SANAN TULO - VIELÄ YLÖSOTON PELOSTA
Jospa vielä tutkimme mitä muuta ylösoton pelosta oikeasti on kirjoitettu.
SANAN TULO
Mietihän otsikkoa "sanan tulo" seuraavaan Raamatun paikkaan liittyen:
"ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä."
Tuo järkyttävä sana tuli minulle keväällä 1986. Silloin menetin mieleni maltin ja tein suuren taulun ja menin se kaulassa torille huutamaan keskiyön huutoa: Katso Ylkä tulee lähtekää Häntä vastaan. Tulee huutaa juuri noin eikä menkää häntä vastaan. Ihmisiä pyydetään meidän kanssamme lähtemään Karitsan häihin.
Minä oletin valerauhan ylösottoineen tulevan kesällä 1986. Huutoni tapahtui noin 3 kk aikaisemmin kuin ylösoton tulevan pelkäsin. Raamatun mainitsema keskiyön huuto tapahtuu todella keskimäärän 3 kk ennen kuin rauha ylösottoineen tulee. Toki huuto joidenkin toimesta jatkuu ylösottoon saakka, mutta tuskin monikaan montaa kertaa käy huutamassa. Sitten rauhoittuu, rohkaisee itsensä ja nostaa päänsä.
Minä profetoin rauhan ylösottoineen tulevan ennen kuin sellaista valerauhaa alettiin suunnitellakaan Reykjavikissa joulukuussa 1986. Pitkin matkaa joku on voinut kokea järkytyksen, että nyt valerauha ylösottoineen tulee. En minä eikä kukaan muukaan pelkää ylösottoa järkytykseen saakka vuosikausia. Se on tilapäinen ilmiö niinkuin Matteuksen evankeliumikin opettaa: keskiyöllä kuului huuto!
Minä sain sanan ja se levisi keväällä 1986. Siitä alkaen on pitänyt seurata Lähi-Idän rauhan teon vaiheita, "viimeiseksi sovitaan Jerusalemista" kuten 1995 kirjassani kirjoitan. Palestiina tulee virallisesti maan päälle ilmeisesti vasta samalla kertaa kun Jerusalemista sovitaan.
Raamatunkohta jatkuu: "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi". Älkää myöskään uskoko vääriä selityksiä etteikö ilmestyminen olisi Antikristuksen mukana olo Jerusalemin valerauhaa vahvistamassa. (Dan 9:27). Kyllä tähän asti näkemämme rauhankehitys on tosiasia niinkuin sen huipentumakin aivan kohta! Sitä ennen on lupa huutaa keskiyön huutoa ja niin sanoin, että sen tekee jos on kokenut oikeanlaisen järkyttymisen.
Harri Veijonen
February 7, 2016 Helmikuun 7. 2016
Harri Veijosen kokoelmista LAPPEENRANTA JA SAIMAAN KANAVA, kuva 19
YLÖSOTON PÄIVÄN LÄHESTYMISEN NÄKEMINEN JÄNNITTÄÄ
Älkää jattäkö tänne yhteen kokoontumistanne vaan kehottakaa toisianne sitä enemmän mitä enemmän näette ylösoton päivän lähestyvän (Heb 10:25). Seurakunta kokoontuu yhteen ja näkee ylösoton päivän lähestymisen. Tervettä on, että lopulta kun ollaan lähellä ylösoton päivää, asia vähintäänkin jännittää ellei suorastaan pelota tai jopa kauhistuta!
Henkilö ei tajua ylösoton lähetymistä ellei jännitä tai pelkää. Siihen annetaan lääkkeeksi "kun näette tämän kaiken rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
Minä en pelkää yhtään-höpisijöitä minä säälin, sillä ei heitä pelottaisi leijonien luolassakaan, koska eivät tajua olevansa leijonien luolassa. Ylösotto on pelottavampi tapahtuma kuin kuolema. Siitä ei ihmisillä vielä juurikaan ole kokemusta. Nykyinen ruumiimme vaihtuu silmänräpäyksessä ylösnousemusruumiiksi. Meitä siinä pelottaa juuri se, että tiedämme ajan niin tarkkaan!
Minä en pelkää yhtään-höpisijöiä minä säälin, sillä he eivät usko Jumalan Sanaa siitä miten ylösotto tulee Jerusalemista sovittaessa. 2 Tess 2:2 "ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä." Lopulta ymmärrys lisääntyy niin pitkälle, että Herran tulo ymmärretään ja siinä on sen sanan tulo ja se siis sanan mukaan sekä järkyttää että voitte menettää mielenne maltin! Kohdassa ei siis väitetä ettei saa lainkaan järkyttää vaan ei saa heti vaan vasta lopun ajalla kun asia on ajankohtainen, järkyttää!
Todellakin kahdessakin kohtaa Raamattu opettaa pelkäämään ylösoton päivää! Älä siis väitä vastaan vaan tee niinkuin Sana kehottaa: rohkaise itsesi ja nosta pääsi! HV
Ylösoton pelosta
4
<50
Vastaukset
- hullupoika
Minä en pelkää yhtään
- harripoikanen
Täytyy sanoa että minä kyllä tunnen jotain sielujen sympatiaa Harria kohtaan, vaikka inhoan yli kaiken tämä järjetöntä itsensäkorottamista ja ylimielisyyttä. Se ei sovi kristitylle, on kuin rikkaalla olisi pelkät likaiset ja haisevat rääsyt päällä.
Mutta ihailen silti Veijosen antautumista. Ajatelkaa että mies on kymmeniä vuosia kantanut tätä "leimaa" ja ennen kaikkea odottanut Jeesusta, seurannut Lähi-Idän tapahtumia silmä kovana ja tiedoittanut havainnoistaan. Selvääkin selvempää ajan vartijan työtä. Minä aloin 20 vuotta myöhemmin oman työvuoroni, joskin mielenkiintoni oli koko ajan Jeesuksen tuleminen muttei siinä intensiivisessä asussa kuin sen jälkeen kun kirjoitin ja sivustot ja sain hullun leiman, kuten Veijonenkin.
Ei siis ihme että tunnen tiettyä sielunveljeyttä, joskin karsastan pahasti tuota ylpeyttä mitä noista kirjoituksista huokuu, "minä sitä ja minä tätä" jne.- siinonhuujahaa
huhhuh.johan on taas paatosta.on asialleen omistautunut arhat.sääli ettei mitään tempausta koskaan tule.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991418
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2251377Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1661128Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori311001- 50886
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_183821Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks8815- 64806
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric248766- 45750