Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Li Andersson: Kansanäänestys eurosta eroamisesta

tuntemattomatsotilaat

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson esittää kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta.

Andersson kertoi aloitteesta vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kokouksessa.
- Annetaan kansalaisille mahdollisuus ilmaista, haluaako jatkaa nykyisen kaltaisessa unionissa, nykyistä enemmän yhteistä finanssipolitiikkaa harjoittavassa unionissa vai omalla valuutalla, Andersson ehdottaa.

Anderssonin mielestä vasemmiston kanta euroyhteistyön tulevaisuuteen on arvioitava uudelleen, koska talouskuri on osoittautunut olevan syvällä rahaliiton rakenteissa.

– Euroryhmän uhka lopettaa Kreikan pankkijärjestelmän hätärahoitus, joka lopuksi kiristi Syrizan johtajia hyväksymään talouskuripolitiikkaa jatkavan kolmannen tukipaketin, oli talouskuripolitiikan viemistä sen härskeimpään äärimmäisyyteen, Andersson sanoo.

- Vasemmistoliiton eurovaaliohjelmassa lukee, että “mikäli eurokriisiä ja eurovaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla, yhteisvaluutta on purettava hallitusti, jolloin EMU- jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys”, Andersson muistutti kokouksessa pitämässään puheessa.

Li Andersson on useiden arvioiden mukaan todennäköisin ehdokas Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi, joka valitaan muutaman kuukauden päästä. Andersson sai huhtikuun vaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä yli 15.000 ääntä.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SeAvarakatseinen

      Onko Li Andesrson unohtanut Suomen ja Neuvostokansojen ystävyyden?
      Nyt jos koskaan tarvitaan ystävyyden osoituksena ent. NEUVOSTOKANSOJEN tukemista juuri EUROSTA eroamisena ja kytkeytymistä RUPLAAN ja sen R UPLAN tulevaan voimakkaaseen arvonnousuun!

      Nykyisin hinnat on helppo laskea RUPLISSA ! 1 euro = on 100 RUPLAA....

      On muuten omituista Suomessa edelleen ... kun kymmenet tuhannet suomalaiset uskovat edelleen näihin R YS S Ä N -maalla ja I-täisessä euroopassa koeteltuihin talousoppeihin. Ikäänkuin Marxin, Leninin , Stalinin, Brezevin muistoa kunnioittaen.

      Nyt ollaan valitsemassa uutta "papitarta" Suvi-Anne Siimeksen "jatkeeksi" , joka Saatana vieköön, ("joka saapui Moskovaan") luopui USKOSTAAN)

      • Mennyttäaikaa

        Neuvostiliitto oli ja meni. Myöskin kommunismi.
        Tuu poi sieltä -70 luvulta, ja ota laput silmiltäs.


    • 4021

      Hyvä andersson ! . Esimerkillistä puhetta muutenkin täysijärkisen naisen suusta jatka samalla linjalla niin hyvä tulee ! .

    • Carunallasuominousuun

      Lapista päin katson, totean että aidosti fiksu ihminen erottuu eduskunnassa. Hyvä Li!

      Kai suomi on tavallaan sairastunut. Eurohurma on vaihtumassa krapulaksi. Sellaisen on vaikea myöntää virhettään joka on sen aiheuttanut. Täysin mahdotonta on myöntää itseaiheutettua megaluokan virhettä jonka vuoksi koko maa sukeltaa.

      Li Andersson on vapaa, hänen ei tarvitse hävetä!

    • Fraseris

      Eikös tämän pitänyt olla Väyrysen heiniä. Siinä mielessä ikävä juttu, vaikka muuten hyvä. Valitettavasti Vasemmistoliitto ei sovellu enää Suomeen, jonka kansa on nähnyt mitä tuleman pitää heidän politiikallaan. Onneksi Persut pistävät kampoihin mamutukselle, mutta yhä on Suomen sossujen ovet selällään, vaikka maa kohta kaatuu, kiitos mm. vuosia jatkuneen vasemmiston ja kumppaneiden propagandan, jonka tarkoituksena on tehdä Suomesta sekasikiöinen kansa ilman suuntaa, yhteistä näkemystä ja sisäistä rauhaa!

    • Äänestä

      Ei se eurosta eroaminen meitä Venäjään liitä.

    • Miettikää.tätä

      Tämä on vähän hullua tämä Eurosta tai mistä muusta valuutasta tahansa eroaminen.Totuus on että Suomessa ei ole tarvetta valmistaa sellaisia tuotteita ,jotka kelpaisi vientiin ja toisi ulkomaan tuloja.Joten,miten niitä ulkomaan tuloja voi sitten kertyä? Jokainen itsenäinen valtio ajattelee omaa etuaan,ja ne eivät osta ulkomaista tavaraa tiettyä prosenttia enempää,jos aikovat selviytyä taloudellisesti olllenkaan.Tuolloin on aivan sama mikä valuutta on kysymyksessä ja mikä sen arvo on.
      Mutta totuus on että pienten valtioiden ajat taitaa ulkomaan kaupan saralla olla ohi,ainut vaihtoehto niille on että ne tulee toimeen omillaan,ilman mitään ulkomaan kauppaa,mutta ei oikein tunnu siltä tänä päivänä,että osattais puhaltaa niin paljon yhteen hiileen.Ja tämä on tämä on ajan suurimpia ongelmia tässäkin maassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2190
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1906
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1570
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1568
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1472
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1301
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe