Tuolloin Suomessa asui paljon Japanilaisia, Englantilaisia, Irlantilaisia ja oikeastaan kaikkialta Euroopasta saapuneita ihmisiä. Jostain syystä se suomiyhteisö toimi ilman, että kukaan edes ajatteli rasismia saati, että olisi käyttäytynyt rasistisesti. Elämä soljui mukavasti ja kaikki ihmiset tekivät työtä ja viettivät vapaa-aikaa yhdessä. Se oli mukavaa aikaa.
Sitten kun tultiin 80 luvun loppuun ja 90 luvun alkuun niin tilanne muuttui täysin. Sosiaalihuollon paine kasvoi, alkoi pahoinpitelyt ja raiskaukset. Kaupungin asunnot menivät ns, kortille kun nämä kolmansista maista tulleet (kutsutut) luku- ja kirjoitustaidottomat, ylisikiävät elämän viholliset alkoivat valloittaa maatamme poliittisen eliitin nyökytellessä päätään.
Nyt olemme tulleet tähän pisteeseen jossa kansan veri jo kiehuu vuolaasti ja kansa on jakautunut pysyvästi kahtia ja vuoropuhelulla ei ole enää mitään roolia. Poliitikot ovat Bilderberg salaseuran talutusnuorassa. Sisällissota näyttää vääjäämättömältä monissa Euroopan maissa. Poliisi toimii täydellisen mielivaltaisesti. Media valehtelee sen minkä kerkiää. Suomea ja suomalaisuutta tuhotaan määrätietoisesti vedoten milloin huonoon geenipooliin milloin työvoiman tarpeeseen ja huoltosuhteen vääristymään. Kaikki loppuunpalaneita fraaseja joiden sisältämä valheen kuorma on niin suuri, että se murtuu jo oman painolastinsa alla.
Mihin ihmisen järki ja looginen päättelykyky on kadonnut? Kenen etua tämä nykyinen tilanne enää palvelee?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Liian pitkä ja asiallinen aloitus. Ei näitä täällä lueta.
Olen myötäeläjä tässä asiassa. Muistan hyvin itsekkin ne ajat. Komppaan.
Vastaus: nee.kerit tulivat.