MIKSI EI SAISI SANOA ,ETTÄ RAISKAUKSET LOPUTTAV?

MIKSI? MIKSI?
Míksi Teemu Selänne ei olisi saanut sanoa niin?

Jos joku sanoo julkisudessa, että rattijuopumukset on saatava vähenemään, koska siinä kuolee ihmisiä, ei siitä kukaan hermostuisi? Päinvastoin.

Maahanmuuttajien mukana on tullut paljon maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia ja seksualista häirintää.
Miksi niiden ei saisi toivoa loppuvan?
Kuka osaa selittää?
Jos ei saa arvostella ns. suvaitsevaiset syyllistyvät tällöin raiskattujen halveeraamiseen ja
raiskausrikosten mitätöimiseen, näin sanoo maalaisjärki.

Varmasti Teemu tykönään miettii, että voiko tämä kummallinen reagointi olla totta.
27101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Suomi sairastaa.

Äänestä
  • Teemun olisi pitänyt kertoa vastustavansa KANTAsuomalaisten naisahdistelua. Silloin kaikki suvakit, feminatsit ja sateenkaariväki olisi ollut tyytyväisiä, eivätkä nostattaneet mitään haloota. Eihän se nyt sovi protestoida jokapäiväiväisiä kehitysmaamatujen tekemiä naisrauhan häiritsemisiä. Pitää näitä kulttuurin monipuolistajia vaan suvaita teki ne mitä tahansa.

    Äänestä

  • Niinpä tekee. Kansa huutaa suoraa huutoa että raiskausten on loputtava ja rikoksiin syyllistyneet turvapaikanhakijat on saatava pois maasta. KUKAAN ei kuule tai ei ole kuulevinaan. Nyt kun Teemu Selänne sanoi saman asian, koko Suomi kuohuu ja kiehuu ihan kuin korvatulpat olisivat tippuneet pois. Kiitos ja kumarrus Teemulle että herätti tietyt tahot Ruususen unesta. Siihen tarvittiin reilu ja rehellinen suomalainen mies jolla on auktoriteettia.

    Äänestä

Mustarotat levittävät ruttoja Suomeen..

Äänestä

Koska meillä on sanavapaus!

Äänestä

Vihreät vasurit rkp määrittelevät mitä mieltä saa olla.

Äänestä

Suomen kansaan kohdistuvaa kansanmurhaa ollaan tekemässä. Kovaa karmaa tiedossa päättäjille ja myötävaikuttajille.

Äänestä

Ei lauleta enää ihanaa leijonat ihanaa, vaan

IHANAA TEEMU IHANAA!

Äänestä

Koska Kansa ei "Rikastu" jos ne loppuu, loppuu unelmat

Äänestä

Totta kai pienen tytön isä ja lastentarhanopettaja Teemu sanoo, että raiskaajat pitää panna vankilaan tai karkottaa äkkiä maasta. Sehän on itsestään selvyys. Kuka nyt hyysäsi jotain rikollisia

Minusta pitäisi saada maamiinat myös takaisin Suomeen ja rajat kiinni HAITTA-maahanmuutolta. Syyriasta, Egyptissä , Somalissa ja Irakissa on yli 200 miljoonaa ihmistä, joista suuri osa pyrkii Suomeen. Somalian väkimäärä lisääntyy kohta puoleen 33 miljoonaa...

Äänestä

muslimimaa saattaa hermostua ja julistaa Suomea vastaan Jihadin !

muslimit ratsastaa tällä pelolla, että heitä pelätään ja siihen heidän paskan satuopin leviäminenkin on perustunut - pakkokäännyttämiseen

Tietenkin raiskausten on vähenneyttävä vuosi vuodelta, kunnes saadaan nolla tulos.

Väkivaltarikoksten on vähennyttävä kunnes saadaan nolla tulos

Äänestä

Koska jokunen täti on vielä tarpeessa.

Äänestä
  • Eikö noille puutteessa oleville tädeille voisi hommata noita vanhoja Betonivibroja ?
    Ne olisi turvallisia sivullisille naisille ja tytöille. Että silleen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Eikö noille puutteessa oleville tädeille voisi hommata noita vanhoja Betonivibroja ?
    Ne olisi turvallisia sivullisille naisille ja tytöille. Että silleen.

    Ihmetyttää, että eivätkö nämä tädit ollenkaan pelkää sukupuolitauteja, joita nämä turvapaikanhakijat saattavat hyvinkin kantaa. On heistä varmaan monilla ollut useita satunnaisia suhteita.

    Äänestä

Makwan Amirkhani osui taas asian ytimeen.
"- Sun pitää vaihtaa nimi ja mennä Thaikkuihin ruskettumaan. Sitten saat sanoa saman kuin minä, ilman että olet Odinin miehiä, Amirkhani twiittasi nauruhymiöiden tulvan kera."
Juuri näin se on! Suomalainen mies ei saa nykyään sanoa mitään kriittistä näihin maahantuoasioihin liittyen. Jos menee sanomaan, niin heti leimataan rasistiksi ja natsiksi. Amirkhani itse on puhunut paljon Teemua kriittisemmin mm. turvapaikkaturismista, mutta eipä ole kuulunut rasistiksi haukuttavan. Miksikähän ei:)
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2016012721026329_jk.shtml

Äänestä
  • Euroopassa harjoitetaan rasismia valkoisia kohtaan.

    Äänestä

eräs nyrkkeilijä joka on tullu suomeen muualta sanoo .Teemulle mene thaikkuun ruskettumaan ja muuta nimesi... eikö suomessa oma kansa saa sanoa mitäöäön. pitääkö olla mussunimi ja musta pärstä että täällä saa sanoa mitään... uskomatontarasismia suomen kansaa kohtaan...

Äänestä

Siksi koska se on totuus ja se koskee ja koska sen sanoi henkilö jota arvostetaan jolla on iso auktoriteetti ja hän on monen idoli joka vetää varmasti muitakin jotka uskaltavat sanoa mitä oikeasti ovat mieltä.... ja se ei ole Unelma.........

Äänestä

Ei uskaltanut tuo leuhka Amirkaani sanoa suoraan mitä ajattelee. Kun kyseessä oli Selänne. Jokainen osaa lukea rivien välistä mitä mieltä hän oli Teemun sanomisista.

Äänestä

Maahan olet raiskaamaan tullut, maasta pitää sinun silloin lähtemän.

Äänestä

rasmus tarvii niitä, että on jotain jonka puolesta taistella.. väärinymmärretyt sotalapset..

Äänestä

Onkohan Teemu järkyttynyt? Kun ei kuuu mitään?

Äänestä

Elukoiden pääsy maahan on estettävä. Saatanan virkaloiset ja suvakkipoliitikot ovat täyttä paskasakkia.

Äänestä

Kiitos Teemu. Jokainen, jonka mielestä Teemu sanoi jotain väärää, hyväksyisi siis oman tai läheisensä raiskauksen? Mukisematta? Teemu on rohkein mies Suomessa.

Äänestä

Onko naisten puolustaminen rikos Suomessa? Sananvapaus?

Äänestä

Kummallista reagointia todellakin ihmisoikeusrikkomukseen. Raiskauksista vaietaan suvaitsevaisuuden nimissä. Naisten kimppuun seksuaalisesti väkivalloin käyminen on raainta väkivaltaa, mitä voidaan naisiin käyttää. Sitä on ammoisista ajoista käytetty eräänä sotatoimena vieraassa maassa; naiset raiskataan....erittäin kuvottavaa on, että suvakit hyssyttelevät näitä ja antavat synninpäästön matu-raiskaajille ilmoittamalla ykskantaan, että suomalainenkin raiskaa.....sillähän siitä selvittiin. Suomalaisilla raiskaajilla ei ole ollut tapana Saksan uudenvuodenyön tapaan kokoontua tuhansittain ahdistelemaan ja joukkoraiskaamaan maan naisia....ja näin sitä kiitetään turvapaikoista, joita nämä matut eivät edes ansaitse. Naiset tarvitsevat turvapaikkaa raiskaajilta, milloinkahan sekin tajutaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maammeonkriisiissä kirjoitti:

MIKSI? MIKSI?
Míksi Teemu Selänne ei olisi saanut sanoa niin?

Jos joku sanoo julkisudessa, että rattijuopumukset on saatava vähenemään, koska siinä kuolee ihmisiä, ei siitä kukaan hermostuisi? Päinvastoin.

Maahanmuuttajien mukana on tullut paljon maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia ja seksualista häirintää.
Miksi niiden ei saisi toivoa loppuvan?
Kuka osaa selittää?
Jos ei saa arvostella ns. suvaitsevaiset syyllistyvät tällöin raiskattujen halveeraamiseen ja
raiskausrikosten mitätöimiseen, näin sanoo maalaisjärki.

Varmasti Teemu tykönään miettii, että voiko tämä kummallinen reagointi olla totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu