Suomen valtiovarainministeriössä on laskettu, että ainoastaan 3 000 000 matua voi paikata Suomen työvoimapulan ja kääntää maan jälleen nousu-uralle. Luvut on kuitenkin pidetty salassa, jotteivat kansalaiset hermostu. Samasta syystä vuonna 2015 puhuttiin vain 30 000 matusta, kun kaikki ryhmät mukaanlukien - perheenyhdistämiset jne. - todellinen luku oli noin 100 000. Hallitus haluaa edetä vähän kerrallaan, kuitenkin tuplaten joka vuosi todellisen matumäärän.
Suomi tarvitsee välittömästi 3 000 000 matua lisää
Veikkajk
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Työvoimasta ei varmasti olisi pulaa mikäli 3 miljoonaa matua tänne saadaan. Mutta siinä tilanteessa olisi kuitenkin tosiasiassa 3 miljoonaa elättiä, jotka toiveikkaasti odottavat, että raha tippuu sossusta. Valitettavasti työtä tekevä koulutettu kansanosa lähtee matalamman verotuksen maahan työtä tekemään tässä tilanteessa. Sitten on 3 miljoonaa elätettävää kadulla Suomessa. Suvakit heille yrittävät hiki otsassa kuitenkin vielä tällöinkin jotain köyhäin soppaa tarjota.
Eikun se luku oli 30 miljoonaa. Sieltä olisi paljon vielä tulossa.