettämällä ne jassun ja denun naurettavat hääkuvat niistä ilmenee eukon todellinen luonne ja pyrkimykset.

Äänestä

Myöhäistä Jassun on nyt valittaa, kun ihan ITSE on kaiken sotkun aiheuttanut.
Oliko ihan pakko pari viikkoa tutustumisen jälkeen alkaa julkisuudessa ensin vihjailla ja sitten avoimesti kertoa uudesta suhteesta varatun miehen kanssa. Kertoa nimi ja kotimaa, esiintyä muka salakuvaajan pusukuvissa.
Luulisi kohukaunottarella olevan jo senverran "ammatti"taitoa, että tietäisi miten somessa tuollaiseen reagoidaan. Eihän se läheisille viestittely nyt kovin järkevää ole, mut niin se Jassun rakastama julkkiksen elämä vaan menee, ei voi mitään. Kyllähän hän seuraukset tiesi. Jassuhan elää julkisuudesta, mut siinä otsikkojen himossa on nyt tullut vahingoittaneeksi syyttömiä ulkopuolisia.
Mut "olen onneni ansainnut, kun olen voinut niin pitkään huonosti"

Äänestä
  • Vierität siis mielenterveysongelmasi somen syyksi. Näkemys tietysti sekin.

    Äänestä

  • seli_seli kirjoitti:

    Vierität siis mielenterveysongelmasi somen syyksi. Näkemys tietysti sekin.

    Jasminilla on tietämystä jaella diagnooseja, onko oppinsa täältä?

    Äänestä

  • Tottakai oli "pakko". Näin Jassu laskelmoi kaiken menevännperheen tietoon, muka itse sekaantumatta. Ja Rikun avioero on varma nakki.

    Äänestä

Ymmärrän jotenkuten sen että Jasmin saa roskapostia mutta pahalta tuntuu Debbien puolesta. Niinkun siinä ei olisi tarpeeksi nöyryytystä että ukko viidenkympin villityksessään vaihtaa hänet nuorempaan niin suomalaiset nettikoirat pitää häntä joukolla niin tyhmänä että kaikki joukolla lähettävät hänelle muistutuksia miehensä petollisuudesta. Näin sitä viedään suomikuvaa maailmalle.
Yrittäkää edes hetkeksi astua Debbien saappaisiin idiootit!
Toisaalta saatatte tehdä jopa Jasminelle palveluksen, sillä siitä varmasti olemme samaa mieltä että vahvaa liittoa ei hepsankekat kaada. Testerillä on ollut varmasti jo pidempään vaisu liitto, niinkuin se tuossa vaiheessa ylyynsä onkin. Luulisin.
Nyt te saatte parhaassa tapauksessa vielä Debbien tuntemaan sympatiaa Jasminia kohtaan. Sillä jos hän on yhtään niin sydämellinen kun kuvista voi arvioida, osaa hän laskea nopeasti että "Jos minulle tulee tälläinen määrä p*skaa niin mitä saakaan osakseen Jasmin."

Äänestä
  • Sympatiaa Jassua kohtaan? No voi voi. Korkeintaan voi ajatella että pidänkin miehestäni ja avioliitostani kiinni. Ei olis mikään vuosisadan keksintö yrittää tehdä toinen (Debs) mustasukkaiseksi toisella naisella.

    Äänestä

Jassu woohottaa lähtevänsä mieheNI tueksi Australiaan. Miksi Riku tarttis jonku jassun tukea? Avioeropäätöksen tekemisessäkö? Eikö Riku olekaan varma erosta? Vai ajatteleeko Jassu et Riku tarttis apua Debbien tavaroiden pakkaamisessa? Et Debskin heitettäisiin samalla lailla pihalle kuten Jassu? Olikohan Denun eksä tukemassa Denua? Vai olikohan Denussa ihan tarpeeksi miestä päättämään asia ja heittään ryysyt pahvilaatikoihin ihan itse.

Äänestä

Miten tuosta tekstistä saa joku väännettyä moisen otsikon? Mä oon aina luullu, että otsikon tulee tukea kertomusta.

Ootte te kyllä ihmehiippareita. Syytätte, että Jasmin häiriköi, mutta itse annatte itsellenne oikeutuksen lähetellä Testerin rouvalle kaikkea paskaa. Ettekö te mukamas silloin häiriköi?

Äänestä
  • määrittele mitä paskaa lähetetään?

    Äänestä

  • tiedätköJotain kirjoitti:

    määrittele mitä paskaa lähetetään?

    Toimitetaan Jassu Ausseihin!

    Äänestä

  • tiedätköJotain kirjoitti:

    määrittele mitä paskaa lähetetään?

    Helppo määritellä tässä yhteydessä. Jos ottaa silmämääräisesti läpileikkauksen Jasminia koskevista keskusteluista, niin 99 % niistä ovat negatiivisiä. Usein ne ovat juoruja, joten niiden totuuspohja linee hyvin kyseenalainen. Uskon vahvasti, että ne rouva Testerille lähetetyt viestit ovat aivan samanlaisia, kuin täällä kirjoitetutkin. Eli ihan täyttä paskaa ja loukkaavat rouvaa aivan varmasti. Eli vielä kerran. Nämä rouvalle vistittelijät ovat niitä häiriköitä, eikä suinkaan Jasmin.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Etteikö muka Jasmin häiriköisi Testerien avioeroprosessia?! Mietippä itse kuinka paljon toinen nainen aiheuttaisi häiriötä mahdollisessa omassa avioerossasi, tavalla tai toisella. Jassu on tässä avionrikkoja ja häiriköijä nro 1.

    Ja enemmän ne Jassun omat jutut on osoittautuneet saduiksi ja tarinoiksi kuin näissä Jassu-ketjuissa kirjoitetut asiat. Sikstoisekseen, tää on nimenomaan Kotimaiset julkkisJUORUT -palsta. Mut anyways, totuudenmukaisempia tekstejä täällä on kuin Jassun yhdessäkään ns blogissa, facessa tai instassa.Se nainen ei vain osaa eikä pysty kirjoittaan totuudenmukaisesti, kaikki pitää aina vääntää ja kääntää ja valehdella mitä ihmeellisimpiä mitättömiäkin juttuja. Siitäkin huolimatta jatkaa vaikka aina jää kiinni ja palstalaisten "juorut" onkin osoittautuneet tosiksi.

    Äänestä

  • czczczxcxzcxzcxz kirjoitti:

    Jos kerta Jasmin valehtelee kaikessa (uskon kyllä, että puhuu paljon muunneltua totuutta), niin miksi lähetätte niitä hänen valeitaan totuutena rouva Testerille?

    Eihän Jassu ole tämän aussin eron syynä. Prosessihan oli jo käynnissä ennen Jassun mukaan kuivioihin tulemista. Tekstissäsi puolustelet typerästi omia luulojasi. Ihmeellisesti muutat palstan juorut todeksi ja Jassun blogin valheeksi.

    Äänestä

  • sinäkötiedät kirjoitti:

    Eihän Jassu ole tämän aussin eron syynä. Prosessihan oli jo käynnissä ennen Jassun mukaan kuivioihin tulemista. Tekstissäsi puolustelet typerästi omia luulojasi. Ihmeellisesti muutat palstan juorut todeksi ja Jassun blogin valheeksi.

    Ei ole väitettykään että Jassu olis eron syy vaan että hän häiriköi eroprosessia jo olemassa olollaan suhteessa. Aikuinen nainen väistyisi syrjään ja antaisi avioparin kaikessa rauhassa käydä prosessia läpi. Hyväksyisi senkin että pariskunta palaisi yhteen.

    Äänestä

  • töttöröööt kirjoitti:

    No miksi te sitten häiriköitte Testerin pariskuntaa lähettämällä kaikkea paskaa heille? Miksi te ette suo heille mahdollisuutta tehdä omia päätöksiään liitossaan? Tehän niitä häiriköitä olette.

    Siitä sun pitäisi kiukutella tälle "rikulle", että on vetänyt Jassun mukaan erokuvioihinsa. Eihän niistä Jassu ollut millään lailla tietoinen, kuten ei koko "rikusta". Nyt sitten väitätte hänen häiriköivän tämän parin välienselvittelyjä. Naurettavaa

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Jos kerta Jasmin valehtelee kaikessa (uskon kyllä, että puhuu paljon muunneltua totuutta), niin miksi lähetätte niitä hänen valeitaan totuutena rouva Testerille?

    Hänen valheitaan totuutena?
    Muuttuuko ne siis totuudeksi silloin kun ne copypastataan sille aussivaimolle?
    Ihme logiikka sulla!
    Noinko se oikeudessakin menee? Kerro sinä kun niin aasiantuntijana aina esiinnyt.....
    Eli valheet muuttuu todeksi toisen kertomana.
    Hienoa logiikkaa sulla Suolinen, jälleen kerran.

    Äänestä

  • Suolisenlogiikaaa kirjoitti:

    Yritähän tavata vielä kerran uudelleen.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    No miksi te sitten häiriköitte Testerin pariskuntaa lähettämällä kaikkea paskaa heille? Miksi te ette suo heille mahdollisuutta tehdä omia päätöksiään liitossaan? Tehän niitä häiriköitä olette.

    Mistä sinä olet saanut päähäsi, että jokainen tänne kirjoitteleva lähettelee jotain postia Testereille? Lopeta se juopottelu tai ota lääkkeesi.

    Äänestä

  • icshfiksfhssdfvg kirjoitti:

    Mistä sinä olet saanut päähäsi, että jokainen tänne kirjoitteleva lähettelee jotain postia Testereille? Lopeta se juopottelu tai ota lääkkeesi.

    Missä olen väittänyt, että kaikki tänne kirjoittelijat lähettää postia Testereille? Persoonapronomini teitä on monikko (useampi, kuin yksi), mutta ei kerro lukumäärää, eikä tarkoita, että kaikki.

    Äänestä

  • Koskas ip lehtien otsikot ovat olleet yhteydessä itse jutun kanssa?
    Missä ihmeen pahvilaatikossa oikein asut?
    Sieltä nää opitaan, miten otsikoidaan itse juttu täälläkin....

    Äänestä

Jassuhan se tässä nimenomaan häiriköi. Ja häiriköi Testerin pariskuntaa vielä pahimmalla mahdollisella keinolla; työntymällä avioparin väliin. Kavala kyy.

Ei ole Jassun asia mitenkään puuttua avioparin välisiin asioihin. Ei mitenkään. Ei "tukemalla", ei puolustamalla, ei makaamalla miehen kanssa, ei puhumalla miehestäNI, ei kirjoittamalla heistä, ei olemalla yhteydessä.

"..minusta minkä tahansa pariskunnan tai perheen kuuluu saada hoitaa asiansa rauhassa, niin hyvässä kuin pahassa."

Niin. Meneekö taas puheet ja teot päin mäntyjä. Tekopyhä paskanaama.

Äänestä
  • Oletko katsonut peiliin äskettäin?

    Äänestä

  • Näistä kommenteista käy hyvin selville, mikä näitä tumpeloita kaikkein eniten kiusaa. Se on se, kun Jassu kirjoittaa mieheNi. Sivuutetetaan asian ydin, eli näiden typerien sekoilijoiden oma puuttuminen aussipariskunnan välienselvittelyyn, lähettämillään roskapostauksilla ja häiriköinnillä heidän eroprosessiinsa. Todella vaikea ymmärtää, että tällaisia henkilöitä on olemassakaan.

    Äänestä

  • kukasekoileejamihin kirjoitti:

    Näistä kommenteista käy hyvin selville, mikä näitä tumpeloita kaikkein eniten kiusaa. Se on se, kun Jassu kirjoittaa mieheNi. Sivuutetetaan asian ydin, eli näiden typerien sekoilijoiden oma puuttuminen aussipariskunnan välienselvittelyyn, lähettämillään roskapostauksilla ja häiriköinnillä heidän eroprosessiinsa. Todella vaikea ymmärtää, että tällaisia henkilöitä on olemassakaan.

    Ovat todistaneet omaa häiriintyneisyyttään täällä jo vuosia. Eipä tuo postittelukaan siis yllätä.

    Äänestä

  • pata_ja_kattila kirjoitti:

    Oletko katsonut peiliin äskettäin?

    Edelleenkin, tämä on KOTIMAISET JULKKISJUORUT palsta, ja ketjun otsikko on JASMIN HÄIRIKÖI AUSSIN AVIOEROA! ja minä en ole julkkis enkä Jasmin. Koitappas pysyä asiassa ja aiheessa vaikka hermoSI onkin tiukalla kun Jassu taas päästelee sammakoita näppikseltään ja nolaa itsensä, hahahahah!

    Äänestä

  • huonotmerkit kirjoitti:

    Pärjäät kyllä Jassulle mainiosti siinä itsesi nolaamisessa.

    Äänestä

  • huonotmerkit kirjoitti:

    Edelleenkin, tämä on KOTIMAISET JULKKISJUORUT palsta, ja ketjun otsikko on JASMIN HÄIRIKÖI AUSSIN AVIOEROA! ja minä en ole julkkis enkä Jasmin. Koitappas pysyä asiassa ja aiheessa vaikka hermoSI onkin tiukalla kun Jassu taas päästelee sammakoita näppikseltään ja nolaa itsensä, hahahahah!

    Piti välillä naureskella uutta Benidormin jaksoa kaltaistesi sijasta. Miten hermoni (eivät ole tiukalla) liittyvät Jassun kirjoitteluun? En edes seuraa sitä.

    Äänestä

"Mä oon aina luullu, että otsikon tulee tukea kertomusta."

Otsikko JASMIN HÄIRIKÖI AUSSIN AVIOEROA! on keskusteluketjun otsikko ja tukee sitä täysin.

Äänestä
  • Eipä tue.

    Otsikko antaa virheellisen kuvan ns. "leipätekstistä". Alle tuohon otsikkoon on laitettu leipätekstiksi Jasminin kertomus siitä, jotta miten tyhmät suomalaiset häiriköivät tämän miehen läheisiä.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Eipä tue.

    Otsikko antaa virheellisen kuvan ns. "leipätekstistä". Alle tuohon otsikkoon on laitettu leipätekstiksi Jasminin kertomus siitä, jotta miten tyhmät suomalaiset häiriköivät tämän miehen läheisiä.

    Huoh. Leipätekstillä on oma otsikkonsa. Kun aloittaa UUDEN keskusteluketjun niin sille KETJULLE annetaan OMA OTSIKKO. Ei siis samaa mikä on leipätekstin otsikko, vaan otsikko mistä asiasta keskustellaan.

    Äänestä

  • MikäMaaMikäValuutta kirjoitti:

    Kyllä otsikon pitää kuvata itse tekstiä eli keskustelun aihetta.

    Nyt aloit, Railiseni, TAAS inttämään vaan inttämisen ilosta! Miksi? Aina...

    Siis mielestäsi ketjussa keskustellaan aivan muusta, mitä otsikko antaa ymmärtää. Niinkö?

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Kyllä otsikon pitää kuvata itse tekstiä eli keskustelun aihetta.

    Keskustelun aihe on häiriköinti ja miten Jassu itse häiriköi.

    Äänestä

  • MikäMaaMikäValuutta kirjoitti:

    Keskustelun aihe on häiriköinti ja miten Jassu itse häiriköi.

    Vaan Raili se ei itse vaan pysy asiassa...

    Äänestä

  • MikäMaaMikäValuutta kirjoitti:

    Keskustelun aihe on häiriköinti ja miten Jassu itse häiriköi.

    Keskustelun aihe on leipätekstin mukaan häiriköinti ja eritoten miten se kohdistuu tämän miehen läheisiin Jaminin näkemyksen mukaan.

    Äänestä

  • voijjee kirjoitti:

    Nyt aloit, Railiseni, TAAS inttämään vaan inttämisen ilosta! Miksi? Aina...

    Välillä on kiva inttää.

    Ihan siitä syystä intän, että otsikon pitää kuvata tekstiä ja tässä se ei niin tee. Siitä huolimati tod.näk. ap. puolustaa virhettään. Otsikolla on suuri painoarvo sillä, jotta mitä itse leipäteksti sisältää. Tuo otsikko antaa täysin väärän kuvan itse tekstistä ja on täysin harhaanjohtava.

    Vink., vink..

    https://fi.wikinews.org/wiki/Ohje:Tyyliopas#Otsikko

    Kaksi eri asiaa:

    Leipätekstin otsikko (Jassun blogin otsikko)
    Leipäteksti (Jassun blogin sisältö)

    Keskusteluketjun otsikko
    Keskusteluketju

    Jassun blogi antaa aiheen: häiriköinti. Keskusteluketjussa käsitellään Jassun eli kolmannen osapuolen häiriköintiä (Testerin pariskunnan) keskeneräisessä eroprosessissa.

    Äänestä

  • HuvittavaSuhde kirjoitti:

    Et nyt viittis vääntää selvää tosiasiaa miksikään muuksi, kuin se on.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Et nyt viittis vääntää selvää tosiasiaa miksikään muuksi, kuin se on.

    Pata kattilaa taas soimaa.....
    Huono päivä vissiin, kun täällä on aikaa natista.

    Äänestä

  • Ulkoilutakoirasi kirjoitti:

    Pata kattilaa taas soimaa.....
    Huono päivä vissiin, kun täällä on aikaa natista.

    Ei ole. Mulla on hyvin harvoin huono päivä. Sen osoittaa jo sekin, ettei mun tartte jatkuvasti haukkua ja nähdä julkimoista vaan ja ainostaan negatiivisiä asioita. Kun omat asiat on kunnossa, niin ei vaan yksinkertaisesti tartte aina haukkua.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Ei ole. Mulla on hyvin harvoin huono päivä. Sen osoittaa jo sekin, ettei mun tartte jatkuvasti haukkua ja nähdä julkimoista vaan ja ainostaan negatiivisiä asioita. Kun omat asiat on kunnossa, niin ei vaan yksinkertaisesti tartte aina haukkua.

    Mä en katso näiden ketjujen olevan mitään haukkumisia vaan että Jasusta nostetaan esille sen huvittavat puolet ja teot ja miten se tuo asiat esille ihan eri valossa kuin mitä ne oikeesti on, siitäkin huolimatta että oikea karva paljastuu aina. Samaa sarjaa kuin mitä Tuksunkin 4 laudaturin yo-paperit.

    Haukut muita juoruämmiksi ja itse hillut tällä palstalla joka päivä?

    Kait nyt mäkin nauran Jasminin tempauksille. Ne ovat välillä oikeesti hyvää luettavaa Jasminin selityksineen ja kaikkineen.

    Mutta siitä en pidä, että as.omaisia (mm. Testerin rouva) aletaan lähestymään kaikella roskalla. Jasminille saa ja pitääkin nauraa, mutta tollanen paskan lähettäminen on persiistä.

    Äänestä

  • g_sus kirjoitti:

    Haukut muita juoruämmiksi ja itse hillut tällä palstalla joka päivä?

    Hyvin usein mä nauran enempi teille juoruämmille, kuin teidän juorujenne kohteille. Se jos mikä on parasta viihdettä.

    En ole juoruämmä. En juokse naapuriin kertoilemaan epämääräisiä juoruja, kuten te. Nykyajan juoruämmät lähettävät sähkäreitä ympäri ämpäri maailmaa, joten sikäli hommat ovat helpompia, kuin vanhan ajan Sentraali-Santroilla.

    Katsele joskus jostain Sentraali-Santrojen touhua. Niillä on huivi sidottuna tiukasti leuan alle ja hameen helmat kootaan käsimutkiin, kun aletaan juosta kertomaan juorua eteen päin. Useimmat teistä ovat aivan samanlaisia ja se mua oikeesti naurattaa. Kuvittelen teidät samoin pukeutuneina ja juoksemassa naapurin Santralle kertomaan/kauhistelemaan, jotta mitä on lukenu/kuullu.

    Kuvittele mitä haluat. Minun naapurit ja ystävät täällä eivät edes tiedä kuka on joku Jasmin Mäntylä, kun en asu Suomessa. Samanlainen juoruämmä olet itse. Etpä malta pysyä täältä pois, taitaa kuitenkin kiinnostaa liikaa muiden asiat. Sitä on niin kiva jeesustella täällä ja "puolustaa" c-luokan julkkuja.

    Eipä kiinnosta noiden turhimojulkimoiden asiat yhtä paljon, kuin juoruämmille nauraminen.

    Oletko koskaan tullut miettineeksi, että siellä muinoisten Sentraali-Santrojenkin naapureina oli sellaisia ihmisiä, jotka eivät lähteneet juoruilijoiden kotkotuksiin mukaan? Nekin, jotka koittivat toppuutella Sentraali-Santrojen juoruilua haukuttiin juoruämmien toimesta maan rakoon periaatteella "hyi, kuinka kamala se ja se on, kun ei uskonut mitä sanoin". Mä olen ehkä sellainen "vastarannan kiiski" ja siksi juuri nauran näille juoruämmille.

    Oikeesti hyvä juoru on sellainen humoristinen ja siksi naurettava juttu. Siitä voidaan puhua ja naureskella porukoiden kesken juorun kohteelle vähän silleesti "supisten". Mutta oikeesti, kun juoru karkaa käsistä ja sitä aletaan käyttämään lyömäaseena vahingoittaakseen juorun kohteen läheisiä, niin silloin se ei ole enää juoru. Esim. on täysin epäoikeudenmukaista, että Testerin vaimo mahdollisine lapsineen sotketaan kuvioihin mukaan lähettämällä hänelle kaikkea paskaa. Samoin on törkeän epäreilua, että Martinan lapset joutuvat juoruilijoiden pilkan kohteeksi. Kun noin toimitaan, niin silloin mennään jo hyvin usein mauttomuuksiin ja jossain tapauksissa jopa vainoamiseen (lue; Suomen rikoslaki vainoamisesta).

    Minä en tiedä mikä on Sentraali Santra, en ole koskaan sanaa kuullut, eikä niin paljoa kiinnosta että alkaisin googlaamaan. Muutenkin höpötyksesi ovat aika omituisia aivopieruja. En lue tätä palstaa usein, minulla ei ole aavistustakaan kuka on Martina, olen ollut pois Suomesta yli 20v. Suomen uutisia luen silloin tällöin, viihdeuutisia en juuri ollenkaan. Näitä Jasmin juttuja tulin lukemaan, kun asun itse Australiassa ja alkoi siksi kiinnostamaan. Minä en tiedä kuka Testerin vaimon on tähän sotkenut ja minusta on omituista että mäkätät asiasta jokaiselle joka täällä kirjoittelee. Vainoamista täällä ei ole tehnyt kukaan ja Suomen rikoslaki ei koske Australiaa.

    Että silloin tällöin käyt lukemassa ja siitä huolimati sanot, jotta; Vainoamista täällä ei ole tehnyt kukaan". Älä nyt höpöjä puhu.

    "ja Suomen rikoslaki ei koske Australiaa." Aivan noinkaan se ei ole.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Että silloin tällöin käyt lukemassa ja siitä huolimati sanot, jotta; Vainoamista täällä ei ole tehnyt kukaan". Älä nyt höpöjä puhu.

    "ja Suomen rikoslaki ei koske Australiaa." Aivan noinkaan se ei ole.

    No en ole näissä kommenteissa huomannut mitään vainoamista, enemmänkin ihmettelyä Mäntylän touhuista.
    Voitko laittaa linkin, missä näkyy että Suomen rikoslaki koskee Australiaa tai päinvastoin? Erityisesti nettikirjoittelun osalta?
    Anyway, I'm done.

    Nythän sä koitat vääntää asiaa toiseksi. Me emme puhuneet normaalista nettikirjoittelusta, vaan rikoslain tarkoittamasta vainomisesta.

    Lue vainoamisesta täältä ja voit tarkistaa myös muualta:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Vainoaminen

    Suomella on Australian kanssa ns. luovutussopimus. Jos joku Suomen kansalainen menee poliisille tekemään tutkintapyynnön/rikosilmoituksen epäillessään tulleensa vainotuksi, niin jälkien johdettua Ausseihin, Aussien viranomaiset alkavat toimimaan. He luovuttavat henkilön Suomen viranomaisille siksi, koska vainoaminen on Suomessa rikos ja siitä voi saada maximissaan kaksi vuotta vankeutta.

    Uskoisin, että hyvin harvoin poliisi kuitenkaan käyttää tuollaisissa tapauksissa eri maiden välisiä sopimuksia tällaisissa tapauksissa. Yleensä ne heitetään mappiin Ö ja katsotaan, että ei kantsi tutkia periaatteella tekijä on maapallon toisella puolella ja nouto on kallista. On kuitenkin täysin typerää väittää, että astumalla Suomen rajojen ulkopuolelle voi puuhata ihan mitä vaan tahtoo Suomen kansalaisille.

    Otetaan esimerkki talousrikollisuudesta. GiiClub-->WinClub-->WinCapita oli rekisteröity Panamaan. Kaikki rahaliikenne kulki brittiläisen MB:n kautta. Tuomiot kuitenkin jaettiin Suomessa. Ei auttanut selittelyt konnille, että ei ole suomalainen yritys ja Panamassa moinen kusetus on sallittua.

    Tässä toinen läheisempi esimerkki sulle tarkasteltavaksi. Sinulla on Suomen passi. Toki haluat säilyttää sen ihan siitä syystä, että se on jonkinmoinen takuu sinulle. Ne nyt sattuu vanhenemaan aina entistä nopeammin. Haet uutta passia. Mitäpä teet, jos hakiessasi uutta Suomen passia sinulle ilmoitetaan, että passia ei voida myöntää, koska sinulla on selvittämättömiä asioita Suomen viranomaisten kanssa? Mitäpä teet tuolloin, jos sinulla ei ole minkään maan passia ja jossain vaiheessa sinun pitäisi todistaa viranomaisille kansallisuutesi? Maastakarkoitus olisi hyvin tod.näköistä tuolloin, eikö vaan?

    Äänestä

  • g_sus kirjoitti:

    No en ole näissä kommenteissa huomannut mitään vainoamista, enemmänkin ihmettelyä Mäntylän touhuista.
    Voitko laittaa linkin, missä näkyy että Suomen rikoslaki koskee Australiaa tai päinvastoin? Erityisesti nettikirjoittelun osalta?
    Anyway, I'm done.

