Ihmettelen suuresti, miten Suomella ja suomalaisilla on varaa nykyisessä, monin eri tavoin ja useista eri syistä, kuilunparrasta kohden syöksyvässä totaalisessa kriisitilanteessamme, pitää maamme parasta, lahjakkainta sekä kyvykkäintä poliittista voimavaraamme - PAAVO VÄYRYSTÄ - totaalisessa paitsiossa ja pannassa.
Nyt pyydän teiltä, jo syntymässänne "väyrys-vamman" perineiltä Paavo Väyrynen-vihaajilta, älkää puuttuko tähän kirjoitukseen, älkää edes lukeko tätä pitemmälle. Tämä ei ole mitenkään osoitettu teille. En pyydä teidän apuanne, enkä ole milliäkään käännyttämässä teitä. Pitäkää jo äidinmaidossanne perineenne vihanne, mutta jättäkää tämä kirjoitus rauhaan, sillä tämä ei ole teitä vastaan, eikä millään tavoin teille osoitettu!
Sen sijaan osoitan tämän kirjoitukseni kaikille niille suomalaisille, jotka kykenevät omaan, itsenäiseen ajatteluun, heille, joilla on kyky ja taito muodostaa omia itsenäisiä johtopäätöksiä relevanttien yhteiskunnallisten tapahtumien ja tosiasioiden, niin menneiden kuin nykyistenkin pohjalta. Vetoan vahvasti teihin jokaiseen siinä, että ette toimisi itseänne vastaan omilla toimillanne, vaan näkisitte oman, perheenne ja kaikkien läheistenne edun sekä siinä samalla maamme edun toimienne päämääräksi.
Maamme on todellakin perimmäisten ja ratkaisevien kysymysten äärellä. Niitä ei voida nimeksikään käsitellä tällaisessa kirjoitelmassa. Teidän jokaisen tuleekin pohtia niitä syvällisesti omissa oloissanne asioihin laaja-alaisesti ja ennakkoluuloja vailla perehtyen.
Yksi erittäin vakava kohtalonkysymys maallemme ja koko Euroopalle on n. puoli vuotta sitten alkanut hillitön ja laiton maahantunkeutumismassa-aalto. Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää, että tällaista, muslimimaista lähtenyttä, ihmismassatulvaa ei mikään maa kestä pystyssä pysyen. Jo muutaman vuoden kuluessa se ymmärrys takoutuu viimeisimpäänkin päänuppiin raskaimman kautta. Silloin ei kuitenkaan enää ole mitään inhimillisiä ratkaisumahdollisuuksia tilanteen korjaamiseen. Nyt niitä vielä on, mutta aikaa on vain jokunen kuukausi jäljellä.
Toinen vakava ongelmamme on maamme kurjaakin kurjempi taloustilanne sekä suurtyöttömyys, jotka kummatkin vain pahenevat kiihtyvällä vauhdilla. Sen korjaamiseen eivät enää mitkään "pakkolait", taikka "yhteiskuntasopimuksetkaan" auta. Olemme sukeltamassa Kreikkaakin syvemmälle. Sen, jos minkä pitäisi kolahduttaa jokaista heräämään toiveunimaailmoistaan.
Oikeastaan kaikkien ongelmiemme äiti, tai pikemminkin jo isoäiti, ovat täysin ala-arvoiset ja kyvyttömät poliittiset johtajamme. Heistä kuoriutuu yksi toisensa jälkeen estradille pelkkiä oman etunsa raivaajia ja oman onnensa edestä kamppailevia tyyppejä - tekee mieli sanoa, käsityskyvyiltään ja toimintatavoiltaan jopa - idiootteja. Kaikki patologiset valehtelijat sekä omien etujensa edestä vehkeilijät ovat pääsääntöisesti erinomaisia suupaltteja ja kuulijoidensa tehokkaita manipuloijia. Heidän saksiinsa joutuessaan tavallinen matti ja maija meikäläinen on hetkessä pyöräytetty parin nakin, muusin, hernekeiton tai kahvipullan kera ympäri-ämpäri heidän kiihkomieliseksi kannattajakseen ja tukipilarikseen.
No, jokainen meistä äänestäjistä on erehtyväinen. Se on inhimillisyyden hinta. Mutta sitä en saata tajuta, että sama äänestäjä huomattuaan selvääkin selvemmän vedätyksen ja valheellisuuden, siitä huolimatta jatkaa samaa hapatustaan. Miksi ihminen ei voi yksinkertaisesti itselleen tunnustaa tulleensa pahasti höynäytetyksi ja päättää sitten, että ei toistu kertaakaan enää tuon tyypin toimesta minun kohdallani?
Koska tilarajoite tulee vastaan, totean lyhyesti sen, että PAAVO VÄYRYNEN on esittänyt useaan kertaan julkisesti toimivat ratkaisut mm. edellä ottamiini maatamme kuristavalla otteella tukahduttaviin ongelmiimme. Hän on esittänyt ratkaisunsa useilla eri foorumeilla. Hän on tuonut ne julki puolueessaan, hallitukselle ja sen pääministerille. Hän on esitellyt niitä suoraan kansalle monin eri tavoin.
Kuten alussa totesin, miten meillä suomalaisilla on varaa hukata ja olla käyttämättä - nykytilanteessamme edes kokeilematta - PAAVO VÄYRYSEN teräksistä, lukuisten vuosikymmenten aikana hankittua huippuammattitaitoa ja vertaansa vailla olevaa, poliittisen vaikuttamisen erittäin pitkäaikaista kokemustaan!
PAAVO VÄYRYSEN ehdoton paikka, maamme politiikassa, on olla valtioneuvostossa vähintäänkin vaikutusvaltaisena jäsenenä, mutta nykyisessä kriittisessä kriisitilanteessamme hallituksemme pääministerinä!
Pyydän teiltä, maamme jokaiselta kansalaiselta, tukeanne PAAVO VÄYRYSEN nostamiseen maamme johtavaksi poliittiseksi päättäjäksi. Se on takuuvarmasti tässä tilanteessamme meidän maamme jokaisen suomalaisen eduksi ja turvaksi sekä Suomi-valtiomme pystyssä pitämiseksi välttämätöntä. Sekundasakillamme maamme tulee jo lähivuosien kuluessa törmäämään ties mihin, peruuttamattomin seurauksin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sekundasakki on jo tuhonnut kaiken, EU:kiimassa ei enaa käydä kauppaa Venäjän kanssa. Väyrysellä on painoarvoa, mutta nämä typerät muut politikoot ei edes osaa kaupankäyntiä. He eivät osaa myydä tuotteita Ranskaan, Italiaan, Espanjaan. Ja esim Kanarilla myydään irlantilaista voita, miksei Valion, vai onko Valiolla kilpailukielto Kanarian saarille. Kaikihan me olemme EUssa. Siispä Paavo välittämättä syrjinnässä. Hän voisi valoittaa kansalle, miksi Suomi ei saa myydä Eurooppaan mitään elintarvikkeita. Jos kilpailu on liian kovaa, pitää erota EU;sta, jonka on korruptiojärjestö.
Nyt jos olisi vaalit Paavo Väyrynen saisi niin suuren äänisaaliin, että sitä ei ole ennen
nähty. Paavo olisi vienyt sipilän paikan sentakia ei paavoa houkuteltu jäämään halli-
tukseen, eikä Paavon kannattanutkaan jäädä pelkäksi kansanedustajaksi.
TULEE VIELÄ OLEMAAN JYTKYJEN JYTKYJEN JYTKYJEN JYTKY JA PAMAUS PÄÄLLE JA ALKAA TAPAHTUA.
Ovat nykyiset ässät sotkeneet hommat kyllä niin perinpohjin että siinä on paikkailemista, siihen ei joka iippo pystykään.
Nyt uudet vaalit ja Paavolle oma puolue. Saa varmasti suuren kannatuksen.
Nykyiset virkamiehet, edustajat ja hallitus metsää raivaamaan.
Nyt Paavo nopeasti toimimaan ennenkuin on liian myöhäistä.
niin miksei Paavo perusta omaa puoluetta????
Kyllä Paavon puheissa perää on -paljonkin- ,mutta eihän Väyrynen omalla perseellään tuleen istu...
Tämä on mielenkiintoinen. Sipilän aatokset kyllä nyt kokonaan hajoaa.
Paavon syrjintä on ohi. Paavo saa seuraavissa eduskuntavaaleissa huikean kannatuksen puolueelleen.
Kepun Sipilä teki elämänsä virheen syrjäyttäessään ministeriruletissaan Väyrysen.