Oli se yhtä karmean näköinen kuin tarinat kertovat, vaikutti myös uhkaavalta, ei ilmeisesti pitänyt ihmisistä
Kyyläsin hetken maahanmuuttokriitikkoa kadulla
perusjarno
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minkäs sille voi jos naama on petolinnun perse, ja luonne on vino.
Mutta ei niin ruma naama, että täytyisi naamioitua, kuten suvakkien...ja luonnekin on sen verran suorassa, ettei joudu kulkemaan kumiluoti silmässä.
Rasistin naamaa ei perseestä erota
Sen minä kyllä uskon että hyysäriämmä kyttää ihmisiä. Sehän on ollut vittumaisten juoruilevien kyylä-ämmien tapa jo aikojen alusta asti.
Höpsista, minä olen söpö pieni nainen. Minä diggaan ihmisistä ja ihmiset minusta. En vaikuta mitenkään uhkaavasta, pikemminkin houkuttelevalta. En kuitenkaan diggaa paviaaneista.
Laita kuva tai ei uskota
Miksi haluat kuvan paviaaneista?
Ei niistä digata.
Paviaanit eivät ainakaan raiskaa, ovat kivoja
Painunu kyylämään,-mitä muslimit tekevät-kun potkivat syytöntä kristittyä ojaan sytyttämäänsä nuotioon, koko kylän väen töllöttäessä ympärillä, akoilla pikkupenikatkin sylissään !!!
SAATANA,että hyyssääjät ovat samanlaisia elukoitakin pahempia pirunriivattuja !!!
Sitten nousit keppihevosesi selkään ja laukkasit kotiin äidin luo.
Tuo yllä oleva keppihevosista houriva trolli pyörii palstalla 24/7