Hiuksia nostattavia uutis-otsikoita

Useita poliisiasemia uhkaa lakkautus. Pakolais-tulijoiden reitin epäillään kasvavan koko Suomen itä-rajan mittaiseksi ja ristiriitaiselta kulostava OECD:n esitys, päiväraha leikkaus parantaa talouden asemaa eu ssa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tottakai poliisiasemat täytyy lakkauttaa. Eihän maalla ole varaa elättää muuten tulijoita. Poliisit ovat valtion leivissä. Oikeasti pitäisi lakkauttaa koko eduskunta ja hallitus. Ei tässä maassa tarvita enää mitään johtoa, eihän se tilannetta muuta yhtään nykyisestä. Nytkin mennään kuin rekka ilman kuskia.

Äänestä

No on vähän jo tragikoominen meininki. Televisiossa radiossa netissä "suvakit" päivittää mitä törkeyksiä Teemu Selänne on kirjoitellut someen ja ihan omilla aivoillaan ajatellut puolustus kannanottona tyttären kaverin raiskaukselle. Nyt on niin likaista jos ajatellaan sivistysvaltion asukukkina maahan väkisin tukeutuvien jotenkin olevan vaaraksi yhteiskunta järjestelmälle mutta jotain pitäisi tehdä ? Päättäjät päivittää kysymysmerkkinä ympyrää eduskunnassa suorissa media lähetyksissä. Sitten idea. Leikataan päivärahoja kantaväestöltä sekä lakkautetaan poliisi.
Mitenhän on järjestäminen itsenäisyyspäivän linnanjuhlat kun poliisia ei enää ole ja olis näky kun Sipilää joku matu panis lompsiessaan autosta sisälle linnaan :D
Sitten niitä kuokkioita olis siellä linnassa niin ettei kerma erottuisi. Eläköön itsenäinen Suomi.

Äänestä

Eilinen farssi Selänteen Twittauksista ja Valavuoren kannanoton jakamisesta paljastivat Suomen median mädännäisyyden. Heti marssitettiin muka "asiantuntijoita" tuomitsemaan. Kai täällä saa nyt sentään joku mielipide asioista olla, etenkin, kun se on enenmmistön mielipide. Väki alkaa olla täysin kyllästyneitä turvapaikkahakijatilanteeseen Suomessa. En ole kuulluut pitkään aikaan , missään muualla kuin mediassa puolustelevia mielipiteitä, ihmiset ovat aidosti syväsi huolissaan ja pelkäävät lastensa puolesta, jopa aikuiset naiset pelkäävät näitä miehiä, jotka liikkuvat aina suurena ryhmänä. Se pelottaa, haluan ehdottomasti katupartioita, jotka vaan puolustavat suomalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi_eno_hyvä kirjoitti:

Useita poliisiasemia uhkaa lakkautus. Pakolais-tulijoiden reitin epäillään kasvavan koko Suomen itä-rajan mittaiseksi ja ristiriitaiselta kulostava OECD:n esitys, päiväraha leikkaus parantaa talouden asemaa eu ssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu