Kokonaistappio 2 miljardia ja veronmaksalle jo 600 miljoonan osuus tästä. Lisää tulee koko ajan ja lopetus 500 miljoonaa!!!
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2016/01/28/paistaisiko-paiva-jo-talvivaaraan/20161089/12
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2016/01/28/paistaisiko-paiva-jo-talvivaaraan/20161089/12
Vastaukset 44
Vanhimmat
Oli juttua juuri siitä.
Saattaapi käydä, että osakkaat saakin rahansa, kun tekevät järjestelyjä.
Omistupohja tulee selliseksi.
Ja alkaa metallit menee markkinoille.
Nythän kaivos pyörii täyttähäkää.
Viherpunikit edelleen itkee siitä.
Mitä se sinuakin haittaa ? Maataloutukiainen, kehitysvammainen.
Saathan sinäkin eläkkeesi kehitysvammankin pohjalta, sanoit.
Jos metallia vielä naamassa, kaivoksistahan sekin tulee.
Osto Homotuhkakuppi, varma sijoitus!
http://m.tori.fi/vi/24201567.htm
Kepulaisista ei ole busineksen tekijöiksi. Pärjäävät vain toisten maksamilla verovaroilla. Talvivaara on jäävuoren huippu koko kepubusineksesta.
tunnet nämä jutut : )))
Ei ministerikään pysty aluepolitiikkaa ilmaiseksi tekemään. Aina sillä on hintansa kun pidetään koko Suomi asuttuna.
Tunnen hankkeen sen pakotettuna maksajana!
Terveisin,
Iso veronmaksaja.
muutakin isoa kuin perse?
Ilmeisesti myös luulot itsestä ovat varsin ylimitoitettuja ja perusteettomia.
Loka-Paulan hanke. Hiivainen vagina haisee vieläkin. Prosessi ei toimi eikä tuota ...eikä kivessä ole nikkeliä.
Kepuli Olli Rehn jakaa nyt vuorostaan rahaa kaikkein eniten tappiota tuottavaan. Viime kerralla sen nimi oli tietenkin Mauri Pekkarinen.
Olli Rehn voi vielä nykyvauhtiaan jakaa tappiollisiin hakkeisiin muutaman vuoden ennenkuin saavuttaa Mauri Pekkarisen tason kansalaisten rahojen tuhoamisessa. Suunta on kuitenkin oikea.
Nimi oli kyllä Jan Vapaavuori
Paula Lehtomäen (keksusta) miehellä oli iso määrä Talvivaaran osakkeita.
Paula Lehtomäen (keksusta) miehellä oli iso määrä Talvivaaran osakkeita. Oliko tämä.Lehtomäki ympäristöministeri antaessaan Talvivaaran toimille erilaisia lupia ?
HO HOO, HO HOO. Lehtomäillä oli € 450.000 euron edes a e 4,00 eli sijoituksen arvo on nyt noin € 3300,- HO HOO, HO HOO. Keskustalaiset osaa WinCapitat.
Kyllä Paula Lehtomäki oli silloin ympäristöministeri, kun mm. hänen alaikäiset lapsensa kävivät Helsingin pörssistä ostamassa sadoilla tuhansilla euroilla Talvivaaran osakkeita. Myöhemmin osakkeet menivätkin sitten nollaan ja Juha Sipilän oli pakko korvata menetykset ottamalla Paula Lehtomäki Neuvottomaksiantajakseen. Myös Neuvottomanantajan palkaa piti nyt pari kuukautta korotta useamma tuhannella eurolla, että perheen sijoitusmokat korvautuisivat nopeammin. Me muut Keput, jotka ministerinsä esimerkin johdattamina ostivat Talvivaaran osakkeita kylläkin jäivät nuolemaan näppejään. Tätä voisi kyllä sanoa vähintäinkin piilokorruptioksi!
Taloussanomien jutusta oli jostain syystä, jäänyt mainitsematta. Että 3,8milj. Oli vasta ensimmäinen erä sopimuksesta. Toinen erä on 12,8milj. Maksetaan myöhemmin. Tämä Taloussanonien uutisointi Talvivaaran tilanteesta. Vaikuttaa vahvasti olevan eräiden puoluetahojen ohjailussa. Terrafamelta ei anneta tietoja. Miten paljon on maksettu yhtiösaneerauksessa olevan Sotkamo Oyj:iin velkoja verovaroista. Eikä Sotkamo Oyj ole julkaisut ajan tasalla olevaa tasetta. Josta asian voisi tarkastaa. Tässä Talvivaara keississä, on vahvaa salailun makua.
Nyt on jälleen se aika vuodesta kun Talvivaaran kaivoshölmöilijä siirtää viime vuoden tilinpäätöksen julkaisua tuokokuulle.
VAHVAA SALAILUA TÄSSÄ TALVIVAARA TOUHUSSA.
Talvivaara on maatalouden kaltainen harrastus, jossa veronmaksaja on erityisen heikoilla ja joutuu maksamaan miljardeja vuodessa näistä toisten harrastuksista.
Maatalousharrastuksessa tuki on vain 75% ja myyntitulo jopa 25% liikevaihdosta, kun Talvivaaraharrastuksessa verotuki on hurjat 85% ja myyntitulo vain 15% liikevaihdosta.
Toisaalta maatalousharrastuksessa verotukimäärä on on jopa 4 000 miljoonaa eruoa, kun kaivosharrastuksessa se on vain noin 200 miljoona vuodessa.
Molemmilla on heikkouksissaan omat erityisheikkoutensa; Maatalousharrastuksessa absoluuttinen tukimäärä on valtava, mutta kaivosharrastuksessa suhtellinen tappio on vielä maatalousharrastustakin järkyttävämpi. Molemmat likaavat ympäristöä yhä ahkerasti.
Eikö kukin voisi maksaa omat harrastuksensa?
Tulemme kuulemaan vielä ainakin 20 vuotta hirveitä uutisia Kepulaisen Talvivaaran tiimoilta.
Tässä viimeisin.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yle-kansanedustajat-ihmeissaan-minne-hupenivat-talvivaara-rahat/5744084
200 miljoonaa piti riittää kahdeksi vuodeksi. Rahat tiukalla jo helmikuun puolivälissä. Mihin kaivoon nämä menevät? Helsingin huumepoliisilleko?
Rahat menivät Kepun Kankkulan Kaivokseen. Siellä on aivan pohjaton kuoppa jonne haudataan lapsiemme nimiin otettua lainarahaa joka päivä yhden perheen omakotitalon verran - joka vuosi 365 omakotitaloa tuhotaan siihen kuoppaan.
Lisäksi Terrafame on maksanut yli 200 miljoonaa Talvivaara Oyj:iin velkoja.
Onko tässä "järjen häivääkään"? Kuinka kauan leikataan, että saadaan rahaa "kankkulan kaivoon", kuka viheltää tämän hulluuden poikki?
YLE uutset:
"Kaivos on viime ajat syönyt runsaat 20 miljoonaa euroa kuukaudessa eli yli 650 000 euroa päivässä. Ratian mukaan tahti tulee vielä kiihtymään.
– Kun ajamme kaivoksen ja metallitehtaan täyteen vauhtiin huhtikuun loppuun mennessä, kuukausittaiset kustannukset lisääntyvät vielä jonkin verran, Ratia kertoo."
Kun Talvivaara saa kaiken toimimaan niin Talvivaara pystyy tuhoamaan vielä enemmän aivan uskomattomia rahamääriä. Valtion on myytävä kaikki muut tuotantolaitoksensa ja syöttämään näistä saadut rahat välittömästi Talvivaaran Molokin kitaan. Joka tätä ei usko on varmasti väärässä. Aprilliä... otetaankin lisää lainaa niin kauan kun ikinä meille myönnetään (posti skriptum: takaisinmaksu ei koske kepulaisia, koska eivät maksa juurikaan veroja).
Filmissä Vanhanen luo "kansallisaarretta".
http://areena.yle.fi/1-2068312
Eihä tuo oo viel mittää. Maatatalououden "moolokinkitaan" 4mrd/vuos paskojen korjaukset. Jo vuodessa ISOPERSEEN JA PERUUKIN, eikä siin van, reh, kal, -kaan perilliset jää kuppauksest elinikääs paitti, ois toi automaatti hoidettu. Onnee vaan kakruille, ja tieten ilman lahjarahaa, SOSIAALITUISTA!!
Eikös tun tlvivaaran voi myydä ulkomaille menestyväksi kaivokseksi naamioiden? Niinhän ne ulkomaisetkin firmat kusee Suomea jatkuvasti silmille, ja tänne jää vain paskat jäljelle, joidenka siivouksen kansa saa loppupeleissä maksella.
Mauri Pekkarinen on Suomen kallein mies. Hän on saanut aikaan maassamme useamman kymmenen miljardin euron jo yksistään suorina tappioina. Kerrannasvaikutuksineen tappiot ovat moninkertaiset. Näistä suorista tappiosta suurimmat ovat Fortumin Siperiainvestoinnit 5 miljardia, Talvivaara 2,5 miljardia, tuulivoimatuki n. 1,5 miljardia ja kymmenet muut satojen ja kymmenien miljoonien välittömät vahingot, kuten Masku tehdastuki, Kemijärven liimapalkkitehdastuki, tuleva Fennovoima (miljardien tappiot tulossa kalliin sähkön vuoksi), Vapon virheinvestoinnit turpeeseen, maataoustukien ja maatalosutuotteiden vientitukien järjestelyt.
Kansalaisten edun mukaista on, että Mauri Pekkarinen ei osallistu enää poliittiseen päätöskentekoon. Samoin kansalaisten edun mukaista on, että Olli Rehn ei noudata muitten kepusatraappien järjettömiä ohjeta ja vaatimuksia (vrt. "heittää hyvää rahaa huonon perään" ja "Suomesta ollaan tekemässä ydinvoiman ulkomuseoa").
Mauri Pekkarinen. Sanoi 17,2-16 oleessa Ylen ajankohtaisohjelmassa. Ettei hän ollut missään Talvivaaraan kohdistuneessa päätöksenteossa mukana. Kepulainen ei petä koskaan ketään. Kyllä ne on kaikki muut jotka pettää.
Keskustan aluepolitiikka on syönyt kaikenlaisina tukina olemattomille yrityksille miljardeja. Näitä Talvivaaroja on meillä ollut satoja, enemmän tai vähemmän tuhlaavia. Yleensä tuet ovat valuneet muutamassa vuodessa yrittäjien taskuihin ja sieltä veroparatiiseihin verottajan ulottamattomuuteen ja velat ovat jääneet velkojien tai valtion maksettaviksi.
Kepu harrastaa aluepolitiikan nimissä holtitonta rahojen tuhlausta.
Tähän kun lisätään ympäristö vaikutukset Talvivaaran osalta. Niin hintalapun suuruutta ei vielä pystytä arvioimaan. Tuntuu käsittämättömältä ettei tällaista hulluutta saada loppumaan.
Hehkeetä. Eikä verovuodoille tehdä mitään.
Missä on perä-pekka? Eikös sen pitänyt joutua vankilaan, ainakin oikeudessa oli, ja korvauksia vaadittiin!? Ja miksei Paula Lehtomäki joutunut vastuuseen toimilupien antamisesta toimimattomalle järjestelmälle? Hänhän oli silloin ministerinä!
Sipilällä on tämä Lehtomäki nyt "neuvonantajanaan" ja Sipilä uutena tulokkaana on täysin kepulien ohjattavissa. Joutui jo nostamaan Lehtomäen palkkaakin yli 12 000 euron per kk.
Joka päivä tulee tappiota lähes miljoona euroa! Lisänä vesistöjen saastuminen.
On siinä kansalaisilla ihmettelemistä pääministeripuolueen saamattomuudesta. Jokainen lapsikin olisi jo ymmärtänyt loptettaa rahanhaaskauksen, jossa syntyy ainostaan luonnon tuhoutumista.
Kaatamalla maahan rikkihappoa junalasti päivässä saadaan kulumaan miljoona euroa joka päivä ja pilattua koko Kainuun vesistöt.
Siis Talvivaaran "prosessi" on rikkihapon kaataminen maahan. Mitähan yhdisteitä sellainen touhu oikein repii maaperästä? Kertoisiko joku asiantuntija.
Ja sen kuka toimittaa rikkihapon, ja mitä se maksaa.
Joka käy Sotkamossa hiihtämässä näkee ladun vartta kulkevan satojen metrien mittaisen rikkihappojunan joka päivä ajanvan ongelmakaivokselle. Lopettaisivat lopultakin kun jo kymmenen vuoden verran on tätä näyttöä annettu.
Aivan tavalliset kansalaiset ovat nähneet jo kymmenen vuotta sitten, että maamme ajautuu vain pahenevaan velkakriisiin rahoittamalla lisävelkaa ottamalla tätä Talvivaaran moniongelmakaivosta. 2000 miljoona euroa olisi jo säästynyt, jos tämä hulluus olisi heti alkujaan lopetettu. Ja jos tämä 2000 miljoona olisi annettu suoraan talvivaaran työntekijöille jokainen 200 olisi saanut 10 miljoonaa euroa!