Raiskauksista kovemmat tuomiot!

On väärin, jos esim. aiempi tappo vähentää väkivaltaisen raiskauksen tuomiota.
Vähätelläänkö naisia, kun annetaan pieniä tuomioita? Alistetaanko naisia pienillä tuomioilla? Väkivaltainen raiskaus on monelle nuorelle naiselle tai tytölle teko, joka pilaa koko loppuelämän ihmissuhteet, ehkä aiheuttaa masennuksen, ja koulu jää kesken, eikä saa töitä enää. Raiskausta käytetään sodissa naisten alistamiseen.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus, mutta onkohan oikealla palstalla?

Äänestä

Oikea palsta, koska täällä puhutaan paljon siitä, että raiskauksiin ei pidäkään puuttua. Onko syy se, että maahantulijat ovat syyllistyneet raiskauksiin?

Jos halutaan kovempia rangaistuksia rikoksista, joihin erityisesti ulkomaalaiset syyllistyvät, niin ollaanko me kaikki silloin rasisteja? Mutta rikollisuus lisää turvattomuutta ja rikoksen uhriksi joutunut kärsii loppuelämänsä.

Pitäisikö kuitenkin etenkin kadulla ja puistossa porukalla tehtävä ryhmäraiskaus ja -koskettelu tehdä sallituksi, jotta emme olisi rasisteja? Haluamme, että kulttuuria rikastetaan.

Äänestä
  • En ole nähnyt kenenkään kirjoittavan, että raiskauksiin ei pidä puuttua. En täällä enkä missään muuallakaan. En todellakaan koskaan.

    Äänestä

Miten tää liittyy maahanmuuttoon? Sinällään samaa mieltä. Ei kukaan ole sitä mieltä että raiskauksiin ei pitäisi puuttua.

Äänestä

Niin Suomessa on tyyli että tapa 2 istu yhdestä. Hakkaa ja raiskaa istut vaan toisesta...saa alennusta mitä enmmän tekee rikoksia. Mutta jos varastaa leivän nälkään, saa vuoden ehdotonta.....

Äänestä

Syyskuussa joensuulainen nainen kertoi tulleensa kolmen tummaihoisen miehen pahoinpitelemäksi. Naisen mukaan miehet olivat kaataneet hänet maahan Joensuussa Torikadun ja Yläsatamakadun risteyksen lähettyvillä ja häntä oli lyöty nyrkillä kasvoihin. Poliisi tutki tekoa pahoinpitelynä. Nainen ei käynyt lääkärissä hoitamassa vammojaan.

Kontiolahtelainen nainen ilmoitti joutuneensa raiskatuksi samana yönä 11.–12. syyskuuta Joensuussa Rauhankadun hautausmaan lähettyvillä. Nainen kertoi poliisille, että tekijä oli 20–40-vuotias, tummaihoinen ja rastatukkainen. Terveydenhuollon tekemät tutkimukset eivät vahvistaneet naisen joutumista raiskatuksi.

Syyskuun 21. päivä juukalainen nainen kertoi poliisille, että kaksi ulkomaalaisen näköistä miestä raahasi hänet pusikkoon Joensuussa Sirkkalan junaradan viereiseltä hiekkatieltä. Naisen mukaan miehet olivat säikähtäneet lähellä ajaneita pyöräilijöitä ja poistuneet paikalta. Juukalainen osasi kertoa tekijöiden tuntomerkeistä ainoastaan sen, että he olivat tummaihoisia ja pukeutuneet tummiin vaatteisiin. Nainen ei käynyt hoitamassa vammojaan terveydenhuollossa. Poliisi tutki tapausta raiskauksen yrityksenä.

Nyt poliisi on keskeyttänyt kaikkien tapausten tutkinnan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnioittakaa.naisia kirjoitti:

On väärin, jos esim. aiempi tappo vähentää väkivaltaisen raiskauksen tuomiota.
Vähätelläänkö naisia, kun annetaan pieniä tuomioita? Alistetaanko naisia pienillä tuomioilla? Väkivaltainen raiskaus on monelle nuorelle naiselle tai tytölle teko, joka pilaa koko loppuelämän ihmissuhteet, ehkä aiheuttaa masennuksen, ja koulu jää kesken, eikä saa töitä enää. Raiskausta käytetään sodissa naisten alistamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu