Miksi Jumala ylipäätään loi ihmisen, jos ihminen
ei kelpaa hänelle?
Tekisitkö sinä ensin lapsen ja tappaisit hänet sitten, koska hän ei olekaan täydellinen? Näinhän jumala toimi, loi ensin ihmisen ja yritti sitten hävittää kokonaan vedenapaisumuksessa. Miksei sitten luonut ihmisestä sellaista, ettei ihminen kykenisi syntiin? Eikä ihmisellä ole olemassa mitään vapaata tahtoa. Ei vapaata tahtoa ole se, että jos et usko, niin sinut tuomitaan helvettiin sen vuoksi. Tuo on rakkaudettomuutta ja ehdottomuutta. Kuka ihminen tappaisi lapsensa sen vuoksi, ettei tämä ollut täydellinen? En ymmärrä, en.
Vastatkaa nyt tähän, jos osaatte?
15
127
Vastaukset
Ihminen ei kelpaa itselleen vaan kirjoittelee niitä näitä "tietäen" Jumalan tahdon
- Selkeyttä
"Ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo." "Henki ja ruumis erottamattomsti yhteen liittyneinä saavat aikaan ilon täyteyden."
- Brina
Sinulla on monta kysymystä joihin ei ole yksinkertaisia, helppoja vastauksia, koska ymmärrys siitä miksi olemme eli elämän tarkoitus on vielä "eskarilaisen" tasolla noin yleensä. Kuitenkin...on erittäin hieno juttu, että edes alkaa ihmettelemään ja kyselemään näitä maailman suurimpia kysymyksiä. En väitä, että tietäisin antaa sinulle täysin tai edes läheskään oikeita vastauksia niihin, mutta yritän laittaa tähän jotain omista näkemyksitäni:
1. miksi Jumala loi ihmisen..."
Tiedämme Jumalan olevan Luoja. Siis Jumala äärettömässä Voimassaan ja Viisaudessaan luo kaiken mitä ajattelee. Jokainen ajatus on, myös meillä, verbi eli teonsana (meillä vielä automaattinen ja heikko). Ihminenkin on siis Jumalan ajatuksesta=täydellisestä suunnitelmasta ilmestynyt/kehittynyt yksilösieluiseksi olennoksi (tai tuotu muualta) ilmentämään "Jumalan ajatuksia" Hänen äärettömästä Tietoisuudestaan tällaisella hyvin vaikealla ja näennäisesti Jumalasta kaukana olevalla olemisen tasolla. Vaikka jokainen ajatuksemme ja tekomme "kirjataan", niin kukaan ei tuomitse meitä mistään, sillä olemme aina ja ikuisesti Yhtä Alkulähteemme kanssa (Jumalalla ei voi olla "ulkopuolta", sillä Jumala on kaikki mitä ON ja enemmän).
Vain me itse tuomitsemme itsemme omien uskomustemme mukaisesti...ja näin ollen meillä on aina mahdollisuus jatkaa "uusissa puitteissa. Jumala on Rakkaus joka vain antaa meille kaiken sen minkä sisimmässämme tahdomme...ikuisesti. Olemmehan osanen sitä samaa kuin Jumala on!
2. "Tekisitkö sinä ensin lapsen...."
Perimmäiseltä olemukseltamme eli hengeltämme olemme yhtä täydellisiä kuin Alkulähteemme eli Jumala on. Tällä planeetalla on ollut monia sivilisaatioita jo ennen meitä. Emme siis ole ensimmäinen emmekä oletettavasti viimeinenkään. Kun yksi sivilisaatio on saavuttanut päämääränsä tietoisuuden tasossaan, se siirtyy "muualle" , korkeampien energioiden antamien mahdollisuuksien tasoille, joissa elämä ja kaiken kokeminen ei ole enää niin raskasta ja kärsimystäytteistä ollenkaan niin kuin täällä. Siis kuoleminen on vain poistumista näistä puitteista....ei rangaistus!
3. "...ettei ihminen kykenisi syntiin? "
Synti tarkoittaa yksinkertaisesti erehdystä. Tämän planeetan sallimat suurimmat opit saamme yritysten ja erehdysten kautta, koska tietoisuutemme itsestämme (mahdollisuuksistamme ja voimastamme) on vielä vähäinen. Vain kokemalla kaikkea voimme oppia kaikkea sitä mitä tarvitsemme edetäksemme tietoisuudessamme. Ja taas jälleen kerran sanon, että kukaan muu kuin me itse ei meitä koskaan tuomitse!
3. "Eikä ihmisellä ole olemassa mitään vapaata tahtoa."
Ihmisellä ON vapaa tahto, mutta meissä olevat, tietoisuuteemme kasvaneet väärät uskomuksemme, muokkaavat koko ajan uskomukisamme ja niiden mukaisesti kaikkea mitä koemme. Koko ajan meille annetaan uutta tietoa korvaamaan vanhoja uskomuksiamme, mutta vain me itse voimme muuttaa itseämme, jos niin tahdomme. Vain olemalla valmis muuttumaan ja ottamaan vastaan nyt kaikille mahdolistettuja uusia näkemyksiä, ihmiskunta voi vähitellen uskaltaa heittää pois vanhat vääristyneet uskomuksensa ja niiden mukaiset pelot ja kärsimykset. Kukaan ei voi muutta toista! Jokaisen itse on tehtävä ensin muutos itsessään, ajatuksissaan!
Jumala on Ehdoton Rakkaus! Ei ole siis mitään ehtoja eikä vaatimuksia, mutta jokaisesta ajatuksesta ja teostamme on seuraus Syyn ja Seurauksen Lain perusteella....jotta oppisimme ja vihdoinkin tajuaisimme sen, keitä ja miksi olemme täällä!- EhkäNäin
Kiitos hyvästä vastauksesta. Pohditaan asiaa.
- Jacop
Jumala on kaikki mitä ON..
Tätä samaa mieltä minäkin olen ollut jo monet vuodet. Sinä olet hyvin ilmaissut mitä tarkoitat. Olen minäkin yrittänyt ilmaista tätä samaa Jumala käsitystä kuin sullakin on. Jos on jokin eri voima ns ulkopuolella meidän ajallisen käsityksemme kanssa, esm raamatun Jumalaan viittaava voima, niin se on yhtä kaikki sitä samaa mikä ON. Oikeastaan tämä käsitys on suurempi kuin raamatussa mainittu Jumala käsitys. Mutta ainakin minulle oma ja sinun käsityksesi on minulle muodostunut uskoksi. Kun ajattelen sitä miten minä olen itsekkin osa tätä suurta kokonaisuutta, niin se on minulle niin suuri asia, että se melkein huimaa. Mieleni täyttyy nöyryydellä ja kunnioituksella kaikkea sitä olemassa olevaa kohtaan.
Raamattu on käsittämätön ja siinä esitetty Jumala on toisaalta Rakkaus toisaalta sadisti ja tunnoton tappaja. Paistaisiko mikään rakkaus helvetin hiilloksessa ihmisiä. Tai tapattaisko minkään lainen jumala toisilla ihmisillä laji kumppaneitaan. Raamatun Jumala teki juuri näin. Kun Israelin kansa tuli erämaa vaelluksensa aikoihin jonkin kansan ja kaupungin rajalle. Niin hän käski Israelilaisten tappaa joistakin kaupungeista kaiken elollisen, siis imeväis ikäiset lapset kaiken karjan, miehet, naiset, kaikki mikä eli, oli Jumalan käskystä tapettava miekan terällä. Kyllähän tälläinen tappaminen oli Israelilaiset omaa tahtoa. Asia oli silloin niin kuin se on nytkin, että kaikki kasat jotka on sodassa uskovat, että heidän Jumalansa sotii heidän puolellaan. - Brina
"Raamattu on käsittämätön"
Tottakai se on, koska se on käännetty niin kuin se kertoisi Jumalasta ja Hänen tekemisistään (siis etenkin VT). Jos lukisimme niitä vain juutalaisten omien alkutekstien kertomusten nimillä (Elohim, Elion, JHWH jne) kääntämättä niitä "herraksi" tai "jumalaksi", niin voisimme nähdä kaikki nuo juutalaistarinat aivan uudessa valossa.... (en väitä tässä, että niiltä puuttuisi todellisuuspohjaa, vaan niiden perusajatus on aivan toinen kuin meille on annettu uskoa:)
Kannattaa kokeilla!
Hei!'
Rakkauden vuoksi_ Ilman vapaata valintaa ei olisi rakkautta olemassa.
Jumala toteuttaa suunnitelman loppuun Ilm 20-22 luvuissa.
Pyri tuohon lystiin positiivisella tavalla!
1 Joh 4:8; Room 6:22-23.
Joh 10 ja 14 luvut.
Hebr 12:14, Ilm 14:12, Ef 2:8-9- noista löydät oleellista, Joh 3:16.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelijaJari osuu hienosti asian ytimeen.
Vain rakkaudessa voi olla täydellinen vapaus. Siksipä kummastelen sitä sääntöviidakkoa joksi raamatun koen.
Nykyisessä demokratiassa tämä ilmenee jopa siten että äänestyspäätöksellä voidaan demokratia kieltää.
Jumala loi pojan eli ihmiskunnan rakkaudestaan, eli jakaakseen rakkauden koska vain jaettu ilo on täydellinen ilo, - vain jaettuna rakkaus täydellistyy. Kukaan ei ole rakas yksin. Vertaa omaisuutta. Jos sinulla olisi miljoonaomaisuus mutta et voisi paljastaa eli käyttää sitä mihinkään, mitä siitä silloin voisit hyötyä, mitä iloa pelkkä tieto sitä toisi varsinkin kun sitä ei voisi käyttää paljastumisen pelossa.
Esim. "Rakkaus ei etsi omaansa" Rakastavan ei tarvitse etsiä mitään, se on täydellinen omassa itsessään ja vetää kumppanin puoleensa.
Vain sen omistat minkä voit jakaa- Selkeyttä
"Tämä on minun työni ja kirkkauteni: ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän aikaansaaaminen."
Kristus sai aikaan kaikien ihmisten ylösousemksen voittamalla kuoleman ja nousemalla ensin itse kuolleista. Iankaikkinen elämä tarkoittaa sellaista elämää, jota Jumala elää. Sen saadakseen ihmisen on tehtävä omakin osuutensa eli otettava vastaan evankeliumi ja kestettävä loppuun asti.
Evankeliumi tiiviisti:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
Ap.t. 8
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
www.mormonit.fi - valistunut
Jospa tuo jumala ei luonukkaan ihmistä, vaan se kehittyi, kun ajaton elämä jonka osa mekin olemme, antoi elämän tuolle esiasteelle ja alkoi kehittymään miljoonien vuosien kuluessa, tälle asteelle missä nyt olemme
On vain yksi ajaton elämä jota kaikki elämä on
Fyysinen elämä on kuitenkin rajallista, joten tuo ajaton ilmenee fyysisten elämien ketjuna alkaen esisiasteelta, ja kehittyen täydellisyyttä kohti, saavuttaakseen tuon ajattoman tietoisuuden.- Selkeyttä
Noin saattaa olla kehitysopin kannalta, eli että luominen tapahtui luonnonlakien mukaan. On olemassa entelekia, joka on luomaton maailmassa jatkuvasti vaikuttava täydellisyyteen tähtäävä piirre. Ukonnollisessa kielessä sitä sanotaan luomiseksi. Se selittää myös kuinka maailmaan on tullut täydellinen olento, jonka henkilapsia ihmiset ovat - uskonnollisesti sanoen. Jumala haluaa saada aikaan kaltaisiaan täydellisiä olentoja lisätäkseen iloa maaimaan.
- kirjautuminen-ei-onnistu
Yhdyn ylläoleviin ajatelmiin -valistunut ja - selkeyttä ja ehdotan että Luomisen ydin on henki. Yksi hengen "kehityshaara" tahtoi poikkeuksen tai näki rakkauden laajentamiseen liittyvän myös omaperäiseen kokeilun ja kehitti fyysisen ilmenemismuodon. Nyt olemme kokemassa tätä fyysistä olomuotoa niin "tosissaan" tai niin totena että Hengen todellinen ydinolemus on unohtunut. Koska Rakkaus ei voi määrätä eikä käskeä mitään on mahdollista myös tällainen "elämä" (Jumala sanoi että jos syöt tästä tapahtuu sitä ja tätä Moos 1) Hän neuvoi muuta ei tehnyt mahdottomaksi?
Oma ajatteluni päätyy aina siihen legendaan että tietoisuus "nukutettiin" (Mooses 1") ja sen jälkeen olemme tässä unessa ja uneksimme olevamme "elossa" Ratkaisu on tämän tilan havaitseminen ja oman unen anteeksiantaminen joka johtaa muistamiseen kuka Minä on
Lähdeteoksena Ihmeiden Oppikurssi - valistunut
Elämä on sama kuin ajaton henki, ajallinen tietoisuus on kehityksen kautta
materiasta syntyisin siten, että kun ihminen oppi kommunikoimaan vähitellen syntyneen puhekielen avulla, niin seirauksena syntyi kien mukainen ajatus. Ajatuksen syntyminen oli hyvä asia, siihen tarkoitukseen johon se oli syntynyt kommunikointiin, joka päiväisten asioiden hoitoon ja informatioon.
Virhe tapahtui siinä, että ajatus alkoi toimia myös ihmisen ajattomalla henkisellä alueella, ja loi sinne tietämättään ajallisen keskuksen, ja nåin
ihminen jäi ajan vangiksi, ja syyn ja seurauksen lain alaiseksi.
Tämä johti siihen että ihminen ajautui paratiisitilasta ulos, ja yhteys kaiken lähteeseen katkesi
SEN seurausta on sitten tämä kaaosmainen kärsimysten ja väkivallan täyttämä maailma - kirjautuminen-ei-onnistu
Selität hyvin... sikäli kun tällainen asia on sanoilla selitettävissä. Puhekielen avulla se on epävarmaa mutta anteeksianto omille ajatuksille siitäkin tuo mahdollisuuden oikaisuun
- eugeniikka
Jumala on debiilin nussija joka luo vajakkeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768