Lapsesta saakka uskonasiat ovat kiihottaneet mieltäni. Luin Raamattua ja ihmettelin, miksi Jumala on niin ilkeä. Jotkut aikuiset kertoivat minulle, että Jumala on rakastava ja Jeesus ihana. Uutta testamenttia lukiessani huomasin, ettei se Jeesuskaan ollut sellainen hahmo, jota haluaisin rakastaa. Koin, että en kuulu Jumalan heimoon.
Aikuisena tutkin taas Raamattua ja luin sen läpikin. Koin tarvetta löytää aito henkisyys ja liityin kirkkoonkin hetkeksi aikaa. Pian huomasin, etten voinut tarjota mitään kirkolle tai seurakunta minulle. Kohtasin vain tapakristittyjä tai päästään sekaisin olevia ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskoivat, että Raamatun jumala on puhdas rakkaus.
Monet asiat loksahtivat päässäni yhteen muutaman vuoden aikana. Se kuulosti aluksi hurjalta, mutta lopulta ymmärsin, että kristinuskon jumala onkin todellinen pahuus, jota tulee välttää. Koen, että paratiisin käärme, ihmisten tiedon tuoja, on todellinen korkein jumala. Hänellä on monia nimiä: Saatana tai Lucifer. Ihmiset on lapsesta saakka opetettu pelkäämään niin kovasti jo Saatanan ajatusta, etteivät he kykene näkemään hänen todellista kirkkauttaan.
Lucifer on antanut minulle rauhan. Se ei ole maailmallista, teennäistä rauhaa. Perusteellinen itsetuntemus, johon kuuluu sivistys, rakkaus ja itsensä kehittäminen monilla tavoin. Myös tietynlainen rukouselämä: Rukoilen muutaman kerran viikossa tiettyjä alempia jumaluuksia ja toki Luciferiakin. Pimeyden takaa avautuvat kasvot ovat rakkaudelliset, mutta kaikki eivät tohdi niitä lähestyä. Kaikki kunnia siis totuuden jumalalle, Luciferille!
Aikuisena tutkin taas Raamattua ja luin sen läpikin. Koin tarvetta löytää aito henkisyys ja liityin kirkkoonkin hetkeksi aikaa. Pian huomasin, etten voinut tarjota mitään kirkolle tai seurakunta minulle. Kohtasin vain tapakristittyjä tai päästään sekaisin olevia ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskoivat, että Raamatun jumala on puhdas rakkaus.
Monet asiat loksahtivat päässäni yhteen muutaman vuoden aikana. Se kuulosti aluksi hurjalta, mutta lopulta ymmärsin, että kristinuskon jumala onkin todellinen pahuus, jota tulee välttää. Koen, että paratiisin käärme, ihmisten tiedon tuoja, on todellinen korkein jumala. Hänellä on monia nimiä: Saatana tai Lucifer. Ihmiset on lapsesta saakka opetettu pelkäämään niin kovasti jo Saatanan ajatusta, etteivät he kykene näkemään hänen todellista kirkkauttaan.
Lucifer on antanut minulle rauhan. Se ei ole maailmallista, teennäistä rauhaa. Perusteellinen itsetuntemus, johon kuuluu sivistys, rakkaus ja itsensä kehittäminen monilla tavoin. Myös tietynlainen rukouselämä: Rukoilen muutaman kerran viikossa tiettyjä alempia jumaluuksia ja toki Luciferiakin. Pimeyden takaa avautuvat kasvot ovat rakkaudelliset, mutta kaikki eivät tohdi niitä lähestyä. Kaikki kunnia siis totuuden jumalalle, Luciferille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paljon onnea vaan valitsemallasi tiellä!
Olet oikealla polulla vaikka Saatana ei edusta pimeyttä vaan valoa (Lucifer = Valontuoja) ja totuutta (sanskritiksi kaikki nimen Saatana variaatiot tarkoittavat totuutta). Itselläni on melkolailla samanlainen menneisyys. Olin kristitty muutama vuotta, sitten aloin lukemaan muitakin kuin kristillisiä kirjoituksia ja löysin Raamatusta suuria virheitä sekä muutamien väitteiden alkuperäisen lähteen jota ei Raamatun kirjoittajat muistaneet mainita teoksessaan.
