Kunnanvaltuusto määräsi lapset puhumaan saksaa rangaistuksen uhalla
Verkkouutiset - La, 30/01/2016 - 14:39
Sveitsiläiskunta vaatii, että peruskoulun oppilaat puhuvat saksaa. Saksaa puhumattomien lasten vanhemmat joutuvat maksamaan sakon.
Sveitsin Egerkingenin kunnanvaltuuston päätöksen mukaan kunnan peruskoulua käyvien koululaisten, jotka eivät puhu saksaa, on suoritettava kymmenen tunnin mittainen saksankurssi.
Kurssi maksaa noin 490 euroa. Koululaisten vanhempien on maksettava kurssi omasta pussistaan.
Asiasta kertoo Oltner Tagblatt, jonka mukaan jopa 70 prosenttia luokista koostuu maahanmuuttajataustaisista lapsista.
Kunnanvaltuusto muokkasi lastentarhaa ja peruskoulua koskevia ohjesääntöjään. Uusien sääntöjen mukaan saksankieli tai paikallinen saksankielen murre ovat pakollisia kieliä.
Niille lapsille, jotka eivät noudata uusia sääntöjä, annetaan ensin suullinen varoitus. Rikkomuksen toistuessa seuraa kirjallinen varoitus. Kolmannen kerran jälkeen lapsi passitetaan kymmenen tunnin maksulliselle kielikurssille.
– Ei voi olla niin, että sveitsiläislapset marginalisoidaan, sanoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johanna Bartholdi.
SUOMESSA PUHUTAAN SUOMEA TAI RUOTSIA
MAASSAMAANTAVALLA
1
<50
Vastaukset 1
Kommenttina otsikkoosi, että vasta 1992 alkuperäiskansamme saamelaisten kieli sai virallisen aseman. Edelleen monilla saamelaislapsilla ei ole mahdollisuutta käydä koulua omalla kielellään. Suomessa kyllä puhutaan muutakin kuin suomea tai ruotsia, mutta aika vähän kielivähemmistöjen oikeuksista on piitattu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 951586
- 721254
- 901212
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois275997- 95929
- 40904
- 49777
- 80765
- 55753
- 45695