Sipilän hallitus seuraa katseella matutulvaa idäst

ä kuten lännestäkin viime elokuusta lähtien. Muut pohjoismaat ja exitäblokinmaat toimivat omien kansalaistensa edun mukaisesti mutta ei Suomen vätyspoliitikot ja virkamiehet.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sipilän hallitus on ntäsyin toimintakyvytön matutulvan edessä.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Sipilän feikkihallitus.

Äänestä
  • Tumput suorina Sipilän hallituksen ministerit.

    Äänestä

Sipilää ei paljon kiinnosta, vaikka kuinka elättinsä joukkoraiskaa. Saa nähdä, aukaiseeko kevään joukkoraiskaukset silmät, arvaa että ei.
Kun sipilä tai orpo alkaa puhumaan, minä lakkaan kuuntelemasta, on aivan samat tyhjänpäiväiset lorut jatkuvasti.

Äänestä
  • Ei sipilä joukkoraiskaa elättejään!

    Äänestä

Meillä persuilla ja demareilla tumput käyvät.

Äänestä
  • huono ! Mulla PERUS suomalaisella on viisikin naista, jotka pyytävät, että saako tulla iltaa viettämään, ja lopulta haluavat aina käpertyä syliini nukkumaan ja jotkut heistä ovat demareita, ja loput vihreitä-eihän haittaa ?

    Kun ovat ihan lämpöisiä ja nättejä naisia, ja sanovat, että minun sylissä on turvallisinta olla, ja sen tunteekin heidän halauksesta, että tulee sydämestä saakka.

    Äänestä

Sipilän edistää vain matubisneksiä.

Äänestä

HYVIN TARKASTI-ja raja vuotaa aivan täysillä ilman minkäänlaista holttia!

Äänestä

Koko hallitus täynnä nahjuksia. Suomen suvaitseva maine ja punadosenttien hyväksyntä riittää syyksi mädättää maa haittamaahanmuutolla.

Äänestä

He vain odottavat lupaa rajoittaa maahantuloa. Ikävä kyllä, he unohtivat kysyä sellaista lupaa mistään. He myös unohtivat, että lupaa ei tarvita ensinkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dlkjhgfs kirjoitti:

ä kuten lännestäkin viime elokuusta lähtien. Muut pohjoismaat ja exitäblokinmaat toimivat omien kansalaistensa edun mukaisesti mutta ei Suomen vätyspoliitikot ja virkamiehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu