Pelkotilat ja paniikki kannabiksesta?

Sarafin

Eli ajattelin kysellä onko kokemuksia/tietoa siitä, että menee kukasta ihan sekaisin? :D Ajattelin myös jakaa pari omaa kokemusta. Anteeksi jo pitkästä tekstistä.
Olen kannabista satunnaisesti käyttänyt, useimpina kertoina ei oo sanonu juurikaan mitään mutta 2 kertana kolissu vähän liiankin kovaa, ihan kun ois jotain muutakin ottanut kun tuntuu että siitä lähti ihan kunnon tripille(eikä valitettavasti hyvälle sellaiselle). Toisella kerralla olin syönyt 3 keksiä ja viimeisimmällä pari pvä sitten polttanut kolme henkosta. Olen myös mämmiä ottanut kerran josta tosin tuli vain positiiviset fiilikset.
Ensimmäisen kerran budi vaikutti kun olin baarissa ja syönyt keksejä. Vaikutti niin paljon etten pystynyt menemään baariin sisälle loppuiltana koska se tuntui liian kaaottiselta, vaan istuin monta tuntia ulkopuolella penkillä kuunnellen kavereiden juttuja jaksamatta kuitenkaan itse osallistua keskusteluun kun olin niin omassa kuplassani. En lopulta edes paljoa muistanut mistä ympärillä puhuttiin.
Enemmän muistan siitä kun pari päivää sitten poltettiin kavereiden kanssa meillä, jointtiin oli vissiin miksattu 2 eri lajiketta ja kulma hyvinkin tehokkaita. 3 henkosen jälkeen menin sisälle ja alkoi jo tuntua. Raajat tuntuu todella raskailta niinkuin painovoima vetäisi alaspäin joten silloin ei jaksa muuta kuin istua vaan, lisäksi mm. käsistä menee tunto. Tunsin molempina kertoina ajan hidastuvan ja asioiden tapahtuvan ikään kuin still-kuvina. Tunsin olevani vain sivustakatsoja, kuin minut olisi laitettu johonkin näytelmään ja kaikki tuntuu vieraalta. Siinä kaverit sitten puhuivat keittiössä(eikä minulla ollut hajuakaan mistä vaikka kuuntelin). Jouduin ottamaan mallia muiden reaktioista joihinkin juttuihin että tiesin miten käyttäytyä, jos käy järkeen :D En oikeastaan muuta voinut kun istua ja ihmetellä sitä miten kaaottiselta taas tuntui. Oli todella vaikea toimia(esim. liikuttaa raajoja normaalisti ja sai käyttää oikeasti tahdonvoimaa jos jotain järkevää aikoi sanoa) mutta tätä ei minusta kulma ulospäin huomannut eli tuntui vain siltä.
Lopulta kaverit päätti lähteä kauppaan mutta jäin itse kotiin koiran kanssa koska julkisiin paikkoihin meneminen tuntui mahdottomalta. Mietin miten kaverini olivat täysin kykeneväisiä kaikkiin normaaleihin asioihin vaikka olivat polttaneet enemmän ja osa kokemattomia polttajia. Heidän lähdettyään mietin vain että mitä vittua tässä edes tapahtui :D Kaukomuisti oli todella huono, ja unohtelin mitä olin tekemässä, missä olin ja mitä oli tapahtunut. Tunsin käsieni tärisevän kun yritin juoda ja päätin mennä yläkertaan omaan sänkyyn lepäämään. Tällöin paniikki otti kuitenkin enemmän valtaa vaikka olinkin osittain helpottunut että muut lähtivät, niin sekainen olo oli.
En voinut sulkea silmiä sillä silloin verkkokalvoille ilmestyi nopealla tahdilla kaikenlaisia kuvia. Katsellessani huonetta tuntui, että kaappini pyöri ja liikkui seiniä pitkin. Lisäksi oli epäselvää, missä katto oli. Yritin rauhoitella itseäni mutta turhaan koska paniikki alkoi kasvaa. En tajunnut ajasta ja piti koko ajan katsoa kelloa kännykästä. Koirani vikisi alakerrassa(varmaankin halusi ulos) ja kuvittelin miten sen vikinä muuttui jonkin mielikuvitusolennon murinaksi joka kiipesi rappusia ylös. Lisäksi kännykkäni punainen valo ,joka vilkkui, ahdisti. Koko olo oli kaaottinen, en osannut hallita motorisia toimintoja ja menin istumaan parvekkeelle samaan raitista ilmaa. Piti oikein keskittyä hengittämiseen, mutta ulos pääseminen helpotti oloa joten värjöttelin siellä jonkin aikaa. Oli vaikea keskittää katsetta mihinkään, tuntui että maiseman syvyys ja "3D-mäisyys" korostui hyvin paljon.
Kun tulin sisälle, menin kerälle makaamaan patjalle ja katselin itseäni peilistä. Koira oli tullut nyt huoneeseeni vikisemään ja hakemaan minua ulos, mutta minusta sen katse oli jotenkin todella huolestunut ja mietin, aavistikohan se että olen saamassa jonkun sydänkohtauksen tms sillä olo oli sellainen kun sydän vain hakkasi koko ajan. Lisäksi kuulin harhaääniä, mm. ilkeän noita-akan puhetta. Pelkäsin jo että vaivun johonkin psykoosiin vaikka yritinkin uskotella että ei niin käy. Mietin pitääkö soittaa poikaystävälle että tulee takaisin, että sekoan.
Maatessani sain itseni rauhoittumaan hetkeksi. En tuntenut sydämmen hakkausta enää rinnassa ja menin diippeihin ajatuksiin omasta itsetunnostani. Lopulta katsoin peilistä itseäni hyvin rakastavasti, kuin miten rakkaimmat ihmiseni minut näkevät. Se oli niin hienoa että aloin melkein itkeä, tajusin että minun kuuluu olla juuri tälläinen ja miksi häpeäisin itseäni kun geenini ovat minulle juuri näin tarkoitettu. Tämän ajatuksen katkaisi kuitenkin koirani joka oli kiivennyt patjalle vinkumaan ja tökkimään minua tassullaan. Silloin sydämmeni alkoi taas lyömään vähitellen kovempaa ja aloin hengittämään kiivaasti. Mieleeni tuli että olin unohtanut hengittää ja että olin tukehduttamassa itseäni, nähnyt kuolevat kasvoni peilistä ja koirani oli huomannut tämän ja tullut hädissään herättelemään.

38

1587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sarafin

      ATKUU

      Siinä sitten kyynel silmäkulmassa kiittelin koiraani siitä että sai minut pelastettua juuri enenkuin sydämmeni olisi lakannut lyömästä. Koirani myös nuoli kasvojani ja käsiäni vieressäni hyvän tovin. Jälkeenpäin olen miettinyt että tämä oli vain harhaa, että en oikeasti edes pidättänyt hengitystä tai käynyt lähellä kuolemaa. Myös tulkitsin koirani käytöksen siinä aivan väärin. Kasvoni näyttivät minulle silti peilistä kalpeilta ja mietin kauhuissani jos kaverini olisivat palatessaan nähneet ruumiini siinä vaikka tiedostin ettei kannabikseen kuole. Pohdin kuitenkin olinko niin sekaisin etten olisi edes hallinnut hengittämistä. Käyttäydyin siis täysin harhaisesti. Odotellessani kavereitani yritin rauhoitella itseäni vaikka kokemus siitä, että olin ollut lähellä kuolemaa ja mielen sekoamista ahdisti paljon. Yritin myös pohtia oliko kokemus aito vai oliko mieleni niin voimakas, että se heijastui myös fyysisiin tuntemuksiin. Entä oliko kokemus vain osa sarjaa, jossa näin rakkaiden välittämisen minusta ja tuo osoitti miten koirani minusta välitti.
      Kun kaverini palasivat, lähdin oitis koiran kanssa hyvän mittaiselle yölenkille ulkoilmaan, sillä en halunnut olla osana sosiaalista tilanetta jossa oli monta ihmistä. Lenkillä sain itseäni rauhoittumaan ja kelailin kaikkea kokemaani. Tullessani takaisin ovat muistikuvat sumeat. Katsoimme ainakin elokuvaa, keskittyminen johonkin auttoi ja tuntui että pääni alkoi peiliepisodin jälkeen selvetä. Keskityin hengittämiseen ja raajojen liikuttamiseen koska jostain syystä pelkäsin ,että jos olen kauemmin paikallaan mietteissäni, saatan taas unohtaa hengittää tms. Ojensin myös välillä käsiäni koirani nuoltavaksi, sillä se tuntui pitävän minut siinä maailmassa.
      Tuntui kuin olisin välillä päässyt pinnan alta hengittämään raitista ilmaa. 4 tunninkin jälkeen oloni oli vielä sekava mutta pystyin kommunikoimaan hieman paremmin ja liikkumaan ilman pelkoa että horjun edes takaisin. Yritin syödäkin vähän mutta ruoka ei mennyt alas, tuntui että melkein tukehdun palaan nugettia joten söin siitä vain puolikkaan.
      Menin nukkumaan noin 2 aikaan ystävieni vielä jäätyä alakertaan. Olin todella poikki niin fyysisesti kuin henkisestikin ja halusin vain nukkua. Peiton alle käpertyminen tuntui hyvältä ja olo oli tasaantunut ja nukahdinkin oitis.
      Seuraavana päivänä olo oli vielä sumuinen, unohtelin asioita ja jumitin koko ajan jonka takia kaupassa käynti oli vaikeaa sekä keskustelu muiden kanssa ei innostanut. Koin pieniä pelkotiloja ja masentuneisuutta myös seuraavana päivänä mutta illalla oloni oli täysin normaali ja tuntui että oma kuplani puhkesi ja pystyin taas kommunikoimaan ja reagoimaan normaalisti.

      Tässä siis hieman purkautumista näistä kokemuksista. Olen itse hyvin hämmentynyt miten kukka voikin vaikuttaa muhun näin voimakkaasti ja negatiivisella tavalla. En osannut tai muistanut kuvailla kaikkea mitä koin koska muuten tästä olisi tullut liian pitkä tarina(vaikka on sitä varmaan jo nyt) :D Vaikutukset myös tuntuvat kestävän mulla tosi kauan. Mietin mistähän nää vois johtua, oon mielestäni hyvin avoin mielen tutkiskelulle yms enkä taipuvainen paniikkihäiriöihin tai masentuneisuuteen ja kaikki elämässäni on ns."normaalisti". Tiedän että kaikille ei kannabis välttämättä sovi mutta hämmentää itseä todella paljon :D En ole viitsinyt tästä myöskään muille kertoa(kaverini eivät musta huomanneet mitään outoa, kaikki oman pään sisällä vaan) sillä ehkä vähän hävettääkin että joku budi saa mut ihan sekaisin ja vainoharhaiseksi. Itseä kiinnostaisi myös kokeilla deelejä, erityisesti happo kiinnostaa mutta oon miettiny että voikohan siitä tulla samantapaisia fiiliksiä vai vaikuttaako tää siihen mitenkään. Se kai selviää vain kokeilemalla mutta ainakin tiedän että kannabis ei mulle sovi ellei johdu sitten lajikkeesta tms mutta epäilen :D Välillä näiden kokemusten aikana tulikin pieniä hyvän olon tuntemuksia mutta suurimmaksi osaksi vain erittäin sekavaa ja tosi vaikea pysyä todellisuudessa vaikka asennoiduinkin että antaa tunteen viedä mutta ei sille oikeen mitään voi kun paniikki ottaa vallan.
      Pahoittelen jos teksti on paikoin epäselvää, toivottavasti edes joku jaksoi lukea :D

      • Hlgkglh

        Noista lemmikeistä, mun kissat reagoi heti jos oon vähänkään pilvessä, ne oudoksuu ja pelkää mikä mul on MUTTA ne myös huolehtii, vahtii vierellä ja jos niistä näyttää et mun tajunta alkaa hämärtyä ne tulee koskemaan ja maukuu kovasti.


    • kannabis_psykoosi_iskee

      Kyllä se psykoosi sieltä pian tulee.

    • HilariusHentomielinen

      Unohda ne psykedeelit suosiolla.

      Pilviövereiltä nuo kuulostaa. Pienentämäl annosta hommasta voi tulla mukavaa. En mä siltikään suosittele, mutta jos päätät poltella pilveä lisää, niin ota ensin vain yhdet savut ja sitten makustelet sitä fiilistä.

      Jätä välistä jos tulee ikäviä fiiliksiä.

      • fgbfv

        Kannabis ei ole psykedeeli.


      • psaikedelik

        Kyllä on. Mieto psykedeeli. Tarkista faktasi.


      • htgyfh

        Vitut ole. Et ole ikinä kokeillut oikeaa psykedeeliä jos väität että kannabis on sellainen.


      • i_like_green_stuff_tho

        Niin. Psykedeelit ja kannabis ovat aivan erilaisia.


      • Anonyymi
        fgbfv kirjoitti:

        Kannabis ei ole psykedeeli.

        Kyllä on jotku lajikkeet


    • Kiltti.nainen

      Juu on pari vahvampaa kokemusta. Ekan kerran elämäs ku käytin kannabista ja roimasti liikaa niin 4 tuntia oli tajunnanhämärtymistä, makasin vaan sikiöasennossa lattialla ja välillä taju kävi pinnassa ja sitten taas muihin maailmoihin. Onneksi ystävä oli vierellä koska eniten mua pelotti et loppuuko se koskaan ja se sano et kyl menee pois se vaikutus. Ehkä elämäni rankin kokemus, ei hyvä ei paha vaan täysin neutraali.
      Sit on marihuanan kans ollu pari kertaa sillee ettei uskalla sulkea silmiä koska jos sen tekee niin "sukeltaa" ihan uusiin ulottuvuuksiin/alkaa pyörryttää. Se ollu vähän pelottavaa mut silmät auki kaikki hyvin.
      Ei kyl oo koskaan tullu mieleenkään liikkua sohvalta pois kun on polttanu kannabista, siis indicaa, sitä jumittavaa/rauhottavaa. Ainoa oikea tapa käyttää marihuanaa on maata paikallaan kenties pää pystyasennossa koska jotkut voi oksentaa. Ite en oo ikinä oksentanu.
      Mut kaikkinaiset pelkotilat mul liitty alkuun esim se 4 tunnin tajunnänhämärtymiskokemus tuntu hetkittäin pelottavalta. Mut nykysin ei oo kyl mitään pelkotiloja.

    • Guujijju

      On ihan yleistä että jotkut kärsivät tuollaisesta ja yleensä eivät siksi halua polttaa, kuten minä itse. Se johtuu siitä että kieltolaki on aiheuttanut sen että kannabiksesta on jalostamalla tehty mahdollisimman vahvaa, sillä rangaistavuuteen ei vaikuta sen vahvuus. Jos vaikka hyvinkin mietoa kannabista olisi laillista käyttää niin sitä käytettäisiin paljon yleisemmin, verraten olut ja väkevät.

    • kivaaselvänä

      Sä oot vaan tulossa hulluksi kannabiksesta. Sulla on varmaankin suvussasi psykkoottista taipumusta. Taipumukset ovat piileviä. Tulevat esiin jonkun elämässä tapahtuvan trauman vuoksi. kannabis voi myös tuoda esiin hulluuden. saat skitsofrenian. pääset hulluuden takia eläkkeelle. Elämäsi on pilalla.

      Kannattaa lopettaa pössyttely jos se ei kerran sovi ja vie sut vittumaisen sairauden tyysijoille. Jos sun elämäsi on kuitenkin niin paskaa ettet kestä sitä selvinpäin niin tuhoa itsesi mieluummin viinalla. Se ei laukaisi hulluutta.

      • Herrmut

        " Se ei laukaisi hulluutta."

        Niin, muuten vain Suomessa on vuosittain useita tuhansia alkoholipsykooseja.


      • Kannabisti

        Kannabishan on todettu hyväksi lääkkeeksi skitsifreniaan.
        Itse suosittelisin ostamaan grammat mittaavan vaa'an ja pienentämään roimasti annostusta. Jos olet alle 21v en suosittele kannabista ollenkaan kun olet ilmeisesti herkkä sen suhteen.
        Mikään tutkimus ei ole osoittanut että aikuiset saisivat minkäänlaisia psyykkisiä sairauksia kannabiksesta, teinit eri asia koska heillä aivot vielä kehittyvät.


    • hehheheee
      • Herrmut

        Voisitko kertoa, miksi skitsofrenia ei ole maailmassa lisääntynyt, vaikka kannabiksen käyttö on kieltolain aikana kasvanut todella paljon?

        Tässä vielä olennainen asia kaikille muistettavaksi:

        "Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä (Lancet 1995)"


      • Faktaa.kehiin

        Kannabis on todettu hyväksi lääkkeeksi skitsofrenikoille. Joten lopeta paskan jauhanta ja käytä kannabista jos sinulle on skitsofrenia kun noin harhainen olet!


      • x3e44e33
        Herrmut kirjoitti:

        Voisitko kertoa, miksi skitsofrenia ei ole maailmassa lisääntynyt, vaikka kannabiksen käyttö on kieltolain aikana kasvanut todella paljon?

        Tässä vielä olennainen asia kaikille muistettavaksi:

        "Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä (Lancet 1995)"

        ne on lisääntyneet vaikka kuinka paljon. moni suomalainenkin vetää masennus lääkkeitä. tuskin popsivat pillereitä koska se olisi jotenkin trentikästä. masennus on ensi oireita skitsoilusta.


      • Ukkoouoo
        x3e44e33 kirjoitti:

        ne on lisääntyneet vaikka kuinka paljon. moni suomalainenkin vetää masennus lääkkeitä. tuskin popsivat pillereitä koska se olisi jotenkin trentikästä. masennus on ensi oireita skitsoilusta.

        Tuo on ihan sun hatusta vetämää puhetta. Lyö pöytään mustaa valkoisella. Elämää nähneenä tiedän että kannabiksen käyttäjät vastustavat yleensä masennuslääkkeiden syömistä, eivätkä he ole yleensä masentuneita koska kannabis on jo masennuslääkettä itsessään. SSRI-lääkkeitä syövät enimmäkseen alkoholin kanssa läträävät ja/tai paljon lätränneet.


      • Lukijatyttö
        x3e44e33 kirjoitti:

        ne on lisääntyneet vaikka kuinka paljon. moni suomalainenkin vetää masennus lääkkeitä. tuskin popsivat pillereitä koska se olisi jotenkin trentikästä. masennus on ensi oireita skitsoilusta.

        Et oöe kyllä lukenut lääketiedettä päivääkään. Masennus ei ole mikään skitsofrenian ensioire. Vähän kun sanoisin että dibetes on syövän ensioire.
        Toisekseen tutkimukset tukevat sitä tietoa että kannabis AUTTAA mase nysdiagnoosin saanutta, siitä kehitellään parhaillaan hoitoa masennukseen. Itse olen elävä esimerkki siitä miten vähäinen määrä kannabista poisti kaiken masennukseni. Ei osittain vaan kokonaan. Olen ollut psyykkisesti terve jo 2kk ja onnellisempi kuin ikinä!


      • Anonyymi
        Ukkoouoo kirjoitti:

        Tuo on ihan sun hatusta vetämää puhetta. Lyö pöytään mustaa valkoisella. Elämää nähneenä tiedän että kannabiksen käyttäjät vastustavat yleensä masennuslääkkeiden syömistä, eivätkä he ole yleensä masentuneita koska kannabis on jo masennuslääkettä itsessään. SSRI-lääkkeitä syövät enimmäkseen alkoholin kanssa läträävät ja/tai paljon lätränneet.

        Joillekin se kannabis aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja psykoosia ja toisille ei.


    • Uhjiij

      "Voisitko kertoa miksi skitsofrenian määrä ei ole maailmassa lisääntynyt"

      Minä voin kertoa: Koska skitsofrenian määrä on suurinpiirtein vakio riippumatta siitä käyttävätkö ihmiset kannabista, muita huumeita tai ovatko täysin selviä. Skitsofrenian syntymekanismia ei vielä tunneta, mutta siihen vaikuttavat perinnölliset tekijät ja lapsuuden kaltoinkohtelu ja yleisesti surullinen ja rankka elämä, sekä huonot ja hyväksikäyttävät tai sadistiset ihmissuhteet.

      • Wertius

        "huonot ja hyväksikäyttävät tai sadistiset ihmissuhteet."

        "Saitte tänään käsityksen Raakkunan faijasta, Joka on aina mua sortanut, mun teini iästä asti. Kun ei edes hyvästä yrityksestäni huolimatta, voinut ÄIJÄ koskaan olla asiallinen ja mukava. Vaan koitti mun omia ajatuksia muuttaa omiensa kaltaiseksi, ja valtaansa aina mun yli pommittaa. Sitä on kestänyt pojat kuulkaa näihin päiviin asti, vaikka ikää on mulla about 50v. Ja lopulta se tais tajuta, minkälainen HÖLMÖ se on asenteessaan ollutkaan. Kun ainoaa Esikois poikaa on ainoastaan valtansa alle sovittaa. Vai voinko iloita tästäkään. Sillä vähän käy sääliks jo äijää, vaikka vieläkin se nyrkit pystyssä mun edessä heristelee, ja olis tosi tyytyväinen jos poliisit sai syyn mut pidättää. SAASTA!"


    • no_hätä

      Kyseessä oli ihan normi kannabisöveri, eli pikkuisen liikaa tuli nautittua yhdellä kertaa. Mutta ei sen vakavemmasta ollut kyse. Ja nuo skitsofreniaa huutelevat voisivat painua hevon kuuseen. Eivät ymmärrä näistä jutuista mitään. Koulun päihdevalistukseen uskovia hölmöläisiä, joilta puuttuu se oma kokemus ja päässä on vain oletuksia jotka menevät päin prinkkalaa.

      • Jiikki

        99,9% skitsofreniasta puhuvista ei todellisuudessa edes ymmärrä mikä skitsofrenia on.


    • Sarafin

      Meillä ei suvussa ole mitään taipumusta skitsofreniaan tai psykooseihin tms joten en todellakaan usko että mitään sellaista tulen saamaan :D Joten kaikki jotka jättää niin rakentavaa kommenttia että tulen hulluksi tai hankkisin mielummin psykoosini viinalla tai muuta vastavaa voisivat mennä muualle :)Enkä ajatellutkaan kannabista enää käyttää hyvään toviin, on nuo ollut sen verran epämukavia olotiloja vaikkakin niistä oon hyvin toipunu eikä jättäny mitään ikäviä jälkituntemuksia tai ahdistusta. Ilmeisesti otin sitten liikaa liian vahvaa kukkaa vaikka poltin seurueesta vähiten. Harmittaa kyllä, että näin käynyt kun huomaa miten muut siitä nauttii ja itse tekis siinä mieli vaan käpertyä sänkyyn selviämään olosta :/ Jos kuitenkin poltan vielä niin sitten paljon vähemmän, mämmeissäkin pystyin toimimaan paljon paremmin kuin pilvessä.

      • Vbkbnk

        Kaikille ei sovi samat päihteet. Ei saisi mainostaa mitään tai onko tämä nyt millään tavalla vastuullista sanoa näin, mutta on tosiaan muitakin alkoholia vähähaittaisempia aineita kuin kannabis. Elämänilo kuitenkin piilee ihmisissä itsessään ja päihteet voivat parhaimmillaan olla kuin ikkuna josta voi käydä katsomassa että noinkin on mahdollista kokea.


    • amboiss

      Tietääkö kukaan tai onko kukaan kokenut kannabiksen polttelun aikana mitään tällaista? Olin ystävieni kanssa minun kotonani ja istuimme polttelun jälkeen sisällä. Istuin lattialla seinän vieressä kasvot huoneeseen päin. Istuin ja yhtäkkiä näkökenttään imestyi orgiat, jossa ihmiset olivat toistensa kimpussa.. Tuntui kuin "video"olisi pakotettu päähäni.
      Kuulin myös, että ystäväni oli kokenut samanlaisen jutun. Hän oli ollut jonkin tuttavansa luona ja poltellut pilveä. Hän oli kuullut yläkerran naapurista kahden henkilön keskustelun.

      • Kookok

        Siis kannabiksen vaikutuksen alaisena voi nimenomaan nähdä mielessään asioita kuin elokuvanpätkän katsoisi. Jostain alitajunnasta se kumpuaa ja se tajunnanvirta voi olla tosi vaihtelevaa ja informaatiotulva aiheuttaa sen että ei kaikkea voi mitenkään muistaa kun uutta ajatusta pukkaa kokoajan.

        Sen sijaan kannabiksesta ei yleensä kuuluisi ilmetä oikeaa hallusinaatiota, että siihen huoneeseen ilmeistyisi ihmisiä panemassa toisiaan. Sellaista voivat kokea useita päiviä valvoneet piripäät. Edes LSD ei yleensä aiheuta varsinaisia hallusinaatioita vaan enemmänkin mittasuhteiden vääristymistä ja Salvador Dalimaista esineiden yhdistämistä uusiksi kuvioiksi tai jotain sinne päin. Tajunnanvirta on siis ihan normaalia, mutta itse en kannabiksesta piittaa koska tuo tajunnanvirta hankaloittaa keskittymistä mihinkään järkevään.

        Kannabis vaikuttaa aivoissa samoin kuin viestinviejäaine ananmididi, jolloin aivoissa liikkuu siis enemmän informaatiota mitä ihminen kerkeää käsitellä.


      • amboiss

        Voiko olla mahdollista, että jollain teknologialla voisi saada ihmisen näkemään tuollaista?

        http://www.greatdreams.com/RNM.htm
        Without any contact with the subject, Remote Neural Monitoring can map out electrical activity from the visual cortex of a subject's brain and show images from the subject's brain on a video monitor. NSA operatives see what the surveillance subject's eyes are seeing. Visual memory can also be seen. RNM can send images direct to the visual cortex, bypassing the eyes and optic nerves. NSA operatives can use this to surreptitiously put images in a surveillance subject's brain while they are in R.E.M. sleep for brain-programming purposes.

        Capabilities of NSA operatives using RNM
        http://www.rense.com/political/weapons/nsa.html

        There has been a Signals Intelligence network in the U.S. since the 1940's. The NSA, Ft. Meade has in place a vast two-way wireless RNM system which is used to track subjects and non-invasively monitor audiovisual information in their brain. This is all done with no physical contact with the subject. RNM is the ultimate method of surveillance and domestic intelligence. Speech and 3D sound, and subliminal audio can be sent to the auditory cortex of the subject's brain (bypassing the ears) and images can be sent into the visual cortex. RNM can alter a subject's perceptions, moods and motor control.

        Speech cortex/auditory cortex link has become the ultimate communications system for the intelligence community. RNM allows for a complete audiovisual brain-to-computer link.


    • vain_lääkkeeksi

      Hyvä hyvä! Vedä vaan lisää sitä kannabista niin tervehdyt, kannabis on parasta lääkettä.

      • HilariusHentomielinen

        Mä en ymmärrä tätä sensurointipolitiikkaa. Nimimerkki vain_lääkkeeksi kehottaa kannabiksesta haittoja saavia 'vetämään vaan lisää sitä kannabista niin tervehdyt'. Vähän sama kuin äiti kirjottaisi palstalle, että lapsi on syönyt pyykinpesuainetta, ja joku kommentoisi 'syötä sille lisää, sillä se lähtee'. Jos näitä sadistisia idioottimaisuuksia latelevaa ihmistä ei saa kutsua lievästi halventavalla nimellä, niin poistakaa nyt edes hänen vaarallinen viestinsä.

        Niin ja sanotaan nyt tähän toisenkin kerran, että alottaja ei puhunut lääkekäytöstä mitään.


