Oliko pressan puhe pelkkä painajainen?

http://mvlehti.net/2016/02/06/oliko-pressan-puhe-pelkka-painajainen/
---------------
Valtionpäivien avajaisissa presidentti Sauli Niinistö ei sanonut mitään, mitä me kaikki emme jo kauhuksemme tietäisi meneillään olevasta matuinvaasiosta, kirjoittaa Max Roth.
574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juttuhan oli kirjoitettu ihan suomeksi. Ei jäänyt paljon rivien välistä luettavaa. Hyvä niin.

Äänestä

Ei sitä puhetta kannata liikaa spekuloida. Pidetään se sellaisena, kuin kuultiin. Tyyli oli muuttunut, se sopii ihan hyvin, ovathan ne lait ja sopimukset niin helvetin kauan aikaa sitten luotuja ja sovittuja, maailman täysin toinen kuin nyt globalisaation ja rahan helpon saannin vuoksi. Lisäksi junayhtyeydet verkossa, kaikki järjetyy, jos on Goldman & Sachs luottoa tai Soros-järjestörahaa yms.

Schengenin sopimus saa mun puolesta nyt päättyä tähän päivään, kun puhe oli. Pääministeri "ristiinpelaa" ulkopolitiikan johdon kanssa, se paremminkin on huolestuttavaa. Pääministeri on rauhaton, hyväveli-ressukka, jolla on intressit sidottu EU-porukkaan, veikkaan korruptiota tai lupausta virasta. Maksetaanko koko hallitukselle osuuksia EU-mielisistä päätöksistä, kun Soinin saa aina niiden taakse?

Pääministerit ovat ainakin 3-4 viimeistä kertaa olleet "euro-aivopesijöitä", muutamat myyneet valheilla valtion omaisuutta, jotta olisi likvidirahaa jakaa mm. Kreikkaan ja EU:lle, vaikkapa EVM-osuuksien ostoon. Joksus vaikuttaa jopa siltä, että valtion omaisuutta on myyty ja ostetu itse, jotta päästäisiin kuppaamaan verorahaa tai ehtymätöntä, kansalle koituvaa pakollista menoa.

Äänestä
  • Tuosta pääministerin eri suhtautumisesta tuli mieleen Caruna-ketjusta, että pääministerit ovat tulleet putsaamaan verovaroja, niiden rahoittajat vaaleissa odottavat infrastruktuurn kauppoja, joilla he voivat myöhemmin rahastaa monopoleina, kilpailijaa ei tule. Suomeen pitäisi rakentaa uusi sähköverkko ja unohtaa Caruna. En luota Sipilän EU-nuoleskeluun, onko tuo kaveri tosiaan niin nahjus ettei ymmärrä. Ei ole, ehkä tässä piilee sama kuin oli Caruna-keississä, eli nyt joku tekee kepun konkreille rahastusjuttua tms.

    Sipilän kepulaisissa edustajissa on vanhat konkarit, mm. Rehn, Vanhanen, taitavat tietää, miten kokoomus lähetteli rahaa EU:lle, kehitysmaille, ym. ja valtio velkaantui, sisäpoliitisesti ihmiset peloteltiin ulos seuraamasta rahastusta, mm. Ylen avulla, rasisismi-pelillä, pakkoroutsi-pelillä yms. Velkojen vuoksi rahaa ei ollut piti teeskennellä avuvonta ja alkaa myydä monopoli-infraa. Korrupitio takaisi pelimiehille palkkiot ja EU-viroilla pääsi ulos maasta.

    Tulee takaisin, kun rahat loppuu, joku maksaa taas vaalimainonnan ja sitten alkaa uusi monopolin kyttäys, tehdään velkaa otetaan sossubimbambulla vvm:ksi, se on on niin solidaarinen, että on olevinaan sen verran rikas, että koko maailmaa voi elättää. Vaatiihan sosialistinen internetionaalin ohjelma tai halosen palkitseminen sitä. Sitten ihmetellään, miksi ihmeessä suomalaiset eivät halua olla hyvän sossun maineessa ihmetellään.

    Äänestä

  • Linkki: Video Shows Tens Of Thousands Massing At Turkey Border As Russia, Iran Bear Down On Key Syrian City
    Submitted by Tyler Durden on 02/05/2016 15:15 -0500
    http://www.zerohedge.com/news/2016-02-05/video-shows-tens-thousands-massing-turkey-border-russia-iran-bear-down-key-syrian-ci


    Turkissa kymmenien tuhansien laumat tänne tulossa, Niinistö voisi nyt määrätä rajat suljettavaksi heti. Kohta täälä ollaan kuin sikolätissä, kaikki sikin sokin, yhteiskuntajärjestys on menetetty tuon satsin jälkeen.

    Caruna-keskustelu
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14108233/yksi-poytakirja-caruna-kauppaan-liittyen#comment-83085648

    Lakimiesten pitäisi keksiä säännöt, miten tällainen korruptiokeikkailu estettäisiin, eihän näin voi jatkaa. Siitä se rahan lähettely ulkomaille tulee ainakin osittain, Katainenhan olikin kuin raivotautinen elukka rahan poislähettelyssä. Jurpi sen toimitti ja oli muka solidaarinen, ukot nettisi rouva menetti maineen. Nyt käteiskän puolisokin on valjastettu tähän touhuun.

    Äänestä

  • Ihmettelin itse sitä nopeaa Soinin reaktiota, kun pressan puheen jälkeen oli jos jonkinlaisia puheentulkintajuttuja mediassa. Pian muutaman tunnin jälkeen "shokista" tuli iltalehteen soinen juttu, että Suomi pitää kiinni Dublinin sopimuksesta.

    Ok, ei tuossa mitään, mutta siinä on jotain, että Soinille tuli kiire todistaa, ettei kansainvälisiä sopimuksia hylätä, siis osoittaa Sipilän hallitusken uskollisuutta EU:lle. He vokottavat ehkä jotain "saalista". Soini ei yleensä sano poikkiteloin Niinistön ulkopolitiikkaan, mutta nyt oli ristivetoa. EU-sopimukset ovat huonoja, Dublin niistä parempi, sitä ei noudateta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ljnkms kirjoitti:

http://mvlehti.net/2016/02/06/oliko-pressan-puhe-pelkka-painajainen/
---------------
Valtionpäivien avajaisissa presidentti Sauli Niinistö ei sanonut mitään, mitä me kaikki emme jo kauhuksemme tietäisi meneillään olevasta matuinvaasiosta, kirjoittaa Max Roth.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu