Ihmisen liikkumisen tarina oli ennen tällainen: makasi sängyssä, konttasi, käveli, pyöräili, ajoi autoa, käveli, konttasi, makasi sängyssä.
Nykyään tarina on tällainen: makasi sängyssä, konttasi, käveli, pyöräili, pyöräili, pyöräili, kaatui ja teki valituksen, kuinka mahdoton kaupungissa on pyöräillä.
On olemassa yksi paikka, jossa kehenkään ei koskaan satu.
Paikka löytyy tulevaisuutta hahmottavista havainnekuvista. Niissä mummo ei makaa maassa, lastenvaunut eivät juutu loskaan, eikä sekakäyttäjä järsi lapsiperheen piknikhuopaa.
Mainostoimisto N2 on teettänyt kuvia tulevaisuuden Töölönlahdesta. Niissä isä hymyilee, vaikka sillä on sylissään kaksi lasta; luova luokka tanssii rannalla, ja talvikin on niin onnistunut, että lapset voivat luistella hiihtävien aikuisten seassa.
Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston havainnekuvissa Hämeentiellä on aina kesä; kaupunkibulevardin varrella solisevaan puroon kukaan ei ole sammunut; pyöräilijä noudattaa liikennesääntöjä; kukaan ei tee töitä, ja tuo avaruuspuvussa bulevardia pitkin kävelevä urpokaan ei ole sekakäyttäjä, vaan menossa Tekesiin.
Helsingistä pyritään nyt tekemään havainnekuvaa.
Uudessa kaupunkisuunnitelmassa Helsinki ympäröidään bulevardeilla niin, että siinä missä ennen oli Länsiväylä, on pari puuta, entistä pahempi ruuhka ja rivi kerrostaloja, joiden asukkaat kysyvät toisiltaan, kenen persehatun idea oli muuttaa tänne.
Hämeentietä rauhoitetaan yksityisautoilulta, koska joku päivä pyöräilijällä voi ehkä olla kiire jonnekin, jossa häntä kaivataan.
Helsingin suunnitelmat ovat saaneet lähikuntien päättäjät raivostumaan, koska he haluavat Helsinkiin nopeasti ja nyt he pelkäävät joutuvansa pohtimaan ruuhkissa normaalia pidempään, miksi asuvat Vantaalla.
Pyöräilijätkin ovat pettyneitä, koska pyöräilijät ovat pettyneitä niin kauan kuin jossain on katu, jossa mummo saa pelätä Saabissaan pyöräilijää.
Hämeentietä rauhoitetaan yksityisautoilulta, koska joku päivä pyöräilijällä voi ehkä olla kiire jonnekin, jossa häntä kaivataan.
Juuri tuo kaikkien ärsyyntyminen on parasta mahdollista kaupunkia. Kaupunki on paikka, jossa muiden valinnat ärsyttävät; jossa itse tekisi kaiken toisin, ja jossa yhden yhteisöllisyys on toisen helvetti.
Ei kaupunki ole paikka, jossa terveiden ihmisten elämä on tehty mahdollisimman helpoksi. Ei kaupungin pidä olla esteetikon, hipin tai autoilijan haavekuva.
Kaupunki on kasa ristiriitaisia, rumia ratkaisuja, joita hyödyntää. Makkaratalon makkaroiden alla voi olla sateen suojassa. Stora Enson talosta voi puhua, jos ei ole enää mitään sanottavaa. Autoilijan kuuluu etsiä kiroillen parkkipaikkaa, pyöräilijän itkeä sohjossa keskisormi pystyssä, ja Töölönlahti on se omituinen, vähän sottainen paikka, jonka arvo on siinä, että sen käyttötavat löytyvät hiljalleen, ilman mainostoimistoa.
Nykyään tarina on tällainen: makasi sängyssä, konttasi, käveli, pyöräili, pyöräili, pyöräili, kaatui ja teki valituksen, kuinka mahdoton kaupungissa on pyöräillä.
On olemassa yksi paikka, jossa kehenkään ei koskaan satu.
Paikka löytyy tulevaisuutta hahmottavista havainnekuvista. Niissä mummo ei makaa maassa, lastenvaunut eivät juutu loskaan, eikä sekakäyttäjä järsi lapsiperheen piknikhuopaa.
Mainostoimisto N2 on teettänyt kuvia tulevaisuuden Töölönlahdesta. Niissä isä hymyilee, vaikka sillä on sylissään kaksi lasta; luova luokka tanssii rannalla, ja talvikin on niin onnistunut, että lapset voivat luistella hiihtävien aikuisten seassa.
Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston havainnekuvissa Hämeentiellä on aina kesä; kaupunkibulevardin varrella solisevaan puroon kukaan ei ole sammunut; pyöräilijä noudattaa liikennesääntöjä; kukaan ei tee töitä, ja tuo avaruuspuvussa bulevardia pitkin kävelevä urpokaan ei ole sekakäyttäjä, vaan menossa Tekesiin.
Helsingistä pyritään nyt tekemään havainnekuvaa.
Uudessa kaupunkisuunnitelmassa Helsinki ympäröidään bulevardeilla niin, että siinä missä ennen oli Länsiväylä, on pari puuta, entistä pahempi ruuhka ja rivi kerrostaloja, joiden asukkaat kysyvät toisiltaan, kenen persehatun idea oli muuttaa tänne.
Hämeentietä rauhoitetaan yksityisautoilulta, koska joku päivä pyöräilijällä voi ehkä olla kiire jonnekin, jossa häntä kaivataan.
Helsingin suunnitelmat ovat saaneet lähikuntien päättäjät raivostumaan, koska he haluavat Helsinkiin nopeasti ja nyt he pelkäävät joutuvansa pohtimaan ruuhkissa normaalia pidempään, miksi asuvat Vantaalla.
Pyöräilijätkin ovat pettyneitä, koska pyöräilijät ovat pettyneitä niin kauan kuin jossain on katu, jossa mummo saa pelätä Saabissaan pyöräilijää.
Hämeentietä rauhoitetaan yksityisautoilulta, koska joku päivä pyöräilijällä voi ehkä olla kiire jonnekin, jossa häntä kaivataan.
Juuri tuo kaikkien ärsyyntyminen on parasta mahdollista kaupunkia. Kaupunki on paikka, jossa muiden valinnat ärsyttävät; jossa itse tekisi kaiken toisin, ja jossa yhden yhteisöllisyys on toisen helvetti.
Ei kaupunki ole paikka, jossa terveiden ihmisten elämä on tehty mahdollisimman helpoksi. Ei kaupungin pidä olla esteetikon, hipin tai autoilijan haavekuva.
Kaupunki on kasa ristiriitaisia, rumia ratkaisuja, joita hyödyntää. Makkaratalon makkaroiden alla voi olla sateen suojassa. Stora Enson talosta voi puhua, jos ei ole enää mitään sanottavaa. Autoilijan kuuluu etsiä kiroillen parkkipaikkaa, pyöräilijän itkeä sohjossa keskisormi pystyssä, ja Töölönlahti on se omituinen, vähän sottainen paikka, jonka arvo on siinä, että sen käyttötavat löytyvät hiljalleen, ilman mainostoimistoa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.