Olet oikeassa, että kristinuskolla ei ole henkisyyden kanssa mitään tekemistä. Rukoilu ja ristin kaltaiset symbolit ovat täysin voimattomia. Kristittyjen rukoukset ovat ulkoaopeteltuja löpinöitä tai tilannesidonnaista matelua jossa toivotaan, että "Jumala" antaisi armoa palvelijalleen. Useimmiten kuin rukous ei toteudu kristitty pyrkii unohtamaan koko asian tai selittelee sitä itselleen.
Kristinuskon käyttövoimana toimii pelko ja tietämättömyys. Jos et pelkää kuvitteellista tulijärveä ei sinulla ole mitään syytä olla kristitty.
http://www.joyofsatan.org/
http://www.angelfire.com/empire/serpentis666/Name_of_Satan.html
Hengellisen satanismin ideana on tulla jumalaksi voimameditaation kautta:
http://www.angelfire.com/empire/serpentis666/Satanic_Meditation.html
Muistuupa mieleen eräs henkilö, joka oli ollut nuorena uskossa, hän oli uskovaisen perheen lapsi, ja sitten hän myöhemmin alkoi leikkiä Saatanan kanssa. Hän sekaantui hevy rockiin, new ageen, buddhalaisuuteen ja moniin muihin omituisiin juttuihin. Hänestä tuli henkivaltojen orja, riivattu ihminen.
Lopulta hän kyllästyi siihen, kun hänen täytyi joka päivä suorittaa tiettyjä saatananpalvontarituaaleja tuntitolkulla. Jos hän ei suorittanut niitä rituaaleja, hänelle tuli voimakas päänsärky, unettomuutta ja muita omituisia oireita. Hän halusi päästä eroon Saatanan vaikutuksesta.
Sukulaiset rukoilivat hänen puolestaan ja lopulta seurakuntakin rukoili, mutta mikään ei auttanut, hän ei vapautunut. Ihmiset, jotka rukoilivat hänen puolestaan kertoivat, että hyvin inhottava henkivalta oli yrittänyt hyökätä rukoilijoiden kimppuun.
Saatana oli ottanut tuon henkilön ajatusmaailman, mielikuvituksen ja tahtomaailman hallintaansa. Hän ei enää muistanut mitään positiivisia mielikuvia aikaisemmalta uskossaolo ajaltaan. Hänellä ei ollut positiivisisa muistikuvia Jumalasta, Jeesuksesta, tai uskovaisista. Saatana oli täyttänyt hänen ajatusmaailmansa myrkyllä ja omilla valheillaan.
Minulla oli tilaisuus seurata hänen tilannettaan muutaman kuukausen ajan. Hän ei saanut apua mistään mutta tilanne jäi kesken, en tiedä, mitä hänelle nyt kuuluu.
Näkisin, että kyseinen henkilö oli ajautunut elämässään tietynlaiseen merkittävään kulminaatiopisteeseen. Tuollainen hetki on tärkeä ihmisen elämässä: Osa jatkaa aikaisemmalla tiellään, osa muuttaa tiettyjä tapojaan ja osa tekee täyskäännöksen. Parhaassa tapauksessa henkilö kykenee tekemään sisäisessä ja ulkoisessa maailmassaan eräänlaisen fuusion, jossa hän sulauttaa yhteen tiettyjä vastakohtaisina pidettyjä elementtejä. Tämä kasvun hetki voi myös olla etenkin nuorella ihmisellä vaarallinen - mikäli hän epäonnistuu tuossa prosessissa, hänen psyykkeensä voi kuormittua kohtuuttomasti ja ikävälläkin tavalla. Mikäli hän taas jatkaa aikaisemmalla tiellään, on edessä taantuma ja entistä voimakkaampi takertuminen turvallisina pidettyihin arvoihin. Jos hän muuttaa suuntaa, hän löytää edestään jossain vaiheessa samat ongelmat, joskin muuntuneina. Tuollaiselle prosessille on vaikeaa antaa mitään yleispätevää neuvoa tai ohjetta oikein toimimiseen. Olisi ainakin hyvä, jos henkilöllä olisi yksi tai useampia luotettavia ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella häntä tuollaisen kasvutapahtuman ohi - sillä huomattavaa on, että useimmat ihmiset eivät koskaan kehity.
Minusta tuntuu, että sinä et ymmärtänyt, mistä tuossa oli kysymys, mutta ei se mitään, harvoinhan ihmiset loppujen lopuksi ymmärtävät.