      • HilariusHentomielinen

        Pahoitteluni. Ei mun viestiä olekaan poistettu. Nimimerkki 'vain_lääkkeeksi' kirjoittikin hyvin samanlaisen viestin ketjussa 'Huumepsykoosi':

        15.2.2016 12:25

        Lisää kannabista naamariin, toki vain lääkkeeksi, kannabis on parasta lääkettä ja terveellistä.

        ____________

        Tuohon viestiin mä vastasin. Ja sieltä löytyy se mun vastauskin:

        HilariusHentomielinen

        16.2.2016 5:09

        Alottaja ei puhunut sanallakaan lääkekäytöstä.

        Mutta toisin kuin yllä oleva riemuidiootti, suosittelen jokaiselle, joka kokee mitä tahansa ongelmia päihteen takia, vähentämään ja jopa lopettamaan kokonaan. Oli niitä oireita sitten 'kuumotus', ahdistus, masennus, sisäänpäin kääntyminen tai vaikkapa mainitsemasi harhaluulot. Tai mikä tahansa muukaan oire, jonka koet haitalliseksi. Jos päihtymyksen jälkeen mietit, että kannattiko sittenkään, niin vastaus on yleensä kielteinen.

        Jokaisella päihteellä, myös kannabiksella, on haittapuolensa. Niiden esiintyvyys vaihtelee merkittävästi yksilöittäin, mutta jos sulla esiintyy jotain negatiivista vaikutusta, ei se sua lohduta jos mulla ei sitä esiinny.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11935337/huumepsykoosi


    • perkele123456

      polttelu voi todellakin saada ihmisen flippailee yms. tiedän kokemuksesta että se ei sovi kaikille sen voi harjottelemalla kääntää positiiviseksi mutta psykoosia se ei paranna

      • HilariusHentomielinen

        Jos flippailuja tapahtuu, niin kannabis ei todellakaan sovellu. Minkäslaisia kokemuksia sulla on kannabiksesta?


    • fqewfwqefwef

      MIKÄ ON TOTUUS KANNABISPSYKOOSEISTA?
      Suomessa vallitsee käsitys, että kannabispsykooseja on erittäin paljon. Näin kertovat valistajat,media,poliisi,poliitikot!

      Onko se koko totuus, löytyykö tilastoja tukemaan väitteitä?

      MTV:n haastattelema Helsingin Pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskuksen ylilääkäri Jussi Niemi-Pynttäri toteaa näin:

      http://www.city.fi/blogit/tepsyv/mika on totuus kannabispsykooseista/131409

    • Sarafin

      No polttelin taas tuossa kaverilla pari päivää sitten,tällä kertaa vähemmän, ja sain mukavan olon joka kesti vain n.2 tuntia ehkä. Samoja vaikutuksia oli mutta tällä kertaa ei ollut ahdistavia. Makoilin vain sängyssä ja kuuntelin musiikkia. Sen verran kyllä jumittuu omiin ajatuksiinsa että sosiaalisuutta se ei kyllä lisää, naureskelinkin mielessäni hauskoille ajatuksille :D
      Mutta mitään pelkoja ei ollut joten oon vaan liikaa ottanu kun tolet ei kovin korkeella tosiaankaan ole. Varmaan myös se vaikutti että oli vähemmän ihmisiä eikä tarvinnut olla koko ajan keskustelemassa.

      • HilariusHentomielinen

        Tosiaan sä oot ite vastuussa siitä, että otat oikean määrän. Lisäksi seura, fiilis ja ihan verensokerikin vaikuttavat jonkin verran. Lisäksi riippuu myös lajikkeesta. Erityisesti raaka kukka aiheuttaa ikäviä oireita, koska siinä kannabinoidien suhteet eivät ole tasapainossa. Älkää siis polttako raakaa kukkaa.

        Tässä toimittajalle annetaan kahta kannabiksen päävaikuttaja-ainetta: thc:ta ja cbd:ta. Toimittaja repeilee ja sillä on hauskaa. Sitten annetaan pelkästään thc:ta ja toimittajaa ahdistaa. https://www.youtube.com/watch?v=ZGr0ne9FHOM


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe