Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset ilmoittivat heti kärkeen olevansa yhtä mieltä siitä, että Ylen tehtävät ja rahoitus on nyt arvioitava uudelleen. Hallitusohjelmaan kirjattiin: Ylen tehtävistä ja rahoituksesta saisi päättää parlamentaarinen työryhmä. Ylessä huolestuttiin. Marraskuussa 2014 keskustan Juha Sipilä oli nostanut Ylen aseman esille Mediapäivien puheenvuorossaan. Sipilä totesi, että Yleisradion roolia pitää uudelleen ”kriittisesti arvioida”. Sipilän mielestä ei voinut olla oikein, että Yle pyrkii liian monella media-alueella markkinajohtajaksi. Puoli vuotta myöhemmin oli tekojen aika. Jos hallitus kääntäisi kammesta, se saisi koskea myös Yleä..
YLE suolistetaan kommunisteista !
KokokansanYLE
34280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
iskee takaisin !
voi maalaisliittoa,
isännät taas,
fasismin kiimassa ja murhanhimossa,
ei siellä mitään opita...
Kyllä niin pahaa tekee katsoa ylen valehtelua, että on se ihme ja kumma, jos valtiovalta ei saa saa noita punaviherstalinisteja kuriin, ja potkittua pois tehtävistään. Sinne palkataan näköjään sellaisia hommiin, jotka ovat antavia jollekkin modigille esimerkiksi.
Kuinkahan laajaa seksitoimintaa noilla lienee onkaan sillälailla ikäänkuin yhteiskuntarahoitteisesti.
Ainakin piilopuoluetuki näkyy helvetisti läpi.
Ja nyt tuo naurettava Presidentin puheen sensurointi.
Että nuo kehtaavat, ja kyllä ne kehtaavat, kun demareista vasureista ja vihreistä kyse.
Nuo ovat juuri ne pahimman yhteiskuntakusettajat ja köyhien ryöstäjät sekä valehtelijat.
Paljonkos sitä piilopuoluetukea maksetaan Maakuntien "sitoutumattomille" Maalaisliiton propagandajulkaisuille?
YLE oli hehkuvan punainen joskus Reporadion aikaan. Nyt se on sitoutumaton. Eri asia on Maikkarin "uutiset" joka on Etelärannan tiedotustoimisto.
Eikös vapaassa länsimaassa median tehtävä ole arvostella vallanpitäjiä. Suomessa asia on pikemminkin päinvastoin. Kekkosen ajan peruja tämäkin.
Mielnkiintoinen ajatus - YLE puolueeton, no kai se siihen samantyyliseen puolueettomuuteen menee kuin tämä Suomen muutenkin. Kovasti kallellaan oleva sellainen.
Puolueettomia olemme olleet vasta vuodesta 1982 lähtien.
Me emme ole edelleenkään puolueettomia - valitettavasti, mutta toivottavasti siihen päästäisiin. Se parantaisi maailmanrauhaa, ja varsinkin laskisi jännitteitä 13450 kilometrin matkalta EU-rajaa, niin kauan kuin tuossa porukassakaan meidän on syytä roikkua.
Tyypillinern demari, heti kääntyy puhe muihin. Itse arvostelua ei edes tajuta, ja siihen vastausta.
tehdään sitten erikeen kepun vastaavasta.
Vaikeaa ?
Ei arvostelua tarvitse tajuta jos se perustuu mutu:un ja uskomuksiin. Miten osoitat myytin Punaisesta YLE:stä todeksi. Faktoja kiitos.
Vaikeaa?
Yle pitää laittaa tutkimusen alle.
Epäkurantti väki ulos = kommarit
fasistit tilalle...
Ennemmin ne kuin SDP-punikit.
Ylimäärä ruotsalaisia
Hyvä tätä Suomen kansa ihmetellyt jo pitkään. Ylen toimittajia on vaihdettava SDP:n osuus 14,6%(kansanäänestyksen tulos) ja sen pitää myös näkyä. SDP ei omista Yleä
Olen seurannut YLE:a pitempään ihan tilastoidenkin sen ruutuun marssittamien ihmisten puoluesidonnaisuutta.
Tulos on hätkähdyttävä: Viimeisten parin vuoden aikana esillä olleita lähes 40% omaa demaritaustan tai on lähellä sitä. Sosiaaliporno on ujuttamisen salakavalin muoto. Myös punaväri hallitsee usein.
Kuvottavaa YLE!
kuvottava ääliö,
onnex on yle...
Muttei toveri kommari hyvä, kommunisteilla ei ole ainuttakaan kansanedustaja paikka, miksi sitten Ylessä pitäsi olla. Kun Yle nyt koetaan puolueenjatkoksi> pääosin SDP.
Matu etukannessa vakiokuvana, voi vittu, kuka niitä elättää, saatana.
Messias pohjanmaalta haluaa tehdä maastamme Pohjois-Korean tyylisen maan. Jossa kansalaisia pidetään pimennossa, kun sanavapautta kahlitaan. Toisin sanoen estetään julkaisemasta keskustalaisten korruptiot ja rikollinen toiminta.
Riihi-Säätiöllä on omistuksessaan noin tuhat vuokra-asuntoa parissakymmenessä eri kiinteistössä.
Riihi säätiön toimintaa on arvosteltu voimakkaasti ja säätiön johtoa on ollut syytettynä väärinkäytöksistä
käräjäoikeudessa.Valtiontalouden tarkastusvirasto ilmoitti löytäneensä säätiön toiminnasta rikokseen
viittaavia epäselvyyksiä.Rikosjutusta kehittyi Pohjois-Suomen suurin talousrikosepäily.Asian käsittely
on nyt hovioikeudessa vielä kesken.
Julkisuudessa kerrotaan Riihi-Säätiön hoitaneen poliittiset suhteet erinomaisesti, erityisesti juuri
sosialidemokraattiseen puolueeseen. Niinpä Riihi-säätiön rahoja päätyi myös Martti Ahtisaaren
presidentinvaalikampanjaan.Säätiö tuki myös Tarja Halosen vuoden 2000 presidentinvaalikampanjaa
maksamalla lehti-ilmoituksia.. Lasku päätyi Riihi-säätiön alaisten taloyhtiöiden maksettavaksi.
Se, Riihi-säätiö tuki jo Ahtisaaren presidentinvaalikampanjan kuluja, ei ole tullut keskusrikospoliisin
tietoon siksi, että törkeiden avustuspetosten tutkinta on rajattu vuosiin 1995–2000. Syynä aikarajaukseen
on kirjanpitoaineiston puuttuminen.
pitäisi avata..
vankilaan !
Yleä supistaa, ja Ylevero laittaa normoverojen kaltaiseksi.
Demunaiset vouhotti kuin hyvä tuli, kun alapäästä maksatettiin.
Esimerkki, Ihalainen yli 250 000 € /v tulot
Tavallinen 21 000 € tulo.
Sama Ylevero.
Nyt hallitus teki uutta, sekin ihan päinpeetä. Nostettiin vain alapaään maksua.
nyt itselleen mitään maksuja laittaa..
Marraskuussa 2014 keskustan Juha Sipilä oli nostanut Ylen aseman esille Mediapäivien puheenvuorossaan. Sipilä totesi, että Yleisradion roolia pitää uudelleen ”kriittisesti arvioida”...
Kyllä tarpeen onkin tarkastella.Ylellä kun on nykyään nuo agendat aivan liian
ilmeiset.
Toimittajat joka käänteessä tuovat omaa kantaansa esille eli se on paremminkin mielipiteiden esittäjä kuin mikään neutraalisti uutisoiva puolueeton media.
Hesari voi esittää mielipiteitään mutta pakkoverotetun Ylen tulee toimia niin,
ettei jotkut maksajat tule joka päivä haukutuiksi.
Kun täytetään ohjelmisto urheilulla ja hömppäohjelmalla voi sitten vapaasti
suoltaa vaikka mitä totuutena.
Niin pirullinen kuin Pekka Ervasti keskustaa kohtaan olikin niin hänen irtisanomisensa
kirjoituksen takia,jossa hän arvostelee Yhdysvaltojen nuoleskelua oli kyllä vahvistus
sille,että mitään sananvapautta ei ainakaan Ylessä sallita muille kuin samanlaisesti
ajatteleville.
Kenellekään ei ole enää minkäänlaista epäselvyyttä siitä että nyky-Yle on voimakkaasti politisoitunut kok-ärkkopee-viheriäs linjalle johon esim. USAn arvostelu ei kerta kaikkiaan sovi ideologisesti Ylelle
Uutiset
Blogi
Blogi 10.5.2016 klo 13:09
Pekka Ervasti: Yhdysvallat, rakkaani!
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) suutelee tuoreessa puheessaan Yhdysvallat miltei kuoliaaksi. Suomettuminen 2.0 on täällä.
"Ensin tulivat amerikkalaissotilaat Stryker-panssariajoneuvoissaan.
Tällä viikolla kaartelevat Suomen sinivalkoisella taivaalla Oregonin kansalliskaartin F15-hävittäjät. Pian amerikkalaissotilaat harjoittelevat maihinnousua Hankoniemelle. Näin paljon ulkomaalaisia sotilassaappaita ei ole tainnut marssia Suomen suostumuksella kotoisella maaperällämme sitten kesän 1941.
Mitä tästä täydellisestä kuvasta vielä voisi puuttua?
Tietysti ulkoministeri Timo Soinin (ps.) kaunis puhe, jonka hän piti maanantaina Pohjois-Kymen Paasikivi-seuran 30-vuotisjuhlassa. Tilaisuus saattoi olla pieni ja provinsiaalinen, mutta puhe oli suuri ja megalomaaninen. Suomi tunkee nyt väellä ja voimalla Yhdysvaltojen kylkeen – etenkin turvallisuuspolitiikassa."
http://yle.fi/uutiset/pekka_ervasti_yhdysvallat_rakkaani/8870527
Politiikan konkaritoimittaja Pekka Ervasti lopettaa Ylellä
Kotimaa 26.5.2016 12:11 | Päivitetty 26.5.2016 12:32
STT, Kaleva
"Tunnettu politiikan toimittaja Pekka Ervasti on lopettanut työnsä Yleisradiossa. Hän aikoo jatkaa uraansa vapaana toimittajana. Ervastin mukaan työsuhde Yleen päättyi yhteisestä sopimuksesta."
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/politiikan-konkaritoimittaja-pekka-ervasti-lopettaa-ylella/728798/
.
Juha Sipilä oli nostanut Ylen aseman esille Mediapäivien puheenvuorossaan. Sipilä totesi, että Yleisradion roolia pitää uudelleen ”kriittisesti arvioida”. ..
Hymyhuulet
"1980-luvun viihde on taas täällä! Hauskoja huulia tyylikkäissä puitteissa - mm. Aki ja Turo, auts-töks-töks! (1987) HUOM: ohjelma, jonka olet näkemässä, on tänä päivänä rasistinen. Tällaista ei enää Suomessa tehtäisi."
http://areena.yle.fi/1-3984307
.
Arveluttavaa historian uusiksikirjoittamista eikös sitä pitänyt olla vain Venäjällä
"Yle vahvistaa: Kummelin Aziz-pätkät ”sensuroitiin” Areenasta "
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/186203-yle-vahvistaa-kummelin-aziz-patkat-sensuroitiin-areenasta-sita-vaativat-kummeli
.
Pistetäänkö pitkäsääristen YLE naisten tilalle Anttiloita ja muita tiktaattori Sipilän siunaamia kepuemäntiä.
vaikka varsinaiset esim keskustan häväistysohjelmat ovat loppuneet, mutta mm uutisissa harrastetaan edelleen aivopesua ja suoranaista valehtelua, uutisoidaan että opettajat väsyneitä, kuka siitä onkaan vastuussa kun kyseistä asiaa ei hoideta..
Niin kun tapaus YLE-gatessa diktaattori Sipilä teki Putinit YLE:lle.