    So sorry, mutta unohdin laittaa tuohon ne Aussien ja Suomen väliset sopimukset, joten tässä:

    1923, 14. 12. Suomen ja Ison-Britannian välisen kauppa- 29/1923
    ja merenkulkusopimuksen 23 artiklan 2 kohdan 4/1931
    soveltaminen 3/1949
    1933, 11. 8. Sopimus oikeudellisesta menettelystä siviili- 3/1934
    ja kaupallisluontoisissa asioissa 2/1935
    1949, 27. 1. Sopimuksen uudelleen voimaan saattaminen 2/1949
    1961, 21. 2. Viisumivapaussopimus 4/1961
    1963, 31. 7. Sopimus kauppa-alusten mittakirjojen tunnustamisesta 41/1963

    1978, 20. 7. Ydinmateriaalin siirtoa Suomen ja Australian 1-2/1980
    välillä koskeva sopimus
    1984, 7. 6. Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista 24/1985
    koskeva sopimus
    1985, 10. 9. Muutospöytäkirja 14/1986
    1984, 12. 9. Sopimus tuloveroja koskevan kaksinkertai- 25-26/1986
    sen verotuksen välttämiseksi ja veron
    kiertämisen estämiseksi
    1997, 5. 11. Pöytäkirja sopimuksen muuttamisesta 50-51/2000
    1992, 6. 8. Sopimus sairaanhoidon antamisesta tila- 60-62/1993
    päisen oleskelun aikana
    1992, 22. 6. Keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva sopimus 36/1994

    2006, 20. 11. Sopimus tuloveroja koskevan kaksinkertaisen 90-91/2007
    verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi
    2008, 20. 2. Sopimuksen voimaantulo 32/2008
    Ahvenanmaan maakunnassa

    Äänestä

  • Minulla on tuplakansalaisuus, että se siitä.
    Pikkasen eriasia joku talousrikollinen, kuin suomi24-palstalla Jasmin-kirjoittelu.
    Veroasiat tiedän kyllä, koska teen veroilmoitukset molempiin maihin.
    Eli nettikirjoittelusta ei mitään? Niinpä.

    Äänestä

  • g_sus kirjoitti:

    Minulla on tuplakansalaisuus, että se siitä.
    Pikkasen eriasia joku talousrikollinen, kuin suomi24-palstalla Jasmin-kirjoittelu.
    Veroasiat tiedän kyllä, koska teen veroilmoitukset molempiin maihin.
    Eli nettikirjoittelusta ei mitään? Niinpä.

    Kaikentietävä Suolinen jäi taas kakkoseksi.
    Se ihan oikeasti luulee, että kun kaivelee ikivanhoja pykäliä ihan kaikista aiheita, niin homma on sillä taputeltu....
    Sellainen aasiantuntija se on......
    Jessus, että joku voikin olla ihan pihalla......
    Raili nyt väittää lämpimikseen vaikka mitä..on se niin monasti täällä huomattu...
    Eri asia sitten on, kun osaa katsoa jyvät akanoista, eli on uskomatta sen juttuihin :)

    Äänestä

  • g_sus kirjoitti:

    Minulla on tuplakansalaisuus, että se siitä.
    Pikkasen eriasia joku talousrikollinen, kuin suomi24-palstalla Jasmin-kirjoittelu.
    Veroasiat tiedän kyllä, koska teen veroilmoitukset molempiin maihin.
    Eli nettikirjoittelusta ei mitään? Niinpä.

    Missä tuossa vuodatuksessasi otit kantaa kommentointiini/kysymyksiini?

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Missä tuossa vuodatuksessasi otit kantaa kommentointiini/kysymyksiini?

    Tääs siellä heti aamusta möyhätään, että sisälukutaitokin on hukassa.......
    Sen puutteeseen ei kukaan voi auttaa....

    Äänestä

  • Herätyskellotesiin kirjoitti:

    Tääs siellä heti aamusta möyhätään, että sisälukutaitokin on hukassa.......
    Sen puutteeseen ei kukaan voi auttaa....

    Sulla mahtaa olla se luetun ymmärtäminen hakusessa (tark. luet paljon, mutta et ymmärrä lukemaasi).

    Äänestä

  • Herätyskellotesiin kirjoitti:

    Tääs siellä heti aamusta möyhätään, että sisälukutaitokin on hukassa.......
    Sen puutteeseen ei kukaan voi auttaa....

    Raili se jataa ihan samoja metkujaan kuin vuosia sitten...
    Kieroliero edelleen..
    Kannattaa todellakin jättää huomiotta, kientää ja vientää kaiken mennen tullen ja ylösalaisin.
    Ei maksa vaivaa kiinnittää mitään huomiota tuohon onnettomaan tyrkkyyn.
    Loppua ei näy.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Hyvin usein mä nauran enempi teille juoruämmille, kuin teidän juorujenne kohteille. Se jos mikä on parasta viihdettä.

    En ole juoruämmä. En juokse naapuriin kertoilemaan epämääräisiä juoruja, kuten te. Nykyajan juoruämmät lähettävät sähkäreitä ympäri ämpäri maailmaa, joten sikäli hommat ovat helpompia, kuin vanhan ajan Sentraali-Santroilla.

    Katsele joskus jostain Sentraali-Santrojen touhua. Niillä on huivi sidottuna tiukasti leuan alle ja hameen helmat kootaan käsimutkiin, kun aletaan juosta kertomaan juorua eteen päin. Useimmat teistä ovat aivan samanlaisia ja se mua oikeesti naurattaa. Kuvittelen teidät samoin pukeutuneina ja juoksemassa naapurin Santralle kertomaan/kauhistelemaan, jotta mitä on lukenu/kuullu.

    Raili hyvä. Koska olet rekisteröinyt nimimerkkisi (nimesi) me kaikki pystymme helposti listaamaan kaikki kirjoituksesi. Olet kirjoittanut yli 4000 kommenttia reilussa 6:ssa vuodessa, ja niistä suurimman osan juuri tälle palstalle, JUORUpalstalle. Julkkisjuorut kiinnostavat siis sinua todella paljon, voisi sanoa että ne ovat elämässäsi erittäin merkittävällä sijalla. Onko sinulla oikeasti varaa väittää ettet ole "juoruämmä", toisin kuin muut tänne kirjoittavat?

    Suosittelen lämpimästi hakemaan apua riippuvuuteen ja etsimään elämään muuta sisältöä.

    Äänestä

  • TerveenpäänElämään kirjoitti:

    Hyvin harvoin juoruan. Ei kuulu tapoihini juoruta. Päinvastoin yritän toppuutella juoruämmiä, jotteivat ne menisi tekemään järjettömyyksiä juorun himossaan.

    Äänestä

Just. Jassun tarinalla on oma otsikkonsa Sairaat häiriköt, johon sisältyy myös häiriköivä avionrikkoja Jassu itse.

Äänestä
  • Jassu on ilmeisesti häiriköinyt mielenrauhaasi.

    Äänestä

  • eiköniin kirjoitti:

    Jassu on ilmeisesti häiriköinyt mielenrauhaasi.

    Ennemminkin nää jassuketjut häiriköi muutaman jassufanin mielenrauhaa, hahah! Mulle jassu on vaan vitsi ja sen säälittävät kohellukset naurun aihe. Kaikki ei, katsos, seiskatorveloiksi pääsekään, pitää ylittää naurettavuus- ja sekoilurimat aika reippaasti. Saavutus sekin. Pitäiskö pistää Jassun meriittilistaan ja postata Ausseihin? Et on naurattanut ja huvittanut Suomen kansaa jo toistakymment vuotta ja nyt Riku liittyy mukaan sirkusseurueeseen.

    Postauksethan olette jo tehneet. Nyt teillä alkoi puolustelut omille teoillenne. Jassuketjuihin reagoidaan niiden sisältämien virheellisyyksien vuoksi. Ei tarvitse olla "jassufani", kun puuttuu typeriin väittämiinne.

    Äänestä

  • pitäisköluulisouskoisko kirjoitti:

    Postauksethan olette jo tehneet. Nyt teillä alkoi puolustelut omille teoillenne. Jassuketjuihin reagoidaan niiden sisältämien virheellisyyksien vuoksi. Ei tarvitse olla "jassufani", kun puuttuu typeriin väittämiinne.

    Typeryyden lisäksi ne väittämät ovat pääosin sekopäisiä.

    Äänestä

Harmi kun blogbookissa monet fiksummat naiset pitävät "pitkää taukoa bloginsa päivityksessä" hyvistä syistä kuitenkin. Tämän ilkimyksen turinoita ei vain enää jaksa.
Sanna Kiiski Ja Nina Mikkonen palatkaa blogienne pariin, olkaa niin hyvät. Sannan itseironiaa ja Ninan kaikkia kommentoijia huomioivaa kirjoittelua on jo ikävä. Myös Annika Metsäketo huomioi lukijansa ja kirjoittaa hyvin.

Äänestä
  • Annikan kuulumisia onkin jo melkein ikävä. Elämisestä ja asumisesta turkkilaisessa yhteiskunnassa ja Annikan ajatuksia olisi mielenkiintoista lukea useammin.

    Äänestä

Miksei Jassu voi vaan pitää suutaan kiinni. Pitääkö jokaikinen pano suoltaa julkisuuteen?

Äänestä
  • Hyvä kysymys. Kaikki pitää heti postata julkisuuteen ajattelematta yhtään seurauksia. Tai ajattelee se silleesti seurauksia, että se tienaa tollasilla jutuilla.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Hyvä kysymys. Kaikki pitää heti postata julkisuuteen ajattelematta yhtään seurauksia. Tai ajattelee se silleesti seurauksia, että se tienaa tollasilla jutuilla.

    Jassu ei oo vielä kertonu onko aussikin rietas vai vaan keskirietas rakastaja, onko kokeilunhaluinen kuten britti ja saako aussi useammin kuin kaks kertaa kuussa. Laitetaanko aussillekin nipsnaps ja mitä seksileluja käytetään. Pappahan tykkäs käsiraudoista ja roosista mummoliiveistä. Mut ootellaan, ootellaan, kyllä se vielä paljastuu, Jassuhan tykkää puhua avoimesti seksielämästään, sehän oli se hyvän parisuhteen yksi kriteeri.

    Ja kaikki em. on luettu Jassun kirjoituksista, ei oo juorua.

    Mutta entäpä jos ne Jasminin blogikirjoitukset ovatkin ns. "muunneltua totuutta"?

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Mutta entäpä jos ne Jasminin blogikirjoitukset ovatkin ns. "muunneltua totuutta"?

    Eipä ole tainnut tulla juoruilijoilla moinen mieleen.

    Äänestä

  • huonotmerkit kirjoitti:

    Jassu ei oo vielä kertonu onko aussikin rietas vai vaan keskirietas rakastaja, onko kokeilunhaluinen kuten britti ja saako aussi useammin kuin kaks kertaa kuussa. Laitetaanko aussillekin nipsnaps ja mitä seksileluja käytetään. Pappahan tykkäs käsiraudoista ja roosista mummoliiveistä. Mut ootellaan, ootellaan, kyllä se vielä paljastuu, Jassuhan tykkää puhua avoimesti seksielämästään, sehän oli se hyvän parisuhteen yksi kriteeri.

    Ja kaikki em. on luettu Jassun kirjoituksista, ei oo juorua.

    Noilla tiedoillako olette häiriköineet aussin lähipiiriä?

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Mutta entäpä jos ne Jasminin blogikirjoitukset ovatkin ns. "muunneltua totuutta"?

    Tässä suhteessa, ihan se ja sama. Hyvät naurut niistä saa ja sehän on kaiken a ja o mitä Jassuun ja näihin ketjuihinkin tulee. Viihdettä, viihdettä vaan. Ilmeisesti jotkut ottavat Jassun aivan liian tosissaan. Joka sekin on aika hauskaa.

    Äänestä

  • onpasfiksua kirjoitti:

    Noilla tiedoillako olette häiriköineet aussin lähipiiriä?

    Jos ovatkin, niin ne jutut on ihan Jassun omaa kertomaa...Ja siinä mielessä täyttä jassutotuutta...

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Mutta entäpä jos ne Jasminin blogikirjoitukset ovatkin ns. "muunneltua totuutta"?

    ja minä tyhmä luulin, että siellä blogistit kertovat omasta elostaan!!!! tuohan on mielikuvitusmaailma. En voisi olla pettyneempi, aivan parhautta ja tiedän sen paremmin kuin hyvin. Jatkakaa, liukasta tiistaita kaikille,muahxoxoxo

    Äänestä

  • czczczxcxzcxzcxz kirjoitti:

    Tässä suhteessa, ihan se ja sama. Hyvät naurut niistä saa ja sehän on kaiken a ja o mitä Jassuun ja näihin ketjuihinkin tulee. Viihdettä, viihdettä vaan. Ilmeisesti jotkut ottavat Jassun aivan liian tosissaan. Joka sekin on aika hauskaa.

    Ei kai kukaan Jassua ota tosissaan, mutta kun tähän "viihteeseen" kuuluu myös muita, ihan sivullisia ihmisiä. Tuskin esim. tämän Testerin vaimo on halunnut mukaan tälläiseen paska-julkisuuteen. Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi Jassun takia.

    Äänestä

  • voihyväihmesentään kirjoitti:

    Niinpä. Jassu vetää kaikki lähellään olevat ihmiset mukaan paskaan omalla käytöksellään. Mut sehän on vaan niinmuah, munelämää muntyyliin. Pääasia et itse pysyy kohujulkisuudessa ja saa antaa maksullisia haastiksia hymyyn ja seiskaan. Sekä postailla ip-lehtien nostoja instaansa. Enkä voisi olla tyytyväisempi, wooohooo!

    Äänestä

  • JassunKuplaelämää kirjoitti:

    Enkä ota mitään vastuuta koskaan mistään aiheuttamastani harmista, haitasta tai pahasta mielestä. Muiden syy. Niinmuah, munelämää muntyyliin! Happy girl ja shineshineshine! Huomenna saan uuden tukan ja lisää valkaisua hampaisiini, woopwoop!

    Äänestä

  • voihyväihmesentään kirjoitti:

    Ei kai kukaan Jassua ota tosissaan, mutta kun tähän "viihteeseen" kuuluu myös muita, ihan sivullisia ihmisiä. Tuskin esim. tämän Testerin vaimo on halunnut mukaan tälläiseen paska-julkisuuteen. Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi Jassun takia.

    Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi teidän juoruämmien takia.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Hyvä kysymys. Kaikki pitää heti postata julkisuuteen ajattelematta yhtään seurauksia. Tai ajattelee se silleesti seurauksia, että se tienaa tollasilla jutuilla.

    Jassu kyllä takuuvarmasti ja tarkoitusella on harkinnut seuraamukset. Testereille ero ja Jassulle ukko. Ei se niin tyhmä ole, ettäkö yllätyksenä olis tullut asioiden "vuotaminen" rouva Testerin tietoon. Tässä kohtaa on hyvä olla huuli lerpallaan, että enhän MINÄ-Jassu mitenkään sekaantunut asiaan.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi teidän juoruämmien takia.

    Jaa. Ja ilman "juoruämmiä" viattomat ihmiset ei siis kärsis Jassun puuhista? OMG.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi teidän juoruämmien takia.

    Tämä oli Raili erittäin typerä kommentti. Jassu laittaa kaikki itse nettiin. Jos Jassu ei halua itsestään puhuttavan, hän voi pitää suunsa kiinni. Jos sinua asia noin vaivaa, mitä sitten pyörit tällä palstalla? Minulla ei henk.koht. ole mitään tarvetta lahetellä mitään postia Jassun panoille, eikä heidän perheilleen. Tämä on julkkisjuorut palsta, jos et aikaisemmin ole huomannut, julkkisJUORUT.
    Jos tällä tavalla vastailet ihmisille, en yhtään ihmettele että saat kuraa niskaan.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi teidän juoruämmien takia.

    Raili reppana se siellä taas määkii, huoh.

    Äänestä

  • voihyväihmesentään kirjoitti:

    Ei kai kukaan Jassua ota tosissaan, mutta kun tähän "viihteeseen" kuuluu myös muita, ihan sivullisia ihmisiä. Tuskin esim. tämän Testerin vaimo on halunnut mukaan tälläiseen paska-julkisuuteen. Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi Jassun takia.

    Just joo ja ketkähän nämä viattomat ihmiset vetää mukaan tähän häiriköiden "jutusteluun"?

    Äänestä

  • LaskelmoivaJassu kirjoitti:

    Jassu kyllä takuuvarmasti ja tarkoitusella on harkinnut seuraamukset. Testereille ero ja Jassulle ukko. Ei se niin tyhmä ole, ettäkö yllätyksenä olis tullut asioiden "vuotaminen" rouva Testerin tietoon. Tässä kohtaa on hyvä olla huuli lerpallaan, että enhän MINÄ-Jassu mitenkään sekaantunut asiaan.

    Jassuko se nyt onkin sitten häiriköinyt aussin lähipiiriä? Alkoiko nyt vetäytyminen häiriköinnin vastuustas?

    Äänestä

  • voihyväihmesentään kirjoitti:

    Tämä oli Raili erittäin typerä kommentti. Jassu laittaa kaikki itse nettiin. Jos Jassu ei halua itsestään puhuttavan, hän voi pitää suunsa kiinni. Jos sinua asia noin vaivaa, mitä sitten pyörit tällä palstalla? Minulla ei henk.koht. ole mitään tarvetta lahetellä mitään postia Jassun panoille, eikä heidän perheilleen. Tämä on julkkisjuorut palsta, jos et aikaisemmin ole huomannut, julkkisJUORUT.
    Jos tällä tavalla vastailet ihmisille, en yhtään ihmettele että saat kuraa niskaan.

    Eihän erään häirikön mukaan aussit ymmärrä ugrilaisen Jassun kirjoituksia, siksi niitä on häiriköiden täytynyt postailla ausseihin rikun lähipiirille.

    Äänestä

  • After all, a troublemaker, the Aussies understand Ugric Jassun writings, because they are troublemakers have postailla ausseihin municipalities, linking to related parties.

    Siinä sinulle purkauksesi google-käännös englanniksi!

    Miten luulet, että englanninkielinen ihminen ymmärtäisi olennaisimman?

    Äänestä

  • eiainakaanjassu kirjoitti:

    Just joo ja ketkähän nämä viattomat ihmiset vetää mukaan tähän häiriköiden "jutusteluun"?

    En tiedä, sinähän voisit sen kertoa? Vai meinaatko, että Denu ja Testerin perhe käyvät lukemassa suomi24:n julkkisjuorut-palstaa?

    Äänestä

  • kerromeille kirjoitti:

    En tiedä, sinähän voisit sen kertoa? Vai meinaatko, että Denu ja Testerin perhe käyvät lukemassa suomi24:n julkkisjuorut-palstaa?

    Johan minä sen sinulle kerroin viime viikolla!

    Asiat täytyy kirjoittaa englanniksi, ja lähettää Debbielle ja Rikulle.

    Ja nimenomaan kirjoittaa englanniksi mitä Jassu blogissaan löpisee suomeksi, ja mikä hänen jutuissaan on ristiriitaista informaatiota (eli valhetta).

    Ja sinähän se väitit, että Testereillä on riittävästi tietoa ilman muiden lähettämiä postauksiakin. Sinä väitit, että he kyllä saavat netistä tietoa. Minä olin eri mieltä, ja sanoin, että he tuskin lukevat jostain ö-luokan tyrkystä suomenkielisiltä sivuilta. Ja jos joku heille vinkkaisi linkin ja lukisivatkin, niin kuten sanottu: googlekääntäjä yms. eivät toimi kunnolla suomalais-ugrilaisten kielten kohdalla, koska ne on koodattu latinalaisten kielten rakenteen pohjalle.

    Ymmärrätkö, mitä on koodaaminen ja mitä haasteita siihen tulee, kun on kyse keskenään hyvin erilaisista kielistä ja niiden rakenteista?
    Vähän sama jos yrittäisi koodata laskimeen 10-järjestelmään pohjautuvaa matematiikkaa ja mayojen matemaattista järjestelmää, oletuksena että laskutoimitukset sujuisivat suoraan molempia tapoja yhdistellen samaan yhtälöön...

    Mutta ehkäpä tämä asia on liian vaikea ymmärtää, jos on pelkkä elämäm koulu takana...Tai ehkäpä sinulla on mielenterveysongelmia, jotka manifestoituvat pakonomaisena tarpeena väittää väittämisen vuoksi?

    Äänestä

  • olet.väljä.daiju kirjoitti:

    Nyt on joltain jäänyt lääkkeet ottamatta... :DD

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Viattomat ihmiset joutuvat sijaiskärsijöiksi teidän juoruämmien takia.

    Kuknkas homma meni silloin, kun jassu haukkui denniksen tulevan ex vaimon?
    Näädissä taas vika vai?

    Äänestä

  • MuistuukoMieleen kirjoitti:

    Kuknkas homma meni silloin, kun jassu haukkui denniksen tulevan ex vaimon?
    Näädissä taas vika vai?

    Siis täh? Eikös se ollut Jasminin, Dennisin ja tämän ex-rouva Dennisin välinen asia? He kaikki ovat asianomaisia ja siksi se liikuttaa/koskettaa heitä kaikkia. Mutta sitä en kyllä ymmärrä, että juoruämmät antavat itselleen oikeutuksen silleesti, että se koskee "henkilökohtaisesti" myös juoruämmien elämää.

    Kerros miten eroaa siitä, että haukkuu sukulaisensa huoraksi ja sitten kertoo asiasta netissä?
    Ja tuotako nyt ei saisi kommentoida, ilman, että haukut sitten asiasta keskustelevia juoruämmiksi?
    Oliskohan se alkuperäinen se juoruämmä, joka nettiin retostelee ihan itse omat tekemisensä?
    Tuliko sellainen vaihtoehto mieleen.

    Sulla on selvästi jassun elkeitä, niin siksi vissiin ymmärrätkin sitä.
    Normaalit ihmiset eivät hauku sukulaisiaan noin alentavasti, eivätkä varsinkaan retostele asialla netissä.....
    Ihan vaan tiedoksi.

    Äänestä

  • Mitestäänytmeni kirjoitti:

    Missä olen maininnut nimen?

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Missä olen maininnut nimen?

    Kuka mistään nimistä on puhunut?
    Älä nyt sekoita asioita.
    Vastaa kysymykseen.
    Onko asiallista käyöstä itseltäsi, kun muita haukut nyt.

    Äänestä

Jos Rikulla olis järkeä niin käskis morsiamensa lopettamaan bloginsa ja kaiken yksityiselämästä kirjoittelut. Kummankohan Jassu valitsis? Rikun vai seiskaperheensä? Elämänsä rakkauden vai julkisuuden? No, eipä oo vaikee päätellä.

Äänestä
  • Jokos Jassu on ihan morsian?

    Äänestä

  • jamuusi kirjoitti:

    Jokos Jassu on ihan morsian?

    Omasta mielestään taitaa olla jo rouva kun puhuu miehestäNI. Muuten toi morsian oli vaan veetuilua osaltani. Huoh.

    Äänestä

Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että Jassu on laskelmoinut koko homman tarkasti.

Sattumanvarainen lentokoneflirtti johti pettämiseen ja papsu pistikin välit poikki. Jassulla on hätä kädessä; mitä nyt? Testeri oululaiseen hotelliin ja seiskan "papparazzit" paikalle. Pusukuvat julki, ja Jassu tiesi suunnitelmansa mukaan, että kuvat takuulla menevät rouva Testerin tietoon.

Jassuhan on jo aiempien blogiensa mukaan hyvin tietoinen miesten mukamas "olemme eroamassa" - tarinoista. Veikkaan, että rouva Testeri ei nimittäin tiennyt vielä ollenkaan olevansa eroamassa tässä vaiheessa. Sitten Jassu vielä itse usutti seiskablogissaan ottamaan ihan vapaasti yhteyttä Richardiin.

Soppa on valmis, olipa Rikun lemmenluritukset matkapanolle sitten totta tai ei, välejä vaimoon on vaikea korjata. Ja Jassu laskee, että ero tulee, sitä varmemmin mitä pikimmin hän säntää Australiaan "miehensä tueksi".

Äänestä
  • Hyvin looginen juoni vaan olisko Jassulla tarpeeksi älliä ja määrätietoisuutta? No, voihan ollakin että se jopa oliskin jollakin alalla oikea guru, nimittäin miesten nielemisessä. Sanotaanhan et jokainen on jossain asiassa hyvä ja muilla aloillahan se ei todellakaan loista.

    Kyllä mullakin on se vaikutelma et Jassu se Testereiden eroa ohjailee, just häiriköimällä kaikella lailla. Ja ne seiskan "salakuvat", niin läpinäkyvää. Mut eipä tästäkään mitää vuosisadan rakkaustarinaa tuu, ei edes avioliittoa, ikävimmässä tapauksessa Testereille ero.

    Äänestä

Jos Jassu olis oikealla asialla niin jättäis avioparin rauhaan eikä missään tapauksessa säntäis paikan päälle vielä enemmän sekoittaan asioita. Mihin Riku muka tukea tarttee? Oikeesti. Onkohan se yhtä "huolissaan" et saako pappa keneltäkään tukea. Ai niin, pappa ja avioliitto on jo unohdettu.

Äänestä

Myös tuo että halutaan muka olla rehellisiä ja kerrotaan heti tää satunnainen lentokonesuhde puolisolle (Jassun vaatimuksesta tietenkin), osoittaa sen että ihan tahallaan haluu rikkoo Testerin pariskunnan välit, saada miehen itselleen ja näyttää papalle kun tuli niin nolosti heitetyksi omasta liitostaan pihalle. Jassu takoo silloin kun rauta on kuumaa eli Testeri vielä alkukiimassa. Kyllä Jassu osaa.

Sitten vähän lomaileen miehen kustannuksella ja täydellä ylläpidolla Ausseihin, rentoutuun ja huvitteleen. Parin kuukauden kuluttua oikeeseen kotiin takas ja seliselityksiä että Australia liian kaukana, ei voi jättää äitiä eikä varsinkaan sitä mummoa (jota mentiin jouluksikin hoitaan...), aussi liian mustasukkainen ja vahti Jassua liikaa eikä antanut hellyyttä ym ym vakiselityksiä. Paska ukko, kaiken lisäks.

Tähän mennessä ovat olleet pari viikkoa fyysisesti yhdessä Saksassa ja epäilemättä kännissä nekin illat. Skypetykset illalla, Jassu ainakin pullonhengen avulla.

Äänestä

Mä taas epäilen, ettei mitään eroa ole ollut tulossa koskaan vaan Mr. Tester testailee naisia ympäri maailmaa rouvan selän takana. Nyt nää suomalaiset häiriköt on käräyttäneet herran rouvalleen ja Jassun unelmat onkin ongelmissa. Mies saattaa pätkäistä välit kokonaan Jassuun, kun pitää lepytellä rouvaa. Harvoin, hyvin harvoin, miehet on heti lennossa eroamassa, jos uusi löytyy. Yleensä pelästyvät, jos käry käy ja kakkonen jää lehdelle soittelemaan, kun mies juoksee ruusupuskien kanssa palvomaan vaimoaan.

Äänestä
  • Joo ja Jassunhan nää Olen juuri eroamassa vaimostani -puheet pitäis tunnistaa. Ehkäpä just siksi onkin vaatinut täyttä "avoimuutta" ja "rehellisyyden" nimissä kertomaan vaimolle Oulun ja Saksan hummailut ettei menis saalis taas ohi. Saa nähdä tuleeko koko Australian matkasta yhtään mitään. Riku on laitettu matkustuskieltoon eikä pääse edes Saksaan...

    Äänestä

  • Tarinaa.kerrakseen kirjoitti:

    Joo ja Jassunhan nää Olen juuri eroamassa vaimostani -puheet pitäis tunnistaa. Ehkäpä just siksi onkin vaatinut täyttä "avoimuutta" ja "rehellisyyden" nimissä kertomaan vaimolle Oulun ja Saksan hummailut ettei menis saalis taas ohi. Saa nähdä tuleeko koko Australian matkasta yhtään mitään. Riku on laitettu matkustuskieltoon eikä pääse edes Saksaan...

    On se Jassu melkoinen tekijä, kun pystyy vaatimaan ja ohjaileen ausseihin asti ihmisten käyttäymistä.

    Äänestä

  • onsiinätekijä kirjoitti:

    On se Jassu melkoinen tekijä, kun pystyy vaatimaan ja ohjaileen ausseihin asti ihmisten käyttäymistä.

    Joo. Ja kiimainen ukko tekee mitä käsketään.

    Äänestä

Minun moraalini sanoo että JASMIN ON ERO DRAAMASSA SE KOLMASPYÖRÄ. Jos Jasmin olisi tässä asiassa fiksu ja filmaattinen, niin hän antaisi Rikun hoitaa oman eronsa yksin sekaantumatta heidän liittonsa päättymiseen tai asioihin, jotka eivät Jasminille kuulu. Jasmin voisi odottaa ihan rauhassa että mies on päättänyt nykyisen suhteensa nykyisen vaimonsa kanssa, jolloin Jasmin voisi tulla miehen elämään mukaan vasta sitten kun mies on ns. vapailla markkinoilla. Sekaantuminen toisten eroon kun ei koskaan ole mikään fiksu veto ja se aiheuttaa yleensä närää joka puolelle.

En hyväksy tai ihaile myöskään niitä ihmisiä, jotka ovat mahdollisesti Suomesta käsin olleet yhteydessä Rikun nykyiseen vaimoon tai heidän läheisiinsä, vaikka heillä on tavallaan oikeus tietääkin miehen uusista käänteistä ja mahdollisesta salasuhteesta.

Äänestä
  • Kun miettii Jassun tilannetta niin ei hänellä ole muuta oljenkortta elämässä kuin tuo mies. Jonkun pitää elättää Jassu koska tämä on rahaton, työtön, kouluttamaton ja haluton ottamaan itsestään vastuuta.

    Jos toisena vaihtoehtona on oma äiti ja vinttikomero josta on glamour kaukana, niin Jassu varmasti roikkuu kynsin hampain miehessä joka voi tarjota edes jonkinlaisen elintason, matkoja ja kodin ulkomailla, mikä tuo statusta ihmiselle jolla ei ole mitään omasta takaa. Ei Jassu voi tuossa tilanteessa jäädä odottamaan sinne vinttikamariin kuinka käy, vai käykö kuinkaan.

    Jos nyt kävisi niin ettei testeri eroaisikaan niin Jassu jäisi aivan tyhjän päälle....ellei "fiksuna" tyttönä pidä jotain varajormaa jossain odottamassa, jospa sittenkin....

    Äänestä

Voihan tällä Testerin pariskunnalla olla myös Suomessa asuvia tuttuja esimerkiksi perheitä, jotka ovat muuttaneet Suomeen Australiasta ja he ovat informoineet näitä käänteitä lukemalla esimerkiksi kirveslehteä tai blogeja? Suomessa asuu aika paljon Ausseja, jotka osaavat englannin lisäksi myös Suomea.

Äänestä

Eihän se nyt ole mikään salasuhde (jos nyt on mikään suhde ylipäätään) vaan julkinen parisuhde (hahah!). Ja Jassun mukaanhan sai ottaa ihan vapaasti yhteyttä, kaikki osapuolethan tiesivät asiasta jo jouluna.

Ettei vaan rupeis Testeriä ahistaan niin paljon että katoaa uudesta parisuhteestaan kokonaan.

Äänestä

Persu mamu häiriköi Austraaliassa.

Äänestä

Oletetaan että se muuttaakin Australiaan reissurikun avokiksi. Samat ongelmat tulee sielläkin vastaan mitä Borootissa, suhde väljähtyy ajan myötä, Riku ei enää "huomioi" tarpeeksi ja Jassun elämä muuttuu taas tyhjäksi ja paskaksi. Riku ei pysty ottaan Jassua huomioon edes sen verta ku pappa koska on edelleenkin työelämässä ja työ ja urahan on miehille aina tärkeämpää kuin joku nainen. Jassu jä kakkoseksi ja elämä on hyvinkin pian taas paskaa.

Äänestä
  • Ja aatelkaas sitä, kun Riku joutuisi kuitenkin edelleen matkustelemaan kaupparatsuilemassa Euroopassa, ja Jassu joutuisi odottelemaan Ausseissa :D

    Kukaan ihminen ei nimittäin jaksaisi työmatkoilleen raahata huomionhaluista puolisoa mukanaan.

    Äänestä

  • on.se.tyhmä kirjoitti:

    Ja aatelkaas sitä, kun Riku joutuisi kuitenkin edelleen matkustelemaan kaupparatsuilemassa Euroopassa, ja Jassu joutuisi odottelemaan Ausseissa :D

    Kukaan ihminen ei nimittäin jaksaisi työmatkoilleen raahata huomionhaluista puolisoa mukanaan.

    Mukaanhan Jassu änkeis, tottakai, Saksaan lemmenlomalle ja haluais tietty Ouluunkin, ainoaan oikeaan kotiinsa, lennellä. Onko kolmen hengen firmalla varaa lennätellä mitään tuottamatonta lokkia eestaas kalliille Euroopan lomille? Epäilen.

    Mut painukoot mun puolesta elämänsä rakkauden luo maapallon ääriin, ehkä siitä ei sen jälkeen enää kuultaskaan mitään. Seiska kaivaa esiin jonku uuden pöljän hampaisiinsa. Vaikka eihän Jassu oikeesti voi ikinä seiskaperhettään jättää.

    Äänestä

  • Kyllä Jassu vanhana kehäkettuna pitää huolen että uusi mato on kiukussa ja seuraaava saalis hollilla jo ajoissa kun alkaa olla aika heittää vanha menemään.

    Äänestä

Jasmin itse on se pahin häiriötekijä tässä kupletin juonessa. Ei voi olla niin tyhmä, ettei tiedä seuraamuksia, kun alkaa satujaan sepittelemään netissä ja lehtien palstoilla. Jälleen kerran pitää paikkansa totuus, sitä saa mitä tilaa. Katsotaan mitä tuleman pitää, tuleeko Saksan matkaa, lippuja Ausseihin, avioeroa...

Äänestä

Kyllä kolmas pyörä on aina häiriötekijä. Ei taida tulla Perthin matkaa eikä mitää muutakaa.

Äänestä

Jassuhan kertoi että Saksassa oltaessa tavattiin Rikun tuttavaperhettä, joka ilmeisesti on myös Debbien tuttavaperhe, joten eiköhän vaimo ole saanut infoa moneltakin taholta. Sen kun kuulis millaista kommenttia Oulun goljatista on Saksasta päin raportoitu. Pappan sukulaisethan vähä naureskeli pappan nilfielle..

Äänestä
  • On tää jännä juttu. Täällä annetaan paljon eri vaihtoehtoja siihen, mitä tulee tapahtumaan... eiku voisi tapahtua...eiku ei tapahdu.

    Äänestä

  • kuinkaseolikaan kirjoitti:

    On tää jännä juttu. Täällä annetaan paljon eri vaihtoehtoja siihen, mitä tulee tapahtumaan... eiku voisi tapahtua...eiku ei tapahdu.

    Sehän on osa tätä hupia ja hauskuutta! Useimmiten osuttaan oikeaan. Kohta alkaa Jassun selittelyt miksei tullut matkaa Ausseihin...Seuraavaksi alkaa instaan sataa nakuselfieitä..

    Äänestä

  • kuinkaseolikaan kirjoitti:

    On tää jännä juttu. Täällä annetaan paljon eri vaihtoehtoja siihen, mitä tulee tapahtumaan... eiku voisi tapahtua...eiku ei tapahdu.

    Palstalla on totuus tiedetty kaikista jutuista, vaikka Jassu onkin yrittänyt vääristellä asioita vuosikaudet.

    Mitenkäs se meni niiden tapahtumien kanssa? Jassuhan se on oikein kunnostautunut kaikessa jännässä ja mahtavassa, mitä tulee kohta tapahtumaan! On ollut vienninedistämishommia, klubin hallituksen jäsenyyksiä, jännittäviä uusi työtehtäviä Labourin toimistolla, yhteistyötä morsiuspukuliikkeen kanssa ja mitähän vielä...Kaikesta "kuullaan myöhemmin lisää"..

    NO EIPÄ OLE KUULTU!

    Äänestä

  • I_love_my_life kirjoitti:

    Sehän on osa tätä hupia ja hauskuutta! Useimmiten osuttaan oikeaan. Kohta alkaa Jassun selittelyt miksei tullut matkaa Ausseihin...Seuraavaksi alkaa instaan sataa nakuselfieitä..

    Entä, jos matka ausseihin toteutuukin? Mitä kuvia silloin alkaa instaan ilmestyä?

    Äänestä

  • I_love_my_life kirjoitti:

    Sehän on osa tätä hupia ja hauskuutta! Useimmiten osuttaan oikeaan. Kohta alkaa Jassun selittelyt miksei tullut matkaa Ausseihin...Seuraavaksi alkaa instaan sataa nakuselfieitä..

    Onko aussin lähipiirin häiriköintikin hupia ja hauskuutta?

    Äänestä

  • vääristynythuvitus kirjoitti:

    Onko aussin lähipiirin häiriköintikin hupia ja hauskuutta?

    Ei kai sitä itku kurkussakaan tehdä? Kuka sen katsoo "häiriköinniksi", kuka tarpeelliseksi infoksi.

    Äänestä

  • 64454353 kirjoitti:

    Ei kai sitä itku kurkussakaan tehdä? Kuka sen katsoo "häiriköinniksi", kuka tarpeelliseksi infoksi.

    Niinpä.

    Ja jos Jassu olisi ollut tippaakaan huolissaan Testerin perheestä, niin olisi pitänyt suunsa visusti supussa uuden panonsa henkilöllisyydestä. Mieluiten olisi jättänyt myös ne kuvaajat tilaamatta hotellin eteen.

    Jassua ei ole tässä kuviossa huolettanut pätkääkään Testerin lähipiiri. Päin vastoin: Jassu on halunnut pitää huolen, että Testerin perheessä tiedetään, mitä Suomen reissulla on tapahtunut.

    Sinänsä niin ennlta-arvattavaa Jassua taas koko kupletti, että hohhoijaa....tekopyhyys on ollut aina Jassulla vahva ominaisuus.

    Toivottavasti joku nuorempi ja kuumempi nainen tekee Jassulle ihan samat temput tulevaisuudessa. En voisi enempää nauraah, kunhan sanon, kun Riku lähtee esim. pystytissisen fitnessblondin matkaan, ja asia raportoidaan yksityiskohtineen Jassulle....hahhahahha

    Äänestä

Pääpointti tässä on se, että Jassu mahdollisti joidenkin kaheleiden yhteydenotot Australiaan lärpättämällä kaiken uudesta suhteestaan heti julkisuuteen. Olis pitänyt asian omana tietonaan, niin kumpikin osapuoli ois voinut junailla eronsa rauhassa ilman häiriköintiä. Nyt tuleekin mieleen, et kaikki olikin tarkkaan laskelmoitua...
Vaikka ehkä tää kaikki sekoilu saakin aussin miettimään toiseenkin kertaan, mihin soppaan on lusikkaansa pistämässä.

Äänestä
  • Minä ihmettelen myös miksi kaikki pitää toitottaa julkisuuteen samantien? Kukaan ei häiriköisi ketään jos Jasmin edes kerran pitäisi sen leipäläpensä kiinni. Itsehän se tuon Testerinkin julkisuuteen työnti.

    Äänestä

Voipi olla et Jassun avulla reissuriku koittaa saada vaimoaan mustasukkaiseksi. Jassu on sopivasti toisella puolella maapalloa eikä tuu hevin ikkunan alle häiriköimään. Kaukorakkaudesta pääsee kans helpommin eroon kuin jostain aussinaisesta.

Äänestä

Kukas se sääti ja sotki Dennisinkin avioliiton, vaikka Dennisin silloinen vaimo yritti estää kaikin keinoin. Kyllä Jassulla kokemusta on kolmantena pyöränä olemisesta.
Jasmin kuvittelee olavansa vastustamaton.

Äänestä
  • Jassuhan silloinkin lennähti tukemaan eroamassa olevaa miestä...Eli varmistamaan et ero varmasti tulee.

    Äänestä

Häiriköintiä ja häiriköintiä. Sen Jassu kyl itse osaa.

Mut ne selittelyt skottipojan "häiriköinneistä" teksitviestein oli kyllä kans niin muah. Kuinkahan monta kuukautta nainen itse poseeras instassa puolialastomana skottilippis päässä skottikuoria heilutellen ilman vihkisormusta ja kehui skottilohta maasta taivaisiin? Aika monta. Oliko skottimies sulkenut Jassulta sähköpostinsa, puhelimensa ja fb-sivunsa. Pappan silmien edessä vokotteli miestä koko kevään. Munelämää muntyyliin ja woohoo! Ei ihme ettei avioliitto alkanut oikein sujumaan...

