Halonen tahtoi Suomen "kansojen vankilaan"

osaksi Neuvosto-Venäjää. Näin mm. vappupuheessaan 1976, jonka nykyään tietysti kieltää, kuten monet muutkin toimensa, viime kädessä 60-70 vuoden salauspäätöksillään. Vappupuhe ei ollut Hakaniementorilla.

Halosen kaltaiset Suomen vihaajat SAK:ssa ja taistolaissoluissa uskoivat kohta olevansa Neuvosto-Suomen uusi eliitti. Suomen talous ensin lakoilla ylösalaisin, maahan sekasorto ja monialaisella myyräntyöllä sisäinen puolustustahto historian koipusseihin.

Itse Lenin on nimittänyt Venäjää "kansojen vankilaksi".
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Neuvostoliitto kaatui, DDR kaatui ja Saksat yhdistyivät. Stasin kuulustelu- ja kidutuskammiot löydettiin. Stasilaiset - murhaajat, kiduttajat, vakoojat ja ilmiantajat, juoksupojat ja juoksutytöt - tutkittiin paisti Suomessa, jossa tuli Sasi rikollinen presidentiksi. Muualla stasilaiset tuomittiin ja saivat elinikäisen virkakiellon.

Länsitiedustelu toimitti Suomeenkin Stasi-listan. Meillä Koivisto ja SUPO päättivät salata asiat 60 vuodeksi. Siis suomalaisilta salataan. Muualla tiedot ovat edelleen tallella. Mikä on DDR-STASI-KGB:n yhteyshenkilöiden todellinen päätöksentekovapaus? Kaikki koukussa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuokin.tehty.tyhjäksi kirjoitti:

osaksi Neuvosto-Venäjää. Näin mm. vappupuheessaan 1976, jonka nykyään tietysti kieltää, kuten monet muutkin toimensa, viime kädessä 60-70 vuoden salauspäätöksillään. Vappupuhe ei ollut Hakaniementorilla.

Halosen kaltaiset Suomen vihaajat SAK:ssa ja taistolaissoluissa uskoivat kohta olevansa Neuvosto-Suomen uusi eliitti. Suomen talous ensin lakoilla ylösalaisin, maahan sekasorto ja monialaisella myyräntyöllä sisäinen puolustustahto historian koipusseihin.

Itse Lenin on nimittänyt Venäjää "kansojen vankilaksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu