Suomeen pääsyä Venäjän puolella odottavilla on oikeus päästä Suomeen, sanovat Suomen Pakolaisapu ja Pakolaisneuvonta. Venäjän rajaviranomaisten on järjestöjen mukaan päästettävä heidät rajan yli, vaikka heillä ei olisi mitään voimassaolevia matkustusasiakirjoja.
Vasurijärjestöt, esteet pois rajalta !
Vapaapääsy
456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet tyypillinen esimerkki henkilöstä, jonka avatessa julkisesti suunsa, seurueen muut henkilöt katselevat vaivautuneesti muualle.
Olet niin tyhmä, ettet tajua omaa tyhmyyttäsi.
Löysimme miehen metsästä lumen keskeltä teltasta asumassa. Kaiken lisäksi mies kävi teltasta töissä. Se oli aika erikoista. Olemme löytäneet miehiä metsistä laudoista tehdyistä majoista eli koijista myös talvella, kertoo Tolmunen.
Ruotsin puolelta syksyllä lappasi tuhansia mamuja ja kukaan kysynyt mitään niiltä!
allekirjoitti pakolaissopimuksen, lman varaumia.