Taas poliitikko on päästänyt aivopierun ja ehdottaa Suomen ja Ruotsin valtioliittoa. Pari kuukautta sitten niin teki Väyrynen ja nyt Vanhanen sortuu samaan pelleilyyn.
Nähtävästi Matti kaavailee EU:n hajoamista, koska muutenhan liitto olisi turha? Mutta jos niin tapahtuu, niin seuraavana olisi Pohjois-Euroopan Unioni vuorossa. Ja sitten Skandimaiden Unioni. Ja vasta sitten voisi tuo svekoutopia olla mahdollinen.
Kuitenkin koko ehdotus osoittaa järkyttävällä tavalla eliittimme epäisänmaallisuuden ja jopa maanpetturuuden! Suomen itsenäisyys on lunastettu suurella määrällä verta ja hikeä. On halveksittavaa ehdottaa, että se kaikki olisi ollut turhaa ja liittää Suomi takaisin Ruotsin alusmaaksi. Juuri siitähän olisi kysymys valtioliitto-termistä huolimatta!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehdotuksen tekee kaikkein mahdottomammaksi se, että Ruotsi ei koskaan suostu siihen! Koska riikit eivät varmasti suostu puolustamaan Suomen itärajaa.
Lisäksi jos EU hajoaa, niin Ruotsi tietysti ENSIN liittoutuisi skandiveljiensä kanssa. Ja mihin he suomalaisia tarvitsisivat? Päinvastoin! Suomi olisi siinäkin tapauksessa mitä mainioin puskurivaltio Venäjää vastaan.
Vanhanen on joutunut myöntymään pakkoruotsittajien liekaan, kertoo paljon ajasta.
Uuden Suomen haastattelussa Vanhanen on pantu sanomaan, ettei ole enää purkamassa pakkoruotsia. Se kertonee siitä, miten keskustajohto on sidottu asiassa.
Vanhasen löysi Perheyritysten liittoon nykyinen ministeri Anne Berner. Perheyritysten liitossa on suuri suomenruotsalainen jäsenistö.
Vanhasen ansioksi voidaan laskea se, että hänen pääministeri-kaudellaan YO-pakkoruotsi poistettiin. Tosin syynä ei olut mikään muu, kuin Lukiolaisten Liiton massiivinen voimannäyte.
Huvittavimman kommentin Matti antoi, kun häneltä kysyttiin, miksi RKP otettiin taas kerran hallitukseen! Matti vastasi todella oudolla tavalla: " Jos en olisi Keskustan jäsen, niin olisin RKP:n jäsen"!!??
Totuushan on, että suomalainen rasistipuolueen kannattajana on sama, kuin juutalainen kannattaisi natsipuoluetta! ;-)
Keskustan poliitikot eivät muista että ruotsalaiset puolustavat pohjoismaita viimeiseen suomalaiseen.
Itse he eivät sotaan lähde. Tosin eivät surutkaan.
Arvatkaapa, mikä olisi valtioliiton pääkaupunki? Maantieteellisesti joko Turku tai Tukholma. Eli varmasti Tukholma!
Ruotsalaiset tuskin suostuisivat lopettamaan monarkiaansa, joten Ruotsin kuninkaasta tulisi suomalaistenkin muodollinen päämies. jne. jne.
Miltä kuulostaa!? Tuleeko mieleen aika ennen vuotta 1809?
Ainoa hyvä puoli olisi se, että kielipolitiikka tietysti yhtenäistettäisiin samassa valtiossa. Riikit eivät koskaan hyväksyisi suomea Ruotsin toiseksi pääkieleksi, joten Suomi muuttuisi yksikieliseksi.
Ps. Tosin olen varma, että valtioliitto-tilanteessa svekot ja varsinkin surutahot vaatisivat Suomen pysymistä "kaksikielisenä".