SDP:n eduskuntaryhmän verovastaavan Timo Harakan mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk) syyllistyy tekopyhyyteen arvostellessaan sähköverkkoyhtiö Carunan verosuunnittelua vastenmieliseksi.
SÄHKÖLASKU 1400, DEMARIT HUUTAA, SIPILÄN SYY ?
HARAKANVIIMEINEN
2998
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei demarit huuda, vaan Harakka. Siinä on suuri ero.
Kuka valmistelikaan armahduslakia?
SDP järjesti tämänkin lahjan. SDP leikkasi näin ovelasti palkkojamme.
Kansa ei kiitä 14 prossan kannatus..
Niin on miltä näyttää joten sanokaa mitä sanotte mutta Sipilän syy se on. Kaikki on sen syytä. Ihan kaikki.
Minä kyllä veikkaisin Putinia ja Venäjää perimmäiseksi syylliseksi.
Ennen matu-laumoja kukaan ei ollut kuullutkaan Carunasta.
Tuo oli kyllä hyvä ;D
hallituksen taitamattomuus suurin syyllinen, kuka keksi että siirtolinjat on korjattava yhdessä yössä ei sellaiseen ole mitään tarvetta..
Kyllä se sille aika oleellinen on sille, jolla sähköt on poikki 30 asteen pakkasella sähkölämmitteisessä talossa ;D
Ei olekaan. Maanilveilijät ja omistajat on velvoitettava siivoamaan sähkölinjojen vieret puistaan. Niin helpolla se homma ratkeaisi eikä mitään maakaapelointia tarvittaisi
pitää lailla varmistaa varalammitys, se tulisi paljon halvemmaksi..
Totta, mutta lainsäätäminen on ylivoimaista, tai järkevien lakien säätäminen on mahdotonta nykypolitikoilta, kuten on saatu nähdä ja kuulla. Pakko sitä ja pakko tätä, mutta kun on perustuslain kanssa ristiriidassa, ja selvityksiähän ylimieliset älykköpolitikkomme eivät tee, tosin onneksi tuollaiset asiaankuulumattomat turhat "pakkolait" eivät etene.
pakkoja pitänyt alkaa purkaa oikein urakalla !
Sipilä on typerä. Pakkolaki- ym. jankkauksineen voisi tajuta nyt vaan, että halpatyömaiden kanssa ei kannata lähteä kilpailemaan halvalla työvoimalla; parempi kilpailuetu olisi teollisuudelle vaikka edullinen ja luotettavasti toimitettu sähkö.
Sähkön hinta on 2-kertaistunut 2000-luvulla, palkat ja tulot ei. Se on taloutemme ongelman perus-syy. Ostovoima tippuu ja kaiken taloudellisen toiminnan kilpailukyky on kärsinyt energian hinnan noustessa.
http://is11.snstatic.fi/img/468/1454385890790.jpg
Parhaiten Suomen taloutta korjaisi vaikka sähkön verojen merkittävä lasku tai ylipäätänsä jos sähkön hinta puolitettaisiin.
Väitä siis demarina sähköhinnan nousun olevan Sipilän syy. Onko Harakka opettnut sinulle prosenttilaskentaa?
Ihanko oikeasti sulla noin heikolla luetun ymmärtäminen ?
Niinpä näyttää taas unohtuvan että Demarit oli kokoomuksen kanssa myymässä Suomen sähköverkkoa pääasiassa ulkomaalaiselle firmalle.Tämä tapahtui Jyrki Kataisen hallituksen aikana.Demarit olisivat voineet tehä siitä hallituskysymyksen ,mutta eipä tehneet ?????????????????
Sähköverkon myynnistä varoittivat silloiset oppositiomiehet Sipilä ja Soini.
Urpilainen, siis demarien oikeisto, eli Lipposlaiset oli samoilla linjoilla silloin, ja siitähän se alamäki silloin demareilla alkoi. Nyt ovat toivottavasti oppineet, että ei voi kaikki olla Suomessa oikeitopuolueita.
nuijittiin maanrakoon ja syystä !
pysyvät, sanovat kynäkyselyt mitä tahansa..
Fortum myytiin missä silloin oli nämä demarit?
puunpolttokielto niin homma alkaa olla paketissa..
Olimme Antonon kansaa silloin SAUNASSA kun sorvattiin kauppoja Hallituksessa.
Sähkön siirtohintojen korotusten taustalla on sähkömarkkinalain uudistus muutama vuosi sitten. Uudistus oli hallituksen vastaus myrskyvahinkojen aiheuttamaan kansalaisten tahtoon parantaa sähkön toimitusvarmuutta ja vähentää häiriöalttiutta. Verkkoyhtiöiltä vaadittavien investointien suuruus tällä ja ensi vuosikymmenellä on kokonaisuudessaan miljardiluokkaa..
Pystytään faktoissa, vaikka kuinka kävisi hermoon ja ei mene toiveiden mukaan. Politiikka näyttää olevan kuin toinen hölmöys, että kun uskontojen takia käydään suurimmat sodat, niin kyllä se näyttää olevan politiikankin suhteen.
Kaikki puolueet töpeksii joskus, ja sille ei voi mitään, mutta arvot ratkaisee ja se visio minkälaisessa maassa haluamme asua.
Suomessa on palkansaajien puolue SDP, työnantajapuolue kokoomus, maanviljeliä puolue Keskusta, ja se on runko.
Persut on oikeisto, vihreät sekä että, vasemmisto että oikeisto, kristilliset oikeisto, ruottalaiset oikeisto, vasemmisto on työväepuolue.
Ihan oikein kun ajavat oman ideologian mukaista politiikkaa.
Faktat on että kuten tunnettua, niin Kokoomus ja oikeisto on yksityistämässä kaiken mahdollisen.
Vasemmistopuolueet vastustavat valtion yritysten ja laitosten yksityistämistä.
Onko Harakalla mitään hajua mistään asioista, eihän toimittajat mistään oikeista asioista mitään tiedä.
ei kaikki ole kotona..