Äänestä
  • Ja tuosta tulikin mieleeni, että Jassu yritti myös jossain vaiheessa saada kohua aikaiseksi väittämällä, että joku hullu stalkkeri kyttää häntä...

    Jassu vaikeni ja perääntyi asiasta kuin häntäänsä pierryt ajokoira, kun yleisö käski häntä menemään poliisin pakeille. Stalkkaaminenhan on rikos, ja poliisi ottaa sellaiset asiat vakavasti.

    Sitten oikein hakemalla haki kohua "ikärasismista". Eipä onistunut sekään, kun yleisön palaute oli, että mitäs itse tuot jatkuvasti teidän ikäeroanne esiin, ja oikein korostamalla korostat sitä joka käänteessä...

    Mutta kun tarttis jutun aihetta, jotta sais klikkauksia, jotta sais taskurahaa...Eli ihan mitä vain voi Mrs.Bramley vetää hatustaan. Harmi vaan, kun on hieman yksinkertainen, ja useimmiten ei onnistu nämä vedätykset.

    Koomista.

    Äänestä

  • buahahhahahahhoro kirjoitti:

    Ja tuosta tulikin mieleeni, että Jassu yritti myös jossain vaiheessa saada kohua aikaiseksi väittämällä, että joku hullu stalkkeri kyttää häntä...

    Jassu vaikeni ja perääntyi asiasta kuin häntäänsä pierryt ajokoira, kun yleisö käski häntä menemään poliisin pakeille. Stalkkaaminenhan on rikos, ja poliisi ottaa sellaiset asiat vakavasti.

    Sitten oikein hakemalla haki kohua "ikärasismista". Eipä onistunut sekään, kun yleisön palaute oli, että mitäs itse tuot jatkuvasti teidän ikäeroanne esiin, ja oikein korostamalla korostat sitä joka käänteessä...

    Mutta kun tarttis jutun aihetta, jotta sais klikkauksia, jotta sais taskurahaa...Eli ihan mitä vain voi Mrs.Bramley vetää hatustaan. Harmi vaan, kun on hieman yksinkertainen, ja useimmiten ei onnistu nämä vedätykset.

    Koomista.

    Hyvinhän ne vedätykset ovat onnistuneet, kun on koko ajan ip-lehdissä ja muutenkin julkisuudessa. Nytkin juorupalsta pursuaa jassuketjuja. Kyllä Jassu osaa ja onnistuu.

    Äänestä

paappojen pumpattava jassu.....hahhah

Äänestä

Mut tiistaina 26.1 piti jaskan sopia matkapäivämäärät, muistelen niin, no, alkoiko Rike kuitenkin katumapäälle ja päivät , liput sopimatta jjassu purkaa nyt blogin häiriköintikirjoituksessaan pahaa mieltään asiastaan?
Epäilen, että jos matka tulee se on vain 1-2vkon pikapyrähdys ja sitten vinnille takas ;)

Äänestä

5 tuntia, 31 minuuttia sitten | Dum spiro, spero

Sopii todella hyvin sinulle raidat,Jasmin , milloin lähdet ausseihin? joko on perhosia vatsassa?

5 tuntia, 13 minuuttia sitten | Jasmin Mäntylä

Kiitos ihana! Ensi kuun aikana ja joo, todellakin on...

Niinpä. Alunperinhän piti mennä Saksaan lemmenlomalle tammikuun lopussa. Niin ne matkat vaan siirtyy ja siirtyy...Kunnes ne vaietaan kokonaan. Niin muah.

Äänestä
  • Ensi kuu ei tule koskaan. Vrt. muutan huomenna Roomaan.

    Äänestä

  • 16 tuntia, 48 minuuttia sitten | Livekäyttäjä35601

    Joko on lentoliput Australiaan kolahtaneet postiluukusta?

    16 tuntia, 37 minuuttia sitten | Jasmin Mäntylä

    Jo. :)

    Äänestä

Aussilla piti olla liikematka Saksaan tammikuussa (Jassu esitti lemmenlomana). Yleensä liikematkoja ei ihan helposti muutella johtuen kaikkien osapuolten aikataulujen yhteensovittelujen vaikeuksista. Onkos Riku käynyt Saksassa ilman Jassua? Ja Australiaan ensi kuussa? Missä kaikki woohotus ja maisemakuvat Australiasta? Ihmeen rauhallisesti odotellaan matkaa, sentään maapallon toiselle puolelle...Ei ollenkaan niinmuah.

Äänestä

Eikös Jazzu häiriköinyt aikoinaan Denniksenkin eroa?

Äänestä

Blogista:

" Silloin, kun joku ihminen käy läpi vaikeita asioita, häntä ei tarvitse muistuttaa niistä joka sekunti. "

Ei tarvitse ei, mutta kannattaako kolmannen pyörän kirjoittaa blogiin ja vuotaa julkisuuteen kaikki tieto uudesta ihastuksesta, joka on vielä tahoillaan naimisissa?

Eikö tämmöiset asiat pitäisi pitää omana tietona?

Äänestä
  • Kantsis Jassunkin vaan käydä ensin sitä omaa eroaan läpi..

    Vai eikö oma ero olekaan lainkaan vaikea asia? Kertoo kyllä paljon tuon tuulitunnelin tunnemaailmantasosta tämä nykyinen käytös...

    Äänestä

  • jbvsdjlhb kirjoitti:

    Kantsis Jassunkin vaan käydä ensin sitä omaa eroaan läpi..

    Vai eikö oma ero olekaan lainkaan vaikea asia? Kertoo kyllä paljon tuon tuulitunnelin tunnemaailmantasosta tämä nykyinen käytös...

    Miksi sen eron pitäisi olla Jassulle vaikea asia, kun itse sitä halusi? Sinä tässä näyt säälivan papsua.

    Äänestä

  • itkuntuherrusta kirjoitti:

    Miksi sen eron pitäisi olla Jassulle vaikea asia, kun itse sitä halusi? Sinä tässä näyt säälivan papsua.

    Jaa eiks se kenguru sitte itse haluakaan erota kun siihen niin kovasti tarvitsee oulun kottaraisen apua?

    Äänestä

  • itkuntuherrusta kirjoitti:

    Miksi sen eron pitäisi olla Jassulle vaikea asia, kun itse sitä halusi? Sinä tässä näyt säälivan papsua.

    Eikö kaikki eroavat halua ihan itse erota?

    Ja minäpä luulen, että Dennis halusi heittää lumpuksi osoittautuneen vaimonsa ulos. Ja todisteeksi esitän pahvilaatikko-tapauksen.

    Vaikka eroa halutaankin, se ei tee eroamisesta helppoa. Normaalilla ihmisellä ero on aina vaikea asia, riippumatta eron syistä. Mutta mikäli tunteita ei ole toiseen koskaan ollutkaan, saattaa eroaminen olla hyvinkin helppoa.

    Jassulle tulee kyllä vielä yllätyksiä tulevaisuudessa, kun ei tunnu tajuavan parisuhteiden dynamiikasta ja tunteista yhtään mitään (vieläkään).
    Saattaa muutaman kerran kiukku nousta vinttikomerossa kattoon, kun ja jos Testerin pariskunta kipuilee eroaan....

    Äänestä

  • Huvittavaa. Sanoihan Jassu viimeksi ettei edes vällitä vaimosta kun välittää vain TUTUISTA ihmisistä. Tyhmä kommentti, mutta niin hään ajattelee. Nyt Rikin peppua nuollakseen on kai keksinyt tuollaisen "välittävän" roolin. Riki selvästi vielä välittää ja arvostaa vaimoaan ja haluaa hänelle hyvää.

    Voi olla Jassulle tosi vaikea ymmärtää tällaista. Denniksen ex-vaimo saatiin näyttämään ihan hullulta päivissä. Tapahtuuko sama nyt? Alkaa olla aika expertti tämä Oulun vinttikopin asukki näissä AVIOLIITTOJEN kolmansina pyrinä. Ja erorosessi on kesken joo, eipä se ole silti sama asia kuin loppu.

    Äänestä

Kyllä ihmiset jotka ovat vastuuntuntoisia ja rakastavat lähimmäisiään yrittävät tehdä omasta avioeroprosessista sellaisen, että siitä syntyisi mahdollisimman vähän harmia tai vahinkoa muille. Jassun ja papan eropapereita ei ole tiettävästi vielä edes laitettu alulle, joten ensivaiheessa pitäisi olla meneillään vasta asumisero ja sen jälkeen pariskunnan kannattaisi käydä yhdessä perheterapiassa jne. jne.
Vasta kun kaikki erovaiheet on käyty yhdessä läpi niin sen jälkeen ero on mahdollinen.
Nyt vaikuttaa siltä että eroa ei käsitellä lainkaan vaan se on saatu aikaan hetken mielijohteesta. Se kertoo aika paljon ihmisestä ja hänen suhteestaan muihin ihmisiin.

Äänestä
  • Kukaan ei tiedä mitä Jassu ja papsukka ovat keskenään sopineet ja mitä on jo tehty. Näyttää siltä, että kumpikin haluaa eron ilman mitään kiistoja. Ja mistä he kiistelisivätkään? Siitäkö, kun Jassu löysi uuden miehen, tai ainakin uskoo löytäneensä. Sivistyneessä erossa lyödään kantapäät vastakkain ja lähdetään eri suuntiin.

    Äänestä

  • kumpikaankaipaatoistaan kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä mitä Jassu ja papsukka ovat keskenään sopineet ja mitä on jo tehty. Näyttää siltä, että kumpikin haluaa eron ilman mitään kiistoja. Ja mistä he kiistelisivätkään? Siitäkö, kun Jassu löysi uuden miehen, tai ainakin uskoo löytäneensä. Sivistyneessä erossa lyödään kantapäät vastakkain ja lähdetään eri suuntiin.

    Näen sieluni silmin kuinka papsu istuu omassa paikallisessa pubissaan nostamassa oluttuoppia huulilleen iloisena ja vapautuneena.
    Onnellisena kun pääsi niinkin helposti eroon maksikokoisesta suomalais-intiaanivauvasta.
    Rahaakin jää omaan taskuun.
    Kenties ensi kesänä lähtee kuukauden etelänmatkalle :)

    Äänestä

  • IloinenPapsu kirjoitti:

    Osaan mäkin iloita papan vapaudesta, vaikka mua noin yleisesti ottaen tiukkapipona pidetäänkin. Näki selkeästi, että pappa-parka oli kaikissa kuvissa valjastettu Jasminin orjaksi periaatteella; hymyile tai et saa looraa kuukauteen, tai järjestän itkupotkuraivarin clubillamme, jne. jne.. Kukaan tolkun mies (ainakaan noin iäkäs) ei varmasti katsele pitempään Jasminin tyyppisten naisten laiskuutta ja kestä sitä passuuttamista.

    Voihan pappa kaljatuopin ääressä vielä naureksia kavereilleen, että pari vuotta sai painaa tuoretta vähän riippunutta lihaa ja samaan hengenvetoon sanoo, ettei kannata kokeilla. Tiedä vaikka kuinka onnellinen pappa olisi nykyään näin Brittien keväänkin lähestyessä.

    PS. Ne Jasminin uuniperunat olivat oikein valmistettuja, joten sen hän osasi.

    Äänestä

Eikö Riki hiffaa, että Jassu on Suomen päässä tuonut asiaa aika aktiivisesti julkisuuteen itse ja viisveisannut Rikistä, vaimosta ja lapsista. Tai kunnioittanut näiden yksityisyyttä. Kelatkaa nyt nuorena aikuisena joutuisitte kohtaamaan vanhempien eron ja isänne alkaisi olemaan jonkun eksoottisesta maasta kotosin olevan pappojen pussaajan kanssa. Ja kaiken kukkuraksi papanpusija toisi perheenne tragedian julkisuuteen ja olisitte kaikki ihan JULKKIKSIA siinä eksoottisessa maassa.

Pitäisi Rikinkin aivot nyt raksuttaa, että ihan tavallisesta ja puhtaasta rakastumisesta ei nyt ole kyse un julkisuuteen tuominen on ihan puoliruokaa kuin puhtaus konsanaan.

Äänestä
  • Juurikin. Miltä se tuntuisi kun kuulette aviomiehen/isän luuhaavan uuden naisen kanssa ja laitatte sitten googleen kuvahaun "Jasmin Mantyla" jolloin ruutu pölähtää täyteen alusvaatekuvia, bikinikuvia ja alastonkuvia joissa vain kriittisimmät kohdat peitetty. Toinen mokoma kuhertelukuvia vanhan papparaisen kanssa. Ei tarvitse osata suomea tajutakseen millaisesta misusta on kyse.

    Toki Jasminista löytyy wiki-sivukin:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Jasmin_Mäntylä

    Eikä kulu kauaakaan kun naapurit, tuttavat, työkaverit ja sukulaiset kuulevat nimen ja tekevät saman google haun.

    Herra testeri voi toki syyttää ihan itseään siitä miten ikävään tilanteeseen perheensä keski-iän sekoiluissaan ajaa, mutta Jasmin ei tuskaa yritäkään vähentää.

    Mutta kylläpä se arki tulee tällekin parille. Herra testerillä ei ehkä ole paluuta vahoihin ympyröihin tempauksensa jälkeen, ja pelkkä kotivaimo ei korvaakaan perhettä ja kavereita pidemmän päälle, vaikka kuinka antaisi kovat kyydit. Siinä alkaa työmatkat venyä ja kotivaimo huomaa olevansa ihan yksin maapallon toisella puolella.

    https://paivanparas.wordpress.com/tag/jasmin-mantyla/

    Äänestä

Bramleyn pariskuntahan on jo parisuhdeterapiat käynyt (uskoo ken jaksaa) ja rouva oli menossa tammikuun lopussa (no kas, kun piti mennä Saksaankin lemmenlomalle just samaan aikaan) Boroottin hakeen tavaroitaan ja keskusteleen asioista, vaan pappapa kerkes viheltää (toivottoman) pelin poikki ja postitti rouvan kamat pahvilaatikoissa Oulun vinttikopperoon.

Jassullehan ero on piece of cake, koska ei suhteeseen pappan kanssa koskaan sitoutunutkaan, tuskin edes mielsi olevansa avioliitossa. Häät oli ne juttu ja sen jälkeen ei ollutkaa mitään. Ei se ymmärrä et Rikun erossa on kyse myös henkisten siteiden purkamisesta ja päättämisestä, Jasulle itselleen eron lopullisuuteen riittää kun siirtyy fyysisesti muualle. Ei oo tarvetta tunnesiteiden purkamiselle.

Äänestä

Aika heikosti on Jassun ja Denniksen eroasiat hoidettu ja ero käsitelty, jos pappa joutui yht´äkkiä kesken Suomen loman lähtemään kotimaahansa ja postittamaan rouvan tavarat pahvilaatikossa. Eikö tätä eroa olisi voinut hoitaa fiksummin?

Äänestä
  • Miten hoitaa Jassun kanssa mitään fiksusti? Kaikkihan sen erot on päättyneet rumasti.

    Luulen että pappalle oli viimeinen tikki kun ensiksi käsketään lentään joulun viettoon Ouluun asti ja sitten ilmoitetaankin ykskaks ett tää oli nyt tässä. Ties kuinka mones Ainoa Oikea oli löytynyt.

    Äänestä

"Kaksikko ajautui keskusteluihin yhä useammin. He huomasivat nopeasti ajattelevansa monista asioista samalla lailla, löytävänsä paljon samanlaisia kokemuksia, erityisesti pettymyksiä parisuhteissa. Kemiat toimivat, ja sitten kuului "klik". Bramleyn kahden viikon loma ei riittänyt, vaan hän palasi saarelle viideksi kuukaudeksi kotona piipahtamisen jälkeen. Rakastuminen tuli yllätyksenä kummallekin."

Joopa joo, eipä tuokaan yllätysrakastuminen saanut happy endiä. Sama kaava toistuu nyt Rikun kanssa.

Äänestä

Joteskin NIIN kuvottavaa, että julisti haluavansa viettää aikaa sairaan, iäkkään mummonsa kanssa nyt, kun mummo vielä täällä on. Antoi ymmärtää että Dennis, tuo yksi "mun elämän suurin rakkaus", oli joteski esteenä Jasminin huolehtimishaluille. No, Jasmin tulee sitten jouluksi mummoaan hoivaamaan, ilahduttamaan perhettään. Tai miten sen nyt ottaa..Oli jo joulukuun alusta pelannut toisen (tai kolmannen, tai..) ukon kanssa aviomiehensä selän takana. Siinä jäivät mummot ja muut ilman Jasminin lupaamia kokkailuja, kun neiti täräytti myös joulunviettoon sapuneelle aviomies-paralle syvälliset, koukeroiset "totuutensa", ajoi hänet tiehensä ja ryntäsi pettämispuuhiin hotelliin. Onneksi ei mummo ihan Jasminin varassa ollut, mitä ruokapuoleen tuli..Luoja, mikä akka.

Äänestä
  • Näinpä....ja tasan varmasti rikun kanssa oli jo netin kautta pidetty peliä pidempäänkin, miksi muutoin riku olisi sattumalta tullut samalla koneella ouluun, ja aivan sattumalta seiskan kuvaaja kyyläämässä hotellilla jassun ja rikun aviorikosta.
    Kaikki pedattu etukäteen molempien avioerojen varmistamiseksi.

    Äänestä

Mut miks sen on AINA pakko mennä täysissä meikeissä nukkumaan??

Äänestä

Turha valittaa häiriköistä, joita itse provosoi kertomalla julkisesti elämästään.

Mistä näitä idiootteja oikein sikiää?

Äänestä

Jasmin avautuu kaikesta julkisuudessa, mutta ei suvaitse sitä että tekemisiään kansa sitten vapaasti kommentoi. Vain Jasminia miellyttävät, häntä ymmärtävät kommentit sallittuja:"Voi iik, ihanaa, kun kohtaa Oikean, on hyväksyttävää ja tosi rohkeaa ja jees, siis upeeta tehdä mitä vaan, kenen kustannuksella vaan, eikä vain ygden vaan jokaisen "oikean" kohdalla, wuhuu, anna palaa, jipii, ihana Jasmin!!!". Jasmin haukkuu avautumistensa sivussa häntä aiheellisesti kritisoivat tyhmiksi typeryksiksi, joilla ei ole omaa elämää. Ja ties miksi vajakeiksi. Mutta häntä ei saa arvostella henkilökohtaisuuksiin mennen. Hän on pyhä. Jasmin sanoo, että kaikilta kyllä löytyisi vastaavia luurankoja kaapeista kuin millaisia hänen kaapeissaan lymyää. Ei takuulla löydy. Sä olet Jasmin melko sokea itsellesi, ja melkoisen harvinainen tapaus. Etkä ehkä hyvässä mielessä.

Äänestä
  • toisilta ihmisiltä puuttuu moraali, siis käsitys oikeasta ja väärästä.
    Tuskinpa olisi paskamyrsky noussut, jos olisi ymmärtänyt oikean ja väärän. Olisi osannut hoitaa eronsa sivistyneesti.

    Omista julkisuuteen tuomista teoista täysin kritiikkiä kestämätön henkilö.

    Äänestä

Nyt sitä kuvottaa arvostelijoittensa tekopyhyys ja kaksinaamaisuus. Ei jumaliste, kuinka tuo ihminen maailman käsittää ja tekojaan katsoo! Ei normaali ihminen hänen asemissaan kehtaisi todellakaan haukkua ketään. Kyllä, Dennis ei ole fyysisesti komea, hän on vanha ja hänen elämäntapansa poikkeavat Jasminin omista, pari ei sopinut alkuunkaan yhteen, eikä siinä ole mitään valetta tai kaksinaamausta, että liiton kestäessä Denniksen ulkonäöstä puhuttiin sellaisena kuin se on, epäiltiin liiton päättyvän piankin. Ja niinhän se päättyikin. Mikään ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Dennis on uhri, Jasminin julkisesti nolaama, Jasminin lelu, joka heitettiin pois kun uusi kivempi lelu löydettiin tilalle. Dennistä käy sääliksi. Eikä se Jassu sun pisteitä nosta YHTÄÄN että tulevaa ex-miestäs kehut nyt. Päin vastoin. Sä keräät itsellesi jalous- ja älykkyys- ja rehellisyyspisteitä. Tai yrität, mut ensimmäistäkään pojoa noissa lajeissa et tällä hetkellä ansaitse. Sun itsekkyytes on kuvottavaa.

Äänestä
  • Joo, kyllähän se jäi mieleen kun yksi viimeisimpiä kuvia Denniksestä oli Seiskassa julkaistu kuva, jossa Denniksen pään taustalla oli tikkataulu ja hänellä oli sellainen hölmö, "näinkö tässä kävi" -ilme.

    Itselleni tuli siinä kohtaa mieleen, että onpa jollain tavalla härskiä ja nöyryyttävää.

    Äänestä

sairasta on se että leikkii ihmisten tunteilla, julkisuutta saadakseen.

Äänestä

tyhmempikin tietää kenen puolella ihmiset on tälläisissä tapauksissa. Se vaan menee niin että petetty ja jätetty osapuoli kerää sympatia pisteet.

Ei pettäjä ja jättäjä niin kerää, saa vain lokaa niskaansa.

Jasminiako tässä olisi pitänyt sääliä ja ymmärtää?

Äänestä
  • Jasminin logiikan mukaan kyllä, häntä pitäisi kaikkien ylistää rehelliseksi ja mahtavaksi ihmiseksi.

    Huolimatta siitä, että jää jatkuvasti vehkeilystä ja totuuden muuntelusta kiinni, eikä välitä muiden tunteista pätkääkään.

    Mitä ihailemista on sairaalloisen itsekkäässä ja itsekeskeisessä käytöksessä?

    Äänestä

Jassu valittaa, että Dennis kerääkin nyt myötätuntopisteet, vaikka aiemmin häntä haukuttiin vanhaksi, lihavaksi ja hampaattomaksi luuseriksi.

Dennis on edelleen juuri sellainen, ja edelleen on merkillistä, että Jassu meni hänen kanssaan naimisiin. Itse en koskisi tuollaiseen mieheen pitkällä kepilläkään, mutta SILTI tunnen sääliä äijää kohtaan, kun ensin luotiin illuusio ikää katsomattomasta vuosisadan rakkaustarinasta, pantiin poseeraamaan "rakkaus"kuviin, ja äkkiarvaamatta heitettiinkin pellolle täysin tunteettomasti. Eron olis todellakin voinut hoitaa sivistyneemminkin

Jassu ymmärtää taas kerran ihmisten reaktion täysin pieleen, hänellä itsellään kun ei ole minkäänlaista kykyä asettua toisen asemaan. Ihmistä voi sääliä, vaikkei häntä miellyttävänä ja puoleensavetävänä pitäisikään!

Sen sijaan kylmyys, kaksinaamaisuus ja epärehellisyys ei herätä myötätuntoa, vaikka kuinka koittais kerätä säälipisteitä e.m. asiat myöntämällä.

Äänestä
  • Onko tässä asiassa syytä asettua kummankaan puolelle säälipisteineen? Mielestäni ei. Kahden aikuisen ihmisen ihastuminen toisiinsa, avioituminen ja liiton päättyminen eroon yhteensopimattomuuden vuoksi. Ulkopuoliset eivä voi tietää heidän keskinäisestä suhteestaan. Voidaan vain esittää olettamuksia.

    Äänestä

  • itsetietävätsyyt kirjoitti:

    Onko tässä asiassa syytä asettua kummankaan puolelle säälipisteineen? Mielestäni ei. Kahden aikuisen ihmisen ihastuminen toisiinsa, avioituminen ja liiton päättyminen eroon yhteensopimattomuuden vuoksi. Ulkopuoliset eivä voi tietää heidän keskinäisestä suhteestaan. Voidaan vain esittää olettamuksia.

    Onko Jassu muka aikuinen? Jollekin 15.vuotiaan tasolle jäänyt psyykkisessä kehityksessään, kyl on taas niinmuah munelämää muntyliin enkä voisi olla onnellisempi!

    Äänestä

jasmin on tuhonnut monen ihmisen elämän ja näköjään jatkaa sitä aina vaan uudestaan....Säälin hänen äitiään,millainen tytär!

Äänestä

Varmaan kohta tulee ausseista pyyntö, että jospa rouva lykkäis hiukan tuloaan? Matkarakastajaa alkaa nolottaan ja mietyttään 1000 kuvat joita hänen vaimonsa esittelee uudesta tuttavuudesta. Sitten he googlettelee juorupalstat ja ex:ät ja turhinjulkkis kipailut yms. Pikku hiljaa herra miettii miten pääsis kiusallisesta riesasta kunniallisesti vielä eroon.

Äänestä

No ainakin Debbiellä riittää kuvia esiteltäväksi ystävilleen: kattokaa, minkälaisen horon Richard on tällä kertaa löytänyt!

Äänestä

"En ole itse lähestynyt/häiriköinyt ketään".

Et ole koskaan esmes kännissä aiheuttanut aggressioillas ja mustasukkaisuydellas, huomionkipeydelläs häiriöitä kellekään? Et ole haukkunut exiäsi? Katajistoa ivaat ihan Seiskan kommenttiisioissakin vinkkausten kera. Dennis oli sairaan mustasukkainen kyttääjä, jota ei huvittanu mikään, joka esineellisti naisen ja tahtoi näkymättömän kotivaimon. Dennis halusi leikata ihmiseltä pään irti, ja muutenkin oli mies kovin vaikea ja epävarma kuulustelija. Sun mukaasi, Jasmin, joka et koskaan ole toiminut niin tyhmästi kuin kuolevaiset ympärilläs. Sulla säilyy kontrolli aina ja elät niin ihanaa wuhuu-elämää sydäntäs kuunnellen. Alkoholinkin olet jättänyt, ja tupakan. Kertomasi mukaan..

Et ole lähestynyt ketään? Niin kuin et vieraita miehiäkään avioliitossa tai varattuna ollessas?

Ja silleesti.

Sä olet kait oikeasti tietämätön, miltä sä ihmisten silmissä näytät ja vaikutat. Lähinnä harkintakyvyttömältä selittäjäktä, eikä edes selittämisen mestarista voida puhua.

No, mut toivottavasti R on nyt sitten se oikea Dennis- ja Tuomo-pappojen, opportunisti-homoseksuaalin, monipngelmaiseksi tunnustautuneen alkkiksen, muutaman varatun poliitikon sun muiden sellaisten valintojen jälkeen, joita tokkiinsa tekee fiksu, sydäntään kuunteleva ihminen, joka on aina oikeammassa kuin muut..

Äänestä
  • Eikös Jassu käynyt häiriköimässä Kanervankin ikkunan alla?

    Äänestä

  • Lukekaa aloitus uudelleen. Kyse on nykyisen suhteen ja lähipiirin häiriköinnistä. Tahallanneko "ymmärrätte" väärin?

    Äänestä

  • asiastatoiseen kirjoitti:

    Lukekaa aloitus uudelleen. Kyse on nykyisen suhteen ja lähipiirin häiriköinnistä. Tahallanneko "ymmärrätte" väärin?

    Koskas täällä on suoraan otsikon aiheessa pysytty? Mitä väliä? Jassu on häiriköinyt ja sillä sipuli. Jassun suhteet muuttuu niin nopeasti, että eihän niissä kukaan enään pysy mukana.

    Äänestä

Muistelen jossakin hänen vastauksessaan sanoneen ettei lähde lomalle vaan lähtee miesystävänsä luokse. Siis käykö häiriköinti työstä?

Äänestä
  • Näköjään.

    Äänestä

10 minuuttia sitten | Livekäyttäjä35664

Sinähän kuljet vaan mieheltä miehelle, elät heidän kauttaan ja olet heidän elätettävänään. Mihin taas unohtui se oman elämän hankkiminen, joka aviossa ollessa oli yhtäkkiä maailman tärkein asia? Olet naurettava pelle japelkkä paskanjauhaja..

Äänestä

Jassu huijas vanhaa miestä 3,5 vuotta olemalla muka rakastava ja omistautuva vaimo, vaikka oikeesti etsi oikein lyhtyjen ja lamppujen kanssa uutta miestä koko yhdessäolon ajan. Noin suuri ikero avioliitossa takas Jassulle paluun jo putoamaansa kohujulisuuteen ja suunnitelmien mukaan pappa vaihdettaisiin lennosta heti paremman löytyessä. Skotteja ei saatu, kovasta yrityksestä huolimatta, satimeen ja oli kai niitä virityksiä mm Orimattilassakin. Nyt sitten esittää umpirakastunutta ja muka elämänsämiehen löytnyttä ja arvostelijat on vaan kateellisia, tekopyhiä ja huonossa parisuhteessa olevia niin Jassun kuin faniensakin mielestä. Jassun puuhat on niin läpinäkyviä mutta akka sinnikkäästi vaan esittää ihan jotain muuta.

Oli varmaan kova pala Jassulle että miehen saaminen pyydykseen kesti sitten oikeasti uskomattomat 3,5 vuotta! Kaikki muut pääsivät karkaamaan! On Jassulla hunajat vähissä!

Äänestä

Kauankohan tuo jaksaa olla RIkun kotihengetär vai onko Rikun luona antoisampaa keitellä puuroja, pestä paitoja ja imuroida lattioita? Riku tuskin tyytyy laihoihin vihanneskeittoihin ja smoothieisiin silloin tällöin, vaan ehkä Jassu olettaa että syödääänkin vaan ravintoloissa? Sais ne päivän pakolliset viiniannoksetkin pöytään kannettuina.

Tää on nyt vaan aavistus, ei povaus eikä ennustus, että tosta suhteesta tulee viinanhuuruinen ja lopulta väkivaltainen. Että kaikki tulee päättymään katastrofiin.

Äänestä
  • Ausseissa paikalliset viinit on halpoja, lähtöhinta noin 2,50 euroa puteli. Paremmista viineistä ei kannata välittää, humaltua voi halvallakin. Sopisi myös Jassun budjettiin, tulothan on alle tonnni kuussa. Odotamma, että tylsyys iskee ja taas ollaan kännykkää räpläämässä ja noloja vähäpukeisselfieitä eetteriin tyrkkäämässä.
    Läpäläpää tietysti laittaa tuleemaan ja jotain kirkkojen ym. kuvia, joista ei tiedä edes nimeä. Mutta retkille pitää päästä. Miten pääsee, kun Riku töissä? Vuokraa varmaan Debbien firmalta plkupyörän?

    Äänestä

Jotkut sanovat ja tekevät mitä tahansa jotta saavat edes hetken julkisuutta.

Äänestä

Eipä Rikun kotitalo vaikuta kovinkaan kummoiselta, itse asiassa näyttää halvalta verrattuna Australian elintasoon ylipäätään. Voi, voi Jassu tulee pettymään, ei oo palmuja eikä uima-altaita Rikun pihalla. Ajokortittomana Jassu ei pääse sieltä esikaupunkialueelta päivisin yhtään mhinkään vai kuvitteleeko se et Riku jää kotiin viihdyttään sitä tai ottaa mukaansa työpaikalleen?

Äänestä

jotkut naiset ovat laskelmoivia ja etsivät rikkaan miehen ettei tarvitsisi töitä tehdä. Näissä suhteissa rakkaudella ei ole mitään tekemistä vaan liitto perustuu kivan arjen viettämiseen.

Äänestä
  • Joo, niinhän tekee tavallisten ei niin rikkaiden miesten kanssa. Tekevät penskoja, joita sitten jäävät kotiin hoitamaan ja elämään miehen siivellä. Se on sitä heidän kivaa arkeaan, kun ei tarvi mennä töihin.

    Äänestä

Kyllähän se miehen täyspäiväinen miellyttäminen ja passaaminenkin työstä käy, Jassu ei vaan onnistunut siinä pappan kans. Pappa muuttui tyytymättömäksi eikä viitsinyt enää Jasun kanssa edes jutella eikä lähteä mihinkään. Kyllästyi täysin. Ei ollut Jassust juttu- eikä harrastusseuraa.

Äänestä
  • Niin, tai Jassu kyllästyi siihen täyspäiväiseen passaamiseen. Ei se ole naisen osa länsimaissa olla passaaja ja juttukaveri.

    Äänestä

  • mutumaanienhommaa kirjoitti:

    Niin, tai Jassu kyllästyi siihen täyspäiväiseen passaamiseen. Ei se ole naisen osa länsimaissa olla passaaja ja juttukaveri.

    Jaa, mikäpäs se rooli sitten on sellaisella vaimolla, joka ei käy työssä, eikä osallistu perheen juokseviin kuluihin, mutta kuluttaa mielellään rahaa (toisten) pikku matkoihin ja shoppauskierroksiin?

    Mielestäni silloin roolina on juurikin olla juttukaveri, seksikaveri ja kodinhoitaja. Ja nöyrästi, ilman valittamista.

    Äänestä

  • mutumaanienhommaa kirjoitti:

    Niin, tai Jassu kyllästyi siihen täyspäiväiseen passaamiseen. Ei se ole naisen osa länsimaissa olla passaaja ja juttukaveri.

    Jassuhan onkin oikea työnarkomaani, hahah! No, Jassun osa on lomailla, miesten kustannuksella. Sitähän se Tuksukin haluaa. Ja niitä vaihtuvia miehiä voi sitten säädyllisyyssyistä kutsua aina miesystäviksi.

    Äänestä

Viikko vielä ja Jassu haistattaa pitkät ja suuntaa nokkansa kohti uusia seikkailuja.
Saadaan tänne palstallekin uusia tuulia.

Äänestä

Kusista paskaa saatana!

Terv.
Hekla

Äänestä

Kai sille Rikulle on tehty selväksi että morsian on kovasti työorjentoitunut nainen joka haluaa tehdä uran ja jonka elämän keskipiste ja sisältö ei ainkaan ole yksikään mies. Englannissa kovasti yritettiin kaikenlaista (joista ei kyllä koskaan kuultu mitään) mutta kun papsu halus kotirouvan niin mikään ei oikein onnistunut.

Pieni ongelma saattaa olla se ettei morsiamella ole minkään alan koulutusta eikä työkokemusta, ei siis meriittejä millään alalla. Ja aika työrajoitteinenkin se on, ei yhtään jaksa säännöllisiä työaikoja ja työkaveritkin pitäs päästä valitseen itse oman maun mukaan.

Niin että ongelmia on tiedossa; morsian ei halua olla (= ei viitsi tehdä kotitöitä) kotirouva vaan ei pysty ansiotyöhänkään kodin ulkopuolella. Ainoa keino saada morsian viihtymään taitaa olla sen vieminen jatkuvalle lomalle, sillä lomallahan ihmiset ovat silloin kun eivät ole töissä!

Äänestä

Saattaa tulla Rikulle yllätyksenä koska kyllähän Jassu itse on kertonut ihan erilaista stooria eli kuinka on politiikassa ollut toistakymmentä vuotta vaikuttamassa kahdessa maassa, tehnyt kv-mallin ja laulajanuran, ollut menestynyt toiminnanohjaaja Kreikassa ym puppua. Ja jos Riku kaiken ton on uskonut ja purematta niellyt niin ei sillä todellakaan oo kaikki ihan kotona.

Äänestä

Oksettava eukko.

Äänestä

Taas tätä kusista paskaa saatana!

Terv.
Hekla

Äänestä

Jassu itse uskoo noihin satuihinsa loistavasta urastaan monella saralla. NYTHÄN SILLÄ OLIS MAHDOLLISUUS LÄHTEÄ KOLMANTEEN KOTIMAAHANSA ALLASJUMPPARIKISI KUN KEHUI ET SAIS kREIKASTA TÖITÄ KOSKA TAHANSA VAAN KUN SATTUI "RAKASTUMAAN" NIIN SOPIVASTI ETTEI TAASKAAN TUU TÖISTÄ MITÄÄN. Allasjumppari tais maata krapulassa suurimman osan työajastaan kun asiakkaat valitti ettei jumpparia yleensä näy mailla eikä halmeille eikä uusia. luvattuja jumppaohjelmiakaan koskaan ollut. Kaukaa kierrettiin se hotelli häämatkalla vaikka mikä olis ollut romanttisempaa kuin viettäää häämatka samassa hotellissa missä rakkaus papsuun paremman puutteessa syttyi.

Äänestä
  • Äläs nyt, yhteiskuvahan oli entisestä työkaveristaan ja hotellista Rhodoksen postauksissasan. Eli ei kiertänyt kaukaa.

    Äänestä

eikö tärkeintä olisi kuitenkin ihmetellä että mikä kummallinen kahvitahra jasminilla on otsan hiusrajassa

Äänestä
  • Se on intialainen petturikastin merkki. Jassu on kuulunut siihen syntymästään asti.

    Äänestä

  • wrwefsffffff kirjoitti:

    Se on intialainen petturikastin merkki. Jassu on kuulunut siihen syntymästään asti.

    Lapselinen komentti hölmöltä, joka ei tiedä todellista merkitystä kastinmerkeistä.

    Äänestä

  • tyhmydenesintuonti kirjoitti:

    Lapselinen komentti hölmöltä, joka ei tiedä todellista merkitystä kastinmerkeistä.

    Intialaiset kuuluu tiettyyn kastiin syntymästään asti ja Jassu kuuluu petturikastiin.

    Äänestä

Onko Riku Australian Krokodiili Dundee ???

Äänestä

Jassu pitää huolen siitä, että Aussin ero ainakin etenee nopeassa tahdissa ja välit ex-rouvaan saadaan katkaistua?

Äänestä

Rakkaus ei ole aina ikuista, mutta onneksi sentään vaikkapa Kenguru-tatska säilyy pidempään? Monet asiat käyvät todella nopeasti, kuten ihastuminen ulkomaalaiseen mieheen ja hänen firmansa konkurssi?

Äänestä

Ei voi kuin nauraa oulun ihmeen höppänyyttä: luuli napanneensa riku rikkaan mutta saikin vain eronneen ja konkurssiin menneen miehen... Hupaisaa seurata, miten tuonkin muotoilee blogissaan parhain päin.

Äänestä

Arvioisin että suhde on ohi ennen Juhannusta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jassulle.oma.peti kirjoitti:

Sairaat häiriköt
25.1.2016
Tämän tarkemmin/lähemmin en puutu mihinkään miesystäväni lähipiiriin liittyvään asiaan. Tämä juttu ei myöskään ole heistä lähtöisin, vaan he ovat saaneet sen elämäänsä minun takiani. Siitä olen oikeasti myös pahoillani.

Itse en ole lähestynyt/häiriköinyt ketään, koska minusta minkä tahansa pariskunnan tai perheen kuuluu saada hoitaa asiansa rauhassa, niin hyvässä kuin pahassa.

Viime päivien aikana mieheni läheisiä on häiriköity enemmän kuin tarpeeksi – Suomesta käsin toiselle puolelle maapalloa. Mikä siinä on oikeasti pointtina? Itse näen asian niin, että ihmiset ovat niin epäluuloisia tänä päivänä, etteivät he osaa enää uskoa mihinkään.

Kuten olen nyt about sataan kertaan jankuttanut, me olemme miesystäväni kanssa olleet kaikesta rehellisiä, kaikille. Ei meidän asioista tarvitse muistuttaa hänen läheisiään koko aikaa, Suomesta käsin. Aikuiset ihmiset osaavat hoitaa asiansa, ilman tuntemattomien apua. Varsinkin silloin, kun se ”apu” ei oikeasti pohjaa mihinkään hyvään.

Silloin, kun joku ihminen käy läpi vaikeita asioita, häntä ei tarvitse muistuttaa niistä joka sekunti. Nämä ihmiset, jotka esiintyvät hyvinä ja toisia auttavina hahmoina, ovat niitä pahimpia. He eivät näe pahuutta omissa teoissaan – siinä ohessa he loukkaavat kaikista eniten heitä, joita sanovat auttavan.

Jokainen voisi miettiä omalla kohdallaan seuraavaa. Jos olet eroamassa tai luopumassa jostain tärkeästä elämässäsi, miltä sinusta tuntuisi lukea viestejä ja kysymyksiä em. asiaan liittyen joka päivä? Viestejä ja kysymyksiä tuntemattomilta, jotka eivät ole koskaan edes tavanneet sinua."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu