Demarit ryhdistäytykää valeet pois Heinäluoma myös

Elettiin vuotta 2013, ja Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen kohtuullisesti toimiva yhteistyö poiki merkittävän valtio-omisteisen yhtiön myynnin. Pääministeri Katainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori hehkuttivat kauppaa isänmaallisena tekona, jossa suomalaisten sähköverkko siirtyy osaaviin käsiin ilman pelkoa sähkönsiirtomaksujen korotuksista.

Toisin kävi. Caruna ilmoitti alkuviikosta nostavansa keskimäärin 27 prosenttiyksikköä siirtomaksua. Tavalliselle omakotiasujalle korotus merkitsee jopa 300 euroa lisälaskua vuodessa.



Miten näin pääsi oikein käymään? Hallitusyhteistyön nimissä me demarit myimme Caruna-kaupassa myös omat periaatteemme. Uskoimme sokeasti, että monopoliasemasta hyötyvä sijoitusyhtiö pitää lupauksensa ja pitää maksujen korotukset maltillisina.

Näin ei vain käynyt. Jatkossa sosialidemokraattien on yhteiskunnallisesti merkittävien yhtiöiden osalta pidättäydyttävä yksityistämisistä, muuten jälki on rumaa.

http://demokraatti.fi/carunan-caru-yllatys-on-demareille-hyva-opetus/
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En demarina ymmärrä, miksi puolue ei kyseenalaistanut tätä sähköverkojen siirtoa kansainvälisille sijoittajille ja veronkiertäjille. Eduskunnan talousvaliokunta käsitteli kaksi tuntia tätä asiaa ja tämän enempää politiikot eivät aikaansa tähän asiaan tuhlanneet. Hyvä veli-verkosto sai kaikessa rauhassa tehtailla tätä asiaa. 2013 joulukuussa käsiteltiin tätä asiaa Eduskunnassa ja ainostaan Paavo Arhimäellä refkeksit pelasivat, muut olivat pihalla, kuin lumiukot.

Äänestä
  • Arhinmäki nyt on vastaan kaikkea liikkuvaa.

    Äänestä

  • vaan oli AINOA joka ymmärsi tilanteen muut oli ulkona ku mulinin kissat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei.valehdellen kirjoitti:

Elettiin vuotta 2013, ja Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen kohtuullisesti toimiva yhteistyö poiki merkittävän valtio-omisteisen yhtiön myynnin. Pääministeri Katainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori hehkuttivat kauppaa isänmaallisena tekona, jossa suomalaisten sähköverkko siirtyy osaaviin käsiin ilman pelkoa sähkönsiirtomaksujen korotuksista.

Toisin kävi. Caruna ilmoitti alkuviikosta nostavansa keskimäärin 27 prosenttiyksikköä siirtomaksua. Tavalliselle omakotiasujalle korotus merkitsee jopa 300 euroa lisälaskua vuodessa.



Miten näin pääsi oikein käymään? Hallitusyhteistyön nimissä me demarit myimme Caruna-kaupassa myös omat periaatteemme. Uskoimme sokeasti, että monopoliasemasta hyötyvä sijoitusyhtiö pitää lupauksensa ja pitää maksujen korotukset maltillisina.

Näin ei vain käynyt. Jatkossa sosialidemokraattien on yhteiskunnallisesti merkittävien yhtiöiden osalta pidättäydyttävä yksityistämisistä, muuten jälki on rumaa.

http://demokraatti.fi/carunan-caru-yllatys-on-demareille-hyva-opetus/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu