SDP-n voisi haudata Kremlin muuriin !!

Paavo Väyrynen on aivan oikeassa siinä että, Suomen poliittista järjestelmää pitää uudistaa. On tietenkin aika kyseenalaista, olisiko ammattipoliitikosta siihen ?

Puolueet edustavat välillisesti kansan mielipidettä. Vaalien jälkeen näillä mielipiteillä ei enää ole mitään merkitystä. Sen havannollisti persut hyvin viimeksi. Asiat ja tapahtumat elävät jatkuvasti. Siksi olisi tärkeää, että kansa pääsisi antamaan äänensä heti, eikä vasta huhtikuun 15 päivä vuonna 2018 nopealla tahdilla vyöryviin ongelmiin.

Suorassa kansanäänestyksessä olisi myös kepulipäättäjien oltava huomattavasti tarkempia kuin nyt, koska kansa voisi sellaisessa järjestelmässä antaa niille heti potkut.

Irti EU:sta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ohutta_yläpilveä kirjoitti:

Paavo Väyrynen on aivan oikeassa siinä että, Suomen poliittista järjestelmää pitää uudistaa. On tietenkin aika kyseenalaista, olisiko ammattipoliitikosta siihen ?

Puolueet edustavat välillisesti kansan mielipidettä. Vaalien jälkeen näillä mielipiteillä ei enää ole mitään merkitystä. Sen havannollisti persut hyvin viimeksi. Asiat ja tapahtumat elävät jatkuvasti. Siksi olisi tärkeää, että kansa pääsisi antamaan äänensä heti, eikä vasta huhtikuun 15 päivä vuonna 2018 nopealla tahdilla vyöryviin ongelmiin.

Suorassa kansanäänestyksessä olisi myös kepulipäättäjien oltava huomattavasti tarkempia kuin nyt, koska kansa voisi sellaisessa järjestelmässä antaa niille heti potkut.

Irti EU:sta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu