Meilläkin vanha sukutilamme maakarttojen mukaan oli 1939 kantatilaa lohkomatta 735 ha ja lohkottua (vuokrattua aikaisemman 1922 perikunnan pesästä), ilman lainhuudatusta 116 ha. (Maamittaushallituksen karttatoimisto ja XX kunnan manttaalirekisteritiedot 1939)
Näyttää sitten välillä 1946-48 tilan kokonaispinta-ala vähentyneen 597 hehtaariin, eikä ole tehty mitään myyntiä suvun toimesta. Vähennys 254 hehtaaria kolmessa vuodessa!
Sitä vastoin sukumme alueille on 1947-1950 näköjään tullut Tuppuraisia ja Tappuraisia viidellä noin 60 ha tiloilla. Niihin on liitetty lisää rajoilta seurakunnan maata muutamia kymmeniä hehtaareita ja valtion joutosuota Aitanevalta, sekä Mäntykankaan yhteismetsää, jossa isoisällä oli omistusta vielä 1945. Kaikki tulijat ovat olleet ns evakoita.
Isoisäni merkintöjen mukaan hän on saanut noin 30% vuoden 1939 pellon hintatasosta korvausta. Se on siis se varkaus, jonka evakoille tehtiin! Jokainen tajuaa, että 1948 pellon hinta oli viisinkertainen maksettuun varkaushintaan! Evakot siis saivat sukumme maita 20% käyvästä arvosta valtion kanssa varastamalla ja ryöväämällä lain turvin! Osa oli maksettu vielä obligaation tapaisella talongilla, jonka arvo lunastushetkellä 1952 oli nolla! Inflaatio 8- 15 % oli sen syönyt viidessä vuodessa.
Moniko evakko nyt suostuu samaan? Kyllä me ostamme!

Vastaukset 7
Vanhimmat
EI sitten tullut pieneen mieleesi, että sen aikuisen suomalaisen ja tietenkin Neuvostoliittoa johtavien R Y S S I E N mielestä Suomen koko valtio hävisi sodan.
(hopeamitalin saaminen on uudempi keksintö)
Sehän merkitsi sitä, että tappion olin kärsittävä koko suomen kansa niin kuin oli osallistuttava myös sotakorvausten maksamiseen.
Maatalous eikä maanomistajat olleet silloin erityisasemassa! (kuten nykyisin)
Odottelehan vaan kun Sipilä pösilö & kok.-kumppanit ryhtyvät jakelemaan maita näille maahantunkeutujille, että NE, uudet kunniakansalaiset ilmastonmuutoksen myötä ryhtyvät viljelemään taateleista ja muita "ETELÄN HETELMIÄ" Pohjanmaan pelloilla ja kosteikoissa.
Mäntykankaan
Ja kuitenkin esi-isäsi ja äitisi ovat saaneet maata vain selänpituuden !
Kylläpä on käynyt kopelösti !
Siinähän kävi hyvin. Jos rajantakaiset ystäväsi olisivat tulleet jakamaan niin kulakki-sukusi olisi päättynyt siihen. Ei olisi sinunlaista narisijaa ruikuttamassa!
nuorisoevakkoja
suvullemme
kumppani3